Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Mooi! Oon 20 vuotias mies Vantaalta. Asuin ennen Lahdessa, mutta muutin opintojen perässä. Opiskelen nykyään merkonomiksi ja olen pitänyt kyseisestä alasta erittäin paljon. Koulu on toki nyt tauolla koska olen saikulla oman pään takia. 😓 Vapaa-aikaani kulutan esimerkiksi pelaten eri pelejä. Multa löytyy mm. Bf6 RedSec, Overwatch 2 ja Marvel Rivals. Olen konsolipelaaja 🎮 Tykkään myös piirtää paljon ja olen suunnitellut tatuointejakin. Unelma olisi perustaa oma tatuointistudio. Pidän piirtämisen lisäksi ketuista, kahvista, kauhuelokuvista ja musiikista 🎸 Jos vähääkään kiinnostuit, olisi kiva jos pistäisit viestiä. Ikähaarukka mieluiten 18-30v. Sukupuolella ei väliä! Snapchat: sarjarumpaaja Discord: sarjarumpaaja
Hei 🙂 etsin kaveria vapaa aikaan Lieksan/Joensuun alueelta käyn säännöllisesti joensuussa myös. Vapaa ajalla on mukava käydä uimassa, pelata lautapelejä, ja pcllä sekä konsoleilla. Maalailen myös miniatyyrijä aloittelijana 😅 kaksi kissaa myös löytyy itseltäni kaverina. Jos haluat seuraa vapaa ajan aktiviteetteihin taikka pelailuun 😌 olet löytänyt oikean ilmoituksen. Myös aivan täysi juttelu seura on ok. Laita ihmeessä viestiä osaan olla myös keskustelu taitoinen. keksitään vapaa ajalla jotain tekemistä vaikka ihan vain kahvilla käydä👋🏻 kiva kun luit ilmoituksen
Moi! Päivitetäänpä ilmoitusta, jospa joku ihana vastaisi. Täällä 45-vuotias perheellinen nainen Tampereelta kaipaa jutustelukaveria. Olen suht sosiaalinen ja empaattinen nainen. Etsin naispuolista kaveria, joka on jo ehtinyt pohtia elämää ja kokemuksiaan. Kaveruus voi olla viestittelyä, pitkä kävelylenkki, kahvila tai mitä sinun mielenkiintoihisi kuuluukaan. Ajattelen, että nämä kohtaamiset voivat tehdä elämästä pikkuisen kepeämpää. Kepeämpiä juttuja unohtamatta. Harrastukseni ovat liikuntapainotteisia. Käyn uimassa, harrastan joogaa ja pyrin pitämään keski-ikäistä kuntoani yllä säännöllisesti salilla 😄
Moi! Täällä kirjoittelee itsestään huoltapitävä 33v mies. Olisi kiva löytää rentoa seuraa vapaa-ajalle 😊
Semi lämminhenkinen ja huumorintajuinen, itseironinen ja rento. Joskus kultaseks tyypikski kehuttu, mut vaikee ottaa tollasii kehui 🫣 Paskaa läppää lentää ja saatan vähän pelleillä.. joskus🙄 Oon rauhallinen, keskustelutaitone ja aika ymmärtäväinen. Oon kiinnostunu hyvistä keskusteluista, kaiken maailman mysteereistä ja mitä maailmalla tapahtuu, mut en oo mikää yötäpäivää kaninkolossa majaileva hobitti jos sellasia stereotypia olentoja on edes olemassa tiedä häntä😄 Vähän vakavampaa: Arvostan rehellisyyttä, turvallisuutta, sekä luotettavuutta et pystyy puhuu asioista ilman että täytyy arvuutella toisen reaktioita esim. erimielisyyksissä kohtuutonta suuttumusta tai tuomitsemista yleisesti ottaen. Hyväntahtosuus toista kohtaan vaikeissakin tilanteissa on itelle tärkee asia ja iso green flag eli jos oot sellane tyyppi ni ota ihmeessä yhteyttä 🙏 Tykkään eläimistä, erityisesti koirista. Treenaaminen ja luonnossa olo on tärkeitä – seikkailuretket kuuluu siis elämään sillon tällön. Etsin kaveriseuraa pääasiassa jutteluun, mutta siinä samassa frendiä kävelylenkeille, ja muuhunkin tekemiseen. Olis kiva löytää saman henkinen ihminen jonka kanssa olis rentoo viettää aikaa. Myös saada joku elämän vaikeuksien keskelle vierellä kulkemaan ja jota tukea ja josta saa tukea. Ja tietenki et vois yhessä vaa nauraa eri asioille😆
Moi olen seinäjoelta ja olen 18v. Olisi kiva saada lisää kavereita. Asun yksin. Tykkään vapaa-ajalla käydä luonnossa laavulla ja viettää aikaa muuten vaan. Ota yhteyttä vaan jos tuntuu siltä rohkeasti vaan. Lisää selviää kysymällä. Olen aika puhelias kun pääsee alku kankeudesta eroon ekana.
Moikka. Olen 30 vuotias mies Hämeenlinnasta. Käyn työtoiminnassa arkisin ja viikonloput olen yleensä kotona. Olen tosin viime aikoina ollut turhan yksinäinen ja kaipaisin vapaa-ajalle omaa seuraa kotiseudulta. Olisi mukava nimittäin saada toimintaa sosiaalielämääni ja tavata muitakin ihmisiä. Olen rento ja lojaali kaveri enkä yleensä hermostu pikku jutuista. Lisäksi olen aika luotettava ja pyrin pitämään sovituista asioista kiinni jos ne ei ylitä rajojani. Sukupuolella ja iällä ei ole niin väliä, kunhan et ole ala-ikäinen sälli. Parisuhdetta en hae tällä hetkellä, kaveria vaan. Kanssani vietettävä vapaa-aika voisi olla mm. juttelua, tekstailua, hengailua esimerkiksi koti-oloissa, baarissa tai ihan vaikka pihallakin. Alkoholi ei ole pääasia, vaikka olisi kiva viettää jonkun seurana viikonloppua alkoholin ääressä edes joskus. Itse en ole juoppo, mutta silloin tällöin nauttiva. Tupakkaa en polta. Eli jos asut Hämeenlinnassa ja luulet että tulisit kanssani toimeen, niin viestiä vain kehiin. Minulla on Facebook ja Whatsapp, joista kerron lisää viestissä.
Hellurei! Olisi kiva löytää sähköpostikirjoittelu kaveria! Miksei myös vaikka paikan päälläkin voitaisiin tavata. Ei kuitenkaan haittaa jos asut pidemmällä. Pelkkä juttuseura riittää vallan mainiosti myös 🤩. Joka tapauksessa siis ystävä kenen kanssa voisi jutella niitä ja näitä! Kerron nyt hieman ensin itsestäni. Olen 34-vuotias nainen ja asustelen Porin lähettyvillä. Asun mieheni sekä kolmen lapsen kanssa. Meillä on myös muutama lemmikki. Eläimet ovat lähellä sydäntäni 😍. Kodin pyörittämisen välillä käyn kyllä myös töissä. Sekä harrastan ulkoilua koirien kanssa ja nyt aloitin uudelleen pyöräilyn. Tykkään tehdä pitkiäkin pyörälenkkejä. Nautin kun pääsen koirien kanssa metsään rauhassa kävelemään. Haaveena olisi päästä myös Lappiin karhuja katselemaan joskus! Perheen kesken harrastamme kotiin maan matkailua vaunulla. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Välillä ysärihittejä ja sekä raskaampaa musiikkia. Töissä ollessani kuuntelen paljon true crime podcasteja. Laita siis viestiä jos kiinnostaa tutustua lisää!
Hei olen tyttö 28 joka etsii ystäviä Turusta ja pkl seudulta ite olen aika sosiaalinen persoona ja tykkään jutella kaiken näköisistä asioista tykkään käydä ulkona ja tapahtumissa tehdä ruokaa kuunnella kpop musiikkia poika bändejä ja solo artisteja ateez stray kids enhype Jackson wangia ja paria muuta ja itse tykkään katsoa sarjoja nekin tulee tietenki Aasiasta. Koska Aasia lähellä sydäntä olisi kiva jos sinulla olisi samoja ajatuksia ja tykkäämisen kohteita
Moi, täällä kirjoittelee 38-vuotias mies Tampereen lähistöltä. Olen elänyt monta vuotta melko perhekeskeistä elämää, mikä on minulle myös tärkeää. Ns. ruuhkavuosien helpottaessa ja oman ajan lisääntyessä olen huomannut olevani aika yksinäinen. Minulla ei ole juurikaan kavereita, joiden kanssa voisi jutella ja keskustella syvällisemmin tai muuten vaan kevyemmin. Olisi mukavaa, jos löytyisi seuraa myös harrastuksien pariin. Itse olen alkanut löytämään kuntoilun ilon pitkästä aikaa. Tykkään harrastaa kaikenlaisia ulkona tehtäviä liikuntamuotoja mm. kävely, hölkkäily, polkujuoksu, maastopyöräily, hiihto. Minusta saat varmasti seuraa ihan mihin tahansa muuhunkin lajiin tai harrastukseen sillä tykkään kokeilla kaikkia uusia asioita. Olen luonteeltani rauhallinen, hieman ujo, pohdiskeleva, herkkä, huolehtivainen, ja jonkin verran taiteellinen. Taiteellisuus liittyy lähinnä musiikkiin, jota olen harrastanut nuorempana enemmän. Olen soitellut kitaraa, mutta se on ollut varastossa niin pitkään, että en tiedä kuinka se vielä sujuu. En polta ja alkoholia käytän harvoin ja kohtuudella. Tuossa oli nyt pieni osa itsestäni, mutta jos jokin asia kohtaa kanssasi ja haluaisit tietää lisää niin laittakaa viestiä. Sukupuolellasi tai iälläsi ei ole väliä. Tärkeintä on, jos löytyy yhteisiä asioita ja ajatukset kohtaavat.
27-vuotias nainen Tampereen lähistöltä tässä kirjoittelee.😊 Yritän tässä vähän kertoa itsestäni: Minulle tärkeitä asioita elämässä läheisten ihmisten lisäksi ovat esimerkiksi liikunta (juoksu, pyöräily, hiihto talvisin, uimassa on myös kiva käydä ja muitakin liikuntalajeja voisin hyvin testailla), luonto ja monenmoisista aiheista lueskelu ja pohdiskelu. Persoonana olen mielestäni empaattinen, huumorintajuinen (toivottavasti hehe) ja jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä. Joskus tykkään tehdä spontaanisti asioita, mutta usein suunnittelen mielummin kuitenkin etukäteen. Arvostan suvaitsevuutta, muiden ihmisten huomioon ottamista ja erilaisten mielipiteiden ja näkemysten ymmärtämistä (kunhan ne eivät loukkaa muita). Toisten ihmisten tuomitsemista en hyväksy. Mielenterveyshaasteista löytyy myös kokemusta ja ymmärrystä. Minusta voisi saada seuraa esimerkiksi liikkumaan, kävelylle, hengailemaan tai vaikka kahvittelemaan. Alkoholia en käytä ja en olen aamuvirkku, eli baareihin tai iltamenoihin en lähde.😅💤 Sijaintina voisi olla Lempäälä, Akaa, Vesilahti tai Tampere.
Moi, olen 31, mies, Laukaasta. Tykkään urheilusta (enimmäkseen ulkona), kokeilla uusia lajeja ja harrastuksia ja keskustella syvällisemmistä asioista. Mielenkiinnon kohteina on mm. kahvi ja lukeminen. Jos samaistut johonkin, laita viestiä.
Oon viime aikoina huomannut, surullista kyllä, ettei miulla juurikaan ole ystäviä tai semmoista ihmistä lähipiirissä jolle voisi esim. vaan soittaa, kun siltä tuntuu eikä tarviis turhaan miettiä, kysellä tai sopia siihen hyvää ajankohtaa johonkin kolmen viikon päähän. Sama koskee tottakai myös yhdessä hengailua ja tapaamisia. :) Onko siulla ollut kenties samanlainen olo? Ehkäpä mie olen kaipaamasi henkilö. :D Toiveissa, että olisit elämää nähnyt ja kokenut tapaus, perus mukava, rento ja rauhallinen. Huumorintajua löytyy laajassa mittakaavassa, uskallat puhua asioista niiden oikeilla nimillä, et säikähdä tunteiden näyttämistä tai niistä puhumista ja olet oma itsesi. Rehellisyyttä, suorasanaisuutta ja positiivista elämän asennetta unohtamatta. Siulla löytyy harrastuksia, jotain mielenkiinnonkohteita ja nämä ns. mystiset tai henkiset asiat kiehtoo sinnuu. Jos tunnistit tuosta itseäsi enemmän tai vähemmän niin ota rohkeasti yhteyttä ja kerro miulle itsestäsi, esim. mistä tykkäät, mikä sinnuu inspiroi ja millaista ihmistä/ystävää toivot. Laitan siulle paluu viestissä enemmän itsestäni. :) Voidaan yhdessä pohtia mikä on meille sopiva/ luonteva tapa tutustua ja pitää yhteyttä. Mie tykkään kirjoitella perinteisiä kirjeitä, viestitellä ja soitella. (Toki muutkin vaihtoehdot on ok.) Kirjoittelemisiin! :)
Hei! Olen 47-vuotias Tuusulassa asuva nainen. Elämässä on paljon hyvää, mutta myös iso aukko. Kaipaisin naispuolisia ystäviä, joiden kanssa voisi jutella, nauraa ja tehdä kaikenlaista kivaa yhdessä. Pidän luonnosta, mökkeilystä ja matkustelusta – matkaseura olisi erityisen tervetullutta! Minusta saa seuraa leffaan, lasilliselle, keikalle, kävelylle tai vaikka piknikille. Hyvä ruoka ja juoma kuuluu elämän nautintoihin, musiikkimakuni kallistuu raskaamman hevin ja erityisesti kasariklassikoiden suuntaan. 🎸 Olen luonteeltani rauhallinen ja aika tavallinen tyyppi, joka viihtyy parhaiten pienessä porukassa tai kahden kesken. Jos kuulostaa yhtään tutulta ja olisi kiva löytää uusia kavereita arjen ja vapaa-ajan jakamiseen, laita ihmeessä viestiä. Katsotaan, löytyisikö yhteisiä juttuja! 😊
Oon 24v mies. Oon kuljetus alalla töissä. Oon muuttanut Ouluun muutama vuosi sitten. Mutta en oo löytänyt oikein kavereita. Haluaisin löytää kavereita joiden kanssa käydä kahvilla, ajelulla, baarissa ynnä muuta. Oon itsevarma, määrätietoinen, luotettava, rauhallinen, rehellinen, kohtelias, huumorintajuinen, ymmärtäväinen. Osaan olla kuitenkin välillä ärsyttävä jos innostun vittuileen. Mutta ymmärrän kyllä heti lopettaa jos toinen sanoo tai huomaan itse toisesta että nyt on menny yli. Mutta mun kanssa ei oo tylsää koska oon puhelias kaveri ja en oikein osaa olla tekemättä mitään. Jos haluat jutella lisää niin laita koodia snäpissä laurijanne23 tai kikissä. Jaasejoo on Kik nimi
Olen vasta jokin aika sitten muuttanut Turun seudulle ja täältä suunnasta kaipaan lisää seuraa kavereiden ja juttuseuran muodossa. Ehkä se voisi myös ystävyydeksi ajan kanssa kehittyä. Olen 36-vuotias nainen ja mulla kaksi lasta, joista vanhempi aloittelemassa syksyllä koulua. Olen luonteeltani avoin, positiivinen ja hyväntahtoinen. Koiran takia tulee ulkoiltua ja työ tietysti vie oman osuutensa arjesta. Kuntosalilla yritän käydä, mutta harvakseltaan nykyään on ollut aikaa. Tykkäisin myös käydä kahvilla tai vaikka kirppiskierroksella tai uusi harrastuskin voisi olla mukava aloittaa. Sohvalla röhnöttäminen ja kotoilukin, ihan rento oleskelu on kivaa. Yhdessä kaverin kanssa näitä kuitenkin olisi mukavampi tehdä, joten toivottavasti laitat viestiä, jos tuntuu että meillä voisi synkata tai kaipaat myös ihmistä, kenen kanssa höpötellä. Iällä tai sukupuolella ei ole niin väliä, kunhan meillä olisi kivaa yhdessä.
Moi, olen 29-vuotias Haminassa asuva mieshenkilö. Etsiskelen asiallista ja mukavaa juttu- tai peliseuraa kaikenlaisiin peleihin tai ihan vaikka jutteluunkin. Ideaalitilanne olisi se, jossa aloitetaan jotain uutta porukassa ja pelataan pitkän aikaa yhdessä. Kaikki menee selviytymiskauhusta simulaatioihin ja hassuttelupeleihin. Lähiaikoina pelannut PS5-konsolilla esim. Hogwarts Legacya, Astro Botia ja The Last of Usia toiseen kertaan. Kaveri(e)n kanssa voisin pelata vaikkapa Phasmophobiaa, Ultimate Chicken Horsea, Sons of the Forestia, Astroneeria tai Chained Togetheria. Kaikkea saa ehdottaa, mutta aktiivinen kilpapelaaminen ei ole ehkä se juttu. Muihin harrastuksiin kuuluu Euroviisut, valokuvaaminen ja musiikki yleisesti. Luonteeltani olen sosiaalinen introvertti. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja monesti juttuakin riittää, mutta viihdyn hyvin myös yksin ja kaipaan omaa tilaa. Tällä hetkellä tilaa on kuitenkin liiakseen, joten seura kelpaisi. Etsin loppuelämän ystävyyttä sellaisesta henkilöstä, johon voin luottaa. Voidaan jutella lisää vaikkapa Discordissa tai WhatsAppissa. Sukupuolellasi tai millään muullakaan ulkoisella seikalla ei ole väliä. Olen tyyliin maailman suvaitsevaisin ihminen. Eipä sitä myöskään tiedä, mihin tutustuminen voi johtaa. Kaipa sitä voisi kasvotustenkin joskus tavata. Tutustutaanko? Laita viestiä, niin sovitaan jatkosta. Ja oikeasti, kysykää matalalla kynnyksellä. En päästä helposti ihmisiä lähelleni, joten kiinnostaa nähdä, ottaako joku haasteen vastaan.
Etsin kivaa keskustelutaitoista naista tai asiallista henkilöä. Ulkona kävelyt jutteluineen käy hyvin tai vaikka kalastaminen tai muu pelaaminen korttipeleistä sulkapalloon. Muukin viestittely sopii. Urheilu, musiikki enimmäkseen metalli, suomalainen poprock kiinnostaa. Monenlaisia sarjoja tulee katsottua scifin puolelta. Aihe vapaa, mutta voin keskustella eri aiheista. Tilannekomiikka sujuu, mutta puhun asioista tarvittaessa myös vakavemmin.
Moi, Tämmöinen mukava, mutta hieman yksinäinen tyyppi täällä kirjoittelee. Uusia ystäviä kaipaisin, ainakin aluksi ihan vaan netin kautta juttelu tai pelailuseuraa. Toki jos tullaan toimeen niin voitaisiin mahdollisesti myöhemmin myös ihan irl tavata. Olen aika rento tyyppi ja mun kans voi jutella ihan mistä vaan. En tule sinua näkemystesi takia tuomitsemaan. Sinun sijainnilla, sukupuolella, suuntautumisella tai muulla sellaisella ei ole mitään merkitystä. Pääasia että olet muuten hyvä tyyppi. :) Pelailen (lähinnä PC:llä) aika paljon kaikkea ihan laidasta laitaan, mutta tällä hetkellä kaipaisin erityisesti terrariaan peliseuraa, joten jos sinulta kyseinen peli löytyy ja haluaisit sitä jonkun kanssa pelata, niin laita ihmeessä viestiä.
🏳️⚧️Oon Aune 32v🏳️⚧️ Satun olee Turun Taitaja2025 kisoissa vielä pari päivää mutta tajusin että vapaa ajat joudun tuskastelee yksin joten... 🩷Etsin live juttelu seuraa 🩷Kuuntelen jos haluat trauma dumpata 🩷Rakastan höpöttelyy ✨Hoitamaton adhd ✨ESFP-T luonne Vaikeita monofobian oireita 🥺 Pliis ota yhteytttä!