Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Moikka! Olen herkkä introvertti, joka on jäänyt todella yksin, koska minua on kiusattu ja olen ollut pitkään rikkinäinen siitä. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mikä estää minua kohtaamasta ihmisiä ja tutustumasta syvällisemmin. Ajattelin, että minulle olisi ihan kauheasti apua, jos löytäisin ystävän, jonka kanssa voisin harjoitella sosiaalisia taitoja, rikkoa kuortani ja vähentää estyneisyyttäni. Jonkun, joka tietäisi minun kärsivän tästä, mutta voisi ehkä silti tavata minut. Olen kyllä edennyt tilassani runsaasti viime aikoina. Haluaisin ihan oikeasti parantua. Olen 26-vuotias mies ja asun yksin Oulussa. Harrastan musiikin puolella laulua, sähkökitaraa ja pianoa. Pääasiassa metallia, jonkin verran klassista ja satunnaisesta muuta. Liikuntani on pääasiassa voimatreenin muodossa salilla (olen kuitenkin kai enemmän hoikka kuin lihaksikas) ja yleensäkin terveys on minulle iso kiinnostuksen kohde. En polta enkä juo.
Olen 18-vuotias tyttö Oulusta. Ehkä alussa ujo mutta positiivinen ja hyväntahtoinen. Muutin Ouluun opiskelemaan n. 1,5 vuotta sitten. Kaikki kaverit ovat vähitellen muuttaneet pois täältä ja nyt tarvitsisin uusia ystäviä. Uusi harrastus, kävelylle, kahville tai vaikka reissuun kesällä. jakamaan elämän iloja ja suruja😊 Snapchat tai wa?
Täällä 22v. oulainen etsii uusia tuttavuuksia! Tykkään muun muassa, lukea kirjoja, kattoo leffoja, shoppailla, laittaa ruokaa ja lenkkeillä. Jos on samoja kiinnostuksen kohteita ja säkin kipaat uusia ihmisiä elämääsi, nii ota ihmeessä yhteyttää :)
Hei! Olen oululainen 43-v nainen (hetero). Etsin naispuolista kaveria Oulun seudulta / Pohjois-Pohjanmaalta. Olisi ihana löytää hyvä ystävä jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, pohtia maailmanmenoa, käydä kahvilla, kaupungilla, tapahtumissa yms. Tykkään harrastaa mm. liikuntaa ja minusta saa kaverin esim. sulkapallopeliin ☺. Laitathan viestiä jos kiinnostuit.
Minulla olisi etsinnässä kaveria erilaisiin tapahtumiin. Tykkään käydä kuuntelemassa musiikkia, kävelyillä, kirppiksillä ja tsekkaamassa erikoisia paikkoja Oulussa. Olen vähäpuheinen tuntemattomille, mutta lämpeän nopeaa. Minua kuvaillaan usein rauhalliseksi, kiltiksi ja mukavaksi sekä myös laiskaksi :D Jos kiinnostaa niin ota toki yhteyttä!
Moi! Etsin samanhenkistä sosiaalista, rennon rempseää ja spontaania tyyppiä kaikkeen mukavaan! Eli siis kavereita etsimässä, jopa sielunsiskoa. Olen 26 vuotias ja asun Oulussa. Alunperin toiselta paikkakunnalta muuttanut mutta hyvin tänne kotiunut. Pohjosen likkoja. Sinä jolla kiinnostaa esim. musiikki, urheilu, biletys sillon tällön, kahvittelu ja herkuttelu, kauneus ja terveysjutut - laitahan viestiä ja tutustutaan! Iällä ei väliä kunhan olet täysi-ikäinen. :)
Moikka, Kaipailisin uusia ystäviä ja kavereita Oulun seudulta. Sukupuolella tai iällä ei ole väliä. Olen 34v mies ja muuttanut Ouluun muutamia vuosia sitten opintojen perässä. Tällä hetkellä ystävät asuu yli 400km etäisyydellä. Luonteeltani olen introvertti ja uusien ihmisten tapaaminen jännittää. Siksi tutustuminen uusiin ihmisiin on vaikeaa. Kokeillaan nyt, jos netin kautta jää olisi helpompi rikkoa ja löytyisi uusia ystäviä :) Kun tutustun paremmin olen kyllä ihan rentoa ja huumorintajuista seuraa. Isot väkijoukot tuntuvat ahdistavilta ja päihteitä en juurikaan käytä, joten baariin minusta ei saa seuraa ainakaan kovin usein. Vapaa-aikana tulee harrasteltua liikuntaa, mutta välillä rentoudun myös musiikkia kuunnellen, sekä elokuvia ja tv-sarjoja katsellen. Pidän erityisesti luonnossa retkeilystä koiran kanssa. Kuntosalilla tulee myös käytyä melko säännöllisesti pari kertaa viikossa. Tällä hetkellä harjoittelen pääasiassa oman kehon painolla. Uusien taitojen opettelu tuntuu jotenkin mielekkäimmältä. Palloilulajeista pelaan varsinkin tennistä, mutta minusta saa pelikaverin muihinkin lajeihin. Mielelläni kokeilen uusiakin lajeja, joten jos kaipailet harrastuskaveria lajista riippumatta, niin kannattaa ottaa yhteyttä. Kaksin tai pienessä porukassa olisi hauskempi harrastaa. Myös juttuseura kelpaa. Jos tuntuu, että meillä on edes jotain yhteistä mielenkiinnon kohdetta ja haluaisit tutustua, niin saa ottaa yhteyttä.
Moikka moi. Täällä kirjoittelee 26 vuotias nainen Kärsämäeltä. Eksynyt Pohjois-pohjanmaalle ja ei moneen tutustunutkaan. Olen parisuhteessa, on lapsi ja koira, muttei juuri kavereita. Olen rento, tykkään ihmisistä ja huumoria ja asiaa olisi, kun vaan ois joku jonka kanssa sitä jakaa :) Pistä viestiä niin katotaan tullaanko toimeen 🙃
Moikka, olen 34- vuotias reilu puoli vuotta sitten töiden perässä Ouluun muuttanut nainen. Kaverit jäivät pohjoisemmas, joten olisi mukava täältäkin löytää uusia nais- ja miespuolisia kavereita:)Laitteilehan rohkeasti viestiä, jos kaipaat kaveria esimerkiksi lenkille, kahville, shoppailemaan ja niin edelleen:)Iällä ei ole väliä.
Heippa, ois kiva tutustuu oulus uusiin ihmisiin :) saa tulla rohkeesti juttelee!
Asun Pyhäjärvellä ja toimiva sähköpostiosoitteeni on [email protected] Toivoisin ystäviä :-) .olen tänä vuonna 40vuotta täyttävä nainen .asustelen kissani kanssa. olisipa kiva saada luotettavia samanhenkisiä ystäviä lisää. tykkään erityisen paljon ystävistä,musiikin kuuntelemisesta,kissoista,kirjoittamisesta,lukemisesta,rehellisyydestä,syntikan soitosta ja laulamisesta,rennosti ottamisesta ja positiivisesta elämän asenteesta ja olen rauhasta tykkäävä.tykkään myös liikkua kävellen ja pyörällä luonnossa ja muutenkin. aina ei kyllä jaksa olla positiivinen vaan välillä murehdin liikaa,mutta perusiloinen olen. Olen vapaa eli en ole parisuhteessa. Parisuhteen aika voi olla joskus,en tiedä vielä. viihdyn kotona,mutta myös käyn mielelläni muuallakin .en polta enkä käytä alkoholia.eivät ole koskaan tuntuneet omilta jutuiltani. aikaa olisi hyville ystäville paljon.
Olen tänä vuonna 20 täyttävä tyttö Oulusta. Ois kiva tutustua uusiin ihmisiin. Kavereita ei enää nykyään ole kuin muutamia vain. Tykkään juhlia aina kun vapaat sen sallii :) Harrastuksia ei oikeastaan ole. Rohkeesti vaan viestiä tulemaan :) oon hieman ujo ehkä aluksi mutta kyllä sekin lähtee tutustuttaessa :)
Kaipaisin uusia ystäviä elämääni,joiden kanssa mennä vaikka leffaan,kahville,keilaamaan,shoppaileen,syömään tai mitä tahansa keksiikin😊Olen 28-vuotias 2 lapsen äiti ja avopuoliso myös löytyy sekä kissa. Tykkään urheilusta,leffoista,sarjoista,luonnosta,ulkoilusta,eläimistä,valokuvaamisesta,kahvittelusta,shoppailusta,peleistä,ruuanlaitosta,leipomisesta ja ihan vaikka vaan juttelusta ja nauramisesta mukavan kaverin kanssa😄
Hei, olen 53-vuotias avoliitossa oleva ja kolmen lapsen äiti Oulusta. Etsin uusia kirjeystäviä/ystäviä ympäri Suomen maata. Olen tällä hetkellä työtön ja aika käy aika pitkäksi välillä ja eipä noita ystäviä muutenkaan kauheesti ole täällä Oulussa. Harrastuksia minulla on lukeminen, pitkät kävelylenkit ja musiikin kuuntelu. Olisi kiva saada piristystä tähän välillä niin ankeaan elämään. Voit kirjoitella minulle joko perinteisellä etanapostilla tai sähköpostilla.
Uusia tuttavuuksia etsiskelee 36-vuotias nainen. Olen iloinen ja sosiaalinen,kaikinpuolin mukavaa ja rentoa seuraa (luulisin:D). Mennään yhdessä shoppailemaan,tanssimaan,lenkille,salille,mitä nyt vain keksitäänkään! Otahan yhteyttä niin jutellaan lisää:)
Olen 79syntynyt nuorekas boheemi ja vapaa nainen Pyhäjärveltä. hiukan lapsenmielinen tapaus ja elän mielelläni rentoa ja rauhallista elämää. elän yhdessä kissani kanssa ja perheeseeni ei kuulu muita. ystäviä ja kavereita olisi enemmän kuin ihana saada lisää. voit olla mistäpäin suomea vaan,ja minkäikäinen vaan ja kumpaakin sukupuolta. Tietysti näkemistä helpottaisi jos asuisit oulunläänin eteläosaa lähellä. Mutta voimme vain kirjoitellakkin ja ehkä myös soitella puhelimella. Aikaa olisi paljon ystäville. Päiväni kuluvat musiikin parissa aika intensiivisesti.kuuntelen paljon musiikkia,lähes koko ajan,suomenkielistä eniten. ja soittelen ja laulan sähköurkujen kanssa.ja karaoke on kivaa joskus. tykkään yhtä paljon myös kirjoittamisesta ja lukemisesta. ja shoppailusta ja liikkumisesta ulkona. tällähetkellä en ole töissä enkä opiskele. ja olen ollut mielenterveysjuttujen takia pois oravanpyörästä.nyt menee ihan mukavasti,olen suht oireeton. ja haaveissa ainakin on opiskelu ja työ ehkä jossain vaiheessa. olen elävään Jumalaan ja Jeesukseen uskova. en tiukkapipoisesti.en tyrkytä uskoani kellekkään. Tykkään ystävistäni ja minusta on kiva pitää heihin yhteyttä hyvässä hengessä. puhelimessa tai livenä tai kirjoitellen. olen raitis ja savuton mutta en katso pahalla jos sinulla on niitä . ja parisuhde ei ole mielessä.ehkä joskus on,ehkä ei ole koskaan. olen luonteeltani lempeä,iloinen ja mutkaton.ja saat minusta luotettavan ystävän.olisi kiva saada pitkäaikaisia ystäviä. terveisin [email protected]
Hei. Täällä olisi 24-vuotias tyttönen etsimässä juttuseuraa yksinäiseen arkeen. Yksinäisyytä kokonut todella paljon näinä vuosina kuten myös ahdistusta, olisi mukavaa saada joku jolle aina vähän rupatella niitä näitä.. Tuntui todella epätodennäköiseltä että täältä voisi saada jotain kaveria, ja monen päivän mietinnän jälkeen miksipä ei kokeilisi tätä. After all, tämähän on internetti ja kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Voisi ehkä siis sanoa että olen hieman vainoharhainen. Se mitä vapaa-ajallani vapaaksi ajakseni jää, töiden ja opiskelun lisäksi niin nautin kävelyistä ja erityisesti käsitöiden tekemisestä. Minulle ei ole mitään väliä oletko mies vai nainen, poika vai tyttö. Kunhan et niin paljoa olisi minua vanhempi tai nuorempi. Kiitän jos luit tekstini tänne asti ja toivonkin että sinulla on/oli ihan kiva päivä :)
Morjesta! Mää oon 35-vuotias mies Oulusta. Oon introvertti luonteeltani ja uusia ystäviä ois hakusessa. Tykkään pelailla ainakin tennistä, sulkapalloa ja käydä lenkillä. Pelailen myös jonkin verran pleikkarilla ja leffoja/sarjoja tulee aika paljon katseltua. Olen kiinnostunut mm. sijoittamisesta, uusista teknologia härveleistä ja maailman menoakin tulee pohdittua. Peliseuraa jos on hakusessa niin tässä on yksi vaihtoehto :) Laittakaapa viestiä, jos kiinnostaa. Jos on jotain kysyttyvää niin saa kysyä.
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle