Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Vantaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Etsin täältä kavereita tai porukkaa. Elämäntilanteellasi, iälläsi, tai sukupuolellasi ei ole suurta merkitystä. Tykkään tavata ihmisiä tai vaihtaa kuulumisia silloin tällöin. Kerron itsestä jotakin, elikkäs olen 26-vuotias perheenisä, on yksi vauva . Olen avarakatseinen ja valoisa, joten voin jutella mistä vain ja tykkään myös kuunnella minkälaisia asioista tahansa. Harrastan kuntokävelyä, terveellisten ruokien kokkailua, huonekasveja, palstakasvimaata, kämpänsisustusta ja pelaamista (kortti/lauta/videopelit). Vapaa-aikana tykkään käydä kirpputoreilla ja ostoskeskuksissa, mutta vietän aikaa myös perheeni parissa kotosalla cappuccinoa juodessa. Laita viestiä jos kiinnostuit, mutta tulen iloiseksi myös ihan yhteydenotostasikin. 🙂
Hei, olen tällä hetkellä 29. Haluaisin neiti ystävänä jonka kanssa voi jutella sivistyneesti netissä. Minulla on luki ja kirjoitus häriö. Minulla on tällä hetkellä avioero vireillä. Jonka vuoksi minulla ei tällä hetkellä ole omaa asuntoa. Yritän kyllä saada. Pidän eläimistä. Vaikka olenkin aika monella allerginen. Itselläni on koira. Tutustuin sinuun oikein mielelläni kaverina. En valitettavasti osaa puhua englantia. Kaipasin oman ikäisiä ystäviä.
Kaveria hakusessa äidille 32v ja pojalle 6v. Olemme uusia pk seutulaisia ja jottei piirit kävisi liian pieneksi, olisi mukava tutustua lapsien kanssa touhuten tai sitten omalla vapaa-ajallani esim kahvilla/viinillä :D lenkillä, salilla. Liikunnasta pidän, mutta olen myös karkkia mussuttava sohvaperuna. Lapsen isä ei asu samalla paikkakunnalla, olisi kiva myös kuulla muiden "uusioperhe" elämästä.
Olen 35-vuotias vastaeronnut, surukseni lapseton, Pohjois-Suomesta etelään joitakin vuosia sitten muuttanut ylikoulutettu duunarimies. Masennusangsti uhkaa, vaikka yritän viettää vapaa-aikani hyvin ja mahdollisimman hölmösti. Lapsettomuus on raskas taakka. En tiedä, voisiko puhuminen auttaa, mutta vaikeneminen ei ainakaan toimi. Olen introvertti, mutta toisinaan huomaan toivovani turinointiseuraa, joka ymmärtää sen, etten pulppua puhetta. Olen hyvä kuuntelija enkä tuomitse ihmisiä. Vaikea kuvitella tekoa tai ajatusmallia, jonka tuomitsin suoralta kädeltä. Saahan sitäkin yrittää! Olen ankeiluun taipuvainen raskas rautamieli, ja on päiviä, jolloin sängyssä makaaminen on paras vaihtoehto. Toisinaan harrastan puuhastelua, mikä tarkoittaa kaikenlaista legorakentelusta vaatteiden ompelemiseen ja vesivärimaalauksesta amatöörimäiseen puun kanssa askarteluun. En omista televisiota enkä juurikaan katso elokuvia, joten niistä en osaa keskustella. Luen paljon, mutta nykyään harmillisesti vain huonohkoa kirjallisuutta, dekkareita ja muuta kevyttä. Sydämeltäni olen kuitenkin lukija, ja yritän palata syvällisen lukemisen iloon. Olisi mielenkiintoista saada seura kävelyille, puuhasteluun ja vaikka kahville / oluelle samantyyppisistä ihmisistä sukupuoleen ja ikään katsomatta.
Moi! Mä olen noin päälle 30 mies ja asun Vantaalla. Olen asunut tääl jonku aikaa jo, mutta en ole saanut ketään tuttuja ja kavereita mistään. Olen ihan mukava tyyppi ja sosiaalinen ja tykkään käydä kahviloissa lenkeillä jne. Aikusena vaikea löytää kavereita. Käyn töissä ja opiskelen siinä samalla, mut en ole niissä tutustunut vielä ihmisiin. Kuntoilen vapaa-ajat,, ja välillä salilla. Olisi kiva löytää ihan täältä kavereita. Ois kiva tutustua ihmisiin.
Moi, ettisin Peli/juttuseuraa itelleni ja jos kiinnostaa tutustuu enemmä nii ois kiva hengaa. Oon ite aika yksinäine ihmine xD Ois kiva jos ois kavereita :D En viiti täs nyt hirveesti avaa mitää itestäni jote tuu ottaa selvää :D Mulle voi pistää vaik snappii: suvituvisnap Discordiki löytyy: Suws#3809
Olen 24-vuotias nainen Vantaalta, ja etsin kavereita mieluiten pk-seudulta, mutta jos meillä klikkaa ja olet kauempana, niin eipä sekään haittaa. Olen luonteeltani aika ekstrovertti, tosin toisinaan tarvitsen myös omaa aikaa. Aika tyypillinen nainen sanoisin, tykkään esimerkiksi erilaisista kauneudenhoitojutuista, muodista ja meikkauksesta. Lisäksi tykkään kokkailla, leipoa ja liikkua (löytyisikö täältä vaikka sali- tai lenkkikaveria?). Toivoisin uusilta kavereilta sellaista suhteellisen rentoa asennetta elämään (mitkään ääri-ihmiset eivät ehkä ole minua varten) ja ylipäänsä kaipaisin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi vaihtaa kuulumisia, höpötellä ihan turhista ja välillä tärkeistä jutuista, käydä yhdessä vaikka tosiaan treenaamassa, kahvilla, viinillä, leffassa tai missä nyt ikinä keksitäänkään. Etsin kavereita mieluiten samasta ikäluokasta. Sukupuolella ei ole niin väliä, mutta olen parisuhteessa, joten mitään ystävyyttä enempää en etsi. Otathan yhteyttä jos yhtään kolahti!
Etsiskelen PC-peliseuraa. En ole vähään aikaan moninpelejä tahkonut, mutta olisin kiinnostunut taas kokeilemaan jotain. Aika laidasta laitaan sopii peli-genre. Lähinnä viimeksi olen pelannut vuosia takaperin lähiverkon kautta Quakea ja erilaisia rt-strategiapelejä. Nyt näyttää valikoimassa olevan aika liuta kaikenlaista. Niinjoo ja minusta saa lautapeliseuraa myös tarvittaessa. :)
Moi! Täällä energinen ja sekopää muikkeli Vantaalta! Kaipaisin (suunnilleen) oman ikäsiä frendejä koska tällä hetkellä mulla ei oo oikeen muita kavereita ku poikaystävä. Toivon myös ettet asu hirveen kaukana! Voidaan mennä yhessä vaikka baariin, kirppiksille, kahville tai muuten vaan pyörimään jonnekki! Rauhalliset leffaillatki kelpaa kunha voidaa nauraa yhessä ittemme kuoliaaks 🥺😂 Oon aika spontaani ihminen ja tykkäisin koko ajan olla menossa. Harrastan laulamista, tanssia ja fudista ja oon myös ratsastanu n. 7vuotta! Sen lisäks meillä on kaks pupua, hamsteri ja kaloja 🥰 Opiskelen nuoriso- ohjaajaks ja tykkään auttaa ihmisiä joten kaverina myös oon luotettava ja empaattinen ja mulle voi puhua kaikesta <3 Toivon kovasti että täältä löytyy joku saman henkinen tyyppi ku mä! ❤️
Hei! Olen 38-vuotias vantaalainen mies. Etsin kavereita esim. lenkille, elokuviin, tapahtumiin, kahville, tai muuten vain juttelemaan ja viettämään aikaa. Harrastuksiini ja mielenkiinnon kohteisiini kuuluvat mm. matkailu, kielet, historia, ilmailu, viihdemusiikki (jazz, swing, bossa nova ym.), swing-tanssit sekä kuntoliikunta (en kuitenkaan ole huippukuntoinen himoliikkuja). Olen rauhallinen ja huumorintajuinen tyyppi. Aluksi saatan olla uusien tuttavuuksien seurassa hieman ujo, mutta ihmisiin tutustuttuani minusta tulee puheliaampi. Haen mieluiten 30-40-vuotiaita kavereita, mutta ikähaarukka joustaa toki muutaman vuoden kumpaankin suuntaan. Laita viestiä, niin jutellaan lisää. :)
Moikka! Tulin tänne kattelemaan löytyisikö täältä uusia kavereita elämään :) Asustelen Vantaalla kihlattuni kanssa. Luonteeltani empaattinen, suht sosiaalinen ja spontaani. Tykkään ulkoilla, katella elokuvia, laittaa ruokaa, shoppailla, meikkailla ja toisinaan käydä ulkona vaikka syömässä/kahvilla, miksei välillä baarissakin (siellä tosin tulee enää harvoin käytyä). Eläimet on ihania, mulla oli omakin koiruus, mutta valitettavasti jouduin sen lopettamaan muutama vuosi sitten. Liikunta on myös lähellä sydäntä, vaikkakin ei töiden ohella oikein ehdi aktiivisesti harrastaa, mutta salikortti löytyy :) Töissä olen lähihoitajana, tällä hetkellä Muistisairaiden parissa. Kumppanini tekee yötyötä ja itse teen vuorotyötä, joten rytmit on aika erilaiset ja olisikin kiva löytää lisää sisältöä elämään omien töiden lisäksi. Instan saa kysymällä :) ja toki sustakin olisi kiva kuva nähdä niin saa käsityksen kenen kanssa juttelee.
Hei, täällä kirjottelee kohta 29 vuotta täyttävä nainen Vantaalta. Oon alun perin Pohjois-Pohjanmaalta, mutta asunu pk-seudulla jo lähemmäs 8 vuotta. Läheisimmät kaverit asuu kaukana, joten ois huippua löytää täältäki jotain sydänystäviä. Kavereita on vuosien varrella täältäki löytyny, mutta ei oikeen ketään sellasia tosi läheisiä ja omantyylisiä ihmisiä. Veljien kans tulee paljo vietettyä aikaa ja oma poikaystävä on tietysti tosi läheinen ystävä myös, mutta ois kiva myös löytää niitä naispuolisia läheisiä ystäviä, joitten kans voi tehä ja puhua kaikkia "tyttöjen juttujaki" :D Oon luonteeltani vähän ujo varsinki ryhmissä, joten koen helpommaks tutustua kahden kesken jonkun kans, kuin jossain isoissa miiteissä. Ku muhun tutustuu niin oon tosi huumorintajunen ja rento. Tykkään touhuta asioita laidasta laitaan ja kokeilla kaikkia uusia juttujaki. Mulla on 7 kuukauden ikänen poika kotona, mutta pääsen kyllä ilman häntäki liikkuun ku isä hoitaa :) Ja sit ku vähän kasvaa niin innokkaita hoitajia kyllä riittää :D Ei oo tällä hetkellä mitään ihmeempiä harrastuksia, mutta ois kiva alottaa jossaki vaiheessa joku tanssiharrastus ja käyä pelaan vaikka sulkkista. Kotona yritän vähän treenailla painoilla ja tykkään lukee paljo. Myös musiikki ja laulaminen on lähellä sydäntä. Ois kiva käydä suht nopeesti vaikka jossain kahvilla/kävelyllä, että sais heti paremmin kuvaa siitä toisesta. Pelkkien viestien välityksellä ei kuitenkaan niin hyvin nää, että kuinka hyvin natsaa persoonallisuudet yms. yhteen. Ja oon vähän huono kirjottelemaan aivan tuntemattomien kans, niin se helposti jää vaan muutamaan viestiin ja unohtuu koko homma. :D
Etsin uutta kaveria. Olen valtavan eläinrakas, rauhallinen, lapsellinen ja lapsirakas, välillä ujohko ja kuuntelevainen, mutta myös avoin ja sosiaalinen, kun tutustun paremmin. Olen kaikenlaista myös nähnyt/kokenut elämässä. Olen 4-vuotiaan tytön äiti ja 2 koiraa, sekä aviomies löytyy myös. Tykkään ulkoilla, jumppailla, kahvitella, joskus myös viinitellä/olutella. Keikoilla tai muissa tapahtumissa olisi kiva käydä enempi. Jos sullakin on lapsia, myös leikkitreffit kiinnostaa😊
Moikka! Täällä kirjottelee kohta 30v nainen Vantaalta. Etsinnöissä olis uusia tuttavuuksia :) Läheisimmät kaverit asuu niin kaukana ja kavereita ei lähellä ole juurikaan, niin olisi mukava löytää uusia kavereita :) tykkään pelata lautapelejä, kattoa netflixiä tai vastaavaa ja olla vaan :) baareissa en juurikaan viihdy. Teen kolmivuorotyötä, niin harvemmin viikonloput vapaita, mutta silloinkin aikaa joskus löytyy :) ja tietty whatsapp löytyy :) kirjottele takasin, jos sääkin kaipaat uusia kavereita :) kotoa löytyy puoliso, joten etsin siis vain kavereita :)
Hakusessa potentiaalisia kavereita tai ystäviä kaikenlaiseen juttelemiseen, elämiseen, tekemiseen ja olemiseen. Kiinnostuksen kohteet: leffat, kirjallisuus, museot, urheilu (uudet lajit kiinnostaa aina), pelit, keikat/musiikki yms. Omistan koiran ja pidän kissoista sekä muista elukoista. Täältä olisi kiva löytää aitoja ihmisiä, joilla on elämässään tilaa ja aikaa tutustumiselle. Harrastustemme ei tarvitse olla identtiset, olen kiinnostunut laajalti asioista ja tärkeämpää onkin, että meillä on yhdessä hauskaa :D Etsinnässä on siis vain ystäviä, ei romantiikkaa. Laita viestiä ja kerro vaikka mitkä asiat saa sut innostumaan tai mikä tässä ilmoituksessa kolahti sulle, vastaan kaikille mielelläni :)
Moi. Oon nuori tyttö vantaan suunnalta ja ois kiva saaha uusii kavereita (: tykkään kuntoilla ja katella sarjoja ja leffoi. Saatan olla aluks vähän ujo mut se menee ohi ja sit oon aika rauhallinen ja kiltti myös :) Mulle voi laittaa meilii : [email protected]
Heo, täällä 20-vuotias sosiaalinen ja spontaani tapaus. Muutan Vantaalle syyskuun lopussa, uudet tuttavuudet ois jees. Tykkään leffoista, sarjoista ja ulkoilusta. Ihan vaan jutteleminenkin kelpaa usein. Mulla asustaa kotona myös kolme kissaa. Uusiin kavereihin tutustuminen olis tosi jees ja kaiken näköistä tekemistä voi ehdottaa, voit vaiks toimii matkaoppaana. Laita viestii, parhaiten saa yhteyttä snäpis: kn_kristian
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle