Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Uusimaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen 26-vuotias nainen Vantaalta. Etsin itselleni tositarkoituksella uutta ystävää toisesta suurin piirtein samanikäisestä ja mahdollisesti samanlaisessa elämäntilanteessa olevasta naisesta. Asun yhdessä avopuolisoni kanssa, vielä toistaiseksi kaksin (haaveilemme lemmikin hankinnasta). Arkipäivisin käyn töissä, ja iltaisin vapaa-ajallani rentoudun esimerkiksi joogassa, kuntosalilla tai ihan vain kotona Netflixin äärellä makoillen. Nautin myös luonnossa liikkumisesta, lukemisesta ja uuden oppimisesta. Olen persoonaltani jonkinlainen sosiaalinen introvertti, ja ystävissä arvostan enemmän laatua kuin määrää. Minulle on ihmissuhteissa tärkeää aito yhteyden tunne ja läsnäolo. Uusien tuttavuuksien kanssa saatan alkuun olla haluamattani hieman varautunut, mutta tutustuttuani olen lämmin, herkkä ja empaattinen ihminen. Nautin syvällisistä keskusteluista ja vain olemisesta kuin myös aktiivisesta yhdessä tekemisestä. Laitathan rohkeasti viestiä, niin tutustutaan! 😊
Moro moro! Elikkä tääl olis tämmönen ihan hauska 19v muija Espoosta, joka tarvii jotain sisältöä töiden lisäksi elämään ☺️ eli jos kiinnostaa seura nii tuuppaa laittelee rohkeasti viestiä!
Olen 37-vuotias nainen Helsingistä. Googlettelin "etsin ystävää"- hakusanalla ja tämä palsta pomppasi esiin. Päätinpä sitten laittaa ilmoitusta tulille, vaikka ensin se tuntui vähän hassulta. Miksiköhän googlettelin... En koe olevani yksinäinen, minulla on perhe ja kaksi lasta (teinejä). Käyn töissä, harrastan liikuntaa, lukemista, teatteria, elokuvia, koiria jne. Olen löytänyt itsestäni keski-ikäistymisen piirteitä puutarhaa hoitamalla (oma pieni piha) ja leipomalla! Olen huumorintajuinen enkä yhtään tosikko. Haluaisin silti löytää uuden ystävän/ystäviä kenelle kertoa ihan kaikesta, ihastella yhdessä uusia aurinkokennolamppujani istumalla iltaa pihalla, käymällä teatterissa, leffoissa, kävelyllä jne. Tahtoisin tukiverkoston ystävistä. Toki niitä nyt jo löytyy, mutta olisi todella kiva tutustua uusiin. Jos olet siellä jossain, niin otathan yhteyttä!
Heips! Täällä kirjottelee 22-vuotias opiskelija, joka kaipais enemmän ihmisiä elämäänsä. Poikaystävä on tällä hetkellä mun ainut paras ystävä, niin sitä kyllä kaipais muitakin läheisiä ihmisiä, keiden kanssa viettää vapaa-aikaa ja jakaa arjen iloja ja suruja. Tuun hyvin juttuun eri ihmisten kanssa ja sosiaalisissa tilanteissa oon melko reippaan ja positiivisen oloinen - näin ovat ihmiset yleensä mua kuvailleet :D Tosin pohjimmiltani oon kuitenkin introvertti, joten viihdyn pienemmissä porukoissa ja tarvitsen omaa aikaa. En varsinaisesti harrasta mitään koulun ja töiden ohella, mutta tykkään kävelylenkeistä, musan kuuntelusta, kirppiksistä, valokuvaamisesta ja muutenkin kaikesta luovasta. Unelmana olisikin tulevaisuudessa tehdä jotain graafikon töitä. Sukupuolella ei ole väliä, tosin olisi kiva jos löytyisi samaan ikäluokkaan kuuluvia :) Mut hei, tärkeintä on kuitenkin että juttu luistaa! Rohkeasti ottamaan yhteyttä jos yhtään onnistuin herättämään jonkinlaista kiinnostusta. Yhdessä voitaisiin vaikka kahvitella, käydä tapahtumissa ynnä muuta rentoo hengailuu! :)
Olen 35v nainen, olen naimisissa ja asun maaseudulla "metsässä". Mies on aikalailla ainoa jonka kanssa olen tekemisissä ja toisinaan tuntuu että olisi mukavaa kun voisi puhua/kirjoitella jonkun kanssa mutta tutustuminen ihmisiin on hankalaa kun on arka ja tottunut olemaan paljon yksin. Jos olet yksinäinen, paljon ajatteleva, minua ei haittaa jos sulla on MT-ongelmia(itsellä rajatilapersoona), kunhan haluat vaihtaa ajatuksia niin syvällisemmistä kuin päivittäisistäkin asioista ja kysyä vaikka yllättäviä kysymyksiä yhtäkkiä:) Laita e-mail: [email protected]
Täällä kirjoittaa vähän yksinäinen 30-vuotias nainen Helsingistä. Oon vähitellen havahtunut siihen, että mun elämään mahtuis hyvin mukaan uusia ihania tyyppejä, joiden kanssa vois viettää aikaa. Nuorempana koin olevani aika sosiaalinen, mutta nyt vanhemmiten tuntuu, että oon muuttunut vähän hiljaisemmaksi ja ujoksikin. Elämän peruspalikat on kohdallaan. Mulla ja mun miehellä on yhteinen koti, jossa viihdytään, teen työtä, josta pidän ja joka pitää mut vähän liiankin kiireisenä. Vapaa-ajalla tykkään tehdä käsitöitä ja käydä kävelyillä. Innostun helposti uusista jutuista, mutta innostuksen ylläpitämistä vielä treenaan. Uusin hurahdus on jooga. Toivon, että löytäisin elämääni ja arkeeni tyyppejä, joiden kanssa vois istua iltaa viinilasin tai teekupin äärellä. Lähteä luontoretkelle tai kokkikurssille. Viestitellä, kun ruokakaupassa joku nyysii sun kärryt. Keksiä tekemistä ex-tempore ensi keskiviikoksi tai suunnitella jotain ensi kesäksi. Laitathan viestiä, jos kuulostaa siltä, että meillä vois olla kivaa yhdessä! :)
Olen asustellut vuoden verran Porvoossa ja kaipaisin tuttavaa elokuviin, kahville,kävelylle.Olen melko yksinäinen ja mielenterveys syistä osa-aika eläkkeeellä.Harrastan pyöräilyä, kotitöitä. Voisin aloittaa tenniksen tai sulkapallon.En ole mikään kuntohirmu, pidän musiikista.Asun yksin ja toivon juttuseuraa, ehkä alkuun sähköpostitse.
Olen 21 v. nuori nainen Helsingistä. Viime vuosina kaverit on syystä tai toisesta vähentynyt kun elämä vie kaikkia eteenpäin, ja kaipaisin lisää seuraa ja kavereita kenen kanssa puuhata! Tykkään shoppailla, käydä kahvilla, kaikkea ns. "tyttöjen juttuja". Urheilen myös ja pidän huolta ulkonäöstä ja itsestäni, ja hemmottella itseäni sillon tällön. Lyhyesti, olisi kiva löytää uusia ystäviä kenen kanssa hengata ja jutella ja viettää aikaa. :) Saa lisätä snäpissä jos haluaa! Sc: tepsku
Olen 23v filippiiniläinen nainen, joka on asunut suurinosa elämästään täällä Suomessa. Etsiskelen lähinnä kavereita pk-seudulta, jotka olisivat 25-35 vuotiaita miehiä. Olen viikonloppuisin töissä eli arkena löytyy paljon ylimääräistä aikaa. Olen enemmänkin kotikissa, mutta jos on hyvää seuraa ja ja hyvä meno niin kyllä minut saa uloskin. Olen ujo alussa, mutta kun olemme tutustuneet paremmin niin en osaakaan olla enää hiljaa. Tykkään: - kaikenlaisista musiikeista ( varsinkin heavy metal,death metal, rock jne) - hyvistä ruuista/ ruuanlaitosta - leffojen ja tv-sarjojen kattomisesta - juomisesta/ baarissa käymisestä silloin tällöin - lautapeleistä - taiteilla/ askarrella - valokuvailla Jos kiinnostuit, voit laittaa snapchatissä viestiä -> zela96
Heippa 🤩 ETSIN VAIN NAISPUOLEISIA KAVEREITA!🚺 Oon 20v tyttö/nainen joka kaipaisi sitä kuuluisaa niin sanottua ”parastakaveria” jonka kanssa olla usein ja tuijottaa yhdessä vaikka seinää, ihan sama minulle 😂 Jos mun otiskko ei ollut sulle liian outo tai pidit sitä jopa hyvänä ja aloitit lukemaan mun tekstiä oot selkeesti hyvä tyyppi ja suhun olis hauska tutustua 👌🏼 Semmoset ihmiset jotka ei kahta päivää pidempään jaksa puhua tai aloittaa keskusteluja ollenkaan voi mennä poish kiitosh✌🏼 Oon ite aluksi ujo ja varautuvainen muita ihmisiä kohtaan, mutta kun huomaan että kyseinen ihminen on yhtä rento ja outo kun minäkin niin avaudun liiankin nopeasti, hups 👀 Tykkään kattoo luontodokkareita, mennä festareille, Bilettää (vaikka sitä teenki ehkä max 4 kertaa vuodessa), pelaa switchil ja nintendol, piirtää, olla lemmikkien kaa, käydä picnikil ja kattoo leffoi. Ruoka on myös hyvin lähellä sydäntä 🍕 Mulla on tosiaan kotona koira (collien narttu pentu) ja neljä kania, että jos oot allerginen eläimille tai et niistä muuten vaan tykkää niin ehkä ei oltais hyvä match. Unelma olis että tulevalla kaverilla olis koira ja sit neki vois olla BBF 🐶💗🐶 Minulla saattaa myös olla poikaystävä atm tai sit oon sinkkuna, tilanne vaihtelee huolestuttavan usein heh 😂😅 Kaverina oon tosi välittävä, tukeva ja hölmö. Just semmonen "jos sun paraskaveri hyppäis sillalta alas hyppäisitkö säkin?" ja ennen kun ne on edes saanu sitä lausetta loppuu oon jo hyppäämäs 😂 Oon myös se porukan äiti-hahmo jolla on aina kaikkea meikeistä silitysrautaan mukana laukussa ja valmiina auttamaan 👩👧 Oon muuttamassa joskus tän vuoden lopulla / ens vuoden alussa Helsinkiin/Vantaalle/Espooseen. Snap : janetensnap Ig : janetenig Oon niin luova näide käyttäjänimien kaa 💁🏻♀️
Olen 30-vuotias nainen ja olen jo aika pitkään asunut Helsingissä. Seurustelen ja omistan erittäin huomionkipeän kissan. Kuitenkin olen kaivannut jo pidemmän aikaa elämääni kavereita, joiden kanssa käydä kahvilla, kierrellä kirppiksillä, erilaisissa tapahtumissa ja naureskella maailman tyhmimmille asioille. En ole ehkä hirveästi jaksanut panostaa tarpeeksi viime vuosina uusien kavereiden etsimiseen, koska harvemmin täältä netin kautta löytää pysyviä ihmisiä elämäänsä. Enemänkin hetken tuttavuuksia tai sitten ei ole vain kolahtanut ja löytynyt niitä oikeita ihmisiä ympärille. Ehkä saatan tarvita hiukan aikaa uusiin ihmisiin tutustuessa, joka ei ehkä ole toisten mieleen. Eikä kaikkien kanssa aina synkkaa samalla tavalla kun jonkun toisen kanssa. Ihmisenä olen enemmän ehkä intovertti, mutta yritän haastaa itseäni ja lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin sekä paikkoihin ja uusien asioiden pariin. Tykkään kokkailla /leipoa, lueskella, kuunnella musiikkia, toisinaan saatan innostua pelailemaan pleikkaripelejä, käyn lenkkeilemässä, joogailen ja kesäisin rakastan suppailla sekä uimassa käydä. Olen nyt aika paljon joutunut olemaan kevään / kesän kotona ja odottelen kovasti paluuta normiarkeen, joka tuntuu olevan vielä kaukana. Olisi kiva löytää jotain höpöttelyseuraa ja uusia ihmisiä ympärille.
Moikkelis oon 20v tyttö Espoosta kotosin. Ja asun kissani kanssa kahdestaan.♥️ kaveri ikähaarukka sais olla 18-22,😊Etin uusia kavereita,joiden kanssa hengailla tai jopaa jakaa elämän ilot ja surut! 😄 Tällä hetkellä läheisiä ystäviä on mutta olis kiva laajentaa tuttavapiiriä. Tykkään seurassa mennä kuvailee ja shoppaillee,kahville ja käydä kirppiksillä ja baarissa😊oon rehellinen ja mukava ja tuun yleensä kaikkien kaa toimeen.♥️ olen aika puhelias,aluksi voin olla vähä ujo😁 tuu lisää snäpissä Julsku_hiltunen Tai Ig:ssä Juliachristina_99
Moi! Haen susta kaverii, jos oot kiinnostunu keskustelee asiallisesti asioista. Haluut ymmärtämää maailmaa ja toisia ihmisiä. Tykkäät kehittää ratkaisuja, jolla saisi maailmasta paremman paikan tai sitten edes itsestämme parempia ihmisiä. Olen luonteeltani rauhallinen, hiljainen ja hieman ujo, mutta joukkuelajeissa tykkään kannustaa muita äänekkäästi. Musta saa helposti seuraa urheiluun. Musta on kivaa opetella uusii taitoi. Erityisesti sellasii, jotka olis mun mukavuusalueen ulkopuolella. Jos haluut opettaa toisille asiota mistä oot kiinnostunu, olisin kiinnostunut olee sun kaveri. En ole mitenkään täydellinen, enkä vaadi täydellisyyttä. Jossain taidoissa voin olla kehittyneempi ja jollain alueilla olen kuin yksisoluinen alkueliö lämpimässä vesilammikossa. Musta on tärkeempää et yrittää kehittyä eteenpäin rauhassa seuraavien vuosimiljoonien ajan. Kaikki lähtee eri lähtökohdista. Toisten vesilammikot on kylmempii, toisten lämpimämpii, joten musta ei oo välttämättä kehittävää verrata itseensä liikaa toisiinsa. Oon aika paljon väärässä asiosta, ja tajuan sen vasta jälkeenpäin. Musta ei tarvii kuitenkaan olla aina oikeessa vaan kunhan on valmis korjaamaan omia ajatuksiaan. Haluaisin, että maailma olisi kaikille hyvä paikka elää. Tosin en oikeastaan osaa sanoa mitä hyvä tarkoittaa. Se mikä musta on hyvää ei välttämättä oo susta hyvää. Ehkä kuitenkin jossain kulkee kultainen keskitie, jonka päällä voi tasapainoilla, välillä kaatuilla ja nousta takaisin jaloilleen. Musta erilaisuus on hienoo. Maailma on niin iso paikka et kaikille on tilaa. Taivas on korkealla. Aurinkoon voi kurkottaa. Meren aallot odottaa purjehtijoita. Kaikki veneet kelluu, vaikka ne olisikin veistetty eri puusta. Voit laittaa mulle viestii :). Voitaisiin sit jutella esim. whatsappissa.
Olen 21-vuotias nainen ja etsin ystävää tai ystäviä. Olen muuttanut vuosi sitten Keravalla töiden perässä. Olisi ihana löytää ystävä tai ystäviä joiden kanssa voisi höpöttää ja puhella, ja miksei lähteä vaikka kahville tai uimaan. Melkein kaikki on kivempaa yhdessä! Kuvailisin itseäni varmaan taiteelliseksi, nautin maalaamisesta, valokuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Tykkään käydä kirppareilla, kuunnella äänikirjoja ja leipoa kotona. Nautin paljon kotimaan matkailusta, museoissa ja historiallisissa paikoissa vierailusta ja luonnossa samoilusta. Ota rohkeasti yhteyttä, iällä ei ole niin väliä jos vain yhteistä tekemistä/kiinnostuksen kohteita ja juteltavaa riittää😊
Moikka! Täällä kirjoittelee 19-vuotias naisenalku Helsingistä. Kaipailisin uusia ystäviä, sillä niitä ei ole enää montaa jäljellä.. :/ Luonteeltani olen kannustava ja rohkea, enkä tuomitse melkeinpä ketään, joten sanoisin että kanssani on helppo tulla toimeen. Olen myös lojaali, eli hylkäämistä tai vastaavaa ei tarvitse pelätä. Kiinnostuksen kohteita ovat muun muassa videopelit ja piirtäminen, joista jälkimmäinen on pitkäaikainen harrastukseni. Toivon mukaan sinultakin löytyisi hieman vastaavanlaisia kiinnostuksen kohteita, vaikka oikeastaan tulen kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen! :D Jos kiinnostuit niin lähetä ihmeessä viestiä niin tutustutaan! ^^
Tosiaan, etsiskelisin tässä uusia kavereita pk-seudulta ☺️Olis kiva löytää sellanen frendi, jonka kanssa käydä kahvilla ja höpötellä, mennä yhessä urheileen tai shoppailla, keksiä hauskaa tekemistä yhessä jne 😊 Oon ite spontaani, sosiaalinen ja luotettava, sekä rakastan tanssimista. Ota ihmeessä yhteyttä, jos vähänkään kiinnostuit 😎👍
Näin aikuisena on välillä vaikeaa löytää väyliä uusien kavereiden etsintään, joten kokeillaanpa tätä kanavaa. Pidän ihmisiin tutustumisesta, joskin se usein ottaa aikansa. Toivonkin, että tutustumisessa ja kaveruudessa edetään rennosti fiiliksen mukaan. Minusta saa seuraa esimerkiksi jutteluun, kahville, höntsäurheiluun ja metsäretkelle. Tykkään kuunnella ja keskustella, eikä minulle lähtökohtaisesti ole väliä, minkälaisessa elämäntilanteessa tai mistä lähtökohdista olet. Tutustuessahan sen huomaa, onko kaveruudelle potentiaalia. Itse olen perusluonteeltani rauhallinen, pohdiskeleva ja huumorintajuinen. Käyn päivätyössä. Voit laittaa rohkeasti viestiä, olet sitten Helsingistä, lähialueilta tai vaikka kauempaakin. Olen itse melko äskettäin päätynyt Helsinkiin asumaan, joten samassa kelkassa olevilta olisi myös mukava saada viestiä
Toivoisin löytäväni samassa elämäntilanteessa olevia ja samanhenkisiä ystäviä Keski-Espoosta tai lähialueilta. Asun avopuolisoni kanssa. En ole yksinäinen mutta samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä puuttuu: kaverini ovat joko sinkkuja tai perheellisiä. Toivoisin pitkässä parisuhteessa eläviä ystäviä, joilla perheenlisäys ei kuitenkaan olisi aivan vielä ajankohtaista. Arkeeni kuuluu työ, liikunta, puutarhan hoito ja muu kotoilu. En voi kuvailla itseäni kovin meneväksi tai spontaaniksi mutta tapaisin samanhenkisiä ihmisiä mieluusti vaikka ulkoilun, kahvittelun tai taiteen merkeissä. Elän myös uuden oppimiselle ja uusille kokemuksille! Yhteyttä olisi kiva pitää esim. Whatsappissa ja sopia tapaamisia noin kerran kuukaudessa. Viikoittaiseen näkemiseen minulla ei taida olla aikaa, ellei sitten aloiteta yhdessä jotain säännöllistä liikuntaharrastusta! Mikäli vastauksia tulee useampi, voin koota meistä myös vaikka pienen 3-4 hengen porukan, mikäli sellaiseen löytyy kiinnostusta. Kivaa kesää kaikille!
Etsitään kavereita ulkoiluun, urheiluun, golffiin, kalastukseen, veneilyyn, mitä nyt erilaisia aktiviteetteja mieleen juolahtaa. 26-vuotias työssäkäyvä, näin ollen arkipäivät (virka-aika) kiinni muissa tehtävissä. Olen hyvin "menevää" sorttia, eli en viihdy niinkään neljän seinän sisällä, ja yleinen sohvalla "hengailu" on luultavasti tylsintä mitä tiedän. Pelikonsolin omistan, mutta sitä ei tule käynnistettyä kuin sadepäivinä ja sairasvuoteelta. Tänä kesänä olisi hauskaa päästä kokeilemaan leijalautailua. Joten jos omistat leijan, olisi huikeeta, jos pystyisit opettamaan lajin saloihin ja olemaan lautailukamuna myös muissa vesiurheilulajeissa. En ole takertuvainen, joten ei hätiä jokapäiväistä yhteydenotoista. Nakkaa viestiä 👋