Kaveria Pirkanmaalta
- Sukupuoli ja ikä:
- Nainen29v
- Sijainti:
- Pirkanmaa
- Päivitetty:
Kuvaus
Moi! Muutin Pirkanmaalle tänä vuonna valmistuttuani ammattikorkeakoulusta ja kaverit on vielä alueelta aika vähissä. Asun n. 45 minuuttia Tampereelta lounaaseen ja käytössä on auto, meille ei julkisilla pääse. Olisi tosi mukavaa jos sinullakin olisi auto, ja voitaisiin vaikka myöhemmin kun tutustutaan, välillä kyläillä puolin ja toisin. Olen aika rauhallinen tyyppi mutta saatan innostua monenlaisesta. Osa vaan jäänyt sopivan kaverin puutteessa, kun ei aina tule yksin lähdettyä. Olisi kivaa löytää kaveria koiralenkille metsään, retkelle, sieneen, lautapeleihin tai vaikkapa viinille. Miksei joku uusi liikuntaharrastuskin yhdessä? Tai joku tosi outo kansalaisopiston kurssi? Tykkään vapaa-ajallani harrastaa koirieni kanssa, liikkua luonnossa ja kesäisin myös retkeillä, lukea, juoda kahvia tai viiniä ja parantaa maailmaa. Ennen koronaa tuli jonkun verran myös matkusteltua. Ihan tavallisia asioita. Ostoskeskuksissa en tiuhaan viihdy ja joka viikonloppu (ok - rehellisesti sanoen edes joka toinen kuukausi) ei enää viitsi baariinkaan lähteä. Minulla on avomies, lapsia ei ole. Sinulla saa minun puolestani olla tai olla olematta lapsia, samoja tai eri harrastuksia. Kunhan kemiat natsaa ja juttu luistaa. Sitä kun on niin vaikea etukäteen sanoa. Huumorintaju, hyväntahtoisuus ja rentous on ainakin sellaisia ominaisuuksia, joita tunnistan ystävissäni. Pistä viestiä jos kiinnostaa jutella :)