Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Olen vasta jokin aika sitten muuttanut Turun seudulle ja täältä suunnasta kaipaan lisää seuraa kavereiden ja juttuseuran muodossa. Ehkä se voisi myös ystävyydeksi ajan kanssa kehittyä. Olen 36-vuotias nainen ja mulla kaksi lasta, joista vanhempi aloittelemassa syksyllä koulua. Olen luonteeltani avoin, positiivinen ja hyväntahtoinen. Koiran takia tulee ulkoiltua ja työ tietysti vie oman osuutensa arjesta. Kuntosalilla yritän käydä, mutta harvakseltaan nykyään on ollut aikaa. Tykkäisin myös käydä kahvilla tai vaikka kirppiskierroksella tai uusi harrastuskin voisi olla mukava aloittaa. Sohvalla röhnöttäminen ja kotoilukin, ihan rento oleskelu on kivaa. Yhdessä kaverin kanssa näitä kuitenkin olisi mukavampi tehdä, joten toivottavasti laitat viestiä, jos tuntuu että meillä voisi synkata tai kaipaat myös ihmistä, kenen kanssa höpötellä. Iällä tai sukupuolella ei ole niin väliä, kunhan meillä olisi kivaa yhdessä.
Tässäpä tämmöinen 49-vuotias nainen etsii ystäviä kahville, kävelylle, leffaan tai vaikka ihan vain löhöämään sohvalle ja parantamaan maailmaa. En ole etsimässä treffiseuraa.
Heippa! Ruuhkavuosia elelevä kolmekymppinen äiti-ihminen kaipailee ystäviä - järkevää aikuista seuraa vastapainoksi arkeen. Elämä pyörii kodin ympärillä ja kaikki sen ulkopuolella on jääny tosi kapeaksi. Maalaisjärjen omaava, syvällisiäkin keskusteleva ihminen ois ihan mahtavaa löytää. Ystäväkses voit saada rennon ja rempseän, jopa vähän hullunkurisen ja yllytyshulluksikin väitetyn kolmekymppisen äiti-ihmisen, jolle aito ja vastavuoroinen ystävyyssuhde on hyvin tärkeä. Ja joka saa joskus puheripuleita, anteeks siitä. :D Miun kanssa voi tehhä mitä vaan, oon tosi avoin kokeilemaan uusiakin juttuja. Juoksulenkille tosin saat kaveriks vaan keuhkonsa pilanneen rapakuntoisen, mut melkein kaikkee muuta oon valmis tekemään. Heppa ja saksanpaimenkoiria löytyy, jos sattuu olemaan samoja kiinnostuksenkohteita. Jos tunnistit ittes tästä tekstistä tai tuntuu et meillä vois olla jotain yhteistä, niin koodaile! 🤗 Snapchat ellperiina
Moikka! 🍁🌞🌌 Olen aktiivinen ja sosiaalinen juuri 50 täyttänyt nainen. Harrastan monipuolisesti liikuntaa: lenkkeilyä hölkkäillen ja kävellen, polkujuoksua, hiihtoa, punttisalia, uintia jne. Mukava olisi myös vaikka syventää padel- tai sulistaitoja. Tai aloittaa säännöllinen avantouinti. Ja luonnossa liikkuminen on aina ihanaa. Toisaalta tykkään myös kierrellä kirppareilla tai käydä kahvilla, teatterikin on mukavaa kuten muut live-esitykset. Elämäni on tavanomaisen tasapainoista: Minulla on parisuhde ja perhe. Nuorin lapsista 12v. Työ vie aikaa ja toki ystäviäkin on. Silti huomaan kaipaavani lisää sosiaalisuutta elämääni; uusia tuttavuuksia, joiden kanssa tehdä yhdessä asioita ja jakaa ajatuksia. Tykkään miettiä ja pohdiskella asioita, olen myös hyvä kuuntelija. Olisi mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja laajentaa omaa sosiaalista verkkoa. Hikiliikunnan harrastaminen ei ole edellytys sille, että voisit ottaa yhteyttä. Usein vain töiden jälkeen on mukava lähteä ulos raittiiseen ilmaan ja silloin olisi kiva, että olisi joku, jonka kanssa samalla jakaa ajatuksia.
Moi, Olen Nahid. Olen oppia suomen kielia ja haluan suomalainen ystävä keskustella suomeassa.
Haen mukavaa ihmistä/perhettä/yksinhuoltajaa live-ystäväksi/perheystäväksi/kaaveriksemme, länsirannikolta tai kohtuullisen ajomatkan päästä. Toiminnallisuutta eri el'm'n osaalueilla olisi toiveena. Yhteistä tekemistä voisi olla teillä ja meillä, tai jossain retkikohteessa. Asumme Ok-talossa, joten tilaa on vierailla. Meillä saaristossa mökki ja siellä omat mukavat puuhat. Olen perheemme äiti 50 +, lisäksi on iskä ja 2 nuorta sekä hypokoira. Kiva, jos suurinpiirtein samanikäiset (13 v poika, 15 v. tyttö) nuoret löytäisivät toisensa. Olemme liikunnallinen perhe, laskettelemme, hiihdämme, veneilemme, pyöräilemme, luistelemme, ja mitä kaikkea nyt työelämän ohella ehtii tekemään ja harrastamaan. Levätäkin täytyy! Yhteiset laskettelulomat Lappiin olisivat piste iin päälle. Tai luontoretket ylipäätään. Laita rohkeasti kirjettä tulemaan, elämässä olisi niin paljon mukavia juttuja, mitä voisi tehdä yhdessä, yhteisöllisesti.
Mies kaipailee hyvää ystävää naisesta joka kymenlaakso tai lähiseudulta. Olen kivannäköinen raitis miellyttävä mies, kanssani helppo tulla juttuun joka tasolla. Millainen nainen olet, etsitkö myöskin hyvää luotettavaa ystävää. Ilmoita olemassaolostasi.. Viestitellään.
Etsin omillaan toimeen tulevaa ja luotettavaa herrasmiestä (57-67) ystäväksi jonka kanssa voisi käydä teatterissa, elokuvissa, , näyttelyissä, ulkona syömässä, kahvilla jne. Mitä nyt ikinä keksitäänkään. Myös matkaseuraa, jos kiinnostusta löytyy. Oma ikäni on 58 vuotta .Voit olla sinkku tai varattu. En etsi 24/7 seuraa
Hei, olen 24 vuotias nainen Turusta. Olen alunperin Helsingistä ja Etäopiskelun vuoksi tunnen olevani aika yksinäinen ja minulla ei oikeastaan ole paljon tuttuja Turussa. Haluaisin kaverin jonka kanssa voi jutella kaikesta ja vaikka lähtee kaupunki-treffeille. minusta voi saada kahvi tai lenkki-seurue, voi jutella kaikenlaista asioista sillä olen aina läheisten tukena. Haluatko sinä myös saada kaverin jonka kanssa vaikka lähtee päiväretkelle? kesä on joo täällä joten laittaa viestejä tulemaan (:
Oon 35vee äippäihminen ja etsin kavereita viestittelyyn ym. Iso osa kavereista on jäänyt ja nyt kaipailen uusia tuulia. Kirjottele :)
Etsin kaveria/ystävää mieluiten Hämeenlinnan alueelta, sillä minulla ei ole autoa käytössä eikä ajokorttia. Olen hieman ujo ja herkkä, mutta avaudun kun opin tuntemaan ja luottamaan toiseen. Pidän elokuvien ja sarjojen katsomisesta, rauhallisista kävelyistä ja juttelemisesta ja syvemmistäkin keskusteluista. Olen rauhallinen ja luotettava. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä kunhan suhde pysyy ystävyytenä tai kaveri tasolla. Olen itse sinkku mies, vuosi mallia 1994 ja etsin kaiken tämän selostuksen jälkeen tiivistettynä ajanvietto seuraa ja mieluusti pitkä aikaista ystävyyttä.