Kuvaus

Huomasin tänään jääväni turhan usein jäävän vapaailtoinani pyörimään kotiin, vaikka energiaa riittäisi muuhunkin. Elän pitkäaikaisessa parisuhteessa ja oma sosiaalinen piiri koostuu pääosin puolisoni kanssa yhteisistä kavereista. Monet omat kaverini ovat vuosien varrella tippuneet pois tai elävät lapsiarkea. Olen panostanut paljon työuraani ja suurin osa omista kavereistani on omia kollegoita tai tuttuja uran varrelta, joiden kanssa en kuitenkaan ole halunnut tai pystynyt syventämään kaveruussuhdetta henkilökohtaisemmalle tasolle. Olisi kiva löytää kaveri tai kaveriporukka, jonka kanssa keskustella ajankohtaisista aiheista, jakaa elämän murheita tai kokeilla vaikka uusia harrastuksia. Olen avoin erilaisten ihmisten tapaamiseen ja keskustelen mielelläni erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa. Itse huomaan olevani hieman asiakeskeinen ja suuremmissa porukoissa enemmän tilaa antava kuin sitä ottava.