Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Moro, Täällä olis 29-vuotias opiskelija Lahdesta. Luonteeltani olen enemmän introvertti joka tule paremmin toimeen pienemmissä porukoissa. Päivisin aika menee opiskellessa, mutta iltaisin ja viikonloppusin on aikaa (välillä vähän liikaakin), jota kulutan joko kavereiden kanssa pelaillessa tai muiden harrastusten parissa. Erilaisia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on aika paljon, mutta jos pari luettelen, historia, videopelit ja lukeminen (aika perus nörtteilyä tulee tehtyä laidasta laitaan). Tulee myös käytyä kerran viikossa harrastamassa historiallista miekkailua ja valokuvaamista aina kun jaksaa ja sää sallii. Mitäs nyt oon ettimässä? Hakusessa olis suunnilleen saman ikänen +/- 5 vuotta, mutta ei ole kiveen hakattu, sukupuolella ei ole väliä. Voit olla mistä tahansa päin, myös ihan peliseuraa on hakusessa, mutta olisi myös kiva tutustua ihmisiin joita voisi tavata ihan kasvotustenkin joskus. Jos kiinnostaa niin laita viestiä ja pistä vaikka Discord tai Telegram käyttäjänimi. Ps. Oon menossa Frostbiteen ja sinne olis mukava löytää myös lisää seuraa
Moikka! Kuvaillaas tähän alkuun vähän itteä. Oon 33v. sinkkukundi. Mä muutin Lahteen reilu 3 vuotta sitten, eikä mulla oo täällä vielä kaveria, jonka kanssa vois viettää rennosti aikaa. Mulle yksin olo ei siis oo mikään ongelma sinällään, mutta tietysti tulee niitäkin aikoja kun ois kiva saada höpötellä jonkun kanssa, käydä lenkillä yhessä, pyytää mun luo viettää aikaa tai mennä kaverin luona käymään. En oo mikään hirveen meneväinen kaveri tai bilehile. Mieluummin sit vaikka just käy lenkillä tai viettää iltaa toisen luona. Ehkä luontaisinta olis löytää sellanen kaveri, joka myöskin ois sellanen suht rauhallinen tyyppi, eikä esim. viikonloppu vierähdä baarissa tms. Ja mielellään suunnilleen mun ikäluokkaa, vaikka eihän ikä tietysti aina kaikkea kerro, mut ois ehkä eniten yhteistä. Hyvä ja rehti luonne ja positiivinen elämänkatsomus merkitsee kuitenkin eniten. 😊 Urheilu ja ulkoilu on itelle henkireikä. Päivät kun kuluu sisällä tietokoneen ääressä ni tuntuu äärettömän tärkeältä ja hyvältä päästä raikkaaseen ulkoilmaan. Siksi vietänkin aikaa mielelläni ulkosalla aina kun mahdollista. Perusluonteeltani oon ihan sosiaalinen ja aidosti kiinnostunut ympäröivistä asioista ja ilmiöistä ja ihmisistä. Jollain lailla ambivertti olen, kun sen sosiaalisen puoleni ohella tarviin kuitenkin reilusti aikaa myös latautumiseen. Ois kiva löytää sillein samanhenkistä kaveriseuraa, että jutut natsais yhteen. Mutta ei meidän missään nimessä tarvi olla kopioita toisistamme, sehän ois ihan tylsää! Mutta semmosta kaveruuskemiaa pitäis olla, että toiseen haluaa oikeasti tutustua ja viettää aikaa yhdessä. Tähän mennessä oma kokemukseni tällä sivustolla on, että tyypit kyllä kirjottelee pari kolme viestiä, jonka jälkeen ei kuulu enää mitään. Ois kiva, jos oisit ihan tosissasi liikenteessä. Muistetaan viestinnässä keskinäinen kunnioitus. Mulla on lähimmät ystävät enimmäkseen naisia, joten tällä kaverihaulla toivoisin löytäväni miespuolisen ystävän. Mikäli tää mun ilmotus jollakin tasolla kolahti tai oot kenties samassa elämäntilanteessa, laita viestiä. Katotaan, josko voitas tutustua ja ystävystyä. 😊
etsin uusia kavereita lähiseuduilta. viestitse voi kysyä lisää :) !
Etsin uusia kavereita! Olen 25-vuotias Lahessa asuva opiskelija ja etsin uusia ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa ja jakaa yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Tykkään pelata videopelejä, käydä keikoilla, festareilla ja kirpputoreilla, sekä liikkua luonnossa. Välillä on myös mukava käydä yksillä tai juhlia vähän isomminkin. Luonteeltani olen avoin, huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä. Pidän rennosta yhdessäolosta, mutta arvostan myös syvällisiä keskusteluja. Etsin kavereita, joiden kanssa voi tehdä kaikenlaista ja olla oma itsensä ilman turhaa stressiä. Jos kuulostaa siltä, että voisimme tulla juttuun, laita ihmeessä viestiä ja tutustutaan! Kavereiksi käy naiset sekä miehet, ja myös pelikaverit on tervetulleita!
Koetko, että kaipaisit sun elämään enemmän samanhenkisiä ihmisiä? Ootko spontaani, ja haluisit kokeilla kaikkee erilaista ja uutta, mut kaveri puuttuu? Ei hätää, koska täsä mää ny oon! Oon siis 29 vuotias nainen. Opiskelen toista vuotta sosionomiksi ja teen töitä hoitoalalla. Musta saa seuraa melkeenpä mihin vaan, oli se sit ihan vaa kotona hengailua ja kokkailua, kirppisten kiertelyä, keikoille, istumaan vessan lattialle 3 am miettimään onko alieneita olemassa, you name it. Tykkään erilaisuudesta ja arvostan sitä, että on aidosti oma itsensä. Sillä millanen sä oot ei oo mitään väliä. Eläimet, musiikki, luonto, tiede ja taide on lähellä mun sydäntä. Tolleen kliseisesti sanottuna. Kämpän jaan kahen koiran kanssa, ne on ihan kivoja kans. Jos en vielä pelottanu ketää pois nii laita ihmees viestii :) Ig mmimz_
Moikka! Täällä olis hetki sitten 30v täyttäny tyyppi joka ei istu mihinkään muottiin. Oon aika värikäs persoona vaikka mustaan pukeudunkin lähes aina. Juon liikaa kahvia ja oon aina menossa jonnekin. Kuuntelen kaikkea aina iskelmästä sinne synkimpään metalliin ja tykkään kaikesta missä on moottori. Rakennan millon mitäkin projektia ja oon varma remppa kaveri, jos tarviit rakennus apua (Lähen siis mielummin tekemään terassia kuin istumaan terassille). En edusta mitään uskontoa, mutta keskustelen niistä mielelläni. Oon pesunkestävä pakana. Tässä on varmaan jo tarpeeks omista asioista. Jos joku asia nappas niin laita viestiä tai jos ei niin laita kuitenkin. Sun iällä tai sukupuolella ei oo väliä. Jos sukupuoli tai seksuaalivähemmistöt on sulle vastenmielisiä niin en oo sulle oikee kaveri. Live ja viestittely kaverit on molemmat tervetulleita.
Hei, 27-vuotias mies Lahdesta etsii elämään ystäviä ja juttuseuraa. Pitkään yksinäiseksi oloni tunteneena päädyin tänne ja en ihan tiedä mitä odottaa. Arki menee pitkälti töissä ja iltaisin koitan lenkillä käydä, mutta muutakin aktiviteettia haluaisin seurassa viettää. Pidän luonnosta ja lenkkeily, retkeily, vaellus/patikointi kansallispuistoissa ja muualla luonnossa on lähellä sydäntä. Toki lähden mukaan perinteisempiin kaupungista löytyviin puuhiinkin: baarit, leffat jne. Yksinään on ollut ajoittain vaikeuksia keksiä tekemistä ja mieluusti ottaisin ehdotuksia ja uusia kokemuksia vastaan, jos niitä vain tulee mieleen. Lähtökohtaisesti olisin etsimässä kotikaupungista paikallista seuraa, jotta pääsisi helposti viettämään aikaa. Sukupuolella ja iällä ei ole merkitystä, tärkeintä on että tullaan toimeen. Laitahan viestiä mikäli kiinnostaisi tutustua, aika avoimin mielin tässä ollaan liikenteessä.
Etsin samanhenkistä ystävää Lahdesta. Haluaisin löytää ystävän jonka kanssa pystyy puhumaan vapaasti mitä mieleen juolahtaa, plussaa jos rakastat kissoja ja oot kasvihullu. Syvälliset keskustelut ja keittiöpsykologia, on parasta, ja se että voi nauraa mahansa kipeäksi. Tykkään kissoista, joita minulta löytyy neljä. Muutenkin eläimet ja luonto on lähellä sydäntä. Asun avomieheni kanssa Lahdessa. Mulla ei varsinaisesti oo harrastuksia, tykkään keräillä viherkasveja joita mulla on jo ehkä vähän liikaakin 🤭 Vapaa ajalla tykkään olla kotona, pelata Xboxilla, kuunnella äänikirjoja ja möhötä sohvalla sarjoja katsellessa. Laita vapaasti viestiä, jos kuulostan siltä että haluaisit tutustua 😊
Heippa. Haluisko joku lähteä kahville/salille seuraksi tai jotain asun lahes 28v ei kauheesti frendei ole muuten omissa oloissa oltu. Snap jamuli322
Moi ihmiset. Oon 29-vuotias nainen Lahdesta. Oon ihan rento ja omasta mielestä hauska tyyppi. Elämä on ollut aika hankalaa, mutta eteenpäin mennään. Oon amatööri meikkitaitelija, taidemaalari ja kokki. Tykkään mm. alternative muodista, kissoista, videopeleistä, kirppiksistä ja matkustelusta. Etsin mieluusti naispuolista ja omanikäistä seuraa.. Olis kiva tavata oikeessa elämässä, niin olisi kiva jos asuisit lähellä. Tuu vaikka kahville! Ois kiva jutella syvällisä ja vaan olla jonkun seurassa välilllä. En halua mitää deitti seuraa.
moikka, mä oon 21v nainen lahesta, muutin syksyllä lahteen töiden perässä joten etsinnässä ois ystäviä (19-25v mieluiten naisia). mä tykkään käydä salilla, ulkoilla, vaeltaa, ajella, tutkia uusia paikkoja, käydä kaupoilla, kirppareilla, kahvitella, käydä baareissa ja pitää hauskaa. musta saa hyväm juttelukaverin, tykkään jutella paskoista jutuista kun myös syvällisistä. mulla ajelu toimii terapiana hyvän musiikin kanssa. mä nauran paljon, oon vähän adhd😂 ajan rekkaa työkseni joten autot ja rekat on lähellä sydäntä. extempore hyppy on kaikista parasta, jotain jäi varmasti kertomatta! laita viesti jos vähääkän kiinostais ja haluisit vaikka jutella edes😊 ja en etsi mitään kumppania tms suhdejuttuja!
Oon 21v tyttö Lahesta ja etin kavereita😁 Oon tosi avoin ja suvaitsevainen. Huumoria löytyy ja toivon että sultaki! Mun kaa voi jutella ihan mistä vaa😛 Ois kiva jos tulisit juttelemaa ku yksinäisyys vaivaa aina ajoittain. Lähinnä naisseuraa kaipaan ja ikähaarukalla 19-23😄
Oon 21v syksyllä Lahteen muuttanut nainen. Opiskelen LAB:ssa. Oon luova, huumorintajuinen, spontaani ja erityisen puhelias kun tulee oikeat tyypit kohdalle. Rakastan kirjoitella, katsella sarjoja ja leffoja, jutella syvällisiä, kahvitella ja rentoilla (sen puoleen harrastan mm. käsitöitä). Musiikki kuuluu elämään käytännössä 24/7. Etsin Lahden alueelta kavereita, joiden kanssa jakaa arkea ja ajatuksia, mielellään useinkin jos sattuu synkkaamaan. Sukupuolella ei tavallaan oo väliä, joskin läheinen oman sukupuolen kaveri tekis pitkästä aikaa hyvää. Ensisijaisesti viestittelen discordissa. :3 Sinne voipi laittaa matalalla kynnyksellä viestiä: Nottoday#8518
28 vuotta ja asun Lahden lähistöllä maaseudulla avopuolison kanssa. Olen muuttanut aikanaan Lahteen töiden perässä ja kaverit ovat jääneet kotipaikkakunnalla suurimmaksi osaksi. Työt vievät paljon aikaa ja uusiin ihmisiin en ole töissäkään törmännyt. Haen kavereita/ystäviä joiden kanssa voisi käydä lenkillä, hiihtämässä, tai vaikka uimassa. Tykkään myös kahvitellakin, jos liikunta ei ole mielekästä. Korona on vähentänyt harrastusten loppumisen myötä ihmisten tapaamista ja päätin siksi ilmoittautua tänne. Puheenaiheita minulla on laidasta laitaan. Olen kova pohtimaan ja Ihmettelemään maailman ilmiöitä. Tykkään vapaa-aikanani korjailla pienkoneita ja autoja. En vaan ole sattunut löytämään kavereita täältä Lahden alueelta. En etsi tiettyä sukupuolta. Tietysti mukavaa olisi, että tykkäsit samoista asioista kuten liikunnasta. Toivottavasti nähdään!
Lahdesta kotoisin ja 27v nainen täällä kirjoittelee 🙋🏼♀️ Lyhyesti mun oma arki menee aikalailla siinä, kun tekee vuorotyötä, viettää aikansa kotona puolison ja kissan kanssa. Oon kova selailee naistenhuoneen jokaisen meme-aloituksen, aika tiktokissa menee älyttömän nopeesti (kova katsomaan, mutta ite en videoi) ja ihan perus netflixit ja Viaplayt jatkuvassa käytössä. On tässä toki lenkkeilty, mutta senkin teen pokemonin parissa 😂 Hirveesti en osaa itsestäni tässä kertoo, mutta hyvin tuun toimee monenlaisten ihmisten kanssa. Alussa toki saatan olla vähän ujo tms, mutta heti ku pääsee samalle linjalle niin kyllä se siitä 😂🙃 En siis varsinaisesti eti mitään tiettyä ”kaverityyppiä”, mutta jos haluaa vaikka aloittaa vaihtamalla memejä, videoita, käydä kahvilla tai leffassa, niin kokeillaa ihmeessä! Jos yhille lähtö kiinnostaa, oon kans mukana 😊 ja ihan kaveripohja, en etsi mitää suhteen ulkopuolelta, säätöö tai sen tyyppistä! ☺️
Haussa uusi ystävä. Pidän luonnosta, rauhasta, lautapeleistä, musiikista ja kirjoittamisesta. Tykkään myös leipoa ja opiskelen kyseistä alaa. Olen myös taiteellinen ja luen kun ehdin ja maltan. Kirjoitan myös, proosaa ja runoja. Kuuntelen progressiivista rockia, indietä suomalaista musiikkia, iskelmää ja tanssimusiikista. Oikeastaan kaikenlainen musiikki vetoaa ja keikalle olisi mukava saada seuraa. Muutin Jyväskylästä Lahteen ja Jyväskylässä totuin käymään teatterissa, joten teatteriin minusta saa myös oivan seuralaisen. Tykkään käydä keräämässä marjoja ja sieniä. Olen perehtynyt myös villiyrtteihin ja ravitsemukseen. Ruoka on minulle tärkeää yleisen hyvinvoinnin lisäksi. Juoksen myös n. 3 krt viikossa ja omistan älykellon jolla seuraan tavoitteita. Kahvittelut ja kirppistelyt ovat myös juttuja joista nautin suunnattomasti. "Vaatimuksena" ystävälle: Olethan suvaitsevainen ja yrität ymmärtää kanssaeläjiä, ethän kärsi kateellisuudesta. Kaikenlainen väkivalta on no-go. Oma sielunsiskon löytäminen on yksi tavoitteistani! Ei haittaa vaikka asuisit jossakin muualla kuin Lahdessa.
Heippa 🤩 ETSIN VAIN NAISPUOLEISIA KAVEREITA!🚺 Oon 20v tyttö/nainen joka kaipaisi sitä kuuluisaa niin sanottua ”parastakaveria” jonka kanssa olla usein ja tuijottaa yhdessä vaikka seinää, ihan sama minulle 😂 Jos mun otiskko ei ollut sulle liian outo tai pidit sitä jopa hyvänä ja aloitit lukemaan mun tekstiä oot selkeesti hyvä tyyppi ja suhun olis hauska tutustua 👌🏼 Semmoset ihmiset jotka ei kahta päivää pidempään jaksa puhua tai aloittaa keskusteluja ollenkaan voi mennä poish kiitosh✌🏼 Oon ite aluksi ujo ja varautuvainen muita ihmisiä kohtaan, mutta kun huomaan että kyseinen ihminen on yhtä rento ja outo kun minäkin niin avaudun liiankin nopeasti, hups 👀 Tykkään kattoo luontodokkareita, mennä festareille, Bilettää (vaikka sitä teenki ehkä max 4 kertaa vuodessa), pelaa switchil ja nintendol, piirtää, olla lemmikkien kaa, käydä picnikil ja kattoo leffoi. Ruoka on myös hyvin lähellä sydäntä 🍕 Mulla on tosiaan kotona koira (collien narttu pentu) ja neljä kania, että jos oot allerginen eläimille tai et niistä muuten vaan tykkää niin ehkä ei oltais hyvä match. Unelma olis että tulevalla kaverilla olis koira ja sit neki vois olla BBF 🐶💗🐶 Minulla saattaa myös olla poikaystävä atm tai sit oon sinkkuna, tilanne vaihtelee huolestuttavan usein heh 😂😅 Kaverina oon tosi välittävä, tukeva ja hölmö. Just semmonen "jos sun paraskaveri hyppäis sillalta alas hyppäisitkö säkin?" ja ennen kun ne on edes saanu sitä lausetta loppuu oon jo hyppäämäs 😂 Oon myös se porukan äiti-hahmo jolla on aina kaikkea meikeistä silitysrautaan mukana laukussa ja valmiina auttamaan 👩👧 Oon muuttamassa joskus tän vuoden lopulla / ens vuoden alussa Helsinkiin/Vantaalle/Espooseen. Snap : janetensnap Ig : janetenig Oon niin luova näide käyttäjänimien kaa 💁🏻♀️
Oon 22-vuotias nainen Lahdesta, asun täällä mun avomiehen kanssa. Tykkään musiikista, festareista, eläimistä, netflixin kattelusta, matkustelusta, shoppailusta, viihteellä käymisestä, salilla käymisestä, tatskoista, meikkaamisesta yms. Kuuntelen musaa aika laidasta laitaan, mut eniten kuuntelen räppii, poppii ja rockia. Luonteeltani oon aluks ujo, mutta kun muhun tutustuu kunnolla nii oon tosi puhelias. Koen, että oon myös empaattinen ja luotettava. Pyrin myös olemaan positiivinen, ainahan sitä ei toki voi olla 😄 Etin täältä sellasta loppuelämän hyvää ellei parasta ystävää, joka ois 100% luotettava, tuki ois molemmin puoleista ja et vois puhua ihan mistä vaan sen toisen kanssa ja jakaa elämän ilot ja surut 😊 muhun saa ottaa yhteyttä asuit sit millä paikkakunnalla tahansa, toki näkeminen on helpompaa, jos asut lähellä, mut jos kiinnostuit nii pistä rohkeesti viestii! Iälläkään ei niin suurta merkitystä, mut parhaiten tuun toimeen 18-28v kanssa luultavasti 🤷
Taas olisi aikaa ja energiaa tutustua muutamaan uuteen ihmiseen, internetissä tai IRL. Ei niin isosti väliä. Tärkeempää on, että haluat pysyvän, pitkäaikaisen ystävyyssuhteen. Olen siis 26-vuotias naishenkilö Lahden seudulta, jossa asustelen yksin koirani kanssa. Mulla ei ihan hirveästi ystäviä ole ikinä ollut ja niiden vähäistenkin kanssa elämä on ajanut eri paikkakunnille ja erilaisiin elämäntilanteisiin. Harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita löytyy laidasta laitaan, mm. tietokoneet/internet/pelaaminen, koirat, luonto/eräily, kirjeenvaihto, kirjallisuus, historia, astronomia ja järjestötoiminta. Jos en vietä aikaa harrastusten parissa, niin viihdyn ulkona erilaisissa tapahtumissa, kahvittelemassa, tapaamassa ihmisiä, pelaamassa biljistä/keilaamassa ja aina keksin uusia juttuja, mitä kokeilla tai missä käydä. Baareilu ei kuitenkaan ole mun juttu, eikä päihteet noin ylipäätään. Persoonani merkittävimpiä piirteitä ovat varmaan avoimuus ja ennakkoluulottomuus. Ilmaisen itseäni yleensä melko suorasti ja tykkään puhua asiat halki, enkä jättää hautumaan. Pyrin olemaan helposti lähestyttävä ja aktiivinen keskustelija. Huumorini on mustaa ja joskus vähän hyvän maun rajoissa. Nauran kaikelle. Meemit on elämäntapa. Sähköpostiin voi laittaa viestiä, mutta toki olisi ihan jees, jos voitaisiin vaihtaa mahdollisuuksien mukaan muihin yhteydenpito tapoihin. Sähköpostien kirjoitteluun multa löytyy joskus tosi huonosti keskittymiskykyä. hukkaretki@gmail.com DC: And Hell Followed With Her#6306
Morjens! Etsin suurin piirtein samanikäistä mies-puolista kaveria Päijät-Hämeestä. Ja miks just jätkäseuraa?? Työskentelen naisvaltaisella alalla Sosiaali- ja terveysalalla joten olisi toooosi kiva! saada vastapainoa jätkäseurasta. Eikä niiit kavereita niin montaa löydy etteikö niitä vois olla enemmänkin... Ite olen 30v, rento ja reilutyyppi. Tykkään jutella ja vaihtaa kuulumisia. Olen ulkoilutyyppiä joten kaikki ulkoilmaharrastukset ovat mieleen mm. maasto-ja maastiepyöräily, lenkkeily (tulee käveltyä päivittäin paljon koiran kanssa), geokätköily, fudis, salitreeni, frisbee golf ja oikea Golf:D ( jos Green card löytyy takataskustasi pyydä ihmeessä messiin). Tykkään kanss seurata aikalailla jalkapalloa joten siitäkin vois saada jutun tynkää aikaiseksi jos henkilökemiat tai näkemyserot eivät muuten kohtaa. Laitahan viestiä niin nähhään!!