Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Löytyisikö täältä miestä 48-62v. huomiselle perjantai illalle kiertämään kaveriksi oulun baareja. Olen 50+v asiallinen nainen.
Toiveena olis löytää se täydellinen bestis, jonka kans olla kuin paita ja peppu eikä kilpailla muiden kavereiden kans. Omasta takaa löytyy vaan kaksi kaveria, mutta asuvat kauempana, joten kaipaan semmosta ystävää jota nähdä usein. Opiskelen yliopistossa kolmatta vuotta. Olethan Oulusta, jotta oikeasti voisi nähdäkkin fyysisesti. Voitaisiin tehdä kaikenlaista neulomisesta urheiluun ja ehkä käydä viihteelläkin. Opiskelijana toki myös yhdessä opiskeleminenki sopii. Aikalailla kaikki käy kunhan ollaan samankaltasia ja tullaan toimeen tosi hyvin. Tykkään lautapeleistä ja rauhallisista ajanvietteistä. Konsolipelejä pelaan todella harvoin, koska oon kärsimätön ja mulla menee hermot jos jään johonkin taskiin jumiin. Oon vähän ”raju” puheiltani joten ethän pelkää kirosanoja tai avoimuutta esim yksityiskohtaista puhetta jostain kanssakäymisestä tai vessakäynnistä joku kerta. Tykkään myös juoruilla kovasti ja oon suorasanainen, joten toivottavasti sinäkin seuraat asioita ja ullailet somessa tai tosielämässä. Käytän sarkasmia todella usein. Muuten oon aika chilli ja teen asiat monesti ’sinne päin’. Musta sais ystävän, joka ehdottelee välillä tyhmempiäkin asioita ja koittaa tukea esim mikäli exän uutta pitäisi stalkata niin I’m in. Lupaan myös olla rehellinen jos joku vaate saa sut näyttämään lihavalta. Käyn töissä opintojen ohella, joten toivon hieman ymmärrystä etten välttämättä aina jaksa nähdä (etenkään lähtä usein baariin). Vietän myös paljon aikaa katsellessa sarjoja ja tiktokia, joten jotain viittauksia sieltä monesti teen. Lemppari genret on rikos-, lääkäri- ja komediasarjat. Tällä hetkellä katson varmaan miljoonatta kertaa Big Bang theorya, Teho-osastoa ja Law & Orderia. (tästä plussaa jos pidät samankaltasista ohjelmista) Laita rohkeasti viestiä! Voin laittaa myös omaa snäppiä tai instagramia pyydettäessä. Haluan ennen tapaamista ensin netissä vähän tutustua ja kokeilla mätchätäänkö koska en halua haaskata kummankaan aikaa. Mies löytyy, joten en etsi mitään romantiikkaa. Voidaan käydä myös tuplatreffeillä, jos ystävystytään.
moikku, tosi ujo ja arka pian 21v nainen oulusta täällä. en oo oikeen koskaan omistanut semmosia tyttökavereita (enkä kyllä kavereita yleisestikään). ettisin omanlaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi vapaa-ajalla hengata, tai vaikka ihan vaan netin välityksellä. mua kiinnostaa videopelit, lautapelit, palapelit, taide, käsityöt, värittäminen, valokuvaus, eläimet, linnut, lintubongaus, luonto sekä hyvä kahvi :3 oon myös avoin kaikelle uudelle! en käytä mitään päihteitä, välillä viikonloppusin saatan yhden alkoholijuoman juua. mä oon tosi arka ja mulla on sosiaalinen ahdistus, mutta se on paljon parempi kun mitä se on ollut🥲 ota rohkeesti yhteyttä, kerro itestäs!
Moikka. Oon 29-vuotias nainen Ylivieskasta ja etsin kavereita kahvittelun,jutustelun ja lenkkeilyn merkeissä. Mulla on 2 kissaa, ja miehen kanssa asustan. Voisit olla iältäsi 25-30 vuotias nainen. Luonteeltaani olen erittäin rauhallinen ja kuuntelen jos sulla on murheita. En käytä alkoholia ollenkaan.
Olen 40vuotias Oulun seudulla asuva nainen, olen muuttanut seudulle muutama vuosi sitten ja etsiskelen uusia kavereita ja ystäviä. Minulla on teini-ikäinen poika ja avopuoliso. Kumppania tai seksiseuraa en itselleni siis hae, vaan ihan rehellisiä ystäviä ja harrastuskavereita Olen maanläheinen, pidän kovasti luonnosta ja taiteesta. Sienestys ja marjaretket ovat mieluista puuhaa kesällä, talvisin pilkkiminen ja metsäretket. Haluaisin myös seuraa esim teattereihin ja museoihin/näyttelyihin. Liikuntaa harrastan lenkkeillen ja ulkoilen. Salitreeniä jossain määrin. Vastapainona pidän myös illan istujaisista, baarissa on mukava välillä käydä ja festareilla. Erilaisten ruokien kokkailu viineineen ja saunoineen on mukava. Tykkään keskusteluista maan ja taivaan väliltä, syvempien merkitysten pohtimisesta. Olen introvertti ja rauhallinen tapaus, keskeneräinen kaikkinensa mutta jotain ehkä matkalla oppinut. Laittele kummassa viestiä, jos kuullosti mitenkään tutulta :)
Olen 26v mies pohjois-pohjanmaalta, tykkään harrastaa luonnossa liikkumisesta. Etsin ystävää naisista ja miksipä ei mentäisi vaikka frisbiigolffaa tai laavu/kodalle grillaa tai vaikka ihan kävelemään. Kik on jes2025 ja snapchat on jess257454
Moikka, täällä etisisi perusarkeen naispuolistaystävää tai ystäväporukkaa jakamaan kokemuksia ja ajatuksia :) Miespuolista seuraa en etsi. Olen päivätyössä ja illat vietän koiran kanssa pääosin kaksin kotosalla. Käyn kuntosalilla ja kävelyillä. Tykkään todella paljon puuhailla kaikenlaista käsillä tehtävää muun muassa maalailla, kokata, leipoa, kutoa yms. Tasapainoksi tykkään myös käydä kaupungilla vaikka pelailemassa lautapelejä, kahvilla tai vaikka viinillä ja syömässä. Etenkin livemusiikki ja keikat on mulle mieluisaa puuhaa. Jos tuntuu, että kuvauksessa löytyi jotain yhteneväisyyttä sun mielipuuhien kanssa oo yhteydessä! Ihan leffailta ja kahvittelu toimii myös hyvin :) Ois aivan huippua, jos löytyisi vaikka muutaman mimmin kaveriporukka, joiden kanssa jakaa elämää <3 PS. Auto löytyy eikä ole ongelmaa vähän ajella Kempeleestä kauemmas!
Moiii <3 Oon pian 27-vuotias ja oon taas pitkästä aikaa innostunut pelaamaan, tällä hetkellä erityisesti Dead by Daylightia! Olis ihanaa löytää rentoa peliseuraa, jonka kanssa vois pelailla, jutella ja ehkä tutustuakin paremmin. Pelaan rennolla meiningillä, mutta tykkään silti vähän miettiä taktiikkaakin pelien aikana 😄 En oo mikään hifistelijä enkä tunne kaikkia perkkejä tai pelien termistöä ulkoa, mutta hauskaa pitää aina olla! Tuun yleensä parhaiten toimeen naisten kanssa, koska en jaksa sitä “jonne”-energiaa 😅 Jos kuulostaa siltä, että voitais sopia pelikavereiksi, tuu ihmeessä laittamaan viestiä PS. Pelaan PC:llä 💻
Oon 18v (06) opiskelija tyyppi Oulusta, jolla pandemian sekä muuton jälkeen kaverisuhteet ovat hieman hiipuneet. Etsin siis uusia, mieluiten 18-20 vuotiaita kavereita, joiden kanssa tehdä kaikkia random aktiviteetteja mitä ikinä keksitäänkään, jutella asioista ja huolista, yms juttuja. Sukupuolella jms. ei ole väliä. Kuuntelen nykyään paljon musiikkia (metallia/rokkia suurelta osin, mutta kyllä myös jotain pop, edm ja muuta musaa). Tykkään pelata videopelejä, laittaa ruokaa ja katsoa animea/lukea mangaa. Olen myös kiinnostunut kaupunkisuunnittelusta ja olen itseopiskellut japanin kieltä noin vuoden ajan sekä kitaran soittoa noin puolen vuoden ajan. Olen aika introvertti sekä hieman sosiaalisesti ahdistunut ihminen, mutta minut saa kyllä vedettyä kaikenlaisiin aktiviteetteihin mukaan ja osaan myös vetää muita mukaan kunhan tunnetaan paremmin. Alussa olen varmaan hieman varautuneen tai ujon oloinen, mutta se tippuu kyllä jos tullaan toimeen. Varoitan myös, että mun huumori voi olla välistä hyvin kuivaa. Multa löytyy snäppi, discord ja insta, jossa voidaan jutella ja jos vaikuttaa mielekkäältä, voidaan tavata kasvotusten ja käydä syömässä tai jotain muuta. Laita viestiä jos kuulostaa sinulle kiinnostavalta! :)
Moi 26-vuotias nainen etsii kavereita Oulusta ja Kempeleen alueelta. Asun Kempeleessä mutta Oulussa tarvittaessa kuljen myös. En ole kovin kauaa täällä asunut eikä ole siis löytynyt kaveria että voisi ihan vaan kahvitella tai käydä vaikka kirppiksillä, kävelyllä tai muutenvaan hengaa jossain. Olen perusluonteeltani vähän ujo ainakin aluksi ja omaan oudon huumorintajun, mustahuumori myös parasta, rennompi kun tutustuu ja juttua voi riittää. Keikkaseuraa erityisesti haluaisin, raskaamman puoleinen musiikki on se mun juttu ja menee myös koneellinenkin musiikki. Mulla on kaks kissaa ja pidän eläimistä. Olen lapseton, savuton (nykyään) mutta kyllä alkoholi vielä joissain määrin menee, tavoitteena on terveellisempi elämä. Harrastan maalausta, piirtämistä, korujen tekoa, joogaa, kävelyä, sisustamista, kirppiksiä. Podcastit menee päivittäin, rikoksia käsittelevät ja mielenterveysjutut kiinnostavat erityisesti. Olen kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista ja kokemuksista, olisi mukavaa kuulla myös sinun. Etsin luotettavia ihmisiä ympärilleni. Laita viestiä jos kiinnostuit. Vielä lisäksi toivoisin kyllä ihan livenä näkemistä, toki voidaan alkuun vaikka grammissa höpötellä ja mennä sitämukaan :)
(Klikkaathan koko ilmoituksen näkyviin otsikosta, en osaa tiivistää :D) Heipä hei! Täällä naputtelee kolmikymppinen naisihminen joka on alkanut todella kaipailemaan nuoruuden kirjeenvaihtoharrastusta. Teini-ikäisenä kirjekavereita oli toistakymmentä ja kynä sauhusi harva se päivä, olisi ihanaa saada edes murto-osa siitä takaisin! Jotain minusta: asun Pohjois-Pohjanmaalla kissojeni kanssa, olen pesunkestävä introvertti ja tykkään puuhastella kaikenlaista kotosalla. Olen vapaaehtoisesti lapseton ja tällä hetkellä pois työelämästä, lähinnä mt-juttujen takia. Vähän on hakusessa millaista työtä pystyisi ja haluaisi tehdä. Koen itseni kuvailun haastavaksi, mutta olen hiljainen tarkkailija ja mietiskelijä, tunnollinen ja luotettava. Huumorintajuakin löytyy, tutummassa seurassa vitsailen herkästi ja ihan pöljille jutuille nauraminen on just parasta. Introverttiyden ja sosiaalisten haasteiden takia viihdyn parhaiten itsekseni kotona, mutta tykkään myös käydä ihmisten ilmoilla hyvässä seurassa. Itselleni tärkeitä/mielekkäitä asioita ovat mm. kissat♥️ ja yleisestikin eläimet, kirjeet ja kortit, lukeminen (otan mielelläni vastaan kirjasuosituksia), manga & anime, mobiilipelit (olen yrittänyt vähentää), luovuus monissa muodoissa (piirtäminen, askartelu, käsityöt). Inhoan sitä miten nykyaikana joka paikkaan tungetaan tekoälyä, sanon suoraan etten tule generatiivisen tekoälyn ystävien kanssa toimeen. Toivoisin löytäväni kirjeenvaihtoon muita naisia joiden kanssa olisi jotain yhteistä. Iällä ei ole niin suurta merkitystä, koen yleensä itsekin olevani ikäistäni nuorempi, mutta jos jotain haarukkaa pitäisi mainita niin ehkä joku 25-45. Muutama toive olisi kirjeiden sisällöstä. Kirjeenvaihto on aina ollut itselle yksi kaveruuden muoto, ei askarteluharrastus jossa kirjeen ulkonäkö on pääasia ja lyhyen kirjeen oheen liitetään hirveä määrä kaikkea pientä ekstraa. Toki askarrella saa jos se on oma juttu, kauniita kirjeitä on ihanaa saada, mutta se ei saa olla pois itse kirjeestä ja sen sisällöstä. Haluaisin oikeasti oppia tuntemaan sinut kirjeiden välityksellä. Olen itse melko avoin kirjoittamalla, se on mulle luontevaa, ja sitä toivoisin myös sinulta. Toivon että osaat kertoa ajatuksia ja kuulumisia oma-aloitteisesti ilman että kaikkea pitää erikseen kysyä ja myöskään toisen kirjeen kommentointi ei tuota ongelmia. Kirjeen pituus ei ole pääasia, tärkeämpää on vuorovaikutus niin että tulee tunne että se oma kirje on todella ajatuksen kanssa luettu. Postimaksut on nykyään niin kalliita että pintapuolinen "hyvänpäiväntuttu" -tyyppinen kirjeenvaihto ei tunnu oikein mielekkäältä. Is It just me, vai kuulostiko viimeinen kappale vähän työpaikkailmoitukselta? 😅 Älä kuitenkaan pelästy, lupaan että oon ihan kiva tyyppi! Laita vaan rohkeasti viestiä ja kerro vähän itsestäsi jos tuntuu että meistä voisi tulle kirjekaverit! Ps. Ilmoitus ei vanhene, poistan sitten kun ei ole enää ajankohtainen :)
Hei! Olis mukava tutustua uusiin tyyppeihin! Opiskelun ja harrastusten vastapainoksi. Harrastan urheilua.Tykkään seurata sarjoja, katella elokuvia tai pelata pc:llä tai konsoleilla. Luonteeltani oon avoin, rento, ystävällinen ja pyrin tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Voit olla mistäpäin tahansa, mulle kelpaa myös juttuseura ja mun kanssa voi jutella mistä vaan. Musta saa myös kaverin kaikenlaisiin menoihin. Iällä eikä sukupuolellakaan ei ole merkitystä 😁
Olen 20-vuotias nainen ja muuttanut juuri Ouluun. En tunne täältä ketään ja haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, uudet kaverit ja ystävät olisivat enemmän kuin tervetulleita, lähinnä 19-23 vuotiaat naispuoliset henkilöt🙂 Olen luonteeltani rauhallinen ja hieman myös ujohko, mutta kun minuun tutustuu, kanssani pystyy juttelemaan mistä vaan ja olen hyvin luotettava. Minulla on koira ja harrastan tanssia, nyt hakusessa Oulusta hyvä tanssiharrastukseen sopiva studio/paikka. Opinnot Olen aloittamassa elokuussa. Olisi mukava saada kaveri vaikka jotain uutta harrastusta kokeilemaan tai vaikkapa ihan vain lenkkikaveriksi. En itse käytä ollenkaan alkoholia, mutta absolutismia ei tietenkään kavereiltani vaadi 😃 Laita vaan rohkeasti viestiä tulemaan 👍
Hei, Etsin uusia tuttavuuksia Oulusta ja lähialueilta. Olisi mukava löytää ihmisiä joita nähdä vapaa ajalla. Olen itse 37-vuotias oululainen mies. Laita viestiä sc: jyrki1512
Hei. Etsin Oulun seudulta lenkkeily seuraa eli kaveria että jonka voisin käydä kävelyllä tai pyöräilyä ajamassa. Eikä se jäisi muuttamaan kertaan. Ikää saisi olla 20-35 välillä ja mieluiten Oulun seudulta. Laita rohkeasti viestiä. Vaikka muuten vaan kirjoitelluun. Sukupuoli mieluiten naispuoliset. Miksei miehet.
Oon 24v mies. Oon kuljetus alalla töissä. Oon muuttanut Ouluun muutama vuosi sitten. Mutta en oo löytänyt oikein kavereita. Haluaisin löytää kavereita joiden kanssa käydä kahvilla, ajelulla, baarissa ynnä muuta. Oon itsevarma, määrätietoinen, luotettava, rauhallinen, rehellinen, kohtelias, huumorintajuinen, ymmärtäväinen. Osaan olla kuitenkin välillä ärsyttävä jos innostun vittuileen. Mutta ymmärrän kyllä heti lopettaa jos toinen sanoo tai huomaan itse toisesta että nyt on menny yli. Mutta mun kanssa ei oo tylsää koska oon puhelias kaveri ja en oikein osaa olla tekemättä mitään. Jos haluat jutella lisää niin laita koodia snäpissä laurijanne23 tai kikissä. Jaasejoo on Kik nimi
Olen 27-vuotias mies Oulusta ja opiskelen Oulun ammattikorkeakoulussa. Mieluisimpia harrastuksia ovat jalkapallo ja futsal. Juoksulenkeillä ja ulkokuntosalilla tulee käytyä aina silloin tällöin. Päihteitä ei juurikaan tule käytettyä. Kavereita etsin, kun niitä ei paljoa ole. Luonteeltani olen rauhallinen.