Vanha sielu

Elämäni voisi sanoa kuvainnollisesti muistuttavan kirjan lukemista teltassa taskulampun valossa, aina jokaisen sivun vastatessa läpikäynyttä ajanjaksoa. Loputtomalla uteliaisuudella, totuuden- ja tiedonjanolla elämään suhtautuneena uusien asioiden oppiminen, tutkiminen ja käytännön kokeilu kiehtoo, ja on aikalailla elämäntapa. Useimmiten tykkään vielä yhdistellä eri asioita keskenään, näiden käydessä loogisemmaksi, muodostaen laajempia kokonaisuuksia. Sivuja käännellessä palaan kuitenkin aina takaisin alkuun, sillä tunnen syntyneeni väärälle vuosikymmenelle. Tunnen täydellistä sopeutumattomuuden ja ristiriitaisuuden tunnetta menneen vuosikymmenen ja nykypäivän välillä. Onko henkinen kasvu sittenkään rikkautta? Elääkö sisälläni vain myötävirtaan kapinoija kehityssuunnan ollessa omien arvojen vastainen? Kaipaan hyvin pitkälti aikaa ennen nyky-yhteiskuntaa - aikaa ennen some- ja kertakäyttökulttuuria ja sen tuomaa eriarvoisuutta. Maailmanmenoa seuranneena mainittakoon yleisesti väitetyn totuuden kyseenalaistamisen. Katson nykymaailmaa vähän apokalyptisin silmin. Kaipaan ihmisyyden ja menneen ajan rippeitä mitä vielä on jäljellä: perinteisten joulukorttien lähettämistä Enter-nappulan sijaan. Tennareihin ja huppariin ihmismereen sulautuja, jonka mieleen mahtuu monenmoista maailmaa, näiden vapauduttua kirjoitellen, seuratessa sateisesta ikkunasta kadulla kulkevia ohikulkijoita, mitä ihmismielen syvyyksiin kätkeytyykään. Irrottaudutaan kahleistamme, ja herätetään esiin sisäinen lapsenmielisyytemme. Lähdetään Istuskelemaan iltaa roihuavan tulen äärelle tai road tripille Lappiin luontoa ihastelemaan. Olen eläinrakas ja vapaaehtoisesti lapseton.