Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Uusimaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Vähänkö on vaikea sosiaalisen erakon löytää ystäviä? Katoan helposti johonkin projektiin, mutta mukana voisi olla toinenkin. Tai jelpin sun projektissa jos kädentaitoja tarvitaan. Joskus yhdessätekeminen voittaa turhan jutustelun kunhan ei sorruta orjatyövoiman käyttöön. Keskustelut voivat lähteä käyntiin niin koneista kuin kasveistakin, meditaatiosta mateen nylkemiseen ja mitä maa päällään kantaakin. Soolona reissaus on kivaa, mutta olisi antoisaa jakaakin niitä kokemuksia siinä hetkessä. Ystävän kanssa melkein kaikki on mahdollista ja yhteys voi syntyä välimatkasta riippumatta. Ajatuksen lento ratkaisee. Ihmisen olento nahkojen sisällä. Viittoa en osaa, mutta voisin opetella, sokeaa voin taluttaa, vaikken varmaan voita labradorinnoutajaa, korvat löytyy kuunnella ja sydän myötäelää, niitä toivon sinultakin.
Olen 33-vuotias nainen Espoosta, olen kotoisin Pohjanmaalta. Muutin pk-seudulle 2008 ja en ole pahemmin onnistunut täältä kavereita saamaan ja nekin vähäiset ovat muuttaneet täältäpäin pois. Asun avoliitossa, mutta kaverit on kuitenkin aina eri asia kuin puoliso. Tuntuu että olen aina ollut vähän sellainen outolintu :D Tykkään mm. raskaammasta musiikista, kissoista, formuloista ja viime vuosina olen hurahtanut Marvelin maailmaan. Lapsena leikin ennemmin poikien leluilla kuin barbeilla. En ole koskaan ollut mikään bilehile enkä viihdy äänekkäissä baareissa. Mieluummin lähden vaikka pelaamaan biljardia, keikalle, kahville (tosin en juo itse kahvia :D) tai vaikka jonnekin kävelemään tai valokuvaamaan. Olen todella eläinrakas, penskana meillä oli aina kotona eläimiä ja miehelläni ja minulla on tällä hetkellä kaksi maine coon-kissaa. Voisin lähteä vaikka ratsastamaankin jos sinua huvittaa? Olisi kiva kokeilla esimerkiksi jotain uutta ja jännittävää aktiviteettia. Tarkoitus olisi siis jossain välissä nähdäkin, en etsi pelkkiä kirjoittelukavereita. Olen tosiaan introvertti ja jonkin verran herkkä esim. äänille (erityisherkkä muutenkin), joten heti ensimmäisenä en haluaisi rynnätä minnekään äänekkääseen paikkaan missä on liikaa ärsykkeitä. Paremmin tutustuessa ei sitten niin väliä minne sitä suuntaa. Sukupuolella ei niin väliä kunhan koet että voisi löytyä jotain yhteistä :)
Hei etsin pelikavereita pelaan lähinnä fps tyyppisiä pelejä, mutta lähes kaikki käy paitsi rgb ja urheilu pelit vaikkakin golf whit. Your friend on kona:D. Pelaan Xbox käyttäjällä jamppaz666 mutta crossplay on keksitty.
Täällä kirjottelee 35v nainen uudeltamaalta. Etin kavereita kirjotteluun tai vaikka ihan hengailuun livenä 😊 Aikaa löytyy, sillä elän sinkkuelämää tällä hetkellä pitkästä aikaa..Multa löytyy huumoria.. Myös mustaahuumoria joten toivon että myös sinulta!!😅 Olen eläinrakas ja itselläni koira❤️ Musamaku on enimmäkseen rappi mutta muuki menee 😊 .oon aika avoin ihminen ja juttelen miellelläni melkeen mistä vaan 😌 Lisää selvii kysymällä 😊😌
Olen 31-vuotias yhden taaperoikäisen lapsen töissä käyvä äiti Länsi-Uudeltamaalta. Lähtisitkö joskus kanssani ulkoilemaan, kahville tai vaikka viinilasilliselle? Haluatko nauraa ja välillä käydä keskustella päivän polttavista aiheista? Ystävät ovat aika kivikkoisenkin elämän varrella vähentyneet ja elämääni mahtuisi mukaan kaveri/ ystävä tai useitakin. Olen onnellisesti naimisissa, joten intiimi seura ei ole haussa. Persoonana olen rento, avarakatseinen ja huumorintajuinen. Joskus huumorini voi olla rempseääkin, joten älä säikähdä. Harrastan ruoanlaittoa, jonkun verran käsitöitä ja liikkua haluaisin enemmän. Aluksi olisi mukava jutella vaikka whatsapin välityksellä. Ikä on vain numeroita eikä ole väliä, oletko nainen vai mies. Toivon, että sen verran viihdyt lasten seurassa, että tervehdit lastani, jos/kun tapaatte. Käytössäni on auto, joten pääsen käymään kauempanakin.
Moi, oon 26 vuotias nainen Uudeltamaalta ja vailla uusia ystäviä. Muutin neljä vuotta sitten Mäntsälään, eikä mulla ole mun miehen lisäksi täällä paljon kavereita. Niitä kun koskaan ei voi olla liikaa. Mutta sun ei tarvitse asua Mäntsälässä, omistan auton jolla pääsee muuallekin. 😊 Oon ite jotain introvertin ja ekstrovertin väliltä, ja tykkäänkin tosi paljon istuskella kotona ja katsoa netflixiä. (Mulla on sellainen hassu tapa katsoa mun lempisarjoja uudelleen ja uudelleen..) Mutta, välillä sitä kaipaisi lenkki-, kahvi-, viini tai ihan mitä vain sulla juolahtaa mieleen - seuraa. Oon avoin kokeilemaan uusia juttuja. Tykkään itse lenkkeillä, harrastan ratsastusta ja rakastan musiikkia ylikaiken. Tykkään ajoittain neuloa paljon villasukkia. Koirat on mun ihan lemppari eläimiä. 🐕Oon omasta mielestäni mukava ja omaan hyvän huumorintajun. Tuun toimeen kaikkien kanssa ja osaan myös ottaa hyvin muut huomioon. Jos susta tuntuu että me voitaisiin tulla juttuun, niin ota rohkeesti yhteyttä, niin tutustutaan paremmin! 😊
Olen 27 vuotias nainen Helsingistä ja etsin aika samanikäistä kaveria. Vapaa-ajalla pelailen ja katselen sarjoja. Harrastan taekwondoa ja kickboxingia 3-5 kertaa viikossa. Olen myös kiinnostunut tanssista ja kiipeilystä(bouldering). Tällä hetkellä vietän paljon aikaa yksin, sillä minulla ei ole paljoa kavereita :'D Olisi kiva löytää joku jonka kanssa voisi lähteä käymään ihan vaikka lenkillä tai sitten vaikka pelailla jotain yhdessä. Pelaan eniten tietokoneella, mutta omistan myös switchin. Olisi myös ihan kiva päästä viettämään joskus iltaa uloskin seurassa :D Olen aika ujo ja kaikkien näiden yksin vietettyjen vuosien jälkeen en omaa mitään kauhean hyviä sosiaalisia taitoja, mutta kunhan opin tuntemaan toisen paremmin, niin myöskin alan olemaan paljon vapaampi ja sosiaalisempi toisen seurassa. Teen 3-vuorotyötä eläinalalla joten vapaa-aikana ei ole säännöllistä vaan vaihtelee paljon. Minulla on 2 koiraa, joten ethän ole allerginen koirille. Otathan yhteyttä vain jos olet oikeasti kiinnostunut löytämään itsekin uuden kaverin.
Hei olen 19 vuotias nuori poika, etsin kavereita joiden kanssa voisi pelailla, urheilla katsoa lätkää ja kaikkea muuta oon aika monipuolinen ihminen tykkään myös käydä leffassa paljon ja käydä ulkonakin paljon. Matkustaminen on myös hauskaa.
Moi! Ajattelin kokeilla löytyiskö täältä mulle uusia ystäviä samankaltaisessa elämäntilanteessa olevista, lähettyvillä asuvista ja suurinpiirtein samanikäisistä naisista :) Olen Espoossa asuva -83 syntynyt nainen, tällä hetkellä sinkku (ja myös yksin asuva) ja lapseton. Elämä on yleisesti kunnossa, mutta välillä on yksinäistä koska monella kaverilla on perheet ja sitä kautta vähän vapaa-aikaa. Kaipailisin ystävää erilaisiin tapahtumiin, lasilliselle tai muutamalle (tai välillä useammallekin), shoppailemaan tai mitä ikinä sitten keksitäänkään :D Ota yhteyttä, tutustutaan ja katsotaan olisiko meistä kavereiksi :)
Moikka, Täällä olisi 24-vuotias helsinkiläinen nainen, ja kaipailisin uusia ystäviä elämääni. Olisi ihanaa löytää samanhenkisiä kavereita esimerkiksi pk-seudulta - sukupuolella tai iällä ei liiemmin väliä - joiden kanssa keksittäisiin yhteistä tekemistä; illanviettoja, ulkoilu- ja liikuntaseuraa, lautapelien pelaamista, keikoilla käymistä, leffoja, ruoanlaittoa, ihan vaan yhdessä olemista tai elämän pohtimista 🤗 Itse pidän monista eri asioista, mainittakoon esim. musiikista, liikunnasta, eläimistä, mökkeilystä, kulttuurista, leipomisesta, huumorista ja nauramisesta.Sun ei kuitenkaan tarvitse tykätä kaikesta samasta, erilaisuus on hyväksi! Laitelkaahan viestiä, jos saataisi ihana porukka koolle!
Oon 22 v nainen helsingistä😊 olis kiva löytää uusia ystäviä jotka jakais samoja kiinnostuksen kohteita. Eikä sillä nyt niin väliä oo vaikkei jakaiskaan😄 tykkään ulkoilla, viettää illanistujaisii tai sit ihan vaan jutella ja löhöö vaikka kotona🤷🏽♀️ Oon aika spontaani ja mielellää lähen kaikkeen mukaan! Snäpissä saa hyvin kiinni: juuliaajohanna
Elämä tuntuu joinakin päivinä hyvin yksinäiseltä puurtamiselta. Johtuu varmaan osittain tästä koronakuplasta. Olisi mukavaa löytää joku jonka kanssa vaihtaa ajatuksia viesteillä, ehkä joskus tavatakin (siihen pieni kynnys). Faktat: 45v. nainen, jolla perhe. Pk-seutu. Töissä. Persoona: ujo, rauhallinen, rehellinen, syvällinen, huumorintajuinen & avarakatseinen Huonot puolet: kyynis-realistisuus, välillä turhan vakavasti asioihin suhtautuminen & herkkyys Hyvät puolet: luotettava ystävänä, lämpö ja empaattisuus Kiinnostuksen kohteet: yhteiskunta, ihmiset, kirjallisuus, ulkoilmaelämä ja kuntoilu Kammoan: itsekkyyttä ja ilkeyttä Pidän: kauniista asioista, hyvistä keskusteluista, nauramisesta, musiikista, ulkona liikkumisesta, aitoudesta ja rehellisyydestä Sinä: saat olla oma itsesi. Kiva jos kirjoitat!
Moikka! Täällä kirjoittelee 29-vuotias nainen Vantaalta. Kuten varmasti monella muullakin, on pandemia lisännyt huomattavasti kotona vietettyjä tunteja sekä vähentänyt mahdollisuuksia tutustua ihmisiin, joten kokeillaan, voisiko täältä löytyä uusia ystäviä! Oon ihan superhuono kuvailemaan itseäni, mutta melko varmasti mun perhe ja kaverit kuvailisivat mua ainakin huumorintajuiseksi, ehkä jopa hassuttelijaksi :D, empaattiseksi sekä reiluksi. Työskentelen asiantuntijatehtävässä HR:n parissa, joten etätöiden lisäksi arki rullaa miehen, koiranpennun sekä uuden harrastuksen, englanninkielen treenaamisen parissa. :D Kovasti yritän myös koiran ulkoilutuksen lisäksi lisäillä muutakin liikuntaa elämään, mutta siinä en ole vielä saavuttanut läpimurtoa. Vapaa-ajalla tykkään nähdä ystäviä, viinitellä, käydä testailemassa finedining -ravintoloita ja pakohuoneita sekä kokeilla uusia asioita. Olen suhteellisen menevä, etenkin viikonloppuisin, joten musta saa helposti seuraa melkeinpä mihin tahansa puuhaan! Haaveilen jo keväästä jo toivonkin, että viimeistään kesällä pääsisi pitkän tauon jälkeen reissuun kotimaan lisäksi myös ulkomaille. Matkustelun lisäksi myös mökkeily, roadtripit ja muut extempore-reissut on ihan parhautta. Mikäli meillä voisi synkata, niin olisi ihan huippua, jos laittaisit mulle viestiä!
Heippa! Olen 31-vuotias kahden pojan (4v ja 5v) äiti Porvoosta. Hiljattaen olen ruvennut kaipaamaan sellaista sydänystävää, joka olisi samassa elämäntilanteessa, kenen kanssa olisi mukava viettää aikaa kaksin, lasten kanssa tai kenties jopa saisi ystäväperheen. Sellaisen jonka kanssa voisi viettää vaikka juhannusta lapsiystävällisesti mökillä tms. :) Mieheni kanssa ollaan molemmat rakennusalalla päivätöissä. Meidän pojat on aktiivisia (ehkä jopa riehakkaita :D), liikunnallisia ja sosiaalisia tapauksia. Perheenä tykätään käydä uimassa, pyöräilemässä, koiran kanssa metsässä samoilemassa, laskettelemassa ja vaikka Hoplopissa riehumassa. Tykätään myös makoilla perjantai iltaisin sohvalla syömässä pizzaa ja katsoa leffaa Netflixistä. Itse tykkään käyttää vapaa-aikaani eniten ompelemalla ja yritän aina vähän kuntoilla ja harrastan uintia. Lenkkikaveri vaan puuttuu. Tykkään myös valokuvata. Ystävän kanssa tykkäisin käydä vaikka pakohuoneessa, kahvilla, joskus kaljalla (mutta bilehile en ole enkä baareihin kaipaa), lenkillä, salilla tai yhdessä lasten kanssa vaikka puistossa. Mä oon ehkä vähä tulinen luonteeltani mutta oon avoin, tykkään kuunnella ja tykkään jutella ihan kaikesta mitä mieleen tulee. :D Mies tykkää pelata tietokoneella tai rakentelee meidän kotia. Hän on super positiivinen ja iloinen tyyppi. Nuorempana on tullut matkusteltua jonkun verran ulkomailla. Lasten kanssa käyty kerran ulkomailla ennen koronaa. Olisi kiva kun saisi joskus jollekin reissulle (kotimaahan tai ulkomaille) toisen perheen mukaan niin olisi lapsille ja aikuisille muutakin seuraa ku oma porukka. :) Jos tuntuu että etsit samaa niin pistä viestiä :) Olisi kiva jos ystävä/ystäviä tai ystäväperhe löytyisi läheltä ja löytyisi vaikka joskus extempore seuraa mukaan korkeasaareen tai vaikka leikkipuistoon tai syömään yhdessä tai ihan vaan viettää rauhallista koti-iltaa yhdessä. Mutta ei ole mahdoton ajatus myöskään jos asuis vähä kauempana.
Moi! Olen helsinkiläinen 29-vuotias nainen. Olisi mukava löytää tätä kautta samanhenkisiä uusia tuttavuuksia tai ideaalisti jopa kavereita rikastuttamaan elämää. Asuinpaikka ei ole este tutustumiselle, mutta ihanteellisinta olisi jos välimatka ei olisi liian pitkä "oikeassa elämässä" tapahtuvaan tapaamiseen ja ajanviettoon. :) Olen ihmisenä peruspositiivinen; en ole usein huonolla tuulella ja pyrin näkemään hyvät asiat elämässäni. :) Olen luonteeltani myös aika pohdiskeleva ja viihdyn hyvin omien ajatusteni parissa. Toisaalta samaan aikaan tykkään myös tutustua ihmisiin ja olla sosiaalinen~ Syvälliset keskustelut ja "maailman parantaminen" ovat mahtavia, kuten myös yhtä lailla aktiivisempi ajanvietto yhdessä, esim. lenkkeillen tai tapahtumissa käyden. Minulla on paljon erilaisia mielenkiinnon kohteita, mutta tässä joitakin avainsanoja: luonto, eläimet, henkisyys, ruuanlaitto, terveyden optimointi, perus- ja ihmisoikeudet, kriittinen ajattelu& kyseenalaistaminen, musiikki jne. Laita ihmeessä viestiä, jos koet että meillä voisi olla jotain yhteistä! :)
Oon siis 21-vuotias vantaalaine ja ois kiva saaha täältäpäi jotai kaveri seuraa, siin mieles ei oo kyl toisaalt mitää välii mist päi ite oot iha juttuseuraki kelpaa. Ite pelailen ja duunailen vähä kaikkee oon sillei aika laajalti kiinnostunu taiteen aloista esim. Piirtäminen, kuvaaminen, graafinen suunnittelu, animointi jne. Pistäppä viestii vaik snäpissä snap: suvituvisnap ja ota selvää! :D
Hei. Olen sosiaalinen sekä puhelias kissaihminen. Tykkään pelailla, mutta myös käydä ulkona. Olen juuri muuttanut Hyvinkäälle eikä kavereita täällä ole, joten niitä etsimässä. Olen miesten/poikien seurassa tosi arka, mutta naisten/tyttöjen kanssa juttu luistaa. Asun kissojen kanssa. Olen härkä joka ei hevillä luovu omista ajatusmalleista, mutta olen avoin kuuntelemaan ja hyväksymään kaikki ihmiset ja niiden ajatukset. Ollaanhan me kaikki erilaisia. Täällä onkin aika erilainen ihminen mitä vois tekstin tai ulkonäön perusteella sanoa. Seksuaali, sukupuoli sekä suhdemuotovähemmistöön kuuluva lyhyt tummiin pukeutuva lapsenmielinen ihminen, joka ei pelkää sanoa mitä ajattelee, mutta ei myöskään ajattele mitä sanoo. Jos kiinnostuit, nii laita ihmeessä viestiä s.postiin, nii vaihdetaan vaikka numerot jos/kun siltä tuntuu. S.posti: [email protected]