Ystäviä?
- Sukupuoli ja ikä:
- Mies37v
- Sijainti:
- Espoo, Uusimaa
- Päivitetty:
Kuvaus
Moi kaikille 😊 tehdääs tänne vähän uutta päivitystä ja laitetaan aiempaa ilmoitusta uusiksi. Täällä puolen ruutua löytyy 37-vuotias Espoossa asuva, seksuaalivähemmistöön kuuluva (jos sillä on merkitystä) mies. Alunperin oon Pohjois-Karjalasta kotoisin ja monien mutkien kautta muutin Espooseen v. 2019. Ammatiltani oon lähihoitaja, mutta valitettavasti oman terveydentilan takia en oo ollu työelämässä. Tästä voin myöhemmin kertoa lisää, jos kiinnostaa kuulla 😊 Luonteeltani olen todella huumorintajuinen, empaattinen, keskustelutaitoinen ja myös melko puheliaskin, kunhan alun ensijännitys helpottuu. Pystyn juttelemaan asiasta kuin asiasta, niin syvällisistä kuin vähemmän syvällisistä asioista ja toiset ovat kuvailleet minua suvaitsevaiseksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi sekä hyväksi kuuntelijaksi 😊 Pidän paljon musiikin kuuntelemisesta, elokuvien ja sarjojen katsomisesta, laulamisesta, askartelemisesta ja ylipäätään rennosta olemisesta. Olisi kiva myös käydä enemmän erilaisissa tapahtumissa, museoissa, uimassa ja ulkoilemassa yleensäkin, mutta yksin on jotenkin hankala lähteä minnekään joten kaveri seuraksi olisi mukava saada. Minulta löytyy Kaikukortti, jolla pääsee ilmaiseksi erilaisiin paikkoihin, joten esim. Jos sultakin sattuu sellainen löytymään, niin mahtavaa! 😊 En aseta tähän mitään sukupuoli tai ikärajoitteita, kaikki saavat vapaasti laittaa viestiä. Enemmän tosin etsin ihmisiä näkemään livenä ja jos molemmista tuntuu siltä, niin mielelläni näen livenä suht pian, kuin että kirjoittelisin kuukausitolkulla 😊 Joten jos tää ilmoitus yhtään sua resonoi, niin ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan että voisko meillä kemiat käydä hyvin yhteen 😊