Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Vantaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Etsin uusia tuttavuuksia , ystäviä (tai voihan siitä kehittyä jotain muutakin) pääkaupunkiseudulta. Yhdessä tekemiseen ja menemiseen. Olen 50 vuotias tunteellinen, herkkä, pohdiskelija. Introvertti, iloinen ja positiivinen. Minulla on pieni 1v koira jonka kanssa lenkkeilen paljon luonnossa. Minusta on kiva tehdä asioita yhdessä jonkun kanssa. On se sitten kävely, kahvitellen, ruokaa laittaen, leffassa käynti , kunhan on hyvä ja hauska olla yhdessä. Laita viestiä jos siltä tuntuu. Koetaan ja rakennetaan jotain ainutlaatuista yhdessä.
Hei, Omaa bestistä etsin ulkoiluun ja kivaan tekemiseen ja rentoon olemiseen.☺️ Pidän eläimistä kovasti ja tykkään jutella niistä paljon. Oma pikku lemmikki löytyy kotoa myös🦝 Lapset jo isoja ja aikaa itselle ja uusille tuttavuuksille. Joskus kiva lähteä stadiin piipahtamaan ja vaikka viinittelemään. Olen enemmän boheemi kuin jäykkis😉. Pidän myös syvällisistä keskusteluista ja olen hyvä kuuntelija. Viihdyn hyvin myös ihan kotosalla ja kiva olisi koti-iltaakin viettää kaverin kanssa esim leffan merkeissä🍿
Oon vantaalainen just 31 vuotta täyttänyt mimmi. Vaikka pääasiassa sosiaalinen elämä on ihan jees, on elämän edetessä itselle tullut uusia mielenkiinnon kohteita, eikä näihin oikein ole löytynyt vanhasta kaveripiiristä ajanviettoseuraa. Kokeilen siis jos täältä sattuisi onnistamaan! Alotin alkuvuonna street workoutin/calisthenicsin, ja nyt kun kelit on alkanut olla kohdillaan, houkuttelee ulkokuntosalit. Ois kiva löytää treeniseuraa! Jos tykkäät ylipäätään kehonpainotreenaamisesta, niin se riittää! :D Toinen tuoreempi harrastus on dj-jutut, joita oma mies on opettanut. Tätä myöden musan tekeminenkin on alkanut kiinnostamaan. Ois ihan mahtavaa tutustua enemmän näitä tekeviin tai näistä kiinnostuneisiin, joiden kanssa vois järkkää vaikka omia soitteluiltamia. Hei ja yrittäjät tai etäduunarit! Yhteisiä duunipäiviä, anyone? Lisäksi mä valokuvaan, käyn bike parkeissa ja poluilla ajamassa, ja haikailen takasin hevosen selkään. Persoonana oon rento, aito ja avoin, Rakastan tyhmää huumoria, asioiden ihmettelyä ja keittiöpsykologiaa. Tykkään käydä ulkona, fiilistelen teknoa ja suomiräppiä, spontaanit "hei lähetääks uimaan" ideat on best. Koen etten oikein istu stereotyyppiseen kolmekymppisen mimmin statukseen :D Sun sukupuolella ei oo mitään väliä, eikä pahemmin iälläkään, eikä millään muullakaan, mutta se mies tosiaan kotoa löytyy jo. Laita hei viestiä, jos teksti vähääkään tai edes joltain osin resonoi!
Hei =) Haluaisin tutustua uuteen ystävään yhteisen (liikunnallisen) tekemisen lomassa. Olisi todella kiva jos täältä löytyisi pari paritanssitunneille(salsa, rumba, tango, quickstep etc.)! ^^ Minulle kävisi molemmat, mies tai nais pari ja voin ottaa viejän tai seuraajan roolin ^^ Myös/Ja/Tai joku vauhdikas K-pop, ja/tai sen tyylinen tanssi olisi kaverin kanssa hauska aloittaa. Jos tanssi ei nappaa niin lähtisin mielelläni seuraksi myös melkein mihkätahansa muuhun liikunnalliseen tekemiseen =) Itse tykkään paljon vaeltamisesta ja muusta eräilystä, sekä sulkapallo ja näin talvisin luistelu ovat hauskoja ja vaivattomia liikuntamuotoja =) Muita kiinnostuksenkohteita avainsanoissa ^^ Uusia asioita on myös kiva kokeilla ^^ Sen vertaa minusta olisi ennakkoon varmaan hyvä tietää, että: En käytä päihteitä mutta rakastan hyviä juomia joten baari illat, musiikin tai visailujen kera ja kahvi hetket maistuvat aina ^^ Tykkään keskustella politiikasta, uskonnosta ja kaikenlaisista yhteiskunnallisista asioista =) Arvopohjaltani olen tällainen "vasemmisto demari", sen pari viikkoa sitten Perjantai dokkarissa esiintyneen ultrakapitalisti teinin pahin vihollinen.
Moi! Etsin uusia ystäviä ja tuttavuuksia mm. kahvitteluun, lenkki seuraksi, päättömään samoiluun kaupungissa tai ostoskeskus hengailuun. Lähden ihan mielelläni mukaan myös drinkille, museoon tms. tai vaikkapa leffailtoihin ☺️ Ihan kaikkeen musta kaveria ei saa, koska mun oikea käsi päätti lakata toimimasta leikkauksen myötä muutama vuosi sitten. Mutta mä en anna sen häiritä, joten sunkaan ei tarvitse. 😊 Mun arki kuluu tällä hetkellä pitkälti kotihommien ja verkkokurssien parissa. Käyn myös laulutunneilla, satunnaisesti kuntosalilla ja käden kuntoutukset on vielä kesken, mutta olisi kiva saada vähän sosiaalista sisältöä elämään. Ystäviä toki on jokunen, mutta heillä arki on kiireistä perheidensä parissa tai asuvat satojen kilometrien päässä, joten live-kommunikointi jää hyvin vähiin 🤷🏼♀️ Uusille ystäville olisi siis tilaa 😊 Olen positiivinen ja elämänmyönteinen tyttö höystettynä kirjavalla huumorintajulla ja osaan nauraa myös itselleni. Kiinnostuksen kohteita löytyy laidasta laitaan, taiteista tieteisiin ja höpö höpö jutuista syvällisyyksiin Arvostan kaikkia omina itsenään ja tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, joten mun seurassa ei tarvitse stressata yhtään 🤗 Jos kiinnostus heräsi yhtään niin laita rohkeasti viestiä tulemaan! 🙋🏼♀️
Täällä 26 M introvertti/musanörtti/animetyyppi/lievä asperger/alkoholiton/käsityöläinen/lievästi ujohko nuori "mies". Etsin mukavaa päivittäistä juttuseuraa ja pelikamuja. Tykkään älyttömästi jutella mielenkiinnonkohteista ja rakennella kaikenlaista mitä päähän tulee (cosplay/käytännön jutut/elektroniikka/musavehkeet) laidasta laitaan mitä vaan. En oikein osaa kertoa itestäni, mutta mielellään juttelen discordissa ja whatsappissa :) juttua riittää jahka vauhtiin pääsee ;3
Olen lahjakas ja energinen nuori ihminen, joka viihdyttää ketä tahansa hyvin. Harrastukseni ovat koripallo ja ravintolat tai mitä tahansa ehdotatte.
Moikka. Olen tosi avoin ja sosiaalinen 29 vuotias. Olen naimisissa ja meillä on 2 ihanaa pientä poikaa. Ollaan muutettu vuosi sitten Kouvolasta Vantaalle, lähelle Tikkurilaa. Toivoisin että löytäisin uuden / uusia luottoystäviä piristämään mun aika yksinäistä arkea. Etsin seuraa esim kuntosalille, ratsastamaan tai vaunulenkeille. Useesti lapset menossa mukana mutta mulla on myös vapaa aikaa ilman lapsia. Kun mulla on lapsi vapaata niin tykkään käydä viihteellä, varsinkin latinobileissä jos vaan saan seuraa 💃 mulle voi laittaa rohkeasti viestiä suoraan instagramissa rrebekkat
Hellou!🌸 Ois kiva tutustua uusiin ihmisiin joten ajattelin tänne tulla ihmettelemään elämää🐼 Ikähaarukkana 20-30v Oon ulospäinsuuntautunut,empaattinen ja avoin. Rakastan kahvittelua, leffailtoja,shoppailuja ja kirppisten kiertelyä ja musta saa baariin seuraks myös! Laita ihmeessä viestiä niin tutustutaan paremmin🖤 Poikaystävän paikka on varattu eli ystäviä vaan etsin. mulle voi pistää viestiä täällä tai muussa sosiaalisessa mediassa! snap:virvaa Ig:virvuli (Ilmotus ei vanhene!)
Etin uusii kavereita. Oon ujo ja yksinäinen, mut ku tutustun ni oon iha ok. Tykkään sporttailla ja katella leffoi.
Hei! Täällä kirjoittelee 25v/99 nuori nainen Vantaalta. Olen muuttanut syyskuun lopussa Vantaalle. Minun elämään kuuluu puoliso jonka kanssa oikeastaan menee päivät yms. Kun ei ole kavereita kummallakaan oikein täällä. Puolisoni on puoleksi sokea. Etsin kaveria, jonka kanssa voisi käydä kahvilla, elokuvissa, kirpputoreilla, luonnossa ja viettää muutenkin aikaa. Olen hiljainen, ujo mutta sit ku tutustuu ni juttua riittää👍. Olen luotettava, rehellinen, auttavainen ja laittamassa yleensä kaiken muun itseäni edelle. Tykkään kuunnella musiikkia laidasta laitaan, liikkua luonnossa ja viettää myös välillä kotonakin aikaa.
Moi! Täällä kirjoittaa utelias, avoin ja sosiaalinen 25-vuotias nainen. Etsin kavereita/juttuseuraa, viestiä saa laittaa ja ilmoitus ei vanhene. Kiinnostaa pelit, taide (erityisesti runot, lyriikat, maalaukset, musiikki, valokuvaus), kesyrotat ja muut lemmikit, liikunta eri muodoissaan ja kaikenlaiset keskustelut. Toki uteliaalla ihmisellä, kuten minulla, kiinnostuksenkohteita paljon muitakin! Listassa lähinnä niitä, jotka ensimmäisenä tuli mieleen.
Hei, etsitään tositarkoituksella kaveriseuraa. Jos tykkäät käydä tapahtumissa, viettää tyttöjen iltoja, rupatella niitänäitä, oot huumorilla kulkeva, eläinrakas tyyppi niin ota yhteyttä! Mä oon aina pilke silmäkulmassa, hauska, huumorinaisia, en ota elämää turhan vakavasti vaan nautin elämästäni päivä kerrallaan, toivottavasti säkin osaat! Oon semi spontaani, mut pidempiä reissuja/tapahtumia pitää suunnitella koiraeläimien takia. 😊 Niiden lisäksi oon arkisin työssäkäyvä ja puoliso löytyy, joten vaan kaverii hakemas! Jutellaan ihmees lisää, kerro vaik sun musamaku tai et onksul eläimii 😊 Arvostan ihmisiä, jotka ylläpitää myös keskustelua!
Olen 31-v nainen Tikkurilasta. Haluaisin löytää kavereita hengailuun, harrastusten kokeiluun ja ajanviettoon. Tykkään pelata videopeleja (ps5 + PC), ulkoilla, lukea, katsoa leffoja ja sarjoja. Uiminen sekä hallissa että avannossa on kivaa. Syksyisin sienistelen, talven haaveena on laskettelun kokeilu, kesän - melonta. Mielellään tapaisin irl mutta myös netin välityksellä rupattelu sopii mainiosti. Voidaan mennä kahville tai kaljalle, hengata kotona tai ulkona. Hengaaminen kotona manikyyrien ja kasvohoitojen kanssa olisi myös kivaa. Bedjettiystävällinen ajanvietto on parasta. Puhun suomea, venäjää ja englantia, osaan sanoa muutaman lauseen ruotsiksi ja käyttää google translatoria. Saa laittaa viestiä! p.s. en etsi romanttista seuraa
Moikka! 😊 Olen 30-vuotias nainen ja asun Vantaalla. Harrastuksiini kuuluu ratsastus ja lenkkeily. Omistan kaksi kissaa ja terraarioeläimiä. Musiikkia kuuntelen hyvin paljon ja musiikkimakuni onkin laaja. Tykkään käydä klubikeikoilla ja festareilla. En etsi parisuhdetta tai hauskanpitoseuraa vaan uusia ystäviä. Olen avoin kaikenlaiselle tekemiselle, esim. kirppiskierrokselle, ulkoilemaan tai vaikka elokuviin. Ota vaan rohkeasti yhteyttä 🙂
Täällä muutama kuukausi sitten eronnut kaveri etsii henkilöitä, joiden kanssa tavata ja viettää aikaa. Harrastan kaikenlaista. Pyöräilen jonkin verran, pidän retkeilystä ja vaeltamisesta. Kotona askartelen miniatyyrien parissa, leivon ja katselen televisiosta YouTubea. Pelaan jonkin verran pleikkarillani, pääasiassa yksinpelejä. Olen löytänyt lukemisen monen vuoden tauon jälkeen. Pidän eläimistä ja haaveilen joko kissasta tai koirasta. Pidän museoista ja olisin ujosti kiinnostunut teatterista ja oopperasta. Asustelen Vantaalla, mutta olen alun perin Kainuusta, mikä taitaa kuulua vieläkin. Opiskelen tässä työn ohella, toiveenani olisi saada muutaman vuoden sisään DI -tutkinto suoritettua. Töikseni puuhastelen tuotetiedon parissa. I speak English. En een beetje Nederlands.
Moi oon 23v mies joka asuu vantaalla. Käyn enimmäkseen töissä ja pelihallissa pelailemassa ja olisi kiva saada muutosta oravanpyörään. Haluaisin jotain museokavereita kun rakastan historiaa ja on se kiva mennä jonkun kanssa. Minä kirjoitan tuohon alas mistä tykkään. Minä tykkään Historiasta Videopeleistä Vähän animesta Lautapeleistä Jos haluatte kysyä jotain niin vastaan mielellään kaikkiin kysymyksiin (päivitän tätä vähän että ihmiset ei luule että tämä ole epäaktiivinen)
Moikka🎀! Ajattelin pistää tänne tämmöisen lyhyehkön kaverihaku ilmoituksen C: . Elikkäs, olen 22-vuotias nainen. Arkisin tulee käytyä töissä ja vapaa-ajalla tykkään esimerkiksi pelailla videopelejä tai katsoa sarjoja. Nyt on tullu katsottua kdramoja sekä välillä animea🫶🏻. (Marvelit Koitan kanssa katsoa nyt läpi jos ketään kiinnostaa). Tykkään myös laittautua, käydä keikoilla, elokuvissa, syömässä, yhdillä ja ihan vain ulkona oleminen on kivaa :). Parempi pistää viestiä ja tutustua lisää, kuin että laitan hirveen pitkän ilmoituksen, joten saa ottaa yhteyttä 🫶🏻.
Olen 32v nainen Vantaalta Havukoski/ koivukylä Etsin pojalleni 10 v kaveria ulos leikkimään hänen kanssaan. Tästä läheltä Hän on sosiaalinen, hauska, huumorintajuinen , ei tulee koskaan tylsää, rohkea, iloinen , menevä ja liikkuva nuori. Tykkää pelata ja leikkiä hippaa, keinupalloa, polttopalloa, jalkapalloa, ja hänen kanssaan taivas on rajana ja monia muita taistelu meno leikkiä, Tällä hetkellä hän käyttää aikaa vain puhelimen kanssa. :( . Ujo kun ei uskalla lähestyä muita. Jos täältä löytyy sellaisia ketkä kaipaavat myös kavereita niin ottakaa yhteyttä niin olisi iloinen lapsi lisää 😁☀️
Etsin ystävää, jonka kanssa pitää rentoa yhteydenpitoa viesteillä, ainakin alkuun. Ikäsi voisi olla 18-35 välillä. Olen 23-vuotias nainen. Opiskelen yhteiskuntapolitiikkaa. Olen kiinnostunut kielistä, kulttuureista, sisä- ja maailmanpolitiikasta, yhteiskunnasta, historiasta, psykologiasta, filosofiasta ja oikeudesta. Mukavaa, jos sinullakin on samoja kiinnostuksenkohteita. Vapaa-ajallani käyn kuntosalilla, teen käsitöitä, maalaan ja tykkään lukea kirjoja. Tällä hetkellä luen Richard Bachin "Illuusio - Vastahakoisen messiaan seikkailut" -kirjaa. Kerro viestissäsi mitä opiskelet vai oletko töissä, jos töissä niin missä sekä mitä harrastuksia sinulla on. Jos juttu luistaa hyvin ja yhteydenpidosta tulee säännöllistä, voimme tavatessa käydä esimerkiksi lenkillä, kuntosalilla, kahvitella ja/tai käydä jossain syömässä.