Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Uusimaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen 65-vuotias nainen Helsingistä. Vielä työelämässä, kuitenkin jo vakaasti harkitsemassa eläköitymistä. Viihdyn turhankin hyvin omassa seurassani, mutta yhä useammin mieleeni hiipii uhkakuva yksinäisestä vanhuudesta. Lapseni ovat aikuisia ja elävät omillaan. Ainoa lapsenlapsenikin on jo teini-ikäinen. Haluan toimia itsenäisesti, mutta kaipaan ajatusten ja kokemusten jakamista muiden kanssa. Olen toiminnan ihminen. Pahimpia pelkojani ovat toimintakyvyn menettäminen sekä innostukseni ja uteliaisuuteni hiipuminen. Liikun paljon kävellen ja pyöräillen, jumppaan, luen, palstaviljelen, syön kasvisruokaa, seuraan maailman menoa, vapaaehtoistoimin, käyn elokuvissa, teatterissa, konserteissa, näyttelyissä, matkustelen kohtuudella, keskustelen… voisin lähteä patikoimaan ja hiihtämään.
Täällä 26 vuotias nainen joka etsii uusia tuttavuuksia ja kavereita. Olen välillä liiankin kiltti, rauhallinen, luotettava ja empaattinen introvertti joka alkuun on hiukan ujompi mutta tutustuttua puhelias 😅. Minulle se sisin on tärkeintä ihmisessä. Ei mikään ulkonäkö tai mitä muut muista ajattelevat. Kunhan on upea ihminen 🙂. Jos nämä puolet toteutuvat, tulemme hyvin toimeen 🙂. Laittakaa viestiä rohkeasti. 🙂 Mun pa käyttäjäni on Nightsereen ja siihen voi laittaa viestiä. Siihen luultavasti vastaan nopeaan 😄 Mulla on ps päällä melkein joka pv melkein koko päivän 😅 .
Olen 30v melko hiljattain Vantaalle muuttanut nainen, jolla sosiaaliset suhteet jääneet kotikaupunkiin ja yksinäisyys painaa välillä. Lähden kyllä mukaan erilaisiin asioihin kun ehdotat, vaikken itse aktiivisesti aina osaisikaan täällä vieraassa kaupungissa mihinkään pyytää. Esim kahvittelu tai lasillinen käy alkuun. Puhun paljon ja nauran, kanssani ei varmasti ole hiljaista. :D Mieluiten ensin tutustutaan viesteillä, tykkään myös että on joku jolle kertoa viestitse kuulumisia välillä. Ei ole väliä oletko mies vai nainen. Minulla ei ole autoa, joten toivon että asut Vantaalla tai sen rajalla. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta, mutta mikään pullan tuoksuinen kotiäiti en osaa olla, joten siksi etsin seuraa muualta kuin hiekkalaatikolta. :D He ovat myös osittain isällään, jolloin seura on enemmän kuin tervetullutta.
Moi, Olen 40- vuotias sinkku-äiti. 10v- tyttäreni asuu luonani vuoroviikoin. Asun Itä-Helsingissä. Kaipaisin elämääni samankaltaisessa elämäntilanteessa elävän ystävän.
Kaikkeen tekemiseen uusia ystäviä haussa. Olen nuorekas, puhelias, avoin, savuton, lapset jo aikuisia, tykkään eläimistä, luonnosta, vaeltamisesta, ja musiikista. Myös juttuseuraa puhelimeen ja viestittelyyn, myös syvällisiäkin asioita. Olisi ihana löytää koko loppuelämän hyvä ystävä. Kumpikin sukupuoli käy. Olen muuttamassa Nurmijärvelle joulun jälkeen.
Moi! Oon kahden lapsen äiti Helsingistä. Etsin äitikavereita joiden kanssa aluksi voisi jutella netissä ja sitten nähdä. Mua yleensä sanotaan rauhalliseksi ja mukavaksi. Saatan aluksi olla varautunut, mutta se johtuu siitä etten ole pitkään aikaan jutellut uusien ihmisten kanssa.
Suomen maassa huomaa usein olevan yksin varsinkin tunteellisen avoimuuden suhteen, prove me wrong :)
Hei, Olen Järvenpäässä asuva 33-vuotias nainen. Harrastuksiini lukeutuvat pyöräily, valokuvaus, matkustelu ja koiran kanssa ulkoilu. Ystävien suhteen en ole "ikärasisti", tulen toimeen kaiken ikäisten kanssa. Myöskään sukupuolellasi ei ole väliä. Etsin ennen kaikkea ihmisiä, joiden kanssa keskustella aiheesta kuin aiheesta. Pidän paljon erilaisista kortti-, lauta- ja seurapeleistä, joten sellaistenkin seurassa voitaisiin välillä aikaa viettää. Myös seura lenkeille tai vaikka elokuviin tai vaan kahvittelemaan yms. kelpaa.
Hei, oon 23 vuotias Järvenpäästä. Etin tosi tarkoituksella elämän mittaista ystävää. Tykkään pelata tietokoneella, kattoo sarjoja, puhuu vaan yleisesti, urheilusta ja muodista. Kaikki melkein menee. Oon itse luonteeltani huumorintajuinen (jos koet ettet ole huumorintajuinen, älä ota yhteyttä), kiltti, mukava, positiivinen ja avulias. Alkoholista en hirveästi välitä, enkä tykkää oleskella baareissa! Pussikalja jossain ulkona joskus on ihan jees! Asun tyttöystävän kanssa Järvenpäässä rivarissa ja olisi tosi mukava vaikka viettää iltaa täällä! Tai vaikka myös siellä. Eli siis ottakaa yhteyttä vaan! Jakakaa vaikka puh nro, sillä en omista snapchattiä. Enkä myöskään pidä ihmisistä jotka ovat jatkuvasti puhelimella seurassa! En tykkää paljon käyttää sosiaalista mediaa.
Moikka! Täällä kirjoittelee nuori naispari Uudeltamaalta, joka etsii tuttavuuksia muista samanhenkisistä pariskunnista. Niin nais- kuin miesparit ovat tervetulleita kirjoittamaan meille. Olisi mukavaa tutustua ja viettää yhdessä aikaa nelisteen ja jakaa ajatuksia ja kokemuksia parisuhteistamme. Tykkäämme ulkoilla ja käydä kahviloissa sekä erilaiset ajanvietteet kuten keilaus ja biljardi ovat mieleisiä tekemisiä meille. Jos tuntuu, että elämä pyörii vain parisuhteen ympärillä, eikä kavereita juurikaan ole ja olette vailla rempseää ja hauskaa seuraa, niin laittakaa ihmeessä viestiä meille! Iloisin terveisin, S&R
Hei, olen 48v. Sinkku nainen Helsingistä. Etsin mies/naispuolista seuraa ystäväksi, ulkoiluun, leffaan, salille, ym. mukavaan tekemiseen. Voit olla iältäsi 30v - 55v. Mielellään Helsingin - Uudenmaan alueelta. Olen eläinrakas, minulla on koira jonka kanssa ulkoilen. Luen, kuuntelen musiikkia, tykkään pyöräillä. Olen iloinen, huum.tajuinen, avoin ja aika puhelias. Olisi mukava löytää joku jonka kanssa viettää aikaa, jakaa asioita, myös parisuhde mahdollinen jos mukava mies löytyy. Ei sitä koskaan tiedä. Ota rohkeasti yhteyttä !
Hei! Minä muutin Suomeen Japanista, nyt etsin itselleni ystäviä. Nyt opiskelen Suomea koulussa. Tykkään valokuvaamisesta, piirtämisestä, mangasta, animesta, musiikista, filosofiasta, eläimistä, luonnosta, ruoanlaitosta jne. Minun Suomen kielen taito ei ole vielä kovin hyvä. Siksi haluan puhua ensin Englanniksi. Minun äidinkieli ei ole Englanti, joten älä huoli :) Minua ei haittaa sinun asuinpaikka tai ikä. Kaikki ovat tervetulleita! Toivottavasti me voidaan jutella pian!
Muutamme yhteen Keravalle tammikuussa 2022 ja toivomme löytävämme uusia ystäviä alueelta. Sukupuolella tai siviilisäädyllä ei ole väliä! Meistä saa seuraa ulkoiluun esim; päivävaelluksille, koiralenkille, pulkkamäkeen lasten kanssa (tai ilman), lintubongaamiseen, mökille, nuotioretkelle, rannalle uimaan tai marjastamaan/sienestämään. Urheiluun esim; uimahalliin, sisäliikuntapuistoon, hiihtämään, hölkälle, pyöräilemään, melomaan, sulkapalloa pelaamaan. Illan-viettoon esim; lautapeleille, ruoanlaittoon, saunomaan, leffa-iltaa viettämään, penkkiurheiluun tai vaikka lanittamaan. Pelaaminen (PC ja switch) on meille tärkeä harrastus. Taide, musiikki ja autot kiinnostavat myös. Korona-ajan ulkopuolella meitä kiinnostaisi myös erilaiset tapahtumat, festarit ja keikoilla käyminen. Kuljemme kaikkialle minne julkisetkin, ja meille voi tulla myös kylään :) Auto on käytössä. Meillä molemmilla Discord ja whatsappi käytössä. Eila#8299 voi laittaa myös viestiä!
Hei, etsin nais-tai muunsukupuolisia kavereita Viikin lähiseudulta, miksei kauempaakin. Sellaisia, joita voisi ihan oikeasti nähdä. Olen parisuhteessa ja eläinrakas ihminen. Työt on tällä hetkellä pätkätöitä apurahalla, pääsääntöisesti teen töitä arkisin 9-17. Kotoa löytyy pari kissaa, mutta koirat ja muunlaisetkin ötöt on jees. Joskus voin olla aluksi vähän introvertti, mutta toisaalta taas avautuja. Riippuu seurasta. Innostun pienistäkin asioista. En juurikaan käytä alkoholia enkä polta, en ole uskovainen tai kauhean tosikko, mutta pidän kyllä synkistäkin jutuista. Ei ole väliä, onko sinulla lapsia vai ei. Kiinnostuksenkohteita: *Kävelylenkit, lenkkeily, muu liikunta (on kiva kokeilla uusia asioita), kesällä pyöräily, uinti *Käsityöt ja muu taiteilu *Venäjän opiskelu harrastuksena *Retkeily, sienestys ja marjastus, (outojenkin) paikkojen näkeminen. Voin lähteä vaikka bongaamaan lintuja *Kahvittelu *Museot, konsertit, keikat (hevimpi, elektroninen, klassinen, jazz, yms. miellyttää omaa korvaa eniten, mutta viehätyn myös huumorista musiikissa) Laitathan viestiä. :)
Olen 19 vuotias nainen Helsingistä. Etsin about samanikäisiä naispuolisia ystäviä läheltä, joiden kanssa voitais nähdä ja viettää aikaa. Tykkään meikkaamisesta, salilla käymisestä, matkustamisesta ja tanssimisesta. Minusta sais seuraa esim baariin, kahville tai muuten vaan hengailuun. 🥂✨💄 Luonteeltani oon sosiaalinen ja tuun toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Laita rohkeesti viestiä😇
Etsin salikaveria Helsingin Kallioon. Laita viestiä niin sovitaan treenit.
Moikka! Olen 39-vuotias mies pääkaupunkiseudulta ja etsin nettiystävää jonka kanssa voisi kirjoitella mistä asioista tahansa, Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä. Asun avoliitossa avopuolisoni kanssa.Tykkään katsoa NHL:ää, Netflixistä tv-sarjoja, leffoja, dokumentteja yms.Pelaan myös välillä PS4:lla konsolipelejä..Jos kiinnostaa niin, ota yhteyttä niin voidaan kirjoitella.
Moi, Toivoisin löytäväni täältä kirjoitteluystävän ajatustenvaihtoon. Minusta maailma on paikka, jossa on tilaa kaikenlaisille ihmisille, ajatuksille ja mielipiteille, joiden taustalla on aito, rehellinen ja hyvää tarkoittava ihminen. Olen avoin, rehellinen, syvällinen ja empaattinen ihminen. Minusta on sanottu, että olen hyvä kirjoittamaan, ilmaisemaan itseäni ja kuuntelemaan. Olen 44-vuotias ja luonteeltani sosiaalinen introvertti. Osaan keskustella asioista laidasta laitaan ja minua kiinnostavat sekä arkiset että syvälliset asiat. Jos tunsit sisälläsi jotain tämän tekstin luettuasi, lähetätkö minulle viestin ja voit halutessasi kertoa, mitä nuo tuntemasi asiat olivat. =)
Etsin jonkin verran liikunnallista naista vapaa-ajan seuraksi. Tykkään esimerkiksi ulkoilmalajeista, kävely, hiihto, retkeily. Itse savuton, lapseton nelikymppinen mies pääkaupunkiseudulta.