Kuvaus

Hei, olen 31- vuotias nainen Liedosta. Minulla on kolme lasta, viisivuotias poika, kolmevuotias tyttö, sekä alle vuoden ikäinen poika 🧑🏻👧🏻👶🏻. Olen vanhempainvapaalla, joten kotona tulee vietettyä paljon aikaa. Nautin ulkoilusta, kävelylenkeistä, urheilusta, shoppailusta, kauppakeskuksissa kiertelystä, kirppistelystä ja arkisista kahvitteluhetkistä lasten leikkitreffien ohessa🌷.Olisi ihanaa myös silloin tällöin päästä ihan omaa aikaa viettämään aikuisten kesken ja pakoon ruuhkavuosia🐢. Asun Liedon Vanhalinnan alueella perheeni kanssa, taloudesta löytyy auto mutta itseltäni kortti vielä uupuu. Huom. Vielä🤩. Julkisetkin kulkevat 💛. Meille saa tulla leikkimään ja parantamaan maailmaa. Laita viestiä niin jutskaillaan 💕.