Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Yksinäisyys ei tunnu hyvältä, joten etsin uusia samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi tutustua ja mahdollisesti saada seuraa ihan elävään elämäänkin. Aina ei ole pakko puhua paljon, vaan voi muuten viettää aikaa kahdestaan, vaikkapa jonkun tekemisen merkeissä tai vain oleillen. Vaikka asuisit kauempana, sen ei tarvitse olla tapaamisten este. Olen kristitty, mutta olen kiinnostunut tutustumaan myös toisenlaisen maailmankatsomuksen omaaviin ja katsomaan syntyykö ystävyyttä. Luonteeltani olen enemmän rauhallinen perhekeskeinen koti-ihminen kuin menevä, en välitä juhlimisesta tai muusta meluisasta jossa on paljon ihmisiä. Huumori ja hyväntahtoinen asenne toisiin tuovat iloa yhdessäoloon. Tärkeitä elämänarvojani ovat aitous, rehellisyys, rentous, luotettavuus, kunnioitus. Kiinnostuksenkohteitani ovat lukeminen, musiikki, käsillä tekeminen, luonto, tekniikka, yhteiskunta, historia, lautapelit, videopelit, maaseutu, kissat.
Nepsy tyllerö Turust ettimäs aitoja/syvällisiä ystävyyksiä👌 Tällee yksinäisenä sutena kun jo pitkäänkin kärvistellyt nii olis hyvinki jeba xD Harrastukset rullaa pääosin kuvataiteen + elektronisen musan tuottamises atm & jonki vertsii valokuvailtuu tulloo kans:D Myös usko + kristilliset arvot tärkee osa elämäs nii uskova seuraki ois tosi jeess👍🙏 Hupaisa tutustuu! Discord: artaddict0547🦥
Moikka, Olen 36-vuotias muunsukupuolinen, jolla hakusessa muutama paikallinen kaveri pääkaupunkiseudulta. Olen kiinnostunut mielenterveyteen ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista ja pelailen välillä videopelejä (tällä hetkellä olen innostunut Marvel Rivalsista). Lisäksi luen kirjoja ja meditoin silloin tällöin. Mielellään näkisin jossain kohti livenä, kunhan tutustutaan viesteillä ensin. Lähtisitkö seuraksi kahvilaan, ravintolaan, tai kävelylle? Tiedän hyvän nuudelipaikan ;)
TURKU ja lähiympäristö: Löytyiskö kavereita? 😊 Mä: 36v. Ei ole lapsia, eikä lemmikkejä. Sun iällä tai elämäntilanteella ei oo väliä. Mut olis hyvä tykätä samantyyppisistä asioista ja/tai jotenkin olla hiukan samantyyppinen ajatusmaailma 😊 Oon fysioterapeuttiopiskelija. Todennäköisesti myöhemmin jatkokouluttaudun lasten fysioterapeutiksi (oon ex varhaiskasvatuksen opettaja). ❤️: Lapset, eläimet, luonto, liikunta, meri, mökkeily, äänikirjat, rokkikeikat, festarit, reivit, itsensä kehittäminen. Liikunnasta: Nuorempana oon tehnyt kaikenlaista. Nykyään tykkään eniten painojen nostelusta💪 - ryhmäliikuntatunneilla tai kotona😊 Esim. laskettelu ja minigolf on myös kivoja. Voitaisiin myös mennä hengaamaan meren rantaan? ❤️ Tai mökkeilemään? 😊 Yleensä kyllä tykkään kavereiden kanssa lähinnä ihan vaan hengata (vaikka kahvilla) ja höpötellä 😊 Ei tartte olla mitään erikoista tekemistä. Baareissa käyn nykyään harvoin. Oikeestaan vaan kun on omaan makuun sopivaa live-musaa: Esim. goottimusaa, heviä, konemusaa (esim. trance), rockia jne. Myös esim. jazzia ja countryä välillä. Karaoke ei oikein uppoa (usein tosi surkeeta), eikä rap. Oon ns. kotivegetaristi. Persoonallisuus: ESFJ. Oikeesti oon kyllä ambivertti. Eli sekä introvertin että ekstrovertin piirteitä. Näkyy esim. siinä että tarviin omaa aikaa. I value: Self-improvement, helping, wisdom, tact. ^Noi vaan kuulostaa paremmalta enkuks, niin kuin oikeestaan kaikki😄 Vahvuuksia: -Hyväntahtoinen -Vastuullinen -Monipuolinen -Rohkea -Kauneudentajuinen Hiukan vassari-suvakki olen. Poliittinen kanta vähän kyllä vaihtelee, enkä seuraa politiikkaa mitenkään aktiivisesti. Voi kuulostaa siltä että oisin kovin viherpiipertäjä tai terveysintoilija. En oo kumpaakaan mitenkään erityisesti. Mut jos sä oot niin ihan hyvä😊 Ehdottomia kynnyskysymyksiä varmasti on muitakin, mutta yksi on metsästys. Et metsästä, etkä tapa eläimiä ❎
Etsin uusia kavereita. Olen turkulainen nainen, joka tykkää jutella, kahvitella, lenkkeillä, käydä leffoissa ja kuunnella musiikkia. Olen opiskellut kandin tasoon asti psykologiaa ja tutustunut itsenäisesti ihmismielen maailmaan sekä tutkinut henkisyyttä ja hengellisyyttä, joten saat minusta syvällisen pohdiskelija- ja keskustelukaverin. Olen asunut 8 vuotta elämästäni Dublinissa mutta palasin kotikaupunkiini Turkuun vuonna 2010. Minulla on 9-vuotias tytär. Olen jo pitkään yrittänyt löytää sielunperhettäni täällä Suomessa. Kovasti tutustuisin uusiin ihmisiin, vaikka viestitellen tai tapaamalla esim kahvikupin ääressä. Jos olet kiinnostunut, niin lähetä toki viestiä. Mukavaa syystalvea.
Heii. Olen viime aikoina opetellut hyväksymään itseäni ja erityisherkkyyttäni. Kaipailisinkin ystävää, joka on kanssani samaa 'maata'. Olisi mukava vaihtaa aiheesta kokemuksia ja fiiliksiä ja samalla tehdä yhdessä asioita. Esim taide-, musiikki-, kulttuuri -tapahtumat/ keikat, luonto 💫 (Plussaa, jos olet myös opiskelija, niin voisi käydä yliopistolla syömässä ja vaihtaa ajatuksia myös siitä ympäristöstä selviämisestä 😄) Omia mielenkiinnon kohteitani on siis luovuus ja itseilmaisu, ihmisenä kasvaminen ja elämän merkityksen pohdiskelu, traumat ja psykologia, hengellisyys, toimivien ihmissuhteiden luonne. Luonto, kehollisuus, meditaatio, rukous ym 🙏 välillä myös laulaminen ja tanssiminen Olen 28v / nainen, sosiaalinen introvertti
Etsin kavereita, jotka olisi kiinnostuneita hengellisyyteen liittyvistä asioista kuten okkultismi, uskonnot, filosofia ja astrologia! Jos löytyy hengellinen asenne koko maailmankaikkeutta kohtaan, niin se on jees! Muita mielenkiinnon kohteita löytyy mm. liikunta ja perus illanvietto muiden ihmisten kanssa. Alkoholia käytän seurassa. Tutustutaan tsättäilemällä paremmin, juttelemalla ne asiat oikeasti selviää!
Moi!☀️ Täällä juuri Helsinkiläistynyt 21-vuotias nainen haluaisi tutustua uusiin ihmisiin avoimin mielin. Tykkään käydä rennosti harrastamassa erilaisia urheilulajeja, mm. tennis, sulkapallo, luontoretket, ratsastus, pingis, juokseminen ja kaikki mahdolliset uudet lajit aina kiinnostaa. Matkustelu lähelle ja kauas kuuluu myös vahvasti elämään. Kaikki rennot illanvietot, ulkoilut, ihan kahvittelut/viinittelyt/ruoanlaitot on myös kivoja. Oon aika heittäytyvä tyyppi ja mut saa kyllä mukaan oikeastaan melkein mihin vaan ja uudet kokemukset on aina mahtavia. 😊 Iällä tai sukupuolella ei oo mitään väliä, kunhan haluaisit tutustua vähän pintaa syvemmältäkin. Suhtaudun avoimesti erilaisiin ajatuksiin ja näkemyksiin. Ja no pelkästään viestittelyyn en etsi kavereita, voidaan mielummin nähdä vaikka jonkun kivan tekemisen merkeissä jo heti huomenna. 😅
Terveppä terve🤗! Olisin kiinnostunut tutustumaan uusiin naispuolisin ystäviin Helsingistä, toiveikkaana jopa hyvän ystävän löytäminen! Olen 36-v nainen ja luonteeltani olen luova, rauhallinen, ystävällinen, yritteliäs ja iloinen ambivertti. Iloitsen pienestä, arvostan ja näen kauneutta elämän tavallisissa asioissa. Piirrän, nikkaroin, askartelen, katson dokumentteja ja luen kirjoja, pidän kävelylenkeistä ja retkistä, nauran ja arvostan yhtä lailla myös luottamuksellisia keskusteluita. Olen varmaankin haaveileva realisti😁. Pää on sopivasti pilvissä ja jalat maan pinnalla eli kristilliset arvot ovat minulle tärkeitä ja se onkin merkittävä (ja monin tavoin koeteltu)voimavara vivahteikkaan elämän varrella. Elämän eri sävyt eivät ole vieraita, mutta en silti ole synkkämielinen tai unohtanut iloa ja huumoria. Minulla on ihana aviomies ja kaksi pientä lasta. Tempparit, Love islandit tai vastaavat ohjelmat eivät ole minua varten, eikä myöskään biletys, juominen, päihteet, baarit tms. Etsin sinua ystäväksi, about samanhenkinen nainen, iälläsi ei ole väliä😊. Olisi kiva tutustua, olla yhteydessä ja sopia välillä yhteisiä menoja retkien tai muiden tapaamisien merkeissä!
Oon 21v nuorimies Seinäjoelta ja hakusessa olis suht. samanikäisiä ystäviä lähialueelta tai sitten ihan vain nettituttuja (sukupuolella ei mitään väliä). Olis ihan kiva löytää vaikka uusia pelikavereita (pc) tai soittokavereita, sillä tykkään rämpytellä myös sähkökitaraa. Kuuntelen lähinnä raskaampaa musiikkia, mutta fiiliksen mukaan voi tulla kuunneltua aikalailla kaikkea ihan klassisesta melodiseen death metalliin. Pistäppä viestiä jos sattu nappaamaan!
Uusia tuttavuuksia ja ystäviä etsimässä! Uudet juttu kaverit olisi tervetulleita mun elämään. Ei väliä minkä näköinen/kokoinen/ikäinen. Ite oon rauhaa rakastava metsässä viihtyvä ukonketale. Tykkään soittamisesta kitara,basso,rummut,oikeestaa mikävaan mistä ääntä lähtee pienen näpräämisen jälkeen alkaa soimaan. Välillä myös pelailen PC:llä. Kuulemma myös loistava kokki eli viihdyn hellän ääressä. Oon luonteeltani rauhallinen, avulias, jääräpäinen... tulis pitkä listasta jos kaikki tähän kirjottelis. Ota selvää ja tutustu. Oon aika kova höpöttelemään kun tutustun.
Oon huumorintajuinen, ystävällinen, hengellinen ja rento. Tykkään hyvistä leffoista, kaikenlaisista extempore seikkailuista, kävely lenkeistä, kahvil käymisestä ja vaan rennosta henggailusta. Käyn töis täl hetkel ja luen kauppatieteen pääsykokeeseen. Vapaa-ajal opiskelen raamattua ja jos sua kiinnostaa niin mul on paljo tietoo hengellisiin asioihin liittyen ja tykkään muutenki keskustella syvällisistä asioista☺️ Ois kiva tutustuu löytää uusia ystäviä! <3
Täällä kirjoittelee 60-vuotias nainen vailla ystäviä ja parisuhdetta. Etsin liikunnallista sekä hengellistä seuraa😇 Olisi kiva löytää saman henkistä seuraa, jonka kanssa jakaa ilot sekä surut😃 laita ihmeessä viestiä, aloitetaan uusi vuosi yhdessä uusilla merkeillä! Älkää laittako edelliseen ilmoitukseen viestejä, unohdin sen salasanan😂
Olen 21-vuotias mies Helsingistä ja haen samanhenkistä seuraa. Olen persoonallisuustyypiltä INTJ ja lievästi autismin kirjolla. Mielekiinnonkohteisiin kuuluu hengellisyys, henkinen ja fyysinen hyvinvointi luonnossa olo, urheilu, lukeminen, ja musiikki. En ole varsinaisesti yhteenkään uskontokuntaan kuuluva mutta sanoisin olevani hengellinen ja ottavani sen tosissaan. Olen myös päihteetön ja vegaani. En kuluta viihdeteollisuutta enkä myöskään käytä juurikaan sosiaalista mediaa. Innolla yhteyden ottoja odotellen:)