Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-karjala. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Nostelenpa ilmoitusta taas (anteeksi kaikki, jotka noin sadannen kerran joudutte tätä lukemaan). Vielä mahtuisi kavereita elämään, niin etänä kuin livenäkin. Huom! Jos aiot ghostata muutaman viestin jälkeen, niin ole hyvä, äläkä lähetä sitä ensimmäistäkään! Olen 47-vuotias naisimmeinen Pohjois-Karjalasta. Etsiskelen elämääni uusia ihmisiä, alkajaisiksi viestittelemään, myöhemmin miksei ihan livenäkin. Iälläsi ja sukupuolellasi ei sinällään ole väliä, kunhan meiltä vaan löytyy jotain yhteistä. Sinkkuna elelen ja sinkkuna viihdyn, eli parisuhdetta en ole etsimässä. Tutustun kuitenkin avoimin mielin uusiin ihmisiin, aika näyttää, mitä tulee. Minulla ei ole lapsia. Jos sinulla on, se ei ole ongelma. Mutta jos jo etukäteen tiedät, että suurin osa jutuistasi tulee pyörimään lapsiarjen ympärillä, silloin en ole oikea kaveri sinulle. Minulle luonto on tärkeimpiä asioita elämässäni, nautin retkeilystä, patikoinnista tai ihan vaikka vaan kannonnokassa istumisesta. Harrastan geokätköilyä, johon olisi ihan kiva saada joku joskus kaveriksi. Rakastan hyviä kirjoja, hyvää musiikkia ja kauhuleffoja. Jos kertomani herätti kiinnostuksesi, ota yhteyttä. Ja vaikka asuisit toisella puolella Suomea, ei haittaa, viestit kulkevat. Toivottavasti kerrot viestissä itsestäsi, on tylsää saada parin rivin pituisia yhteydenottoja, sellaisiin en jaksa vastata.
Kulttuurialan ihminen ja työläinen täällä huhuilemassa kavereita, miehiä tai naisia, erilaisiin rientoihin ja yhdessä tekemiseen: konsertteihin, teatteriin, elokuviin, luonnossa liikkumiseen, sieni- ja puolukkamettään, koti-iltoihin ja lautapeleihin, miksei myös urheiluharrastuksiin ja taideprojekteihin. Tennis- tai sulkkiskaveri oliskin kiva! Mutta hyvän ystävän kanssa voi myös olla vaan, vaikka hiljaa, jos siltä tuntuu ja se on hyvä niin. Olen etäsuhteellinen ja lapset jo maailmalla. Työssäni koen paljon sosiaalisuutta, mutta vapaa-ajalla haluaisin päästä työmaailmasta pois, johonkin aivan toiseen, ja ystävähän siinä olisi parasta. Olen positiivisesti latautunut humanisti, näen ihmisissä hyvää. Sosiaalinen introvertti ja omasta mielestä hirmu luova, hauska ja huumorintajuinen:) Pidän itseni kunnossa, liikun ja kuntoilen, ja muutenkin pyrin noudattamaan terveellisiä elämätapoja, en käytä päihteitä tai muitakaan stimulantteja. Viestitään, tutustutaan ja nähdään, jos siltä tuntuu! Pist rustaten:)
Kaipailisin elämääni läheisiä, hieman samanhenkisiä tyyppejä, naispuolisia kavereita Joensuusta - alkuun kirjoitellen, myöhemmin mahdollisesti tavaten? Vapaa-ajalla mm. kuuntelen musiikkia (toisinaan myös rannan & metsän hiljaisuutta), ulkoilen, luen, piirrän, valokuvaan, katselen elokuvia. Elokuvista eniten minua kiehtovat melodraamat, tragikomediat. Olen reilu 40 -vuotias työssäkäyvä heteronainen, elän perheeni kera. Heitäthän sähköpostilla. ✏️☀️
Hei etsin kavereita käytännön ihmisistä. Maaseutu / haja-asutus henkisistä ja kenties yrittäjä henkisistäkin. Elikkä sellaisia joita kiinostaa tai puuhailevat / harrastavat esim : vanhempia autoja / koneita / traktoreita. Puutarha tai isompaa viljelyä. Hyötyliikunta. nikkarointi / vanhan kunnostus. Hevosharrastajat / yrittäjät. Muut eläin harrastajat. ok-talossa asuvat. marjastus kirpparit vanhempi musiikki / elokuvat vaatteita valmistavat / korjaavat / suutari taitoiset. Tässä muutamia nyt aluksi. Kaikkea ei tarvitse harrastaa mikä kenenkin kohdalle sattuu. Live seura olisi pää asiassa hakusessa. Toki muutamia viestejä voidaan täällä kirjoitella tutustumisen pohjaksi. Itse olen 50 v Joensuusta muuttanut Liperiin 2011 jossa asun kahden kissan kanssa vanhassa talossa. Haja-asutusalueella asun jossa luonto on tosi lähellä ja silti hyvät liikenne yhteydet. Mustikat on ainakin löytyneet tosi läheltä. Joensuussa tulee käytyä isommilla ostoksilla ja tarpeen mukaan. Täysi ikäiset henkilöt voivat ottaa yhteyttä Tietysti asiallista luotettavaa seuraa etsin ja keskustelu taitoista myös. Tässä nyt tärkeimpiä ainahan jotain jää mutta jos voin niin lisään tänne sitten.
Hei! 👋 Olen kolmikymppinen mies, joka viihtyy parhaiten luonnon keskellä – metsäpoluilla, vesillä ja trangian äärellä. Kalastus, retkeily ja rauhalliset hetket luonnossa tekevät arjesta paremman. 🌲🎣🔥 Luonteeltani olen rauhallinen, luotettava ja lojaali. Aluksi saatan olla hieman varautunut, mutta kun tutustuu, olen helposti jutteleva ja rehellinen tyyppi. Arvostan aitoja keskusteluja, huumoria ja sitä, että voi olla oma itsensä. Olen kiinnostunut myös sijoittamisesta ja taloudellisesta tulevaisuudesta, mutta vastapainoksi elämässä pitää olla myös naurua, hyviä keskusteluja ja irtiottoja arjesta. Etsin miespuolisia kavereita, joiden kanssa voisi jutella mistä vain, lähteä joskus luontoon, kalalle tai vaikka vain vaihtaa ajatuksia kahvikupin äärellä. Paikkakunnalla ei ole suurta merkitystä – tärkeintä on hyvä fiilis ja molemminpuolinen kiinnostus tutustua. Jos kuulostaa siltä, että voisimme tulla toimeen, laita rohkeasti viestiä. Ehkä seuraava retki tai hyvä keskustelu alkaa siitä. 😊🍀
Hei, täälläpä kirjoittelee reilu 30v Joensuulainen mies. Etsiskelen lähialueelta ystäviä/kavereita viettää aikaa. Vapaa-aika kuluu vaihdellen, pidän luonnossa liikkumisesta ja tutkimisesta, sarjoja tulee katottua, lueskeltua, kielien opiskelua. Eritysesti melonta viehättää. Persoonana olen erittäin rauhallinen, kuunteleva ja henkisesti vahva. Minut saa helposti vaikka kahvittelee, lenkeille, kirpparikierroksille yms. Laita viestiä jos kiinnostaa puuhastella!
Hei! Etsin ajatustenvaihdosta kiinnostunutta, keskustelutaitoista seuraa; joka ei jää vain yhden sanan lauseisiin. Toivon viestin vaihtoa alkuun täällä tai KiK:n kautta. Jos aiot kirjoittaa vain yhden viestin, älä suotta vaivaudu. Olen 46v. nainen ja etsin ystäviä miehistä 36-52v. ikäluokasta. Olethan sinäkin sinkku, en kaipaa draamaa, kiitos. Tuohon alas listasin asioita joista olen kiinnostunut, jos löydät yhteisiä asioita, nakkaa viestiä 🙂.
Tosiaan täällä 31v miekkonen Joensuusta etsii jutteluseuraa :) Vähän itestäni voin kertoa tässä. Elikkäs, tykkää liikkua luonnossa, esim kalastaen taikka muuten eräillen. Pelailen myös jonkin verran videopelejä ja kattelen leffoja/sarjoja ja harrastan frisbeegolfia 🙃 Tulkaa laittamaan viestiä ihmeessä :) Voidaan myös höpistä telegramissa :)
Haussa siis tosiaan uusia ystäviä elämää rikastuttamaan. Olisitko juuri sinä uusi ystäväni?
Moi! Täällä kirjoittelee 23v opiskelija. Ois kiva tutustuu uusiin ihmisiin ja löytää suht samanikäisiä kavereita Joensuun seudulta. Harrastan salilla käymistä ja kiinnostuksen kohteita löytyy aika laidasta laitaan. Vapaa-aika kuluu tv-sarjojen, somen selaamisen, käsillä tekemisen ja liikunnan parissa. Luonteeltani oon huumorintajunen, luova ja luotettava. Alkuun vähä ujo, mutta alkujännityksestä ku pääsee, nii lähen helposti mukaan juttuihin. Laita ihmeessä viestiä, nii katotaan, mitä keksitään😊
Moi! 😊 Etsin kaveria tai kavereita juttelemaan elämästä, välillä syvällisesti, välillä ihan kevyitä juttuja. Sukupuolella ei periaatteessa ole väliä, kunhan huumorintajua löytyy. Tai eihän se tietty ole itsestäänselvää mätsääkö huumori, mutta ainahan voi kokeilla. Olen henkinen ja omasta mielestäni rento tyyppi, elänyt kohta 18 vuotta erityislasten kanssa, joten paineensietokyky on testattu käytännössä 😄 En ota itseäni liian vakavasti, vaikka elämä välillä onkin. Harrastan juoksemista(halpaa terapiaa) ja arvostan avointa, rentoa keskustelua. Jos tekee mieli jutella, niin laittele viestiä
Moro! Mitenpäs tämän ilmoituksen alottaisi, hmm. Tällä hetkellä elämässä tuntuu olevan kaikki muuten kohdallaan mutta huomaan aika-ajoin tuntevani oloni yksinäiseksi. Kuten monella muullakin vanha ystäväpiiri on kutistunut lähes olemattomiin parisuhteiden ja lasten myötä, joten kiva olisi löytää uusia huipputyyppejä elämään :) Sittenhän sitä itseään pitäisi jollain tavalla mainostaa, hmm. Tykkään viettää aikaa kotona erilaisten projektien parissa rakentelusta viherkasvien hoardaamiseen. Nautin myös lautapeleistä tai tietokoneella pelaamisesta, ja olenkin aika nörtti tyyppi mutta lähden hyvin mielelläni vaikka kaupungille kahviloita tai kirppareita kiertämään :) Sinulta toivoisin että tykkäät nähdä myös kasvokkain, kirjekavereita en ole niin etsimässä mutta alkuun on tietysti hyvä tutustua ihan vaan kirjoittelemalla, sukupuolella tai iällä ei ole niinkään merkitystä.
Hei. Toisinaan sitä kaipaa ystävää naista retkeilyyn tai muuhun kesän iloisiin hetkiin tai pitemmän aikaisiin tapahtumaan. Voihan nainen ja mieskin olla ystäviä hyviä. Sinkku mies olen . Syksyn väriloisto ja nopea pimeys iskenyt hiljalleen alkaa tunnelma kuun ja tähtien loisto saapua ikiaikainen
Hei! Olen 30 vuotias nainen Joensuusta ja etsin uusia ystäviä elämään. Tykkään paljon ulkoilusta, elokuvista/sarjoista, kokkailusta, kirpputorien kiertelystä, eläimistä ja kahvittelusta. Itselläni on 2 kissaa. Minusta saa seuraa eri aktiviteetteihin joten mietitään yhdessä mieluista :) Pistä ihmeessä viestiä ja kerro itsestäsi!
Hei, olen 23-vuotias opiskelija. Vapaa-ajalla tykkään käydä salilla, matkustella, lenkkeillä ja kuunnella musiikkia. Etsin kaveriseuraa esimerkiksi kahville, lenkille tai salille. Videopelejä en pelaa. Kuuntelen populaarimusiikkia. Aika maltillista on alkoholinkäyttöni, joskus käyn opiskelijatapahtumissa tai artistien keikoilla. Ei ole lemmikkejä. Tykkään seurata yhteiskunnallisia aiheita, kuitenkaan en tykkää kiistellä politiikasta. Haaveena olisi muuttaa valmistumisen jälkeen Etelä-Suomeen tai sinne missä töitä on.
Hei, luonnosta kiinnostunut ja siellä viihtyvä, samanhenkistä retkikaveria kaipaava vapaa nainen. Meillä on ainakin kolme yhteistä asiaa. Olen ihmisten kanssa toimeen tuleva, asiallinen, huumorintajuinen, luotettava, luonnossa viihtyvä, retkikaveria kaipaava vapaa, raitis mies. En odota sinulta samoja luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia. Jos niitä on, hyvä niin. Pääasiahan on toistensa kanssa juttuun tuleminen. Ikä ei ole ratkaisevaa, hyvä liikuntakunto on toivottavaa. Harrastan monenlaisia asioita, joiden parissa vietän aikaa luonnossa, virkistäydyn ja hoidan kuntoa. Rengastan ja seuraan peto- ja muita lintuja, valokuvaan, retkeilen, samoilen, lenkkeilen, marjastan jne. Lintujen ohella kiinnostavat muut eläimet, kasvit, maisemat, ym., mieluummin luonnontilainen tai sen kaltainen luonto sekä luonnossa tapahtuvat asiat. Harrastusten ohella teen työaskareita ja puuhailen mitä milloinkin, seuraan uutisia ja ohjelmia radiosta, televisiosta ja netistä, kuuntelen musiikkia ja katson joskus elokuvia. Olen ja liikun luonnossa usein yksin. Kaverin kanssa olisi kivempi liikkua, viettää aikaa, tutustua toisiinsa ja luontoon, keskustella, vaihtaa ajatuksia, harrastaa, retkeillä, samoilla, lenkkeillä, marjastaa jne. Tehdä sitä mikä kiinnostaa kumpaakin, muutakin kuin mainittuja. Alku- ja keskikesällä käytän aikaa lintuharrastuksiin. Halutessasi voit tutustua niihin kanssani. Retkeilyyn ja muuhun yhteiseen on enemmän aikaa muuna aikana vuodesta. Haen retkikaveria mieluummin lähiseudulta. Voit olla kauempaakin, jos esimerkiksi haluat kaverin tai oppaan lähistöllä sijaitseviin kansallispuistoihin tai muihin suojelualueisiin tutustumiseen tai jos haluat tutustua muuhun sinua kiinnostavaan. 🙂 Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä. Kerro itsestäsi, harrastuksistasi ja kiinnostuksistasi sekä mitä toivot ja mitä haluat tietää minusta tai muusta. Viestitellään - ja kiinnostuksen jatkuessa tavataan ja tutustutaan.
Heippa Uusia ystäviä mahtuisi elämääni naispuoleisista henkilöistä. Minulla on perhe, johon kuuluu mies ja teini-ikäinen tyttö. Lemmikkinä meillä on kissoja. Käyn töissä ja vapaa-ajalla tykkään neuloa. Tällä hetkellä ainakin neulomukset on keskittyneet villasukkiin, joita tulee annettua myös lahjaksi. Myös leipominen on mukavaa ja omatekoiset kahvileivät saavat miehen työkaverit kateellisiksi työpaikallaan ;) Kävelylenkeille on kiva mennä nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja toisinaan kuuntelen samalla äänikirjoja. Kesällä myös pyöräily on mukavaa ajanvietettä. Ota yhteyttä, tutustutaan lisää.
Etsiskelen helppoa ja mutkatonta mieskaveruutta/-ystävyyttä. Hyvät keskustelut esimerkiksi kahvikupin, iltakävelyn, pyöräilyn tai nuotion äärellä ovat lähellä sydäntä. Voidaan jutustella kaikesta taivaan ja maan väliltä – niin syvällisistä keskusteluista pinnallisempiin. Tykkään ajatella, että kaiken elämässä ei tarvitse aina olla niin vakavaa. Aina ei tarvitse välttämättä edes keskustella mitään, vaan joskus voi olla ihan mukavaa olla vain hiljaa yhdessä. Oon viime vuosien ajan elänyt elämää, jossa kaverit ja sosiaaliset kontaktit ovat lähinnä opiskeluissa ja työyhteisössä, joten vapaa-ajan kaverikuviot pääsivät huonoon jamaan ja nyt haluan tältä osin korjata tilanteen. Jos tähän väliin lyhyesti minusta… Olen 35-vuotias ja asun Joensuussa puolison ja koiran kanssa. Arkea rytmittää mukavasti päivätyö ja siinä sivussa tulee opiskeltua. Vapaa-ajalla tykkään ottaa rennosti kotosalla kuunnellen podcasteja tai kirjoja lukien, käydä pyöräilemässä, käydä ulkoilemassa. En kuitenkaan sanoisi itseäni mitenkään erikoisen liikunnalliseksi vaan ennemminkin lepposta liikuskelua. Talvella avantouinti ja sauna on loistava tapa rentoutua, ja mukava seura parantaa kokemusta. Kaveruudessa/ystävyydessä arvostan aitoutta, välittämistä ja rehellisyyttä. Minua on usein kuvattu sosiaaliseksi ja puheliaaksi, vaikka aluksi saatan olla hieman ujo. Kun tutustutaan paremmin, jännitys karisee, ja avoimet, rehelliset keskustelut ovat aina tervetulleita. Jos olet samanhenkinen, arvostat aitoa yhteyttä ja etsit pitkäkestoista ystävyyttä, laita viestiä!
Olimme lauantaina 3.9.2022 Tiilikkajärven kansallispuiston 40-vuotisjuhlassa. Patikoimme pienehköllä porukalla Tiilikankierron. Sen päätteeksi tanssit Sammakkotammen opastuspaikalla vanhemman miehen kanssa. Valokuvasin reipasta tanssianne. Ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä, niin lähetän muutaman kuvan tanssistanne. Jos joku olettaa tietävänsä tanssijan, pyydän häntä vihjaamaan tästä ilmoituksesta hänelle. Kiitos! LISÄYS 8.10.2022 Minulle oli lähetetty Kaverihaussa yksityisviesti 6.10.2022 illalla. Valitettavasti viestin lukeminen ei onnistunut, viesti ei auennut. Viestin lähettäjä, ottaisitko yhteyttä Kaverihaussa sähköpostiviestillä. Kiitos!