Siirry pääsisältöön

Löydä uusia kavereita.

Ilmoitukset päivittyvät, kun muutat rajauksia.

Selaa kategorioita ja seuratoiveita

Kaveri-ilmoitukset

103 ilmoitusta

  • Näyttää siltä että kaveripiirini on aika laiha nykyisin. Olisin kiinnostunut samaan uusia tuttavuuksia, voisi kokeilla vaikka ensin sähköpostein löytyykö jonkinlaista yhteyttä. Tekemiseni ovat paljon kiinni tarinoissa, monin tavoin, esimerkiksi kirjoitan kirjaa tällä hetkellä. Minun kanssa voi helposti aloittaa monenlaisia keskusteluja, kepeitä tai syviä ja kaikenlaista siltä väliltä. Jos ei keksi mitä minulle sanoo, niin pidän esimerkiksi paljon eri sarjoista ja elokuvista (monista genreistä), tai kirjoista tai peleistä. (Pidän esimerkiksi rpg peleistä niin kuin Fallout: New Vegas ja sotataidollisista strategiapeleistä, niin kuin esimerkiksi Total War: Attila.) Tietenkin monenlaiset aiheet kiinnostavat, minulle voi puhua myös vaikka politiikasta, niin kuin esimerkiksi nykyisestä tilanteesta, missä vaikuttaa sananvapaus katoavan pikkuhiljaa. (Että se mikä loukkaa tunteita on alkanut olla tärkeämpää kuin se mitä saa sanoa.) Arvomaailmaltani olen kristitty, mutta käyn vähän seurakunnissa. Tietenkin tästäkin aiheesta saa puhua, Minulle mikään aihe ei ole oikeastaan ns. kuuma peruna. Haluan ystävältäni mielummin raakaa rehellisyyttä kuin sitä että ystävä pelkää loukkaavan minua. Haluan todellakin että minua haastetaan ajoittain, peilataan sitä mitä olen. Mielistelystä en pidä. Yksi huonoista puolistani on varmasti se että joskus on hyvin vaikeaa luottaa toisiin... Jos joku on tehnyt sen erään Jungin persoonallisuustestin, niin siinä persoonallisuuteni on ollut monien kokeilujen jälkeen INFJ. Se kertoo aika paljon. (Tai ainakin tarpeeksi paljon.) Testi löytyy esim. sivustosta http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes2.asp

    Lue koko ilmoitus
  • Moi! Oon rauhallinen 21-vuotias muunsukupuolinen henkilö, asustelen tällä hetkellä Vantaalla. Opiskelen valokuvausta Stadin ammattiopistossa ja tarkoituksena olis valmistua ens keväänä. Minulle tärkeitä asioita ovat esim. lgbtq+ ihmisten oikeudet, ilmastonmuutoksen torjuminen ja black lives matter. Rakastan luonnossa seikkailemista ja harrastan geokätköilyä, joten hakusessa ois sellanen kaveri joka haluis ainakin joskus lähtee mun kanssa tutustumaan erilaisiin luontokohteisiin. En oo kuitenkaan mitenkään urheilullinen, liikun luonnossa vaan huvikseni, ja koska luonto on mulle tärkeä paikka. Olen kristitty, ja käyn joskus kirkossa ja olen ollut mukana seurakunnan toiminnassa. Kiinnostuksenkohteisiin kuuluu myös kirjojen lukeminen, elokuvien katselu, pokemon gon pelaaminen ja bullet journaling. Etsin sellaista kaveria/kavereita, jonka kanssa voitaisiin viestitellä sujuvasti, sekä nähdä myös livenä ja vaikka käydä seikkailemassa luonnossa, käydä elokuvissa, kierrellä kirppareilla tai leipoa jotain hyvää. Olen absolutisti, enkä myöskään polta tupakkaa tai huumeita. Toivon että sinäkin olisit savuton. Minua ei haittaa jos juot ja käyt baareissa, mutta minusta sinne ei saa seuraa :) Laita viestiä niin tutustutaan!

    Lue koko ilmoitus
  • Hei! Olen asunut Tampereella vasta vähän yli kuukauden, enkä tunne täältä vielä kovinkaan montaa ihmistä. Asun avomiehen kanssa lähellä keskustaa. Olen kiinnostunut erityisesti elokuvista ja elokuvissa käymisestä. Lempigenrejä on animaatiot, komediat, trillerit, fantasia ja scifikin menee. Olen kovan luokan Disney, Marvel, Harry Potter ja Studio Ghibli fani. Tykkään myös pelata Pokemon gota, niin mielellään voi pyytää pogo-lenkille mukaan :) Lautapelit kiinnostavat paljon erityisesti strategiapelit (Suburbia, Samurai, Carcassone jne.) ja muutkin pelit kelpaavat varmasti. Kaiken ikäiset ja sukupuoliset ihmiset saavat ottaa yhteyttä :) voi myös ehdottaa muita aktiviteetteja, kun mitä olen yllä maininnut

    Lue koko ilmoitus