Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Vantaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Moikka. Olen 35-vuotias nainen Vantaalta. Ajan mittaan ja paikkakunnan vaihdosten myötä vanhat kaverit ovat kadonneet jonnekin, ja elämästä on tullut vähän yksinäistä. Olisi kiva löytää uusia ystäviä joiden kanssa kirjoitella netissä niin arjen kuulumisista kuin toisinaan syvällisemmistäkin jutuista. Ja jos lähellä asutaan niin miksei jossakin kohtaa tavata kahvittelunkin merkeissä. Iällä tai sukupuolella ei ole merkitystä, kunhan yhteistä juteltavaa löytyy. Olen parisuhteessa joten kumppani ei ole etsinnässä. Pidän kovasti kaikista eläimistä, ja tällä hetkellä itseltäni löytyy yksi kissa. Muutoin vapaa-aika kuluu suurelta osin konsolipelien(PS5) ja tv-sarjojen / leffojen parissa. Laita viestiä niin tutustaan :)
Hellou! Etsiskelen uudeltamaalta päin jutteluseuraa ja myöhemmin mielellään voisi nähdäkkin :) Asun itse Vantaalla poikaystäväni kanssa ja hän onkin ainoa ketä oikeastaan näen vapaa-ajalla, joten olisi ihana saada uusia tuttavuuksia ja tekemis seuraa! 🖤 Luonteeni? Olen avoin, rehellinen ja auttavainen. Se, että osaanko auttaa oikein on mysteeri :D Sanon asiat suoraan hyvissä määrin ja omaan ehkä hieman rankan ja mustan huumorintajun. Toivottavasti sinäkin🤭 Munkaa voi jutella kaikesta ja pidän pitkistä keskusteluista tekemisen kuten palapelin rakentamisen ja piirtämisen ääressä. Viikot menee töissä ja vapaa ajalla rakastan shoppailua, piirtämistä, sisustamista, kuunnella musiikkia tosi laidasta laitaan. Tykkään söpöistä asioista kuten pehmolelut best ja innostun helposti asioista eli lähden messiin, arjesta irtiotot on parasta, baareissa ja klubeilla käyn jos seuraa vain löytyy! Ois kiva testaa uusia mestoja. Urheilen myös paljon kotona ja tykkään käydä kävelyillä, metsäretket best! Tykkään myös katsella leffoja (kauhu, toiminta, romantiikka, anime) joten munkaa voi pittää leffailtaa herkkujen kera! Ainiin, nytkun joulu lähestyy olisi ihanaa jos itsekkin olisit joulu ihminen, olisi kiva jakaa tätä joulufiilistelyä jonku kanssa joka fiilaa mua🤣🖤 Laita ihmeessä viestiä jos nappas! Juttelu alustana vois toimii snäppi, sitä käytän eniten joten laita viestii nii vaihetaa ihmees snäppi käyttäjät! 🖤
Olen 21-vuotias nainen Vantaalta. Etsin tosi ystäviä/ystävää joiden kanssa voisi viettää aikaa ja jutella kaikesta, pk seudulta! Luonteeltani olen ystävällinen, huumorintajuinen ja heittäytyjä. Pidän salilla treenaamisesta, syvällisistä keskusteluista, viinittelystä, leffailloista, shoppailusta ja luonnosta🌿 Otathan yhteyttä, niin tutustutaan😊🤍
Olen 37 v mies ja asun Vantaalla. Arkipäivät töissä ja vapailla urheilen tai lenkkeilen. Olisi tosi kiva tutustua ihmisiin. Olen ihmisenä rento, avoin, sosiaalinen ja mukava tyyppi. Etsin sekä miehistä ,että naisista kavereita. Tykkään käydä salilla ja lenkillä. Välillä pyöräilen. Olisi kiva saada kavereita kahville, urheilemaan, lenkille ja vaikka ulos baariin.Etsin itselleni siis sellaista kaveria, jonka kanssa voisi jossain vaiheessa nähdä, viettää aikaa ja tehdä jotain yhdessä. Kirjoita mulle niin tutustutaan lisää.
Olen naispuolinen 66-vuotias mielenterveyskuntoutuja ja etsin miespuolista mielenterveyskuntoutujaa pk-seudulta. Olen hyväkuntoinen ja käyn osapäivätyössä. Etsin ystävää ja elämänkumppania, jonka kanssa voisi jakaa arjen ilot ja surut. Olen rauhallinen ja luotettava, enemmän turvallinen kuin jännittävä ihminen. Olen aika pitkä, 175 cm. Jos etsit vakavalla mielellä niin vastaa ilman sitoumuksia.
Moikka, Olemme 32v. ja 35v. huumorintajuinen pariskunta pääkaupunkiseudulta. Vapaa-ajalla tykkäämme mm. mökkeillä, tehdä autoreissuja eri puolille Suomea ja käydä hienoissa paikoissa esim. luontonähtävyyksiä katsomassa, mutta emme ole kuitenkaan erityisen liikunnallisia. Ennen korona-aikaa matkustelimme useamman kerran vuodessa myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tykkäämme myös laittaa kotia, pelata lautapelejä ja tehdä hyvää ruokaa. Käymme mielellämme kahviloissa ja ravintoloissa, mutta mielestämme mukavat ja rennot illanvietot kotona ovat myös kivoja. Haluaisimme löytää uusia ystäviä pääkaupunkiseudulta tai lähistöltä, joita olisi myös kiva nähdä. :)
Olen 42-vuotias vantaalainen nainen ja etsin kaveria/ystävää toisesta yksinäisestä naisesta. Muuttojen, pitkän parisuhteen ja lopulta eron myötä olen yhtäkkiä kovin yksin. Olen kahden teinin yhteishuoltajaäiti. Luonteeltani olen introvertti, maanläheinen ja hitaasti lämpiävä tutustuja, mutta erittäin luotettava, rauhallinen ja lojaali ystävä ajan myötä. En viihdy somessa tai sarjojen äärellä, mutta luen, ulkoilen ja haaveilen omasta torpasta maalla. Kaverin kanssa olisi mukava esim. lenkkeillä, retkeillä luonnossa, miksei joskus käydä syömässä tai lasillisella, reissata kotimaassa ja jakaa arjen iloja ja suruja.
Moikka, 34 vuotias Vantaalla asusteleva nainen etsii ystäviä tosi tarkoituksella. Koulutettu, mutta tällähetkellä taas vähän opiskelemassa töiden ohella.. Avioeron myötä aikalailla katosi kaikki ”ystävät” ympäriltä, joten olisi ihana löytää uusia ihmisiä elämään.. Olen omasta mielestäni huumorintajuinen, empaattinen, uusista asioista helposti innostuva ja yllytyshullu ja vähän hölmö. Rakastan elokuvia (scifi ja kauhu nörtti), musiikkia, festarit 🤘🏼, hyvää ruokaa ja viiniä, mökkeilyä, lautapelejä, karaokea, visaamista, maailmanparantamista..😅 Jos kuulostaa yhtään siltä, että meillä voisi synkata laita ihmeessä viestiä😊 toivon kuitenkin että tavattaisiin mahdollisimman pian, koska itse olen aika huono ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla. En etsi treffi seuraa!
Täällä kirjottelee 35v nainen uudeltamaalta. Etin kavereita kirjotteluun tai vaikka ihan hengailuun livenä 😊 Aikaa löytyy, sillä elän sinkkuelämää tällä hetkellä pitkästä aikaa..Multa löytyy huumoria.. Myös mustaahuumoria joten toivon että myös sinulta!!😅 Olen eläinrakas ja itselläni koira❤️ Musamaku on enimmäkseen rappi mutta muuki menee 😊 .oon aika avoin ihminen ja juttelen miellelläni melkeen mistä vaan 😌 Lisää selvii kysymällä 😊😌
Uusia ihmisiä etsin elämääni! Olen sosiaalinen introvertti ja erittäin lähellä sydäntä on jutteleminen kaikesta maan ja taivaan välillä. Tykkään todella laaja-alaisesti erilaisista asioista ja ihmisissä on parasta kun heiltä oppii aina jotain uutta! Etsin ensisijaisesti naispuolisia ystäviä ☺️
Oon tämmöne 19/02 syntyny typy ja oon koko tähän aikasen elämän ettiny oikeeta aitoo kaverii, joka ei pienest hätkähtäis❤️. Jos itteesä pitäs jotenki kuvailla ni avoin, rehellinen, iso persoonallisuus, vahva tunteinen/avoin tunteiden kanssa, hyvä puhumaa, ystävällinen, auttavainen, joskus tempperamenttinen, mut harvoin kavereille xd ja sit kans se ehkä et oon omanlainen miten kaikki aina on kuvaillu mua🤭. Pääsääntösesti käyn töis niiku kaikki muutki, mut vapaa ajal tykkään tanssii, kuunnella, musiikkii ja erityisesti bilettää, mihi sit sisältyy kunno meikkaus, hiusten laitto ja kaikki muu kiva kauneutee liittyvä. Opiskelin pari vuot sit hius- ja kauneudenhoitoalaa, mut sit tuli korona ja siin se sit meniki. Tykkään edellee tällee siviilis tehä just näit hius ja meikki hommii plusss unohin mainita sen tanssin ja ison persoonallisuude lisäks ni tykkään esiintyy esim tiktokis ja iha jos vaa ajattelee tanssin puolelt, ni esityksis myös😊 Mul itellä on rescue koira joho aina kaikki rakastuu ja sit asun poikaystävän kans myös, jote siihe se sit jääki. Omistan yhe kaverin kuka oikeest heittäytyy esim baarii lähtee yms yms, mut ois kiva et ois ees pari hyvää kaverii lisää ketkä ei vaa sano vaa myös tekee😌. Etin ystävää, joka haluu just kans pitää girls nights, shoppaa sillo ku rahaa xd, ja ylipäätää tekee tyttöje juttui💅🏽 ja toki lähtee mukaa ku aikatauluihi vaa sopii! Täs vähä pidemmä kaavan mukaa xdd ja sori jos kirjotusvirheit kärsin siit lukihäiriöst vai mikä onkaa😂 Mut joo tuu ihmees laittaa viestii, jos ollaa yhtää saman henkisii ja haluut heittäytyjää❤️ Snäp: amaisabellak Ig: amaawee
Sinä ihana nainen Kotkan Sapokassa, josta otin valokuvan kamerallasi keskiviikkona 21.9.2022. Kehuin murrettasi. Juteltiin hetki. Vilkutettiin toisillemme. Harmittaa, että en kehdannut kysellä sinusta enempää. Jäit mieleeni ja olisi kiva tutustua. Minä olen se mustatakkinen mies Vantaalta :)
Hei, Olen 35-vuotias mies Vantaalta ja etsiskelen uusia ystäviä. Olen aikaisemmin urheillut hyvin monipuolisesti mm. jääkiekon, kamppailun ja kuntosalin merkeissä, mutta pari vuotta sitten tapahtuneen sairastumisen vuoksi olen joutunut jättämään nämä tauolle niin kuin monet muutkin asiat. Tavoite kuitenkin päästä urheilun ja monien muidenkin asioiden pariin jossain vaiheessa taas. Olen myös hakeutumassa uudelle alalle ja päivät menevät tällä hetkellä pääsääntöisesti tähän alaan liittyvän etäopiskelun parissa, mikä usein on hyvin yksinäistä. Itseäni kiinnostaa mm. urheilu, koodaaminen, hyvinvointi/terveys, matkustelu ja itseni kehittäminen. Luonteeltani olen huumorintajuinen, empaattinen, herkkä, uusista asioista innostuva, tärkeisiin asioihin intohimoisesti suhtautuva sekä monesti alkuun hieman ujo. Etsin ystäviä molemmista sukupuolista ja mielellään ikäväliltä 25-40, mutta jos et mene ikähaitariin, mutta koet, että meillä voisi olla yhteistä, niin saa toki tulla puhelemaan. Tämän hetken terveystilanteen ja jaksamisen takia tutustuisin mielelläni alkuun netin kautta ja myöhemmin mahdollisesti voisi nähdäkin, jos synkkaa. Laitahan viestiä, jos ilmoitus kolahti! 😊
Täälä kirjottelee mukava, iloinen, sosiaalinen mies. Ikää on 37 v ja täl hetkel elämä on aika yksin olemista. Töissä arkisin olen ja kaipaisin vapaille uusia kavereita. Lähinnä viikonlopuille olisi kiva saada kaveri. Kävelen paljon ja liikun ulkona. Olisi kiva löytää kavereita sekä miehistä että naisista.
Hei, täällä tämmöinen 32 vuotias parisuhteessa oleva päivätyössä käyvä mies. Etsisin lenkki ja urheiluseuraa lähinnä arki-iltoihin. Liikunta kärpänen iski muutama vuosi sitten mutta nyt käynyt niin etten oikein omasta ystäväpiiristä ole saanut seuraa. Yksin se on niin tylsää että meinaa jäädä liikunnaat liikkumatta tylsyyden takia. Etsin siis kaveria että intourheiluun pysyisi vielä tulevaisuudessakin :). Ei väliä oletko mies vai nainen, kunhan urheilu kiinnostaa ja samanhenkisyyttä löytyy :)
Heips, Äiti 39v ja tytär 6v etsivät kavereita. Asumme Länsi-Vantaalla. Olisi kiva löytää seuraa erilaisiin asioihin aina silloin tällöin. Tykkäämme ulkoilusta, eläimistä (meillä on kaksi koiraa), leikeistä vaan kotona, tapahtumista, elokuvista ym. Perheeseemme kuuluu myös iskä. Etsimme tyttökavereita ja aluksi voidaan kirjoitellakin vaan ja katsoa olisiko jotain yhteistä.
täällä 18v (04 syntynyt) naishenkilö vantaalta, etin uusia kavereita koska suoraan sanottuna en paljoo omista sellasia tällä hetkellä mielenkiinnon kohteisiini kuuluu musiikki, uusien asioiden kokeilu, liikunta, eläimet, yhteiskunnalliset asiat, tasa-arvo, psykologia, true crime podcastit, ympäristön suojelu, videopelit.. oon omasta mielestä kaikin puolin suht avoin ihminen ja mua on sanottu kiltiksi, empaattiseksi ja rauhalliseks persoonaksi. olis tosi kiva löytää joku ystävä jonka kanssa vois esim käydä kirppistelemässä tai kävelyillä, opiskella, kattoo leffoja, urheilla, laulaa karaokea, leipoa, pelailla, hengailla, mitä vaan! :D etsin pääasiassa nais- ja muunsukupuolisia 17-22 -vuotiaita ystäviä, toki jos arvot ym. kohtaa niin oon kyllä avoin muillekin :) laita viestiä! :)
Hakusessa olisi rentoa juttuseuraa, sukupuolella ei väliä. Olisi kiva jos löytyisi myös jotain samoja mielenkiinnon kohteita. Tykkään historiasta ja kulutan paljon aikaa sen parissa. Myös pelaaminen kiinnostaa silloin tällöin mutta mitään moninpelejä en oikein pelaa. Välillä myös tykkään piirrellä tai maalata jos sille päälle satun, toiveena olisi taas aloittaa siitä kunnollinen harrastus. Kiinnostusta löytyy moniin muihinkin asioihin mitä ei nyt tällä hetkellä tule päähän mutta tutustumalla selviää.
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle