Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Varsinais-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Etsin uusia pelikavereita fortnite peliin. Ei tarvitse olla mikään maisteri, pelaan enimmäkseni buildia. sc: a.anniihh
Hei! Olen 23-vuotias mies. Päiväni kuluvat töiden ja omien harrastusten parissa hyvin pitkälti. Olen pitkään kaivannut seuraa esimerkiksi tanssilavoille, harrastusten pariin tai ylipäätään erilaisten asioiden tekemiseen 🥹 Kaverit on kehunut supliikiksi ja sana valmiiksi mieheksi, mun kanssa ei tule tylsää ja tekemistä aina keksitään! 😁 Elämään mahtuisi uusia tuttavuuksia, iällä ja sukupuolella ei ole väliä kunhan juttu luistaa. Harrastelen parhaillaan kaiken näköisiä omia projekteja auton parissa ja pienenlaista remontteeraamista. Intohimoihini kuuluvat esimerkiksi ruoanlaitto, luonto ja autoilu ☺️ Jos herätti vähääkään kiinnostusta, laita vapaasti viestiä ja jaetaan esimerkiksi somet tai numerot ja jatketaan jutustelua 😇
Moikka! Olen 32-vuotias Salossa asuva herkkä ja sydämellinen nainen, joka kaipaa elämäänsä uusia ystäviä. Etsin samanhenkisiä tyyppejä, joiden kanssa voisi jakaa arjen ja juhlan hetkiä – viinittelyä, sarjamaratoneja, metsäretkiä tai ihan vaan elämän fiilistelyä yhdessä. ✨🍷🌲 Olen ystävänä huomaavainen, lämmin ja helposti lähestyttävä. Sydän avoinna liikenteessä, kaipaan aitoja kohtaamisia ja yhteistä tekemistä – oli se sitten ex tempore -reissu, pitkä iltapuhelu tai vaikka mökkiviikonloppu haaveiden tasolla. Lemppariviineihini kuuluu kaikki makea (eli mitä suloisempaa, sen parempi 😄), ja elän vähän liiankin innolla true crime -dokkareille. 🙈 Jos sullekin kelpaa seura, jonka kanssa voi ihmetellä maailmaa lasillinen kädessä ja vähän puistella päätä murhamysteerien äärellä, niin ehkä me ollaan jo vähän kavereita. 💬🍇🔍 Live-seura olisi parasta, mutta juttelen mielelläni myös netissä – laitathan viestiä, jos nappasi! 💛
moii!! haluisin uusii kavereita turusta ja ois super kivaa löytää mun kaltasii ihmisii! etin sellasta tosiystävää läheistä pitkäaikaista kaveria joka on super rento ja vähä samallaine persoonallisuus ku mul. oon tosi avoin (love me some oversharing), oon tosi hyvä kuuntelee TMI ei oo olemas mulle😭 en tuomitse ketää ja oon super rento! tykkään käydä kiertelee kaupois kirppareil yms. tykkään kans käydä kahvilois, ravintolis, leffois ja ilta ajelut on kans ain super kivoi. pelaan kans videopelei (pc) et jos pelailet ni katotaa jos pelaillaa samoi pelei😁 välil on kans kiva vaa jutella ja juoruilla tai sit olla vaa puhelimil eikä tehä mitää ku lähetellää toisil tiktokkei vaik ollaa samas huonees lol. oon alus ujo mut oon tosi energinen sitku ollaa läheisempii. rehellisesti riippuu ihmisest niinku jos me puhutaa ja alat puhuu mul sillee et ollaa tunnettu 10 vuot ni hell yea mun ujoisuus lähtee ikkunast. ja joo käytän finglish DEAL WITH ITT kaipaan mieluiten naispuolisii kavereit mut jos oot mies ni voit laittaa viestii kans!
Olen pari kuukautta sitten muuttanut Turun seudulle Raisioon työn perässä. En ole ikinä ennen asunut Turun seudulla, joten en tunne oikeastaan juuri ketään tältä alueelta ja kaipaisin siksi uusia ystäviä. Etsin etenkin ystävää, jota voisin tavata täälläpäin kasvokkain ainakin semi-säännöllisesti, joten toivon että asut joko Turussa, Raisiossa tai näiden läheisyydessä. Harrastan tällä hetkellä muun muassa liikuntaa esimerkiksi kuntosalin ja joogan muodossa, videopelien pelaamista sekä kirjojen lukemista. Kulttuuri kaikissa muodoissaan kiinnostaa minua, ja olen käynyt nyt keväällä muun muassa useissa museoissa ja teatteriesityksissä. Tykkään myös liikkua luonnossa, ja pidemmällä aikavälillä haaveilenkin siitä, että jonakin päivänä kiertäisin läpi kaikki Suomen kansallispuistot. Harrastan myös säännöllisen epäsäännöllistä piirtämistä sekä (usein kesken jäävien) askarteluprojektien aloittamista. Olen muuton jälkeen myös miettinyt jonkinlaiseen vapaaehtoistoimintaan osallistumista Turun seudulla sekä pianonsoiton aloittamista, mutta nämä ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Luonteeltani olen jokseenkin introvertti, mutta tästä huolimatta saatan seurasta ja aiheesta riippuen innostua höpöttelemään yllättävänkin paljon. Tykkään käydä sekä vakavahenkisempiä keskusteluja että välillä vaan hassutella ja ottaa rennosti. Yleisellä tasolla minua kiinnostavat aihepiireinä etenkin psykologia, yhteiskunnalliset ilmiöt, ajankohtaiset tapahtumat sekä hyvinvointiteemat. Myöskin eläimet ovat lähellä sydäntä, ja omistan itse yhden kissan. Olen avoin melko lailla kaikenlaiselle tekemiselle: kotikaupunkini kaverien kanssa olen käynyt mm. syömässä, kävelylenkeillä, elokuvissa ja museoissa, pelaillut lautapelejä ja joskus muuten vaan höpötellyt ja viettänyt aikaa heidän luonaan. Olen myös innokas uusien asioiden kokeilija, joten jos mieleesi tulee jotain muunlaista tekemistä, ehdota ihmeessä! Myöskin peliseura kiinnostaa jos pelaat videopelejä (pelaan itse tietokoneella). Huomioi kuitenkin, että en etsi pelkkää nettikaveria. Mikäli millään lailla kiinnostuit, ota reippaasti yhteyttä ja kerro vähän itsestäsi niin jutellaan lisää! :)
Heips! Olen 26v nainen Kaarinasta. Asun mieheni, liskon ja koiranpennun kanssa. Etsinnässä 23-30v naispuolinen kaveri, jonka kanssa tehdä melkeempä mitä vain. Pelata, käydä kirppiksillä, katsoa huonoja reality sarjoja, vain hengata ja jutella jne. Pidän kauhusta, pelaamisesta (phasmophobia, resident evil ja bg3 nyt menossa), leffoista, kirppiksistä, eläimistä (pelkään hämiksiä), 80-luvun musiikista, rokista ja cosplaysta. Olen aluksi hieman ujohko, mutta kun muhun tutustuu paremmin niin alkaa juttua lentämään kun uskallan olla omaitseni! Minua on kuvailtu ystävälliseksi, hauskaksi ja rennoksi, jolle voi kertoa mitä vain. Kerron mielelläni lisää, jos jotakuta alkoi kiinnostaa! Rohkeasti vaan viestiä!
Moi! 🦋 Oon 23-vuotias nuori nainen läheltä Turkua. Etsiskelisin lisää ystäviä, mieluiten Varsinais-Suomesta. Tykkään mm. lueskelusta, psykologiasta, kulttuurista ja taiteen eri muodoista. Eläimet myös lähellä sydäntä. 🐾❤️ Voitaisiin esimerkkinä mennä kävelemään, kahvilaan, museoihin, eri tapahtumiin tai ihan vaan hengaamaan ja juttelemaan. Kaikkee kivaa mitä vaan keksii. Jos kuulostan siltä, että voisi tutustua, niin laita ihmeessä viestiä! 🌼
Haussa olis pysyviä ystävyyksiä ja se ns paras kaveri! Etsin naispuolisia kavereita ja about 20-30 ikähaarukalla :) Oon ite luonteeltani avoin, sosiaalinen, helposti innostuva, seikkailunhaluinen, syvällinen, huumorintajuinen ja rento tyyppi. Lähellä sydäntä on esim kahvittelut, autoajelut, pelailu, tanssiminen, laulaminen jne. Mutta mut on helppo saada kaikenlaiseen tekemiseen mukaan ja kaikkee uuttakin on aina kiva testaa :) Kaipaan myös sellaista ystävää, jolle voi vaikka aina vaan soittaa ilman sen kummempia tai lähteä extempore tekemään kaikenlaista. Tosiystävä elämän ala- ja ylämäkiin! Myös peliseura (ps) olis TOSI jees!
Heips! Oon 25 vuotias nainen Kaarinasta. Etsin ystävää, jonka kanssa mahdollisesti perustaa oma yritys. Haussa about 20-30 vuotias, naispuoleinen ja mieluiten lähialueelta. Ei mitenkään lukkoonlyödyt kriteerit, mutta suuntaa antavaa. Oma unelma on siis tosiaan yrittäjyys sekä yrityksen perustaminen jonkun kanssa puoliksi. Yritysideana erittäin tiivistettynä se, että järjestetään erilaisia näytöksiä/showta. Mukaanlukien tanssiminen, laulaminen, teatteri yms yms. Tarvisin ympärille ryhmän, joka koostuu sellasista, joita nää edellä mainitut ja tapahtumien järjestys kiinnostaa. Ryhmän kanssa olisi tarkotus alkaa ideoimaan ja luomaan näitä näytöksiä sekä viemään yritysideaa eteenpäin. Tässä tällainen raakaversio ideasta. Pointtina siis esiintymiseen ja taiteeseen liittyvä yritystoiminta. Myös muunkinlainen esiintyminen kiinnostaa! (Esim erityisesti sisällön tuottaminen someen) Myös lisäideoita otetaan vastaan mielenkiinnolla. Hit me up jos yhtään kiinnostut tai tiedät jonkun, jota kiinnostaa!
Olen Tulva, yhteisöpedagogi-opiskelija Turusta (alunperin Raumalta, täällä ollu 2v), tarkemmin Portsasta, ja vaikka sosiaali-alaa opiskelen olen vailla muita ystäviä kuin niitä mitä olen omilta nuoriso-ohjattavan ajoilta haalinut. Minulla on poikaystävä, pian 2v tuxedo-kissa Pepe ja suht aktiivinen kaveriporukka-yhteisö whatsappista kertynyt eri nuoriso-toimen haaraumista, mutta multa puuttuu ystävät sen ja oman alan kuplan ulkopuolelta. Olen kirjolla, toimintakykyisyyden korkeammalla puolella, ja olen aika sisäilma-ihminen jos piknikkejä, puistoissa hengaamista tai pienimuotoisia retkiä ei lasketa. Sillä on syynsä miksi nuorisotilalla kahvin hörpintä ja muu suht rauhaisan ympäristön tekeminen houkuttelee. Teen arjessa kerkeämisen puitteissa mielellään ruokaa, käsitöitä, värikästä multimedia-taidetta, ja videopelien pelaus ja niiden parissa näpräys (pääasiassa ps3/psv/nintendot) ovat kiinnostaneet 4v:stä isän polvelta nykypäivään saakka. Muut erikoismielenkiinnonkohteet vaihtelevat enemmän, mutta lähivuosina joitain ovat olleet esim. keskiaika, askartelu, kielet, yhteiskunnalliset aiheet, fantasia, scifi, ristikot/sudokut, anime, ja juuri nyt Muppets. Useimmiten kavereiden kanssa meillä on aina välillä videopelaus- ja lautapeli-iltoja. Käytän päivittäin ja sujuvammin whatsappia yhteyden pitoon, mutta tutustumiseen ainakin olen huomannut täällä useamman käyttävän snäppiä. Vaikka en osaa oikeen ottaa kuvia itsestäni, niin se on 'tulva_030', ja myöhemmin siitä voi tarvittaessa vaihtaa wappiin.
Hei! Olen 36-vuotias nainen Turusta. Olen naimisissa ja kotoa löytyy koira, mutta uusia ystäviä olisi kiva saada harrastusten pariin tai muuten vaan viestittelyyn, kahvitteluun, lenkille, tapahtumiin, jne. Muutamia asioita, joista saadaan juttua varmasti aikaiseksi: - Kirjat ihan kaikissa muodoissaan. - Ulkoilua harrastan mielelläni luonnossa ja kuntosalilla nostan punttia. - Kulttuuri ja taide, kuten esim. teatteri, tanssi, drag-esitykset. - True crime -dokkarit tai tositapahtumiin perustuvat sarjat ja elokuvat. - Studio Ghibli! - Kaikenlainen kauhuun liittyvä, kuten kauhuelokuvat, -pelit, -sarjat, multiplayerit, jne...
Hei! Täällä 34-vuotias mies Turusta – rauhallinen, huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä tyyppi. Tykkään treenata, jutella rennosti ja jakaa ajatuksia myös syvemmistä aiheista. Etsin salikaveria tai porukkaa, jonka kanssa treenaaminen olisi vähän hauskempaa ja motivoivampaa. Olen aiemmin käynyt kaupungin saleilla, mutta olen avoin uusille paikoille – missä sä treenaat? Jos kaipaat seuraa salille, laita viestiä ja tutustutaan! 💪 Ps. Etsin oikeita kavereita, en parisuhdetta tai pelkkiä viestittelytuttuja.
Olen tällänen 25v ruoanlaitosta ja musiikista innostunut yhden päiväkoti-ikäisen lapsen ja kissan isä sekä näiden äidin puoliso Turusta. Vaikka perheen kesken aika onkin parasta, niin kaipaisin ympärille kavereita/ystäviä kenen kanssa vois aikaa viettää kahvin taikka kaljan merkeissä rupatellen niitä näitä, käydä leffassa, syömässä tai mitä nyt mieleen vaan juolahtaa. Musiikkimaku on käytännössä grindcore metallista klassiseen Jazziin, eli käytännössä mikä vaan menee. Ottakkee yhteyttä!
Moi! Oon 23v nainen. Muutin takas Turkuun tossa alkuvuodesta, ja ois kiva saada kavereita täältä :) Mielellään suunilleen saman ikästä, muuten ei mitään väliä, oon avoin kaikelle! Tykkään käydä ulkona kävelylenkeillä, pelailla koneella, katella kun muut pelaa ja seurata sarjoja. Kaikenlainen tarinankerronta, oli se sitten pelien, lukemisen tai elokuvien muodossa on lähellä sydäntä. Joskus kirjottelen myös ite kaikenlaista, mutta en usein niin tosissaan :D Musiikkia tulee kans kuunneltua jonkun verran, lemppareita soundtrackit, instrumentaalinen, metalli, mutta kuuntelen kyllä aika lailla kaikkea muutakin :) Somea ei oikeen tuu käytettyä passiivista scrollaamista lukuun ottamatta. Valmistun tänä vuonna toivottavasti syksyllä. Oppari ja muutamat kurssit enää puuttuu. Vapaa-aikaa mulla on enemmän kun tarpeeks tällä hetkellä. Oon tosi avoin mille vaan tekemiselle. Ihan vaan sarjojen kattominen yhdessä, joku käsityökurssi tai vaikka metsälenkkeily, mikä vaan on mieleen :D Persoonana oon varmasti alkuun ujo ja jännittäjä, mutta olis mahtava löytää sellasta seuraa, jonka kanssa lopulta vois olla täysin oma ittensä. Oon avoin, positiivinen ja ehkä haluun sanoo kiltti, mutta välillä on kyllä myös sanottu, että saatan olla vähän intensiivinen, sitten kun tunnetaan oikeen hyvin :D Parhaiten yhteyttä melkein saa discordin tai tekstarien kautta. Voidaan vaihtaa numeroa kun ollaan vähän tutustuttu :)
Olen 47 vuotias mies turusta. Etsin uusia kavereita Turusta tai sen lähialueelta. Monet kaverit ovat lähteneet toisille paikkakunnille tai elävät tiiviisti perhekeskeistä elämää, muuten vaan yhteydenpito heihin on tyrehtynyt ajanpuutteen vuoksi. Kuuntelen raskasta melodista musiikkia ja soittelen kitaraa lähinnä omaksi iloksi. Äänittäminen ja musisointi kiinnostaa. Käyn aika ajoin katsomassa keikkoja kun lempibändejä / artisteja Olen avoin kaikenlaisille liikunta-aktiviteeteille kuten jalkapallo, koripallo, sulkkis, tennis. PC pelejä tai pleikkaria en ole pelaillut pitkään aikaan, toki niitäkin mielelläni pelaan ja oppiihan niitä pelaamaan uudelleen. Voin lähteä kaveriksi ulkoilemaan juttelemaan ihan vaan elämästä tai ajankohtaisista asioista. Saat olla nainen tai mies tai mitä vaan siltä väliltä, jos tullaan toimeen ja on hauskaa tekemistä niin muilla asioilla ei ole niin hirveästi merkitystä. Nyt kesällä olen aloittanut kevyesti kuntoilemaan siihenkin seura kelpaisi. Laita rohkeasti viestiä jos kaipaat kaveria tai sulla on muuten vaan tylsää. Katsotaan keskustellaan ei ole mitään hävittävä. En oo turhan vakavaa seuraa. Oon rento, vilpitön ja mukava tyyppi.
Moikka 😊! Olen 44-vuotias turkulainen nainen ja etsin tältä seudulta uusia ihania ystäviä, joiden kanssa tehdä vapaa-ajalla kaikkea mukavaa. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole merkitystä. Ja ihan pelkkiä ystäviä siis haen, sillä asun avoliitossa. Tykkään käydä kahviloissa, elokuvissa (draama, scifi, fantasia), ravintoloissa ja piknikeillä ja viettää rennosti aikaa yhdessä ystävien kanssa. Parasta on, kun voi höpötellä kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä, sekä pinnallisista että syvällisistä aiheista. Yöelämästä ja alkoholista en ole kiinnostunut, mutta matkailu on mukavaa. Seuraan tiiviisti maailman tapahtumia, luen paljon kaikenlaista ja pidän muun muassa uskonnoista, maantieteestä, kielitieteestä, sijoittamisesta, historiasta sekä muihin kulttuureihin tutustumisesta. Huumorintajua löytyy, tosin juttujen taso on välillä aika huono 😉. Olen luonteeltani rento, avarakatseinen, empaattinen, ystävällinen, luotettava ja herkkä. Lapsia tai lemmikkejä minulla ei ole. Olen kovin eläinrakas ja erityisesti kissat ovat lähellä sydäntä. Introverttiyttä löytyy sen verran, että viihdyn parhaiten pienissä porukoissa tai kahden kesken. Tärkeitä arvoja minulle ovat tasavertaisuus ja -puolisuus, luottamus, hyväksytyksi tuleminen ja avoimuus. Laitapa ihmeessä postia tulemaan, jos tuntuu, että meiltä voisi löytyä yhteistä jutunjuurta!
Moikka! Oon 23v nainen ja uusia kavereita vailla. Rakastan katsella leffoja/sarjoja sekä kuunnella musiikka. Olen luonteltaan rauhallinen, hieman ujo tyyppi ensin. Etsin ystäviä tositarkoituksella. Olisi kivaa löytää kaveria esim. lenkille, kahville. leffaan, tai vaikka salille, tai johkin muuhun mitä voidaan keksiä yhdessä. Tai vaikka lukea yhdessä. Tykkään myös ihan vaan hengailla ja jutella kaikesta joka tulee mieleen vaikka tuntikausia. Olen opiskelija niin opiskelukaverit erittäin tervetulleet mutta olen avoin kaikille😌 Toivoisin että olisit about saman ikäinen tai plus/minus pari vuotta ja nainen. Jos kiinnostaa, laita rohkeesti viestiä niin tutustutaan paremmin😊
Moikka! Oon 22-vuotias(kohta 23v) opiskelija Salosta. Etsin kaveria Salon seudulta. mieluiten miestä noin 20–25v ikähaarukalla. Arki pyörii salossa opiskeluissa, mutta silloin kun on omaa aikaa, tykkään rentoutua koneella pelaten ja kavereita tavaten. Suuri osa kavereista onkin opiskeluiden myötä siirtyneet kauemmas, joten kaverit ovat aina tervetulleita. Olisi mukava löytää kaveri kenen kanssa pelata sekä viettää vapaa-aikaa. Oon luonteeltani rauhallinen, positiivinen sekä valmis heittäytymään uuteen - eli tutustuminen on enemmän kuin tervetullutta! Mikäli yhtään kiinnosti, niin laita rohkeasti viestiä.
Moro, olen 26v mies ja noin vuosi sitten muuttanut Turkuun. Ja olisi hyvä aika löytää kavereita ja ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa vapaa-ajalla. Olen mukava ja ystävällinen, vaikka alussa hieman ujompi. Pidän pelaamisesta tietokoneella, lautapeleistä ja animesta. Harrastan airsoftia ja ohjelmointia. Aikomus olisi aloittaa salilla käynti. Minusta saa juttu seuraa myös kahville, baariin tai kävelylle. Etsin saman henkisiä kavereita ja ystäviä, jotka ovat suunnilleen saman ikäisiä. Sukupuolella ei väliä.
Olen Joanna, 18v tyttö, Loimaalta. Perheessäni on koiria, yksi itäeuroopanpaimenkoira ja kolme Pientä amerikan paimenkoiraa. Tällä hetkellä käyn Loimaan Lukiossa. Olen kiinnostunut musiikista, jota olen soittanut 5vuotta niin yksityisellä kuin Musiikkiopistolla, Fanitan Joost Kleiniä nyt 6vuotta, mutta muita artisteja tulee kuunneltua, Vaikka metalli ei ole makuuni. Myös kaikenlaiset tragediat kiinnostaa ja autot. Olen alkuun ujo, mutta tulen puheliaaksi kun tutustutaan. Kirjat on myös makuuni.
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle