Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Asun poikaystäväni kanssa Saarijärvellä mutta auto löytyy, käyn usein Jyväskylässä ja pääsen kulkemaan kauemmaskin tarpeen mukaan. Mut saa mukaan oikeastaan lähes mihin vaan usein lyhyelläkin varoitusajalla, joten eikun siitä vaan ehdottamaan. Nettikavereita en oikeastaan etsi, vaan haluaisin nähdä mieluummin kasvotusten. Tykkään pelata lauta- kortti- ja videopelejä ja lähden varsinkin lautapeliseuraksi milloin vaan. Koen kuuntelevani suht. laajasti musiikkia, mutta mulle genreistä omin on metalli. Tykkään etenkin doomista, blackistä ja kaikenlaisesta pakanametallista, mutta muitakin genrejä kulutan jonkin verran ja lähden mielelläni mukaan keikoille. Tykkään myös eläimistä, tällä hetkellä mulla ei itselläni ole lemmikkejä mutta koiran hankinnasta oon haaveillut. Harrastin myös muinoin ratsastusta, joka on jo aikoja sitten jäänyt kokonaan pois, mutta jos löytyisi kaveri jonka kanssa alkaa elvyttelemään vanhaa harrastusta niin lähtisin kyllä mielelläni mukaan. Oon myös jokseenkin kiinnostunut kielistä ja kielitieteestä, avaruudesta, dinosauruksista, linuxista, ynnä muusta semmosesta eli mun kanssa voi jutella kaikenlaisista nörttijutuista jos huvittaa :D Arvostan rehellisyyttä, aitoutta, huumorintajuisuutta, avoinmielisyyttä/seikkailunhalua ja suorasanaisuutta. Tykkään myös ajella, pyöriä metsissä ja yleisesti vaan seikkailla ympäriinsä. Tykkään kokeilla uusia asioita joten mitä vaan saa ehdottaa, kokeillaan vaikka yhdessä jotain uutta harrastusta tai lähdetään ajamaan johonkin satunnaiseen suuntaan ja katotaan mitä löydetään. Laita viestiä ni katotaan mitä keksitään. Parhaiten saa kiinni discordista nimellä peikko44
Moorjes! Uusia kavereita etsimässä ja samalla siinä vaikka uusia pelikavereita. Koneella tulee pelattua paljon erilaisia pelejä sekä keräilen ja pelaan Magic The Gathering korttipeliä. Lautapelejä kans tulee pelailtua silloin tällöin. Tykkään käydä pelikahviloissa pelailemassa ja luonnollisesti siinä samalla kahvilla :D Eläimet on lähellä sydäntä, varsinkin koirat.
Moikka! Nyt ihan oikeesti okei kaikki ettii vaan johki cs, loliin ymsyms aina peliseuraa, mut hei.. mä yritän löytää frendei joiden kaa pelata peliä jota mäki pystyn pelaa (kun mul on valoherkkä epilepsia). Pelin saa koneelle, tabulle, sekä kännylle whatever ite tykkään kännyllä ku kirjotan muutenki mieluiten siel. Se on hauska peli & haluisin pelaa sitä porukal välillä välil iha vaa yhen tai parin kans dc puhelus yht aikaa myös! Aina en käytä puheluu messis mut oon pitkää toivonu et sais puhelupeliseuraa & esim opettaa tän pelin taas joillekki 😂🫶 Peli on Wv = Wolvesville, jos oot yhtään kiinnostunu / voisit testaa mun kaa pelail tms nii pistä viestii 😊 Btw. Oon 28v nuori nainen jos sil mitää välii en vaa varsinkaa peliseuras välitä iästä sen pahemmi 😂 Eri asia sit jos on irl frendei nii iäl on pikkuse väliä 👍 Juttuseura/kaverit kans aina tervetulleit nyt atm vaa oon innostunu tost pelist nii ois jees löytää siihe tyyppei! 🤛 Lisään alle vanhan tekstini vielä, voimassa kumpikin 😊 Moikka! Päivitän mun pari vuotta vanhan tekstin nyt ajantasalle, tosin kirjotan täysin uuden koska niin moni asia on muuttunut kuten paikkakunta esim🙈 Okei elikkäs oon Nokialla asusteleva 8päivän päästä 28v nainen. Muutin Helsingistä Nokialle rakkauden perässä eikä mulla oo täällä päin pirkanmaan alueella muita kuin kumppani, joten etsiskelen mieluiten ystävää/ystäviä abt lähistöltä, mut miksei kauempaakin jos ollaan samalla aaltopituudella tarpeeks, tykätään samoista asioista tms.. mää oon luonteeltani symppis, empaattinen, huumorintajunen sarkasmilla & omalaatusel huumoril välil vähä mustalla sellasella omaava henkilö! Tykkään jutella paljon, mut sen lisäks tylsistyn livenä helposti jossei oo mitään muuta tekemistä kuin jutella 24/7 nii alkaa vähän kyllästyttää 🙈 Oon siis myös spontaani & toiminnallinen ihminen 😅 Asun kolmin tyttöystäväni & kohta 5kk vanhan meijän yhtesen koiranpennun kanssa. Käyn Tampereella & Helsingissä enimmäkseen, Helsingissä yhä laulutunneilla & Tampereella muuten vaan kaupoilla jne. Ainii pieni lisäys tähän väliin.. jos tuomitset ihmisen ulkonäöllisistä syistä, erilaisuudesta, seksuaalivähemmistöön kuuluvuudesta TAI mt-ongelmista niin skippaa mut suosiolla 🫶 & vaikka mulla on masennus + paniikkihäiriö osaan pitää hauskaa ihan kuten muutkin & puhua muustakin kuin ahdistavista asioista 🙈 Oikeestaan en hevillä kelle tahansa avaudu omasta elämästäni niiden suhteen kauheesti, ellei oo kyse ihmisestä joka on kans kokenu vaikka & mitä, saatan sillon olla ystävänä sellai et kumpikin meist on toisilleen myös tukena & turvana aina / valmis kuuntelee & vähintään yrittää ymmärtää toisiaan. Mut en arvosta sitä jos sellanen on vain ykspuolista, on tärkeetä itelle et kumpikin saa tuntea olevansa tärkeä toiselle & molemmat ottaa toisensa huomioon 🤗 Mut jos on sattunu ton tyylinen ihminen mun elämään oon saattanut saada parhaan ystävän. Mulla on 2 sellaista tällä hetkellä paljon kauempana asuvaa, mutta ystävi ei voi ikinä olla liikaa & kaipaan myös lähempää ihan vaan kavereita/ystäviä & hyvällä tsägällä parhaan ystävän mut sellasta en odota 🙈 Me tullaan juttuun jos tullaan & siit sit voi sanoo millane ystävyys suhde meijä välillä ois mahollisesti ❤️ Mun kans voit rohkeest sitte ku itest tuntuu hyvältä nii olla oma ittes & uskaltaa olla avoin/suorapuhenen yms! Mut se on monen kohal joihin oon tutustunu tapahtunu automaattisesti pikkuhiljaa 😊 Luottamus ansaitaan & näytetään et välittää aidosti, enkä itekkään ikinä suosittele sokeena samantien luottamaan kehenkään satasella! 👍 Kiinnostuksenkohteita: Syvälliset keskustelut Hauskanpito/tilannehuumeri/sarkasmi yms Lauta/korttipelit Sulkkis, jalkapallo jne Onkiminen (mä en koske matoihin, enkä kyl yleensä kalaakaan irrota ite!)🙈 xd Ystävät/uskollisuus Kokkaus/leipominen Musiikki/laulaminen Uiminen Hengailu/kaupoilla käyminen Kirppikset & kaakaol käynti Sarjat, elokuvat Hp~Disney~anime~fantasia jne 🫶 Pistä rohkeesti viestiä mieluiten täällä tai snap; Tursumajori. Sähköposteja katon sillontällön, wa & dc; n saa vasta snapin tai ign kautta. Jos kiinnostaa tutustuu nii let’s do this 💕 Btw, just kävin wiinijuhlis kuunteleen/kattoo Robinii & Jannaa, neljä ruusuu jäi nyt välistä kun olin työnantajan kanssa, eli hänen mukaan myös! + en pysty itse olla valoissa muuta kun valosalla jollon voi kattoo muualle kun vilkkuu 😌✨
Heips. Olen elämän iloinen mummeli. Etsin kaveria 💃🕺 kaikkeen kivaan: Etsimään Adventureja, Pyörä-ja kävelyretkille Tanssimaan lavoille tai tanssikursseille , osaan itse viedä Pelaamaan korttia tai lautapelejä Kiertämään kirppiksiä Teatteriin, elokuviin Erilaisiin tapahtumiin Matkustamaan Suomessa tai Espanjassa.
Hei ! Suomalaisten oma joukkue VIP Games sivustolla hakee lisää jäseniä. Peleistä löytyy mm. Hertta, Yatzy, Backgammon, Dominot, Rommi ym. ym. Pelejä voi pelata ihmisvastustajien kanssa tai tietokonetta vastaan. Kaikki pelaaminen on ilmaista. Joukkueemme nimi on "SuomiFinlandPerkele". Laita viesti jos innostut ja vapautetaan sinulle yksi paikka joukkueessa :-) Tatjana
Moi ! Meillä on pieni suomalaisten porukka jotka pelaamme Hertta (Hearts) korttipeliä VIP games sivustolla. Yhteisömme nimi on "SuomiFinlandPerkele" pilkkeellä silmäkulmassa. Olisi kiva saada pelin pariin lisää suomalaisia pelaajia. Laita viesti jos haluat mukaan, niin tehdään sinulle vapaa paikka tiimiin !
Hei =) Haluaisin tutustua uuteen ystävään yhteisen (liikunnallisen) tekemisen lomassa. Olisi todella kiva jos täältä löytyisi pari paritanssitunneille(salsa, rumba, tango, quickstep etc.)! ^^ Minulle kävisi molemmat, mies tai nais pari ja voin ottaa viejän tai seuraajan roolin ^^ Myös/Ja/Tai joku vauhdikas K-pop, ja/tai sen tyylinen tanssi olisi kaverin kanssa hauska aloittaa. Jos tanssi ei nappaa niin lähtisin mielelläni seuraksi myös melkein mihkätahansa muuhun liikunnalliseen tekemiseen =) Itse tykkään paljon vaeltamisesta ja muusta eräilystä, sekä sulkapallo ja näin talvisin luistelu ovat hauskoja ja vaivattomia liikuntamuotoja =) Muita kiinnostuksenkohteita avainsanoissa ^^ Uusia asioita on myös kiva kokeilla ^^ Sen vertaa minusta olisi ennakkoon varmaan hyvä tietää, että: En käytä päihteitä mutta rakastan hyviä juomia joten baari illat, musiikin tai visailujen kera ja kahvi hetket maistuvat aina ^^ Tykkään keskustella politiikasta, uskonnosta ja kaikenlaisista yhteiskunnallisista asioista =) Arvopohjaltani olen tällainen "vasemmisto demari", sen pari viikkoa sitten Perjantai dokkarissa esiintyneen ultrakapitalisti teinin pahin vihollinen.
Moikka. Tykkään kalastaa, mökkeillä, metsästää, laulaa karaokea, ja pelailla lauta- ja korttipelejä. Tällaisiin aktiviteetteihin olisi seuraa etsinnässä. Iällä, sukupuolella, värillä, koolla ja muodolla ei ole väliä kunhan "kemiat" natsaa vaan. Eli pelkkää kirjekaveria en kaipaa vaan ihan live juttuja. Olen hiljattain muuttanut Kuopioon ja täällä ei juurikaan kaveria ole vielä kerennyt tulemaan Omasta takaa löytyy perhe johon kuuluu vaimo, 3 lasta ja pari koiraa. Ota rohkeasti yhteyttä.
Olen nuoren mies 19v. Itsen kaveri ,jolla pystymme puhumaan ja vitseilleen. Olen avulias ja rauhallinen. Olen koulussa tällä hetkellä ,muta haluan saada täällä , jos on mahdollisuus kaveri , joka halusi mennä ulos ,tai keskustella kaikkista asiasta tai mitä hän haluaa . Tykkään futista . Myös katsoin leffaan . 👍🫡⚽️🔍
Heippa sinä! :) Olen 28-vuotias nainen. Olisi kiva löytää uusia ihmisiä. Sukupuolella ei ole väliä. Ikärajaksi voisin laittaa vaikka 18-40 vuotta. Olen luonteeltani sosiaalinen, pirteä ja rehellinen. Puhun monesti ennen kuin ajattelen ja saatan myös välillä olla kovaääninenkin. Osaan kuitenkin myös kuunnella. Tykkään eläimistä ja minulla onkin kolme kissaa ja koira. Olen päivä töissä, joten iltaisin ja viikonloppuisin minulla on aikaa. No mitä sitten tykkään vapaa-ajalla tehdä? Tykkään monipuolisesti monista asioista. Tykkään - matkustella - keilaamisesta - kortti- ja lautapeleistä - baareissa käymisestä (sekä klubeilla että pubeissa) - pelata biljardia, sulkapalloa, lentopalloa, pingistä... - kiertää pakohuoneita - hurulla pyöriminen - koirapuistossa ajan vietto - teatterissa ja elokuvissa käyminen - saunalautalla ajanvietto - kavereitten kans olo ja kahvittelu - sarjojen katsominen jne. - extemporee jutut on ihan mahtavia Olen henkilö, jonka kanssa ei tarvitse sopia tapaamisia viikkoa ennen vaan voi kysyy yhteistä tekemistä vaikka samallekin päivälle. Laita rohkeasti viestii! Vaihdetaan snäpit ja sovitaan näkeminen. :) En etsi "kirje"kavereita, vaan haluun nähdä livenä. Ehdota mieluummin heti tekemistä, niin ei tule turhaa viestittelyä. En vietä muutenkaan paljoa aikaa puhelimella. Välillä tulee viestejä paljonkin, niin ajattelin säästää monien aikaa ja kirjoittaa toiveita sinulle, joka laitat viestii minulle. Toivon, että ymmärrät huumoria ja, et loukkaannu kaikesta. Myös, jos ihmisten näkeminen tosi elämässä on sinulle vaikeeta, niin laita jollekkin toiselle viestii. Luonteelta ois kiva, kun oisit rempsee, uskallat kertoo mielipiteitäsi ja tykkäät tehdä asioita, eikä kaikki jäisi aina puheen tasolle ("oispa kiva tehä sitä", mut sit et ikinä toteuta asiaa). Näin nyt ainakin, mitä itsellä noussut ilmi tässä, kun on nähnyt ja jutellut uusien ihmisten kanssa.
Heipä hei ! Pidän viikottaista livekorttipelimiittiä Espoon Leppävaarassa ja Helsingin Kalasatamassa. Korttipelinä Magic the Gathering ja pelimuotona Commander :) Youtubesta kannattaa vilkaista Commandzonen-kanavan esittelyvidoita yms aiheesta. Miittini tarjoaa rentoa, holitonta illanistujaismeininkiä kiintoisan korttipelin ääressä. Mukava ja rento peliporukka, jokta saa tukea ja opastusta. Yhdessä autetaan mukaan harrastukseen ^^ Saa ottaa kiinnostuneita ystäviä ja/tai perhettäkin mukaan. Espoon miitissä pelattu aikoinaan myös Bang!:a, Guillotinea ja Red Novemberia ja konsoleilla esim. Wormseja, Crash Team Racingia ja Super Smasheja. Näitäkin voidaan henkiinherätellä jos kiinnostuneita löytyy. Itse oob sukupuolineutraali 35v syvällinen altruisti ja muista huolehtija. Harrastan Magic the Gatheringia auttaakseni muita harrastamaan sitä. Tykkään luoda ja ylläpitää yhteisöllisyyttä ja tutustuttaa hyviä tyyppejä toisiinsa. Mun kanssa voi jutella niin rentoja kuin syvällisiäkin ja autan aina jos voin. Jos tässä ilmoituksessa mikään kuulosti kutsuvalta niin laittakaa rohkeesti mailia tulee ^^
Etsin uusia frendejä, joiden kanssa vois viettää aikaa. Kesällä lähden mieluusti yö uimaan ja talvella leffaan. Pidän matkustelusta, eläimistä ja kaikesta mikä saa hymyilemään. Hieman yllytys hulluksi voisi kutsua. Mieluusti lähden ulos, jos joku haluaa tavata! Ig: _auroraaaa_
Etsinnässä kiva peliporukka, jonka kanssa kokoontua vaikka kerran viikossa juomaan viiniä ja pelaamaan lauta- ja korttipelejä. Lisäjännitystä voidaan hakea asettamalla nallekarkkeja panokseksi. Välillä voidaan vaihtaa viini vedeksi ja pelata korttien sijasta pallolla! Itse olen 30-vuotias nainen, ikuinen yliopisto-opiskelija, elegantin koiran kämppis ja miesystävänsä mukaan aika hyvä tyyppi. Laita viestiä niin kokoonnutaan ja vaihdetaan ajatuksia elämästä pelipöydän äärellä :)
Moi. Oon 22 v. Muija joka ettii pokemon, videopeli/kortti kavereita. Mull on aspergeri, oon luonteeltani aika lukossa oleva henkilö vieraitten porukassa, mutt joss se on ihan tuttavainen henkilö tai joku jonka kanssa on paljon yhteistä niin sitt mä yritän olla avoin ja oma itteni. Oon myös asexuali ja bisexuali, mutt nytt just en eti romantista suhdetta, vaan pokemon nörttejä jonka kanssa voi olla avoin iilman kritiikkiä, ja jutella myös ihan perus asioita. Mull on kissa ja kaks marsuu, DJ musikki ja metalli tyypiä ollan. Yritän olla yhteydessä joss pystyn tai ehdin.