Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Moi! Syksy toi minut Hämeenlinnaan, ja nyt etsin samanhenkistä seuraa tutustumaan kaupungin kulttuuriin ja löytämään parhaat treenipaikat. Kiinnostaisiko sinua lähteä museokierrokselle, salille tai keikalle yhdessä? Olen treenaillut salilla muutaman kuukauden ja hankkinut museokortin, joten seura olisi enemmän kuin tervetullutta. Tv-maratonit onnistuvat lähes mistä tahansa, mutta kauhusarjat sekä -elokuvat ovat erityinen heikkouteni, jos selviät niiden katsomisesta kanssani, lupaan tarjota museossa huomattavasti rauhallisemman vastapainon! Livemusiikista innostun laidasta laitaan indiebändeistä metalliin. Luonteeltani olen rauhallinen ja pohdiskeleva, mutta oikeassa seurassa minusta löytyy myös sosiaalisten tilanteiden sankari. Seura kelpaa yhtä hyvin lyhyille museohetkille kuin muillekin koko päivän seikkailuille. Olisiko sinulla muuten suositella jotain hyvää näyttelyä, jossa kannattaisi piipahtaa? Jos tämä kuulostaa yhtään sinun jutultasi, laita rohkeasti viestiä, olisi ihanaa tutustua! Sukupuolella tai paikkakunnalla ei ole väliä, eikä ilmotus vanhene😊!
Moi! Oon 21-vuotias. Kiinnostuksen kohteita on filosofia, eri kielet ja kulttuurit, sarjakuvat, lautapelit ja videopelit. Harrastan jalkapalloa ja muutenkin tykkään urheilla paljon et urheilla ois kiva kaverin kaa. Oon kyllä tosi kilpailuhenkinen Vapaa-aikaa kyllä riittää paljon et iltasin pari kolme kertaa viikosta jalkapallo vie mut iltapäivillä on melkein aina aikaa.
Elämäni on mukavan seesteistä, toimeliasta ja vakiintunutta – juuri sellaista, mistä itse nautin. Töiden vastapainona liikun paljon: ulkoilen koirani kanssa, käyn lenkeillä ja uimassa, hoidan pihaa ja puutarhaa sekä nautin luonnossa liikkumisesta, pienimuotoisesta retkeilystä ja puuhailusta. Arvostan rauhallista arkea, mutta viihdyn myös silloin tällöin kaupungin valoissa. Hyvässä seurassa on mukava käydä välillä viihteellä viilettämässä, tai vaikka kaupunkilomalla tuulettumassa. Arvostan jalat maassa olevia, empaattisia ihmisiä, joilla mielikuvitus ja huumori kuitenkin lentävät – ja jotka osaavat nauttia elämästä ja sen iloista. Nautin pitkistä, rönsyilevistä keskusteluista hyvän ruoan ja juoman äärellä, erityisesti silloin kun oman pihatakan liekit loimuavat ja lyhdyt sekä kynttilät tuovat hämärään lämpöä ja tunnelmaa. Tai saunan lauteilla, loputtomista löylyistä nauttien ja ystävien kanssa päättymätöntä iltaa viettäen. Olisi hienoa löytää samanhenkinen mieskaveri, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia, tehdä arkisia juttuja ja viettää aikaa ilman kiirettä tai suuria suunnitelmia. En etsi seikkailuja tai jatkuvaa menoa, vaan mieluummin rauhallista tutustumista, elämän nautintoja ja yhdessäoloa – ja jos yhteys löytyy, ehkä jotain enemmänkin. Jos sinäkin pidät monenlaisesta puuhailusta, arvostat liikunnallista ja elämästä nauttivaa elämäntapaa ja nautit siitä, kun maailma rauhoittuu koiran tassuttelun tahdissa, niin laita viestiä – lähdetään lenkille, lasilliselle tai kahville.
(if you speak English, It's fine for me. You can probably translate this and decide if u wanna chat) Hei! Olen siis rento ja varattu "ukko" Tuusulasta. Pääosin vietän ajat kotona, sukulaisten tai muijan kanssa. Ja töissä tietenkin. Pelailen siis PC:llä erittäin paljon. Ihmisenä pääosia on, että on kivaa ja hauskaa. Minulle on sanottu, että ihmisenä olen myös todella hyväkäytöksinen, rauhallinen ja helposti lähestyttävä. Pystyn olemaan tarvittaessa tukena ja minulle voi aina laittaa viestiä. Myönnettäköön, että en tekstin välityksellä jaksa pitkiä vastauksia tehdä. Enkä nyt ikinä jätä vastaamatta ilkeyttäni. Ainoastaa jos en juuri sillä hetkellä kerkeä varsinkin jos on todella pitkä viesti. Mutta jos menee kauan niin laittaa vaan muistutus viestin niin kyllä mä palailen asiaan. Etsin siis pääosin äijiä, mutta ei sillä sukupuolella niin isoa väliä ole. Tällä hetkellä on tullut pelailtua Killing floor 3 ja Borderlands 4. Ehkä myöhemmin Dying Light beast. Ja tiedä mitä tulevaisuus tuo. Tykkään myös autoista, animesta ja kaikenlaisesta teknologiasta. Lautapelitkin on kivoja. Ja varmaan pitäisi alkaa liikkumaan enemmän. Jos jotain jäi askarruttamaan niin ota yhteyttä :) dc: seburashkaa snapchat: eypinksebu
Hei! Olemme naispari, joka etsii kavereita muista pariskunnista, sukupuoleen katsomatta. Olemme iloisia, reippaita ja sosiaalisia. Tykkäämme mm. juttelusta, lautapelailusta, ravintoloista, mökkeilystä ja jossain määrin urheilusta. Olisi kiva löytää lisää pariskuntia, joiden kanssa tutustua kunnolla ja viettää aikaa rennosti. Emme etsi mitään säätöä vaan puhtaasti vain kavereita.
Moi! Muutama vuosi sitten uusiin maisemiin muuttanut henkilö etsii uusia kavereita ja hengailuseuraa Kouvolan keskustasta tai sen läheisyydestä. Kissatalous. Olen rauhallinen, avoimin mielin maailmaan suhtautuva mietiskelijä. Pidän piirtämisestä, keskustelemisesta, musiikin kuuntelusta, video- ja lautapelaamisesta sekä elokuvista ja tv-sarjoista, erityisesti animaatiosta. Voin lähteä kahvittelemaan, kirppareille tai rauhalliselle kävelylle, mutta eniten kaipaan seuraa, jonka kanssa piirtää/maalata tai pelailla ja rupatella samalla niitä näitä. Mieluinen ikähaarukka 20-40v, sukupuolella ei ole väliä. En etsi seurustelukumppania.
Heips♡ Etsiskelen 19-30v. ikäisiä samanhenkisiä kavereita pääkaupunkiseudulta, mieluiten Hyvinkäältä! Kiinnostuksen kohteisiin kuuluu mm. luonto, eläimet, psykologia, filosofia, taide, eri kulttuurit sekä henkisyys/spirituaalisuus✨️🔮🧿🪬 Lyhyesti kuvailisin itseeni avoinmieliseksi, huumorintajuiseksi, joustavaksi, optimistiseksi & hyväksyn kaikki juuri sellaisenaan kuin on. Olisi kiva löytää mahdollisimman samanhenkinen kaveri, jonka kanssa voisi viettää aikaa kasvotusten ihan vain hengaillessa sisällä tai ulkona. Mun kanssa voi keskustella aivan kaikesta maan ja taivaan välillä. Oon valmis ja avoin uusille ideoille ja ehdotuksille jos semmosia yhteisen tekemisen suhteen tulee. Viihdyn kahdestaan sekä porukoissa! Tykkään istua iltaa myös alkoholin kanssa ja vaikken itse aktiivisesti käytäkkään päihteitä niin olisi silti kiva saada esim. "juomaseuraa" vaikka viikonlopuille! "Vakavat" päihteettömät ystävyyssuhteet ovat myös täysin tervetulleita🥰 Plussaa on jos tykkäät pelailla lautapelejä! Muhun saa rohkeesti ottaa yhteyttä, mieluiten somessa, jotka löytyy tosta alhaalta❤️ Snapchat: nnooraalexandra Instagram: _nooraa_alexandraw
Hei sinä! Lyhyesti, olen aikuinen, keskusteleva, luonnollinen, syvällinen, reilu 40-v.+ mies Espoosta, etsin vertaista, asiallista, pitkäaikaista, samanhenkistä, n. 30-50-v. naista, miksi ei miestäkin, aitoa ihmistä arjen juttukaveriksi kasvotusten, luontoon kävelylenkeille, mm. kortti-, lauta-, konsolipeliseuraksi, jopa hyväksi ystäväksi, avoin ideoille, omat kokemuksesi ahdistuksesta, masennuksesta, selviytymisestä toivottavia, puhuaksemme samaa kieltä, voi hyvin, laitahan viestiä... :) Yt. minä
Heippa! Etsin pelikavereita lautapeleille. Dnd ryhmää tai ihan muuten vaan kaikki pelit käy 😁 myös pc peli seura ja muuten vaan kavereita hakusessa. Pelien kautta on mielestäni kiva tutustua se on kivaa yhdessä tekemistä. Pelit joista tykkään on yleensä rauhallisempia kuten baldurs gate 3, total war, 7days, bdo,eso,gw2. Mutta muutkin käyvät kunhan meno on enintään semi hardcore 😝.henkilönä olen helposti lähestyttävä ja empaattinen. Mieheksi herkempi tapaus(aluksi ehkä hieman ujokin). osaan olla häviäjä ja pitää hauskaa.😋 tykkään myös syvistä puheen aiheista, pystyn puhumaan vaikka olisinkin erimieltä, tykkään oppia asioiden muutkin puolet. Tykkään myös telttailla ja olen valmis oppimaan uusia juttuja. Englanti hallussa.
Hei. Oon 24-vuotias nainen Helsingistä. Haluaisin löytää edes yhden ystävän. Etsisin ystävää iältään 20-35v. Asustelen kissani ja kumppanini kanssa yhdessä. Eläimet ovat lähellä sydäntäni. Tykkään myös pelailla koneella. Rakastan tehdä käsitöitä, vaikka en olekkaan mikään konkari neuloja :D Tykkään lenkkeillä, niin jos siihen saisi seuraa? Tykkään kattoo leffoja ja animea, niin sitäkin voisi tehdä yhdessä! Voin ehkä olla vähän ujo aluksi, mutta kun tutustutaan lisää niin musta muuttuu puhelias :) Oon myös hyvä kuuntelee sun murheita ja iloja. Jos kiinnostuit niin laita viestiä täällä tai sähköpostiin. :)
Hei etsin uusia kavereita/ystäviä joidenkaa tutustua livenä tai netissä. Kavereita ei ole hirveästi muutakuin netissä ja toivoisin löytäväni ystäviä joidenkaa tavata livenä enemmän. Tykkään pelata lautapelejä, käydä kahviloissa, syömässä ja urheilulajeja. Olen 26v mies. ambivertti ja tulen oikeastaan kaikkienkaa toimee koitan kovasti saada muut nauramaan koska minusta on hauskaa ku kaikilla on kivaa ja tykkään olla se ns pelle kaveriporukassa. Lautapelit ja videopelit kiinnostaa paljo. Esim Minecraft, dota 2, ja monet muutkin kuha löytyy porukkaa joidenkaa pelata :). Tykkään keskustella aivan kaikesta aiheesta vaikka jotkut aiheet on vähä tuntemattomia minulle. Omistan kissan ja olen nimennyt hänet jalkapalloilijan mukaan pystytkö arvaa kenen. Joo oon iso urheilu fani etenkin jalkapallo jota tulee katsottua usein. Etenkin valioliigaa ja mestarien liigaa. En käytä itse juuri laisinkaan alkoholia tai muitakaan päihteitä eli minusta tuskin baari seuraa saa ellei mene pelaamaan bingoa tai katsomaan jotaki peliä Löytyiskö täältä aitoja kavereita ja ystäviä joidenkaa jakaa tulevaisuuden surut, murheet, ilot ja onnistumiset.