Kaverihaku Suomessa - selaa kaveri- ja ystäväilmoituksia
Etsi uusia kavereita, pelikavereita ja harrastusseuraa ympäri Suomen. Selaa ilmoituksia ja rajaa tuloksia sijainnin, iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan. Palvelu on tarkoitettu kaveriseuran löytämiseen – ei romantiikkaan.
Elämäni voisi sanoa kuvainnollisesti muistuttavan kirjan lukemista teltassa taskulampun valossa, aina jokaisen sivun vastatessa läpikäynyttä ajanjaksoa. Loputtomalla uteliaisuudella, totuuden- ja tiedonjanolla elämään suhtautuneena uusien asioiden oppiminen, tutkiminen ja käytännön kokeilu kiehtoo, ja on aikalailla elämäntapa. Useimmiten tykkään vielä yhdistellä eri asioita keskenään, näiden käydessä loogisemmaksi, muodostaen laajempia kokonaisuuksia. Sivuja käännellessä palaan kuitenkin aina takaisin alkuun, sillä tunnen syntyneeni väärälle vuosikymmenelle. Tunnen täydellistä sopeutumattomuuden ja ristiriitaisuuden tunnetta menneen vuosikymmenen ja nykypäivän välillä. Onko henkinen kasvu sittenkään rikkautta? Elääkö sisälläni vain myötävirtaan kapinoija kehityssuunnan ollessa omien arvojen vastainen? Kaipaan hyvin pitkälti aikaa ennen nyky-yhteiskuntaa - aikaa ennen some- ja kertakäyttökulttuuria ja sen tuomaa eriarvoisuutta. Maailmanmenoa seuranneena mainittakoon yleisesti väitetyn totuuden kyseenalaistamisen. Katson nykymaailmaa vähän apokalyptisin silmin. Kaipaan ihmisyyden ja menneen ajan rippeitä mitä vielä on jäljellä: perinteisten joulukorttien lähettämistä Enter-nappulan sijaan. Tennareihin ja huppariin ihmismereen sulautuja, jonka mieleen mahtuu monenmoista maailmaa, näiden vapauduttua kirjoitellen, seuratessa sateisesta ikkunasta kadulla kulkevia ohikulkijoita, mitä ihmismielen syvyyksiin kätkeytyykään. Irrottaudutaan kahleistamme, ja herätetään esiin sisäinen lapsenmielisyytemme. Lähdetään Istuskelemaan iltaa roihuavan tulen äärelle tai road tripille Lappiin luontoa ihastelemaan. Olen eläinrakas ja vapaaehtoisesti lapseton.
Hei, muutin hiljattain Pohjois-Karjalasta Vantaalle Tikkurilan kupeeseen. Olisi ihana saada uusia ihmisiä elämään täältä uudelta kotiseudulta. Olen 52-vuotias nainen. Minulla on miesystävä (asuu kaukana) ja yksi aikuinen lapsi. Olen päivätyössä (ma-pe, viikonloput vapaat). Vapaa-ajalla mm. lenkkeilen, liikun luonnossa, meditoin, luen, nautin kulttuurista monessa muodossa (konsertit, museot, elokuvat, teatteri) ja matkustelen. Tulevan syksyn tavoitteenani on aloittaa jokin uusi harrastus; kahdelle lyhyehkölle kurssille olenkin jo ilmoittautunut. Tykkään kokeilla uusia asioita. Minulle tärkeitä arvoja ja asioita ovat mm. tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, avarakatseisuus, huumori, myönteinen elämänasenne ja terveelliset elämäntavat. En käytä minkäänlaisia päihteitä, siksi toivon, etteivät nämä ole sinunkaan elämässäsi isossa roolissa. Muutama lasillinen on tietysti ok. Luonteeltani olen avoin ja välitön, herkkä, ehkäpä sosiaalinen introvertti ja sopivasti impulsiivinen. Iän myötä minua on alkanut yhä enemmän kiinnostaa henkinen hyvinvointi ja kehittyminen. Toivon löytäväni ihmisiä, joita voin tavata kasvokkain. Kirjeystäviä en kaipaa (vaikka pidänkin kirjoittamisesta kovasti), heitä on muualla asuvissa ystävissä. Sukupuolellasi tai iälläsi ei ole merkitystä, mutta usein suht samanikäisten parissa löytyy helpommin yhdistäviä tekijöitä. Deitti-ilmoitus tämä ei ole. Kuten edellä kerroin: minulla on miesystävä. Mentäisiinkö alkuun vaikka kävelylle tai kahville, niin voidaan tunnustella olisiko meissä kaveruuden/ystävyyden aineksia. Ystävyyttä ei voi pakottaa, mutta sitä voi kasvattaa ja kehittää, jos tahtoa löytyy.
Toivoisin löytäväni uusia ystäviä Porin, myös muualta Satakunnasta ja Tampereen alueelta🤗 Mieluiten läheltä omaa ikäluokkaa (noin 18-28v).Oon empaattinen, kiltti, syvällinen ja huumorintajuinen, menevä ja energinen tapaus😁 Kaipailisin uusii ystäviä, joiden kans jutella mistä vaan ja tehdä oikeestaan mitä vaan, avoin ehdotuksille😄 Vapaa-ajalla tykkään treenata, valokuvata, kattoo leffoja, käydä viihteellä, kirppistellä, käydä kaupungilla ja hengata myös vaan kotona. Jos kiinnostuit, niin laitappa viestiä vaan rohkeesti tulemaan😜 Tää ilmotus ei vanhene:)
Olen 46-vuotias pienen lapsen äiti, ja kaipaisin elämääni äitikavereita tai muuten lapsiystävällisiä ihmisiä. Olen huomannut tässä elämäntilanteessa jääneeni aika yksin, ja haluaisinkin tutustua ihmisiin, joille lapset ja lapsiperhearjen kiemurat eivät ole kauhistus. Myös leikkiseuraa taapero-ikäiselle lapselle olisi kiva löytää :) Olen kiinnostunut kaikenlaisista yhteiskunnallisista asioista, eriarvoisuudesta ja sen syistä, filosofiasta ja ympäristökysymyksistä. Tykkään ulkoilusta, luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä, ja varsinkin ennen lapsiarkea harrastin paljon juoksua. Pidän myös lautapeleistä, pitkistä keskusteluista kahviloissa tai kävelyllä, ja käyn mielelläni teatterissa tai kirppareilla. Arvoiltani olen punavihertävä, ja luonteeltani herkkä, mutta myös vahva ja päämäärätietoinen, rauhallinen ja analyyttinen, mutta toisinaan myös pulputtava ja hersyvä. Sinulta toivoisin suunnilleen samankaltaista arvomaailmaa ja kiinnostuksen kohteita, mutta täysin samanlainen ei tietysti tarvitse olla :) Lisäksi toivoisin sinulta kiinnostusta rakentaa aitoa ystävyyttä ja pitkäaikaista ihmissuhdetta – nykyään kun ihmiset tuntuu usein etsivän ennemmin väliaikaisia tuttavuuksia :)
Naiset, Miehet, Muut! Tku - (Hki) - (Tre) seuduilta päin? (Varsinais-Suomi lähimpänä) Tekemistä pelaamisen lisäks. Liikunnallinen kun olen myös. Ei tuo pelaaminen mikään kriteeri ole.. Lätkää ja Futistakin pelannut. Hengailuu, fribailuu ym...? Sosiaalinen jaksaminen vaihtelee joskus, mut parhaani yritän, jos täält joitain mielenkiintosii ihmisii löytyis, ja samat jutut kiinnostaa tai sinne päin. Innostun helpost kaikenlaisest tekemisest. Pidän itseeni nuorekkaana ja urheilen kuntoillen! Se on tärkee mulle ja ulkoilu päivällä ja (yölläkin) joskus :) Oon rehellinen, positiivinen ja energinen.. yms.. mukava, kohtelias. 190cm 90kg tummat hiukset, suomalainen. Koko ikä Turuus! Kaipaan ihmissuhteita ja tärkeet on arvot, moraali, ja normaali maalaisjärki ei haittaa. Kirjoitteleppa jottai! tai kysele lyhyesti jos niin..
Olen 50-vuotias nainen Jyväskylästä. Ystävät jääneet jo vuosien takaisen muuton vuoksi muualle päin Suomea. Olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta (yläkouluikäinen ja aikuinen). Erittäin nopeatempoisen ja vaativan työn vastapainoksi rakastan kotona olemista:) Tykkään katsoa leffoja ja ajoittain luen paljon. Ulkoilen koiran kanssa ja toivon jaksavani aloittaa saliharrastuksen uudelleen. Myös uinti harrastuksena kiinnostaisi. Ystävälle minulla ei ole sen ihmeempiä kriteerejä, koskaan ei tiedä kenen kanssa juttu alkaa luistaa. Minusta saa huumorintajuisen ystävän, joka on taatusti luotettava. Olen puhelias (kunhan tutustun) ja kai aika eloisa tyyppi. Koen olevani erittäin avarakatseinen, elän omalla tavallani ja annan toisten elää niin kuin heistä tuntuu hyvältä. Innostun helposti uusista asioista, joten minut on aika helppo saada kokeilemaan uuttakin harrastusta. Pohdiskelen elämää usein syvällisesti mutta en ole lainkaan uskonnollinen. Jos ystävällä olisi työtaustaa esihenkilötyöstä niin olisi kiva välillä sparrailla vaikka luontopolulla ammatillisesti, mutta tokikaan tämä ei ole edellytys:)
Morjesta, Tässä pikkuhiljaa espoolaistunut, keski-ikäistyvä nuorimies, joka olisi etsimässä elämäänsä uusia ystäviä ja kavereita. Työelämässä olen, sekä parisuhteessa, ja kotoa löytyy myös kaksi persoonallisen vaativaa kissaa. Paljon jää silti myös tyhjää aikaa, sekä tekemätöntä olemista, ja olisi siksi todella hienoa saada tutustua uusiin ihmisiin, sekä heidän kiinnostuksenkohteisiinsa, ja ehkä myös löytää, taikka kehittää jotain yhteistäkin harrastetta. Käyn itse säännöllisesti salilla ja satunnaisemmin kävelyllä. Katselen paljon leffoja, dokumentteja, sekä kuuntelen podcasteja. Lueskelen reilusti ja vähän myös kirjoittelen, ja ehkä eniten kiinnostavat teemat on historia, yleistieto ja erilaiset tarinat asioiden ja ihmisten takana. Sijoitan, seuraan uutisia, yhteiskuntaa ja maailmaa. Pelailen välillä Cities Skylinesiä, ja WOT:ia. Pidän eläimistä, sekä useimmista ihmisistä, ja persoonana olen eniten kait sellainen empaattinen pohdiskelija ja analyyttinen nostalgikko. Olen myös jalat maassa viihtyvä ratkaisukeskeinen, utelias skeptikko, mutta myös käytännönläheinen, sosiaalinen ja aikaansaava muita mielellään kestitsevä kotihiiri. Ymmärrän myös hyvin sarkasmia, sekä ironiaa, ja huumori ylipäätään, sekä arjen kuiva komiikka ovat tärkeässä osassa elämää. Kaipailisin seuraa esimerkiksi kävelylle, lenkille, taikka salille. Istumaan iltaa lasilliselle. Retkeilemään luontoon ja nuotiolle. Saunanlauteille ja mökille. Pelaamaan, kiipeilemään, taikka rakentelemaan. Museoon, näyttelyyn, leffaan, taikka ruokaa kokkailemaan ja lautapelejä pelailemaan...Ihan myös vaikka kahville istumaan, tai etänä viestittelemään. Kokoaikaa ei tarvitsisi myöskään olla menemässä ja tekemässä, vaan tärkeintä olisi se, että kemiat kohtaavat. Rohkeasti saa ja kannattaa ilmoitukseen vastata, jos tuntuu yhtään siltä, että jotakin yhteistä saattaisi olla. Siitä se lähtee.
Moi! Löytyisiköhän vaikkapa Tampereen seudulta itseään älykkäinä pitäviä ihmisiä, joita kiinnostaisi älykäs (älytön) keskustelu ja tekeminen toisen itseään älykkäänä pitävän ihmisen kanssa? Olen hiljattain muuttanut alueelle, vaikka eipä sillä niin kamalasti väliä ole missä tällainen itsensäkin mielestä poikkeava tapaus asuu, sopivia ihmisiä on hankala löytää. En tiedä miten kuvailisin itseäni, ehkä parhaan käsityksen saa jos miettii keskivertoa massaihmistä ja sitä mikä nykymaailmassa on suosittua, ja ymmärtää että minä jopa aktiivisesti yritän olla sen kaiken ulkopuolella. Mikä nyt ei ole vaikeaa, koska kiinnostuksen kohteeni ovat monesti, ja valitettavastikin aivan jotain muuta. Esimerkkinä todettakoon vaikka se, että modernit Euroviisut ovat minusta epämusiikillista, pinnallista ja poliittista pelleilyä. Saatan silti sivusilmällä vilkuilla suomalaisten esityksiä ja pärjäämistä, mutta mitään "kisastudioita" en järjestä. Joitain vuosikymmeniä vanhempia Euroviisu-kappaleita kuuntelen kyllä ihan mielelläni, paras musiikki on muutenkin tehty 1970-luvulla! Tykkään musiikkiin ja teknologiaan liittyvistä jutuista, yhteiskunnallisten asioiden ja tapahtumien seuraamisesta, sekä syvällisistä ja pölhöistä keskusteluista, ja mm. autolla ajelusta. Katselen sarjoja ja elokuvia ja pelaan videopelejä, ja syön ja juon ja nukun epäterveellisesti! Yleisesti olen kiinnostunut hyvin monista jutuista, ja haluan oppia ja tietää lisää. Olen myös erittäin hauska, vaikka olenkin komea ja viisas. Kykenen tarvittaessa olemaan myös erittäin vakava ja totinen, liiankin. Jos tuli yhtään olo että minusta voisi olla jotain iloa, niin toivoisin että otat rohkeasti yhteyttä! Saa myös ottaa jos ei tullut sellaista oloa. Korostan että mitä omituisempi ja erilaisempi olet, sen parempi, tiettyyn pisteeseen asti. Kiitoksia!
Etsin ystävää naisista esim. ulkoilua, viini-iltaa, leffojen katselua, kahvilla käyntiä, lautapelejä ym. Olen luonteeltani rehellinen, avoin sekä huumorintajuinen ja sitä toivon myös muilta. Alkoholia käytän vähän, en tupakoi. Olen parisuhteessa.
Moro, mä olen 22v nonbibary tyyppi, joka asustelee Tampereella, Hervannassa. Mulla on paljon eläimiä ja iso osa mun arjesta ja elämästä kuluu niihin, löytyy pari isoa koiraa, kesyhiiriä, hamsteri, käärme ja selkärangattomia. Oon autisti ja mulla on adhd, joten mun sosiaalinen jaksaminen heittelee aika paljon, mut yritän aina parhaani muistaa pitää yhtä hyvin yhteyttä ja nähdä kuin toinenkin. Mitä tehtäisiin? Vaihtoehtoja on esim. Pelataan pc-pelejä (pelaan paljon erilaisia, vie kaiken tilan listata) tai lautapelejä, mennään koirien kanssa ulos, mennään keskustaan vaikka shoppailemaan, kirppiksille tai kahville, jutellaan syvällisiä, lähdetään yöseikkailulle, juodaa ja poltetaan, mennää baariin, silitellään mun hiiriä, katsotaan vaikka animea tai muuta. En ole nirso tekemisestä, mutta joskus mun on vaikea lähteä kotoa mun ongelmien vuoksi vaikka ehdottomasti haluaisin. Itseäni kuvailisin erittäin rehelliseksi, suorasanaiseksi, positiiviseksi, energiseksi, helposti innostuvaksi sekä höpsöksi. Kaipaan uusia merkityksellisiä ihmissuhteita mun elämään ja tärkeintä on, että meidän arvot ja ajatusmaailma kohtaa tärkeimmiltä osa-alueilta ja osaat kommunikoida. Olethan avarakatseinen ja ymmärtäväinen ihminen <3
Moikka! 32-vuotias, viimeisiä aikoja AMK:ssa opiskeleva avolittossa elävä mies etsii kavereita Turusta. Sitä parempi mitä lähempää keskustaa, koska sen likellä myös itse asustelen ja sitä myöten olis helpompi olla ex temporenakin tekemisissä. :) Harrastan pääasiassa musiikkia (erilaisten soittimien ja laulamisen muodossa) ja liikuntaa (lenkkeily ja kuntosali), mutta taidehässäköiden mietiskely ja tekeminen, kirjallisuus ja kaikki mahdollinen rassaaminen autoista tietokoneisiin (mm. peli- ja sovelluskehitys) ja remppajuttuihin kuuluvat myös vahvasti arkeen. Kaljallakin on kiva käydä. Oon hiukan kilpailuhenkinen, mutta hyvällä tavalla! :D Toiveissa olisi löytää kaveri, jota em. asiat kiinnostaisi, ja joka kaipailisi myöskin kaveria niiden tiimoilta. Uskallan lähteä kokeilemaan myös kaikkea uutta ja haluaisinkin rikkoa lisää omia rajojani. :) Kaverilta toivoisin samojen kiinnostusten kohteiden lisäksi avarakatseista mieltä. Olen väsynyt ahtaisiin ja sovinistisiin piireihin, joissa on tullut töiden, joukkueharrastusten ja muun elämän myötä paljon pyörittyä. Kuulemisiin! :)
moi tässä Seinäjoella korkeakouluopinnot aloittava 02/20 naisoletettu. tykkään musiikista, vähän taiteesta ja erilaisissa paikoissa hortoilemisesta. täällä olen lähes ylhäisessä yksinäisyydessä, ei nuoria kontakteja. osaan jutella lähes mistä vain, vaikken niin paljoa tiedä maailman meiningistä. mukaudun sekä pälisemään että kuuntelemaan. minua voi kohdata eri puolilla tätä maata, Meri-Lappi, Oulu, pk-seutu, Jkl ja hyvin todennäköisesti muuallakin kun seikkailevaa tyyppiä olen. teen matkojen lisäksi muitakin juttuja impulsiivisesti. intp-a on tyyppini, en kylläkään itse ole ihan niin perehtyny mbti:hin. kuten otsikosta jo huomasit, huumorini on vähän tuota kategoriaa. en voi pitää stp-referenssejä poissa kieleltäni. jos olet stp-kansalaisia, lukeudut jo kaverikseni. kännykässäni on kyl vähän monipuolisia meemejä et todennäköisesti löytyy jotain mistä tykkäät.
Olen 28 vuotias nainen kuopiosta. Asun yksin, eikä minulla ole lemmikkejä. Kaverit on vuosien kuluessa muuttanut muualle joten nyt olen sitten joutunut viettämään elokuvailtoja ihan yksin!🥺 Harrastan urheilua, pidän ruuanlaitosta, sisustamisesta, musiikin kuuntelusta ja youtubesta. Niin ja tosiaan niitä elokuvia tykkään paljon katsella!😁 Mukava olisi saada kaveri jonka kanssa jutella niitä näitä. Viestittely käy minulle, kasvokkain näkeminen käy myöskin minulle. Ihan mikä itsestä tuntuu parhaalta vaihtoehdolta😊 Iällä tai sukupuolella ei ole minulle mitään väliä, kirjoittele niin vastaan sinulle!🐧
Moikka, Oon ihan fiksu tyyppi,hyvässä työssä ja periaatteessa elämä mallillaan. Haussa olis kaveria juttelee ihan arjen asioista ja elämänmenosta. Työssä Lpr ja asun pienen matkan päässä. Itseni tunnen ehkä nuoremmaksi ku oon, kaverille ei ikävaatimuksia,tuun yleensä hyvin juttuun itteeni vanhempien kanssa. Kiinnostaa asioiden pohdiskelu ja syvälliset keskustelut, unohtamatta kevyitäkään aiheita😊 Jos oot myös vailla juttuseuraa, ota ihmees yhteyttä! M
Olen 26-vuotias naikkonen, joka kaipailisi uusia ystäviä. Viime vuosina on ystävät vähentyneet ihan minimiin, ja olisi kiva löytää uusia kamuja kaikenlaiseen tekemiseen. Olen luonteeltani aluksi ehkä ujo, mutta se hellittää nopeasti. Olen empaattinen, kuunteleva ja neuvoja antava ystävä, joka toivoisi toiselta näitä samoja ominaisuuksia. Olen myös spontaani tyyppi ja tykkään kokeilla kaikkea uutta, sekä lähteä hetken mielijohteesta vaikkapa lavatansseihin!:D Tykkään syvällisistä keskusteluista, ja toivoisinkin löytäväni aitoa seuraa. Vastapainona spontaaniudelleni tarvitsen kuitenkin myös omaa tilaa ja aikaa ladatakseni akkuja. Olisi kiva löytää seuraa esimerkiksi keikoille, taidenäyttelyihin, lintsille, taikka ihan vain rennosti hengailuun. Minusta löytyy myös bilettävä puoli, joten olisi hauskaa myös lähteä baariin tanssimaan ja laulamaan karaokea:D Toivottavasti laitat pian viestiä!
Mahtaisikohan täältä löytyä introvertille kotihiirelle kaveri tai pari esim. lautapeleihin silloin tällöin? Sukupuolella ei ole väliä. Syvempää, pitkäaikaista ystävyyttä olisi toki myös mukava rakentaa, jos kemiat kohtaavat hyvin, mutta lautapelit ovat mielestäni ainakin hyvä tapa tutustua. Olen sellainen tyyppi, joka viihtyy parhaiten kotona ja kaipaa paljon yksinoloa (olen lisäksi yrittäjä ja työt venyvät usein pitkälle iltaan), joten en ole paras valinta ystäväksi ihmiselle, joka haluaisi koko ajan olla menossa ja tekemässä asioita yhdessä. Yleensäkään minusta ei saa seuraa esim. baariin (en juo), hengellisiin menoihin (ateisti) tai ulkomaan matkoille (ehkä poikkeustapauksessa). Omia kiinnostuksen kohteitani ovat mm. käsityöt, fantasia, anime/manga, cosplay, fanfiction, Japani, englannin kieli, kissat, lautapelit ja PC-pelit (lähinnä yksinpelit). Aika perusnörtti siis olen :). Hiukan liikunnallisempaa elämää yritän nykyään viettää, joten voisin joskus lähteä seuraksi myös vaikka frisbeegolfia pelaamaan (täysi aloittelija tosin olen), keilaamaan tai sulkapalloilemaan (nuorempana tykkäsin paljon mutta kun siihenkin harrastukseen tarvittaisiin se kaveri). Lähden myös mielelläni syömään, leffaan, ikkunashoppailemaan, coniin, käsityömessuille tms. Olen optimisti/realisti, lapseton ja aseksuaali. Viihdyn parhaiten kahden kesken tai tutussa seurassa; isoissa porukoissa en tunnu saavan sanaa suustani, mutta kahden kesken voin äityä hyvinkin puheliaaksi. Ulkonäköasioista en välitä lainkaan ja muodista en ymmärrä mitään (mieluummin mukava ja persoonallinen kuin muodikas ja epämukava). Olisi kiva, jos et tupakoisi, sillä en oikein siedä sitä hajua. Tärkeää olisi yleinen avarakatseisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen ja mielellään positiivinen asenne elämään. Jos tämän perusteella kuulostaa siltä, että meillä on paljon yhteistä ja tulisimme hyvin juttuun, niin pistä viestiä ja kerro itsestäsi :).
Olen pian 33 vuotias mies ja kiinnostukseni ovat alternative rock musiikki, eläimet, kirpputorit ja elokuvat. Asun pääkaupunkiseudulla. Olen trans ihminen. Haluaisin saada uusia samanhenkisiä ystäviä joita voisi joskus tavatakkin. Aluksi voisimme jutella esim whatsapissa.
Hei! Olen 31-vuotias nainen Rautjärveltä. Minulla on perhe, johon kuuluu mies ja lapsia. Olen tällä hetkellä lasten kanssa kotona päivät. Kaipaisin ystävää/ystäviä, jotka eläisivät jokseenkin samanlaisessa elämäntilanteessa tai ainakin ymmärtäisi sen, että perhe vie paljon aikaa. Tykkään katsella sarjoja, lukea kirjoja ja pelata pelejä. Pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta. Olen avarakatseinen ja empaattinen. Hyväksyn erilaiset ihmiset itsenään. Arvostan ihmisessä rohkeutta olla aidosti oma itsensä. Tykkään keskustella aiheesta kuin aiheesta mukavine ja ikävine puolineen. Pidän ulkoilusta (hyvässä seurassa), mökkeilystä, saunomisesta ym. Käytän alkoholia todella harvoin enkä tupakoi. Olisi kiva nähdä kahvin äärellä, taikka leikkipuistossa (lapset saisivat uusia leikkikavereita jos sinulta lapsia löytyy), voisi pitää yhteyttä soitellen/viestitellen ym. Ota yhteyttä! :)
moikku! koen välillä yksinäisyyttä vaikka muutama kaveri löytyykin, mut kaipaisin enemmän läheisiä ystäviä joihin tukeutua ja jakaa asioita, sellasia jotka pyytää mukaan tekemään juttuja ja jotka on yhteydessä säännöllisesti. oon luonteeltani ujo ja pidättyväinen aluksi mut tutussa porukassa osaan olla sosiaalinen ja ihan hauskakin. hyväntahtoinen hölmö. oon lempeä ja empaattinen mut osaan myös sanoa vastaan jos koen vääryyttä. tärkeitä/kivoja asioita on (live) musiikki, elokuvat&tv-sarjat, eläimet, psykologia, kaikki kulttuurimenot (museot sun muut), lautapelit, tatuoinnit, kehopositiivisuus, tasa-arvo yms! musta saa seuraa aika moneen juttuun mut liikuntaharrastukset koen vähän vieraaksi. uusien juttujen kokeileminen on kyllä ihan kivaa :-) toivoisin että oot iältäsi 21 eteenpäin, sukupuolella ei niinkään väliä. ja olis hyvä jos olisit tampereelta mut käyn myös helsingissä välillä. laita ihmeessä viestiä!