Moikka kaikki!
- Sukupuoli ja ikä:
- Nainen34v
- Sijainti:
- Pohjois-Savo
- Päivitetty:
Kuvaus
Etsin uusia tuttavuuksia elämääni. Etsin ihmisiä joiden kanssa viestitellä, soitella tai jopa tavatakin jossain vaiheessa. Olen muuttanut Pohjois-Savoon jo 2020, mutta luulen maailman silloisen tilanteen vaikuttaneen sosiaaliseen elämääni tällä suunnalla. Pidän henkevistä keskusteluista, ja opiskelen eläinalaa tällä hetkellä. Nautin matkustelusta, extempore jutuista, kirppareilla koluamisesta. Katson sarjoja ja pelaankin jonkin verran. Haluaisin myös jossain vaiheessa aloittaa hieman viikonloppuelämää koska nykyään viikonloput tuntuu hieman pitkäveteisiltä. Olen kuitenkin pitkällä tipattomalla että känniseuraa en etsi. Haluaisin alkaa liikkua kunnolla että olisin ensi kesänä edes jotenkin tikissä koska tahtoisin aloittaa vaellusharrastuksen. Olen sinkku, enkä etsi parisuhdetta. Minulla ei myöskään ole lapsia eikä lemmikkejä. Sukupuolella ei ole väliä ja ikähaitari vois olla jotain 28-40 vuotta. Olen luotettava, huumorintajuinen, puhun paljon sille oikealle ihmiselle mutta viihdyn myös yksin. Kuuntelen myös etten ole mikään päällepäsmäri. Olen kokenut elämässäni paljon joten pystyn ymmärtää erilaisia ihmisiä. Jos kiinnostaa niin nakkaa viestiä :)