Kuvaus

Moi, Olen 35v turkulainen mies ja kaipaisin uusia ystäviä elämääni. Normi arki pyörii perheen ja työn ympärillä. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi pientä lasta. Vapaa-aikana tulee harrastettua eri näköisiä rakennus- ja remonttiprojekteja sekä kuntoilua mahdollisuuksien mukaan. Musiikkia tulee kuunneltua laidasta laitaan, mutta ehdottomasti rock ja metalli ovat lähimpänä sydäntä. Olisikin mahtavaa löytää seuraa käymään keikoilla ja festareilla. Monia muitakin asioita olisi kiva päästä tekemään, mutta helposti lähteminen jää ajatuksen tasolle ilman seuraa. Kiinnostuksen kohteina olisi esimerkiksi liikunnan lisääminen käymällä lenkillä/salilla, eri höntsäpelit ja uusien lajien kokeilu. Lauta- ja videopelit menevät myös, vaikka ovat viime vuosina jääneet vähille. Voidaan myös lähteä kahville tai kaljalle iltaa istumaan. Ehkä itselleni tekisi hyvää hieman rentoutua ja rauhoittua arjen keskellä eikä edetä liian suorituskeskeisesti. Olen rauhallinen, analyyttinen, luotettava ja sosiaalinen; välillä ehkä turhan suorapuheinen. Olen kiinnostunut Suomen ja maailman tapahtumista, maailman menoa tulee seurattua suht laajalla otannalla. Tulen hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa, mutta olen hieman huono tekemään aloitteita alussa. Sukupuolella ja iällä ei väliä, kunhan yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy. Laita viestiä, jos ilmoitus herätti kiinnostuksen 😊