Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Moikkasta! ☺️☺️ Olen eläin rakas ja mulla on ihana hulivili koira. Asustelen mieheni kanssa yhdessä. Olen todella liikunnallinen, luova ja helposti innostuva persoona.☺️☺️ En ole kovin puhelias mutta kuuntelen mielleäni. Mielekkäitä harrastuksia olis: lautapelit, leipominen, kirppikset, lenkkeily, metsässä kävely/vaellus, ompelu, virkkaus, neulonta (ja muutenkin kaikki käsillä tekeminen on in! ❤️), leffojen/sarjojen kattominen, tykkään konsoli ja kännykkä peleistä kuten switch ja uno pelit. Mitä nyt sitten keksitäänkään niin voidaan tehdä kaikenlaista tai kokeilla vaikka uutta harrastusta!☺️ Olen itse savuton enkä myöskään juo ja olisi mukaavaa ettet harrastaisi kumpaakaan minun seurassani.🙂 Heitä rohkeasti viestiä niin tutustutaan!☺️
Hei. Olen Salolainen 3 lapsen äiti ja naimisissa. Meillä on 2 kissaa ja gekko eli olen eläinrakas. Harrastan lenkkeilyä, lukemista ja pokemon gota. Tykkään myös käydä kirppareilla ja katsoa leffoja ja sarjoja ja kuunnella musiikkia. Sinun iälläsi ei ole väliä.
Moikka! Etsin tällä hetkellä uusia kavereita ja tahdon kovasti tutustua uusiin ihmisiin. Mä tykkään pelaamisesta (Marvel Rivals, Monster Hunter, Apex jne) ja taiteen tekemisestä, piirtelen ja 3D-mallintelen 🎨🎮 Katselen kans mielelläni leffoja ja sarjoja. Tykkään käydä kahviloissa, kirppareilla ja konserteissa, niin musta ois tosi kivaa saada uutta seuraa mukaan tai vaikkapa peliseuraa tai juttuseuraa! Asun mun kumppanin kanssa ja meil on 2 kissaa 🐱🐱 Asustan itse Helsingissä mutta ei haittaa jos olet jostain kauempaa Suomesta, voidaan vaikka jutella tai pelailla yhdessä (discord löytyy)! Ja jos asustelet pääkaupunkiseudulla, voidaan käydä vaikka kiertää kirppareilla, keikoilla, kävelyillä tai kahvilla yhdessä. Tai tehdä jotain mistä sä tykkäät, tykkään kokeilla uusia juttuja!☺️ Ota ihmeessä yhteyttä ja tutustutaan paremmin!
Hei! Olen noin vuosi sitten muuttanut Kruunupyyhyn poikaystävän luo ja nyt olisi saman ikäisiä kavereita hakusessa lähialueelta (kruunupyy, kokkola…) Tällä hetkellä suuri osa ajasta menee töiden parissa, mutta vapaa ajalla voisin kaivata kavereita 🥺 Tykkään eläimistä, lukemisesta, kirppareista, leffoista, ja ulkoilusta ym. Voitaisiin käydä kävelyllä, kirppareilla, kahvilla tai vain hengailla. Perus juttuseura kelpais myös 😋 Multa löytyy kotoota noin vuoden ikäinen labbistyttö, joten koirakaverit sopis meille myös. Laitahan viestiä jos kiinnostais tutustua!
Etsin Gossip Girl sarjan faneja, eri ikäisiä, jotka pitävät sarjasta. Kokoan ns. kaveriporukan, jotka tykkäisivät hengailla yhdessä. Ei väliä mistä päin Suomea olet, kunhan voidaan nähdä vaikka lomilla ja useamman kerran vuodessa. Haetaan vaikka samaan kouluun tai muuten nähdään vapaa-ajalla. Voit siis olla nainen tai mies, iällä ei väliä, suuntautumisella ei väliä. Itse olen 29-vuotias, Espoossa tällä hetkellä asuva (mieluusti muuttaisin takaisin Helsinkiin), nainen. Pidän juuri gossip girl sarjasta, pelaamisesta, meikeistä, kirjoista, muodista, kirppiksistä ja shoppailusta. En juo, en polta, en käytä minkäänlaisia päihteitä. Olen sekasyöjä.
Heipsan! Täällä kirjoittelee 3 naista Vantaalta/ Helsingistä. Etsitään meijän porukkaan lisää naisia tekemään ja kokemaan uutta. Ollaan spontaaneja, sosiaalisia ja avoimia oikeestaan kaikelle. Rakastetaan käydä piknikeillä, grillaamassa, kirppiksillä, drinksuilla baarissa tai ihan vaan pelata lautapelejä kotona ja paljon muuta hauskaa 🤗 Etsitään tosi ystäviä ❤️ Laittakaa rohkeesti esim. snäpit viestillä! Kootaan meistä sitten ryhmä.
Mä haaveilen kovasti tyttökaveriporukasta täältäpäin suomee myös. Tyyppejä joita kiinnostais nähä kasvotusten erilaisten tekemisten tai ihan vaan höpöttelyjen parissa. Oon itse 25v amkkilainen/työssäkäyvä ja superpitkien työviikkojen takia kauempana asuvien kamujen kanssa tapailu on jäänyt vähäiselle ja toivon, että täältä löytyis kivoja tyyppejä, niin että esim. töiden tai koulunkin jälkeen kerkeis hengaileen ja tekeen juttui. 🤍 Ajattelinkin, että jos täältä löytyis n. 20-30v naispuoleisia tyyppei, ketä kiinnostaa esim. kahvittelu, peli-illat, kirppistely, yhteiset liikuntaharrastukset, illanistujaiset tai mitä ikinä, niin voitais tehdä vaikka yhteinen snäppiryhmä ja sopii yhteistä tekemistä. 🫶 Eli jos kiinnostais tällänen niin pistä vaikka mulle sun snäppi ja jos tulee muutamakin kiinnostunut, nii tehään yhteinen ryhmä!
Moro, oon 21v uudelta maalta. Etsin uusia kavereita ajelemaan, kirppareille / extempore reissuille ja mitä nyt keksii :D. Oon perus positiivinen ja tuun lähtökohtasesti hyvin toimeen kaikkien kanssa. Musiikkia tulee kuunneltua liikaakin ja olisin kiinnostunu alkaa käymään enemmän konserteissa yms. Puhutaan vaikka säästä jossei muuta keksitä
Olen opintovapaalla, eli olisi aikaa jutusteluille ja uusille tutustumisille. Kaikenlaisen olevaisen ja outouden pohdinta lähellä sydäntä. Samoin uiminen luonnonvesissä ja pyöräily. Kestävät elämäntavat, ainakin yritän. Etäisyyksillä ym.rajoituksilla ei niin merkitystä. Ja huomaan että tämä kaverihaku hukkaa viestejä, jos ei heti vastaa..Tai sitten se olen vain minä
Moi olen Jenni olen 41 vuotias Nainen asun Vihdissä ja minulla on lemmikkinä koira Tykkään lenkillä koirani kanssa Olisi mukavaa tutustua tätä uusiin ihmisiin. joten etsin uusia ystäviä. Tykkään mm. elokuvista eläimistä, musiikista, sarjoista, .lenkkeily ja kuntosali lukeminen ja musiikki kuuntelua käsityöt tarvitsen semmoisen ystävän kenelle voin kertoa murheita saisin tukea siihen Luonteeltani olen rauhallinen, ihuumorintajuinen, ystävällinen mulle voi laitaa viestiä mulla on sähköposti mihin voi laita sähköposti viestiä
Mulla on paljon nettikavereita ja olen tavannut heitä, mutta haluaisin enemmän seuraa Kuopiossa! Haluan oikeita, outoja ja kilttejä ihmisiä joittenka kanssa voidaan tehdä melkein mitä tahansa kivaa. Varsinkin goth, punk, metal, alternative ihmiset, ottakaa yhteyttä pliis 🙏 olen hyvin suorasanainen enkä siedä valehtelua, I would want some like-minded people 💖 ei teinejä! Olen kaveri myös miesten kanssa. Ota yhteyttä 💗
Moikka! Olen 36v juuri Turusta Tampereelle muuttanut naikkonen. Olen itsenäinen sinkkunainen mutta Kaveria olen kaipaillut arjen ja etenkin viikonlopun rientoihin. Olen itsestäni huolta pitävä, mustalla Huumorilla varustettu mimmi. Vapaa ajalla ulkoilen, jumppaan, käyn lounailla ja viineillä ja tykkään välillä vaan möllöttää kotona. Kuten mainitsin, tykkään käydä vkl ulkona tuulettumassa , mutta itsekseen se ei ole yhtä kivaa kuin jonkun tosi rouheen ihmisen seurassa. Mikäli siis sulle tulee joku ilta fiilis että voiskin litkiä viiniä ja laittautua ja hihitellä ja lähteä ulos ja nauraa ja tanssia... Niin täältä löytyy tytyseuraa! :) see ya bitches! <3
Moikka! Olen 32 vuotias nainen Kuopiosta. Olen kahden lapsen äiti ja vaimo. Kaverit jääneet matkan varrelta pois kyydistä ja olisi kiva saada suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevia ympärille. Elokuvat ja sarjat on mun juttu. Tällä hetkellä sons of anarchy sarja pyörii tehtävä listalla. Ja jos kerkeen ja pleikkarilla joku hyvä peli niin tulee sitäkin pelattua. Tatuoinnit, kirppistely ja keikoilla käyminen(tullut viime vuosina käytyä vähemmin) ovat mieleeni. Olen ujo ja hitaasti syttyvä mutta sitten jos jutut kohtaa minusta saa hyvän ystävän. Välillä ikävä sitä että jos jotain kivaa tapahtuu omassa elämässä/arjessa ni olisi joku jolle voisi soittaa ja jakaa sen. 🤔😊
Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja löytää saman henkisiä kavereita. Oon 32-vuotias nainen Tampereelta. Harrastan luonnossa liikkumista, valokuvausta, musiikin tekemistä, soittamista, joogaa ja salilla käymistä, sekä juoksemista. Minua kiinnostaa henkisyys, syvälliset keskustelut ja yhteiskunnalliset asiat. Olisi kiva jos löytyisi kaveria mielenkiintoisiin keskusteluihin, joogaan, musisointiin, kirppiksille, luontoretkille tai liikkumaan eri muodoissa. Toki oon myös avoin ideoille ja kokeilemaan uutta!😊 Tämä ilmoitus ei vanhene!
Olen kohta 35v. nainen Jyväskylästä. Asun vielä Jkl, mutta suunnitteilla on muutto toiselle paikkakunnalle lähitulevaisuudessa. En ole täysin yksinäinen, vaan mulla on muutama hyvä ystävä, mutta lähes kaikki asuvat nyt eri paikkakunnalla. Viime vuosina olen kuitenkin kaivannut enemmän kavereita, joiden kanssa jakaa samat arvot ja joiden kanssa voisi esim. jutella näistä arvoista, käydä tapahtumissa, taidenäyttelyissä, kahvilla, keikoilla tai kirppareilla. Etäkaveruus esim. somen/whatsappin kautta on myös ihan ok. Mulle tärkeitä arvoja ovat eläinten oikeudet, ihmisoikeudet ja ekologisuus. Olen huumorintajuinen ihminen joten toivon kaverilta samaa. Nykyään vietän aika seesteistä elämää, käyn töissä, vapaa-ajalla käyn kävelyllä, kierrän kirppiksiä ja tykkään käydä kahviloissa säännöllisin väliajoin juomassa kauralattea ja syömässä vegaanisia leivoksia. Tykkään myös liikkua luonnossa. En ole täysin introvertti, mutta en myöskään täysin ekstrovertti, vaan jotain siltä väliltä. Olen pohdiskeleva ihminen ja pohdin paljon maailmanmenoa. En ole uskonnollinen ihminen. Jos jaat näitä samoja arvoja ja maailmankatsomusta, niin laita viestiä. Katsotaan tullaanko juttuun. :)
Moi! Oon 33-vuotias nainen Tampereelta. Kotona mies ja koira, lapseton. Tällä hetkellä pois työelämästä, tulevaisuudessa tarkoitus aloittaa opiskelut, joten vapaa-aikaa löytyy paljon uusille ystäville. Rakastan kierrellä kirppareita sekä shoppailua, käydä baareissa ja keikoilla, pelata eri pelejä (eniten AmongUs ja Fortnite), kuunnella musiikkia ja katsoa sarjoja. Olen eläinrakas ja koiralenkeille seura olisi myös tervetullutta. Käytän paljon sosiaalisia medioita, jos haluat aktiivisempaa jutteluseuraa mut voi lisätä discordiin suoraan @saiju90 , pidän siellä myös Amongus serveriä jos kaipaa peliseuraa siihen tai discordpeleihin (englannin kielellä). Olisi kiva jossain vaiheessa tavata esim. lähteä parille ensimmäisellä kertaa, jolloin alkujännityksestä pääsisi helpommin eroon. Oon puhelias, huumorintajuinen ja suvaistevainen ihminen, alussa voin tietysti olla hiljaisempi, mutta tuskin kauaa. Oon myös kahvin suurkuluttaja. Sukupuolella ei niinkän väliä, mutta olen siis naimisissa eli en etsi kuin kavereita! Laita viestiä tai lisää discordiin, niin kirjoitellaan!
Kaipaan ihmistä joka haluaa tutustua minuun ihan omana itsenäni, ilman että siihen liittyy mitään vaatimuksia puolin ja toisin. Aitoa kohtaamista käsin kirjoitettujen kirjeiden välityksellä, sillä silloin tämäkin introvertti pystyy keskittymään aiheeseen kuin aiheeseen helpommin ja on niin ihana tunne kun postiluukusta kolahtaa muutakin kuin laskuja :) En saa lapsia ja olen nähnyt elämää jonkin verran... Jos siis ihan perinteinen kirjoittelu etanapostin välityksellä elämästä kiinnostaa,ota yhteyttä niin luukusta kolahtaa taatusti muutakin kuin "takansytykkeitä" :)
Olen 48-vuotias nainen ja etsin uusia ystäviä pääkaupunkiseudulta. Olen persoonallinen, lämmin, hyvä kuuntelija, nuorekas, vähän boheemi. Pidän lukemisesta, kirppiksistä, lautapeleistä, elokuvista, vesijuoksusta, viini-illoista jne. Olen eläinrakas vaikkei omia eläimiä olekaan. Ei ole mitään suuria ikätoiveita. Minulla on joitain nuoria ystäviä joiden kanssa synkkaa hyvin, mutta saat olla minua vanhempikin. Voit olla mies tai nainen. En kuitenkaan etsi seurustelukumppania, joten jos nimenomaan sellaista kaipaat en ole oikea henkilö. Arvostan vastavuoroisia ystävyyksiä, jossa kuunnellaan toista. Toivon, että voitaisiin nähdä aika pian, sillä henkilökemiat ovat vähän mystisiä ja ennustamattomia, ja vasta tavatessa näkee synkkaako. Toivon myös, ettet peruuttele tapaamisia kauheasti, kun sekin on vähän hyydyttävää. Toki joskus voi sellaistakin sattua, kun ihmisiähän tässä vain ollaan :)
Olis kiva tutustuu ihmiseen,jonka kanssa vois käydä vaikka kahvilla jossain tai vaikka jommankumman luona. Kirppiksellä tykkään käydä ja vaikka joskus jossain baarissa tai jotain. Maailmaa voi parantaa miten vain tuntuu. Olen myös koiraihminen. Meillä koira ja tykkään käydä lenkillä hänen kanssaan 😊
Moikka! Oon 20v nainen ja olen muuttamassa Ouluun poikaystäväni kanssa heinäkuussa. Etsin naispuolisia ystäviä (suunnilleen saman ikäisiä), joiden kanssa voisi viettää vapaa-aikaa eri juttujen parissa. Olen aluksi aika ujo ja on vaikeuksia keksiä mitään juteltavaa, mutta sittenkun muhun on tutustunut niin tykkään jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä🤭 Mun vapaa-aikaa menee yleensä kotona poikaystävän kanssa löhöten ja koiran kanssa puuhaten, mutta mut saa mukaan monenlaiseen tekemiseen! Tykkään tehdä ruokaa, käydä kirppareilla ja lukea. Meillä on 4kk ikänen koiranpentu niin ois mahtavaa, jos hällekkin löytyis leikkikaveri!