Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-karjala. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Heipsan. Olen 23-vuotias parisuhteessa ja yhden koiran omistava nainen Joensuusta, joka kaipailisi nyt uusia kavereita. Omat ystäväni ovat suurimmaksi osaksi muuttaneet muille paikkakunnille ja osaan taas ajansaatossa välit hiljentyneet koulujen jälkeen. Tykkään käydä salilla, lenkeillä, uimassa, leffoissa, syömässä ja biletämmässä ulkona. Ja varsinkin näin talvisin hiihtämässä. Myös rauhallisina hetkinä kirjat ja playkkari vie voiton. :) Shoppailu on kanssa ihanaa. (H&M ikuinen ihanuus ). Olen ehkä arka ihminen näin aluksi. Mutta kun juttu lähtee niin puhetta riittää. Pääasiassa toivoisin löytäväni naispuolisia kavereita, jotka myös innostuisivat näkyilemään. Esim. Kahvilla. Laitelkaa viestiä jos vaikka keksitään jotain tekemistä tänne pikkukaupunkiin. 😁
Heissan vain, Itse ajattelin jos tällä tavalla tärpäis löytää kavereita. :) Kun itselläni on jotenkin vain vuosien saatossa kaverit hävinneet pois, ja tunnen itseni aika yksinäiseksi, vaikka parisuhteessa olenkin. Itse olen avoin kaikelle, huumoria löytyy, ja tykkään höpistä melkein mistä vain. Tykkään pelailla erillaisia pelejä, oli se sitten lautapeli tai konsolipeli. Jonkun verran piirtelen. Tykkään myös katsella elokuvia,että sarjoja. Toki eläimet on myös lähellä sydäntä. Etsin kavereita,joko Joensuun läheltä tai ihan kauempaakin. Mutta mukava olisi jossain välissä nähä livenä, jos tärpäisi sitten se ystävyys kunnolla :) Iällä eikä sukupuolella ole niin väliä. Mutta jos nappas jollain tavalla tää teksti, nii laita rohkeesti viestii! :)
Hei, Ajatukset kiitää niin nopeasti etten tiedä mistä aloittaa 😅 Olen 27v naisenalku Pohjois-Karjalasta/Etelä-Savosta. Oon kotosin savosta mutta opiskelen karjalassa. Oon kova myös ajelemaan autolla joten välimatka ei ole este 😊 Opiskelen lähihoitajaksi sekä teen töitä opintojen ohella, mutta vapaa-aikaa löytyy tarpeeksi myös ystäville. Elelen elämääni maaseudulla jossa ei hirveesti uusiin ihmisiin pääse tutustumaan joten päätin kokeilla tätä kautta. Saatan alkuu olla hieman ujohko mutta kun tutustutaan niin ei ole ujoudesta tietoakaan 😊 Tarkoituksenani olisi löytää ihmisiä, joiden kanssa voitais myös nähdä kasvotusten ja tehdä asioita 😍 Mie harrastan koiran kanssa lenkkeilyä, kuntosalia ja kirjoittamista. Välillä myös heiluttelen raivaussahaa metsässä, ihan vain harrastusmielessä 😅 Miun perheeseen kuuluu mies, koira sekä appivanhemmat. On paljon asioita jotka ovat lähellä sydäntä/mistä pidän😍 Tässä niistä osa: -syksy -mökkeily/caravaanarinaoleminen -maalaaminen/piirtäminen -shoppailu -kirpputorit -lautapelit -autoilu -luonto -eläimet -kylpylät -kynttilät -muumit -elokuvat/sarjat ....tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin! Ja mielelläni kerron itsestäni lisää asioita, JUST SULLE 😊 Toivoisin että olisit luotettava, rehellinen ja avoin. Niinkuin itsekkin olen. Iällä eikä paikkakunnallasi ole mitään merkitystä 😊 Sukupuolellakaan ei ole väliä mutta teen tässä jo selväksi että etsin vain ja ainoastaan ystäviä sillä mies talosta löytyy jo 🤗 Mukavaa syksyä! Kuulemisiin ☺️
Hei, olen 25 vuotias nainen ja etsin uusia tuttavuuksia ja ystäviä Itä-Suomesta, asun itse Joensuussa. Olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin ja kaipaisin seuraa. Olen sosiaalinen, empaattinen, kuuntelevainen ja nauravainen. Tykkään pyöräillä ja liikkua paljon. Luen mielellään kirjoja ja tykkään elokuvista ja sarjoista. Omistan kissan ja olen eläinihminen. Ota rohkeasti yhteyttä, olisi mukava saada juttuseuraa kahvitteluun, lenkille, iltaa istumaan. Iällä ei ole väliä, kunhan on avointa ja rohkeaa mieltä tutustua :)
Olen 19-vuotias yksinäinen nuori nainen Pohjois-Karjalasta. Olen rauhallinen ja iloinen persoona, jolle uskaltaa höpötellä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pidän esim. syvällisistä keskusteluista, maalaamisesta, värikkäistä asioista, luonnosta, leipomisesta ja valokuvaamisesta. Haluaisin löytää kavereita, ja jopa ystäviä, sillä kumpiakaan ei nykyhetkellä ole. Juttuseuraa netissä otan myös erittäin mieluusti vastaan! Iälläsi ei ole mitään merkitystä, ja toivon ettet myöskään itse ole ennakkoluuloinen omani suhteen 😊
Olen 31-vuotias nainen Pohjois-Karjalasta. Olen aika ujo ja minulle on hankalaa lähestyä ihmisiä perinteisin konstein. Ystävät ovat vähentyneet vuosien varrella ja nyt niitä tuntuisi kaipaavan, erityisesti sellaista läheistä tosiystävää. Olen naimisissa ja minulla on 2 kissaa ja 2 koiraa. Kiinnostuksiini kuuluu mm. eläimet, fantasiasarjat ja -elokuvat, World of Warcraft-peli, luonto ja sisustus. Jos näistä jokin kiinnostaa, laittele viestiä. Iällä, sukupuolella tai muulla vastaavalla ei ole väliä. :)
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle