Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Moi! Täällä kirjoittelee 25-vuotias mies Jyväskylästä, ja etsin uusia ystäviä. Vapaa-aika kuluu leffoja ja sarjoja katsoen, kirjoja lueskellen, ja luonnossa liikkuen. Tykkään myös käydä erilaisissa tapahtumissa ja reissata kotimaassa sekä kierrellä kirpputoreilla. Nautin myös hyvistä ja syvällisistäkin keskusteluista. Etsin ystävää jonka kanssa voitaisiin käydä esim. kirpputoreilla, kahvilla, syömässä, lenkillä, elokuvissa, keikoilla ja muissakin tapahtumissa, pelata lautapelejä ja ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi harrastus. Toki muutakin yhteistä tekemistä saa ehdottaa, oon mielestäni persoonana sellainen että lähden mielelläni kokeilemaan uusiakin juttuja:) Mua tuntevat kuvailevat mua mm. luotettavaksi, avoimeksi, huomaavaiseksi, huumorintajuiseksi, keskustelevaiseksi, mutta myös hyväksi kuuntelijaksi. Monet ovat sanoneet mua myös ikäistäni kypsemmäksi. Oon ambivertti, saatan alkuun olla vähän hiljaisempi, mutta kun tullaan tutuiksi, niin mustakin tulee puheliaampi. Mainittakoon että en viihdy isoissa kaveriporukoissa, vaan etsin kaveria kahdenkeskiseen tai pienellä porukalla tapahtuvaan ajanviettoon. Etsin ystäviä Jyväskylästä ja lähikuntien alueelta. En ole kiinnostunut pelkistä netti/ viestittelykavereista. Sukupuolellasi ei ole väliä, iältäsi voisit olla vaikka 20-30 väliltä. Haluaisin pitkäaikaisia ja kestäviä tuttavuuksia, joten toivon ystävältä lähinnä vain sitä että jos otat yhteyttä, olet aidosti kiinnostunut tutustumaan ja näkemään, etkä ghostaa muutaman viestin jälkeen. En välitä pitkistä kirjoitteluista, vaan haluaisin aika pian tavata potentiaalisen ystävän kanssa, niin nähdään että kohtaavatko kemiat. Mikäli löysit ilmoituksesta jotain mihin samaistut, niin toivoisin kuulevani juuri susta:) Toivon että vastasessasi ilmoitukseen kertoisit itsestäsi enemmän kuin vain muutamalla sanalla. Tämä ilmoitus ei vanhene.
Moi! Asun Tampereella, perheeseen kuuluu mies ja koira. Tykkään vapaa-ajallani käydä mm. kirpputoreilla, kahviloissa ja kuntosalilla. Harrastan myös tanssia. Rakastan eläimiä ja vauvoja <3 Tykkään myös matkustella ja elää elämää täysillä. Olen tällä hetkellä työtön, mutta teen vähän keikkatöitä. Ystävässä arvostan mm. rentoutta ja rehellisyyttä. Olen itsekin toisinaan jopa vähän liian rehellinen, ja toivon, ettet ota elämää liian vakavasti. Etsin sellaista ystävää, jonka kanssa voi jutella syvällisiä ja käydä esimerkiksi kahvilla/shoppailemassa/kirppistelemässä. Minun kanssani voi jutella kaikesta eikä erilaiset arvo/näkemyserotkaan haittaa, kunhan pystyt keskustelemaan niistä asiallisesti. Haen naispuoleista ystävää. Laita viestiä jos tuntuu, että meillä vois kemiat kohdata :)
Heips! Pian 21-vuotias vailla hyviä ystäviä. Oon aluksi aika ujo ja hiljainen, mut kun muhun tutustuu paremmin, osaan olla hyvinkin puhealias. :) Koen olevani empaattinen ja tunneälykäs. Huumorintajuisuus on myös mul tärkeää ja nauraminen on parasta! Vihaan konflikteja, joten jos oot kovin draamanhakuinen niin meil ei ehkä synkkais. :D Kuulun myös seksuaalivähemmistöön. Tällä hetkellä välivuodella lukion jälkeen, sekä työtön. Oon aika kova kotihiiri ja olisi kiva saada seuraa esimerkiksi kirppareille, ulkoiluun, erilaisiin tapahtumiin tai ihan vaikka ruokakauppaan. Tai sit voidaan vaan viestitellä, jos näkeminen ei oo sun juttu! Tykkään myös pelailla rentoja pelejä, esimerkiksi minecraft ja stardew valley, joten peliseura kelpaa myös. Muita mielenkiinnon kohteita on musiikki, elokuvat, askartelu sekä muu taiteilu, lautapelit, siivoaminen ja muu puuhastelu. :D Päihteitä en käytä juuri ollenkaan, joten baariseuraa musta ei saa. Sukupuolella ei väliä, mut ois kiva että noin samaa ikäluokkaa. Laita ihmeessä viestiä jos tutustuminen kiinnostaa! (En hae parisuhdetta)
Moi, Olisikohan täällä peliseuraa league of legendsiin? Miksei myös fortniteen (zero build) tai cs. Näitä tosin harvemmin pelailen. Muutkin uudet tuttavuudet ovat tervetulleita. Sukupuolellasi ei ole väliä. Tykkään musiikista niin soittaen, laulaen kuin kuunnellen. Kaikki genret menee mutta sisin vie johonkin melodisen metallin suuntaan. Olen introvertti ja ehkä vähän hiljaisempi ainakin tuntemattomien kanssa. Yleensä tulen kyllä juttuun kaikkien kanssa. Vietän suurimman osan ajastani kotona pelaillen tai tv:tä / sarjoja katsellen. Tykkään käydä kävelylenkeillä päivittäin. Lumilautailemaankin olisi kiva päästä vielä tänä talvena. Kirpputorit on myös jees. Mieluummin kierrätän kuin ostan uutta. En tupakoi. Alkoholia melko harvoin. Olen vielä vähän toipilaana, joten musta ei saa seuraa tilaisuuksiin tai tapahtumiin joissa on paljon ihmisiä. Esim, keikat ja festarit yms. Kaikki rauhallinen menee. Loppuvuodesta jäin sairaslomalle työuupumuksesta kahdeksi kuukaudeksi. Joulukuussa palasin työelämään. Vielä on matkaa kuitenkin takaisin normaalitasolle. Parempaan päin päivä kerrallaan. Olen aina ollut huono luomaan uusia ystävyyssuhteita, joten ajattelin siksi koittaa tätä kautta toisiko tämä jotain uutta.
Heiii, oon 07/18 vuotias tyttö ja opiskelen tällä hetkellä eläintenhoitajaksiU^ェ^U tulevaisuudesta en tiiä viel mitää, mutta olen miettinyt muuttoa tampereelle. Tykkään videopeleistä (rdr2, mine, roblox...👀,spyro, erillaiset tarina pelit) tykkään myös kauhupeleistä mutta en uskalla pelata niitå yksin:( tällä hetkellä kesken on outlast 2. Tykkään myös askarrella, käydä kirppareilla katsoa kauhuelokuvia, pitää erillaisia leffailtoja, selata pinterestiä, pukeutua hienoihin vaatteisiin, aloittanut skeittauksen, puhua mielenkiinnon kohteista, käydä lenkillä ja piirtää sekä oikeestaan tykkään tehä vähän kaikkee kun on hyvää seuraa ja tykkään eläimistä, minulla on kiinanharjakoiranpentu spyro ja me asutaan kahestaan tällähetkellä. Olen vähän ujo ja menee hetki kun tutustun ja uskallan olla oma itseni (oon vähän lapsellinen) Ig: miida_qvist
Heips! Täällä kirjottelee parikymppinen raskaan musiikin ystävä, joka etsii uusia kavereita. 😁 Oon kofeiinin suurkuluttaja ☕️, yöeläin, mustan huumorin omaava, hauska tyyppi. Kiinnostuksenkohteita❣️: kirpparit, kauhuleffat,taide Luonne: sosiaalinen, utelias, avulias, rehellinen. Empaattinen. Ilmoitus ei vanhene! 😌☺️ Discord: metalheadgirl22._58632
Heips, luet parhaillaan Tampereelta Helsinkiin muuttaneen 21v naisen kaveri-ilmoitusta. En oo tehny tämmöstä aikasemmin, niin oon vielä aika ulapalla miten tää toimii. Noh, tässä vähän infoa musta: Nautin astioiden hypistelystä kirppareilla, kävelyistä kauniissa ja uniikeissa paikoissa, uuden oppimisesta (erityisesti historiasta), pop- musiikista ja Daft Punkista, elokuvista (mm. Star Wars, LOTR, supersankarit, dokumentit...), sekä lauta- ja korttipeleistä (en tosin välitä roolipeleistä). Harrastin ennen tänne muuttoa partiota, eli nautin myös luonnossa liikkumisesta. Telttailu, nuotiolla lättyjenpaisto ja kansallispuistoissa vierailu on lähellä sydäntä, vaikka oma kunto ei olekaan mitään urheilijan tasoa. + Japanilainen ja kiinalainen kulttuuri on mulla ollut jo pitkään kiinnostuksen kohteina, niin saatan välillä pälättää niihin liittyvistä aiheista😅 Opiskelen parhaillaan suuhygienistiksi, joten elämäni pyörii suht paljon koulun ja siihen liittyvän stressin ympärillä. Välillä kuitenkin tajuan olevani aika yksin tässä suuressa kaupungissa, ja kaipaan ns. yhtenäisyyttä. Henkilöä jota moikata kadulla ja jonka kanssa viettää aikaa. Baarit ja ryyppääminen ei oo kuitenkaan mun juttu, ja sama linja myös päihteiden kanssa. Toivoisinkin voivani seikkailla sun kanssa päihteettömästi☺️ Pyrin olemaan luettelematta tänne jotain toivomiani hyvän ystävän "kriteerejä". Haluan kuitenkin painottaa, että etsin vain naispuolista ystävää. Toivoisin myös ettet käytä päihteitä, olet enemmän liberaali kuin konservatiivi, ja uskallat heittäytyä ja kokeilla uusia asioita yhdessä. Jos uskallettais joskus matkustaa yhdessä ulkomaille?💃 Kiitos kun jaksoit lukea tekstini loppuun🥰 Ota vaan rohkeasti yhteyttä, jos vaikutan tyypiltä jonka kanssa haluaisit tutustua ja hengata.
Moikka! Täällä 20-vuotias nuori nainen, joka kaipailisi lisää ystäviä ympärilleen. Asustelen Tampereella mun poikaystävän kanssa 🫶🏻 Mun lempparijuttuihin kuuluu hyvän ruuan laittaminen ja kirppiksillä käyminen. Oon myös musikaalinen ja eläimet on lähellä mun sydäntä <3 Omistan söpön hamsterin 🐹 Oon hiljattain tullut uskoon, eli samanhenkiset ystävät olis enemmän kuin tervettuleita <3 ✝️ Etsin lähtökohtaisesti naispuolista seuraa. Jos jaat samoja kiinnostuksen kohteita tai tuntuu että muuten vaan meidän kemiat vois ystävinä kohdata, laita rohkeesti viestiä!
Moikka! Etsiskelen uusia kavereita pelailemaan/juttelemaan/hengailemaan. Mä tykkään pelaamisesta (esim. Marvel Rivals, Monster Hunter, Elden Ring jne.) ja taiteen tekemisestä, piirtelen ja 3D-mallintelen 🎨🎮 Katselen kans mielelläni leffoja ja sarjoja, tykkään erityisesti kauhuleffoista mut katon laajalti kaikenlaisia leffoja. Tykkään käydä kahviloissa, kirppareilla ja konserteissa (alt rock, elektro yms), niin musta ois tosi kivaa saada uutta seuraa mukaan tai vaikkapa peliseuraa tai juttuseuraa! Asun mun kumppanin kanssa ja meil on 2 kissaa 🐱🐱 Asustan itse Helsingissä mutta ei haittaa jos olet jostain kauempaa Suomesta, voidaan vaikka jutella tai pelailla yhdessä etänäkin (discord löytyy)! Ja jos asustelet pääkaupunkiseudulla, voidaan tutustumisen jälkeen käydä vaikka kiertää kirppareilla, keikoilla, kävelyillä tai vaikka ihan vaan kahvilla yhdessä. Tai tehdä jotain mistä sä tykkäät, tykkään kokeilla uusia juttuja!☺️ Ota ihmeessä yhteyttä ja tutustutaan paremmin!
Mulle tärkeitä asioita ja arvoja on taiteilu, käsityöt, laulaminen, kirjottaminen, luonto, veganismi ja feminismi❤️🔥 Kiinnostaa noituus ja rakastan sienestämistä. Oon ihanan pikku taapertajan yh-mama💖 Kaipaan samanhenkistä ystävää vaikka metsäseikkailulle tai kirpparikierrokselle. Sillä ei oo mulle väliä onko sulla lapsia, kunhan et oo vihaaja. Oon huono smalltalkissa, syvällisemmät keskustelut sujuu paremmin. Jos resonoi niin tiedät mitä tehdä🌞
Reipas ja puhelias tyyppi lenkkiseuraa ja juttukaveria vailla. Juoksulenkille en lähde, mutta reipas kävely koiran kanssa on parasta. Lähe mukaan?
Etsinässä kiva ja rehti mies ystäväksi. Olen avarakatseinen (ahdasmielisyys karkottaa mut satavarmasti) ja empaattinen. Avoin, rehellinen ja suorapuheinen. Oman arvoni tunteva ja henkisesti vahva. Nousen aina puolustamaan heikompia, enkä voi sietää minkäänlaista kiusaamista. Olen ihminen ihmiselle. Kovasta kuoresta huolimatta, olen herkkä ja taatusti massasta poikkeava taiteilijaluonne. Verbaalinen lahjakkuus ja älykkyys saa minut kiinnostumaan ihmisestä. En käytä alkoholia enkä tupakoi. Maailmankatsomukseni on ateistinen ja samaa järkevää suhtautumistapaa toivon myös sinulta. Lemmikkejä minulla ei ole, mutta rakastan kissoja. Kissamiehille siis iso plussa. Rakastan luontoa ja varsinkin hieman karut maisemat viehättävät mua. Musta ei ole säntäilemään sinne sun tänne harrastusten ja matkailun parissa, mutta pidän rauhallisista kävelylenkeistä ja kiirettömästä ympäristön katselusta ja ihmettelystä. En oikein jaksa innostua ihmisistä jotka vapaa-ajallaankin suorittavat. Pysähtymällä näkee ja kuulee enemmän💚 En etsi pelkkää kirjoitteluseuraa, joten olisi kiva jos olisit Turusta tai lähistöltä tai ainakin valmis hieman näkemään vaivaa tapaamisten eteen jos olet kauempaa. Itse kuljen julkisilla. Otathan yhteyttä vain jos sinulla on oikeasti aikaa ja kiinnostusta uudelle ihmiselle, etkä arvota ihmisiä oppiarvojen ja varallisuuden mukaan.
Moikka! Olen jo jonkin aikaa kaivannut elämääni lisää sielunsiskoja joiden kanssa jakaa arjen ilot ja surut. Yhden täältä jo olenkin löytänyt, mutta olisitko myös sinä sellainen? En vaadi yhdessäololta ihmeellisyyksiä. Minulle riittää yhdessä oleminen esim. teekupin ja neuleen ääressä kuulumisia vaihtaen. Toki minusta saa seuraa monenlaiseen touhuun, ulkoilemaan, kahvilaan, teatteriin, kirpparille, keikalle jne. Olen avoimin mielen valmis kokeilemaan myös jotain uutta. Asun Viialassa puolisoni kanssa vanhassa hirsitalossa ja vapaa-aika kuluukin osittain taloa laitellessa ja pihalla touhutessa. Omakotitaloelämän myötä osittainen omavaraisuus ja luonnon rytmissä eläminen ovat alkaneet kiinnostamaan entistä enemmän. Olisi ihana löytää samanhenkisiä ihmisiä ympärille. Asuinpaikallasi ei ole väliä. Toki olisi mukavaa jos seuraa löytyisi läheltä kotia. Käyn kuitenkin Tampereella töissä ja minulla on käytettävissä auto joten pääsen kyllä kulkemaan kauemmaksikin ☺️
Mäntsälästä/lähialueilta ystäviä vailla, kun ei yhtäkään tässä lähellä oikein ole. Pelkkiä nettikavereita en etsi 😊 Talouteen kuuluu pari kissaa ja elämässä muutoin läsnä kaukosuhde. Oon pirtsakka, nauravainen, huumorintajuinen, avoin, empaattinen ja sosiaalisen tapaus. Lähipiirini kuvailee mua hönönä, rempseänä ja sellaisena tyyppinä jonka seurassa voi olla omana itsenään 😀 Mä tykkään pelailla ja välillä siihen kuluu liikaakin aikaa. Tykkään myös taiteesta, matkustamisesta, ajelusta/roadtripeistä ja autoista, musiikista, kirppistelystä, leppoisasta oleskelusta ja muutenkin rennonletkeestä meiningistä. Avoin oon monenlaisille asioille ns. perseestä perämoottoriin. Arvostan toisessa sopivan kieroutunutta huumorintajua, kykyä heittäytyä, aitoutta ja rehellisyyttä. Sukupuolella ei oo merkitystä, mut toivoisin että oot n. 22-30v. Jos tää yhtään resonoi, niin nakkaa viestiä ja katotaan et keksittäiskö jotain yhdessä 🫶🏻
Lähtisitkö seuraksi Tampere-talolle katsomaan tanssiteosta Amadeus? Huikea esitys Mozartista 23.3.🤩 Olen asunut Tampereella noin 8 vuotta, nykyään länsipuolella. Useampi kiva tuttavuus on löytynyt mutta aina on hauska tutustua uusiin tyyppeihin😊 Olen rento ja melko viihteellinen, puhelias tyyppi. Olen myös yrittäjä. Tykkään kaikesta luovasta näpertelystä, luonnosta, kirpparit ja vintage, puutarhahommat, nautiskelu! Minut saa mukaan kaikkeen pelaamiseen futiksesta lautapeleihin. Musamakuni on melko indie/rock ja tykkään käydä keikoilla, musikaaleissa ja museoissa. Mulla on monen ikäisiä kavereita, koska en iästä niinkään välitä, vaan siitä että jutut kohtaa☺️ Mulla on puutalo, 11v-lapsi ja mies sekä pieni rescue-koira🫶🏻 Jos tekstini kuulostaa yhtään samantapaiselta menolta kuin sulla niin voit käydä stalkkaamassa Instassa @puutarhaunia ja sitten laittaa viestiä jos keksittäis jotain hauskaa yhdessä🤩
Ajattelin aloittaa tämän vuoden uusiin ihmisiin tutustumalla 😊 Vanhojakin ystäviä toki on, mutta puuttuu sellainen samanhenkinen ihminen jonka kanssa olis helppo nähdä vähän spontaamimminkin. Vaikka oonkin vahvasti luontoihminen, niin kaipaisin ehkä eniten seuraa kaikenlaiseen kaupunkihengailuun, taidenäyttelyihin, kirppikselle, tapahtumiin, viinille, syömään, kahviloihin, keikoille ym. Saatan joskus innostua myös baariin tanssimaan, mutta mikään bilehile en todellakaan ole. Rakastan hyviä keskusteluja syvällisestä pinnallisempaankin hömppään. Reissukaverikin olis kiva, matkustelu on lähellä sydäntä, mutta kaveri puuttuu tällä hetkellä. Itse oon luotettava, rento, helposti lähestyttävä, aito ja aina oma itseni. Nuorekas myös ja viihdynkin paremmin itseäni hieman nuoremmassa seurassa, mutta jos oot myös nuorekas niin iällä ei niin väliä, eikä sukupuolellakaan 😊 Laitahan rohkeesti viestiä jos tuntuu että kaipaat samantyylistä seuraa 😊
Morjesta! Olen 34-vuotias nainen Kuopiosta. On käynyt perinteisesti, että vanhat kaverit on etääntynyt vuosien myötä ja kaipaisin uusia parhaita ystäviä elämääni. Huumorintajuani on luonnehdittu sairaaksi ja oudoksi, joten kaikki läpät uppoaa minuun. Olen sosiaalinen erakko ja välillä kaivaudun kotiin tuijottamaan seinää tai lukemaan. Toisinaan kaipaan myös tuulettumaan yöelämään. Lähdetäänkö yhdessä tuhoamaan viinipullo? Pidän myös ulkoilusta metsissä ja veden äärellä. Erilaiset luontopolut on koluttu lähikuntia myöten. En etsi parisuhdetta.
Moro. Olen 41 vuotta mies ja etsin uusia kavereita/kaveri. Olen tällä hetkellä työssä käyvä kahden lapsen yh-isä jotka ovat tyttö 6v ja poika 7v joten mun päivät pyörii niitten ympärillä aika lailla ja joudun menemään aika lailla niiden säännöillä. Olisi kivaa saada aikuista seura silloin tällöin puiston tai sitten johonkin muuhun mitä lasten tämän ikäisten lasten kanssa nyt voi tehdä. Olisi vielä mahtavaa jos sinullakin olisi suhkot samanikäiset lapset/lapsi. Tykkään itse käydä ulkona pyöräilemässä, kävelyllä tai laavulla ja metsä kävelyt on mun juttu joten aika paljon ulko jutut innostaa mua. Käydään myös lasten kanssa aikaa paljon laavulla tai sitten metsässä kävelyllä. Myös minusta löytyy vasta kohta joka tykkää katso leffoja/sarjoja ja pelaan videopelejä (Retro/nyky aikaa) joten minusta saa leffa/sarja seura tai sitten peliseura. Olis kivaa jos saisin sinusta joskus peli seura (Apexin tai johonkin muuhun peliin) itseltä Löytyy aika monta peli mitä pystyn tulemaan pelaamaan. Tykkään katso aikalailla mitä vaan elokuva tai sarja ja puhua niistä. Käydään aika paljon myös kirpputoreilla eli musta/meistä saa seura myös sinne. Minut ja lapset on helppo viedä uusiin juttuihin ja uskalletaan kokeilla uusia asioita. Me ollaan puheliaita ja sosiaalisia joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Minä voin olla alussa vähän ujo mutta se lähtee aika nopeasti pois. Etsin jotain jonka kanssa voisi viettää aikaa lasten kanssa tai joskus kun on oma aikaa, niin olis mahtavaa jos olis jotain sosiaalista elämää. ;) Löytyykö täältä lenkki seura tai sitten elokuvin kun lapset on tarhassa tai yö kylässä? Joskus olis mahtavaa käydä ottaa pari mutta Itse en ole kova juoma ja jää aikalailla aina muutamaan, seuraa musta saa silloin kun lapset ei oo mulla ja jaksan olla pitkään. Ei ole väliä vaikka on nainen tai mies kuhan juttu luista eikä tule semmonen vaivaamaton olo kummallekaan. PS: Varmistaa että sähköpostiosoite on oikein, että pystyn vastaamaan, tai pistää viestiä täältä sivun kautta.
Heräsin suureen yhteisön kaipuuseen hiljattain ja morkkistelun sijaan päätin aktiivisesti lähteä rakentamaan sellaista. Pähkinänkuoressa - kommari ekonomi, vihervassarihevari* etsii uusia ystäviä joiden kanssa rakentaa yhteyksiä ja yhteisöä. *sinun ei tarvitse olla mitään näistä. Rakastan ja arvostan ihmisiä juuri sellaisina erilaisina yksilöinä kuin he tulevat. Uudet ja erilaiset näkökulmat kiinnostaa aina. Sitten vähän pidemmin - Olen huithapeli taiteilija sielu joka rakastaa taidetta ja musiikkia - niin luontia kuin myös kulutusta. Olisi mahtavaa saada ympärille ihmisiä joiden kanssa tehdä ja jakaa luomisen ilot ja vitutukset. Olen akateeminen, poliittinen, vahvat mielipiteet omaava joista olen valmis ja ihan halukaskin keskustelemaan hyvässä hengessä.Ihmisoikeuksista ja ihmisarvosta en tosin suostu väittelemään. En toki odota kaikkien ystävieni suorittavan valtavia syväanalyysejä siitä miten maailma makaa mutta mikäli sellaiset kiinnostaa niin keitän mielelläni kahvit ja voidaan pelastaa maailma. Olen ravintola-alan ammattilainen toki ilman sitä alkoholiongelmaa. Käytän kuitenkin alkoholia ja muita päihteitä aika ajoin. Vaikka vietänkin suuren osan elämästäni tiskin takana saa minusta myös bilekaverin. Mennäänkö klubille, reiveihin vai laulamaan karaokea? Vaiko ihan vaan yksille kivaan kapakkaan? Asunut ympäri Eurooppaa ja matkustanut ympäri maailmaa. Tarkoitus olisi jatkaa matkustelua joten mahdolliset maailman matkaaja seuralaiset myös olisi valtavan mahtavia. Olen myös hyvin urheilullinen. Aika ajoin tavoitteellista urheilua juoksun, pyöräilyn, voimannoston ja martial arts muodossa. Kuitenkin enimmäkseen pidän itseni liikkeessä ja nostan painavia asioita saadakseni dopamiinia. Salikaveri hakusessa? Mennään yhdessä mutta tehdään erikseen. Iällä tai sukupuolella ei ole minulle mitään väliä. En kaihda pitkiä välimatkoja mutta enimmäkseen toivoisin ihmisiä joiden kanssa jakaa fyysistä tilaa joten pääkaupunkiseutulaiset eritoten helsinkiläiset hakusessa. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä!
Moi! 19-vuotias pk-seutulainen tyttö/nainen täällä ettimässä suunnilleen samanikäisiä (noin 18-21v) ystäviä :) Haluisin tutustua uusiin ihmisiin, kun mulla ei oo hirveesti varsinkaan kavereita, joita nähä irl. Ois ihanaa, jos voitais olla omia itsejämme toistemme seurassa (koska mä ainakin oon vähä outo🫠) ja jos molemmat aidosti välittäis ystävyyssuhteesta. Mun unelma ois löytää sellanen superläheinen ystävä, jollasia on ainakin kirjoissa ja leffoissa mutta toivottavasti myös tosielämässä.✨ Oon luova ihminen ja rakastan kaikkea mielikuvituksellista ja filosofista. Mun elämän suola on tanssi, jota oon tehnyt pienestä pitäen.🩰 Tykkään siis myös liikkua ja esim. käydä pitkillä kävelyillä ja jutella syvällisiä ja ei niin syvällisiä. Kuuntelen paljon musaa, välillä virkkaan tai taiteilen, haaveilen matkustamisesta ja oon iso lukutoukka. 📚🐛 Luonteeltani oon ujo introvertti mutta samalla myös hupsu, hassutteleva ja toisinaan hyvinkin puhelias ihminen. Lisäks oon jonkinlainen aromanttinen aseksuaali. 💙🩵🤍💛🧡 Laita vaan rohkeesti viestiä, jos susta vaikutti, että oltais samoilla aaltopituuksilla :) (Mieluiten nais- tai nb-kavereita)