Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Tilaisin ystävyyden. Ihan perus 3-4 täytteellä. Tomaattikastike ja juusto yleensä sisältyykin pohjaan. Ananastakin voi olla. En siitä säikähdä. Täytteitä voi myöhemmin lisätä jos siltä tuntuu. Mielellään ei kuitenkaan pakastetavaraa. Voin tulla noutamaan tosin kaipaisin välillä myös kotiinkuljetuksen. Mikäli ystävyys on maittavaa niin pysyn kestotilaajana.
Täältä ruudun takaa kirjoittelee 22 miekkonen Vaasasta. Juttuseuraa ja vapaa-ajan seuraa olisi hakusessa tylsiin ja kauniiseen kesäilmaan (tai talvi riippuu mihi aikaam tätä lukee). Olen huumorintajuinen ja positiivinen luonteeltani ja hyvä kuuntelija. Tietenkin multakin juttua riittää etenkin jos keniat kohtaa. Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluu pyöräily, lenkkeily ja pianon soittelu. Olen alkanut miettimään myös uusia harrastuksia kuten tennistä ja jalkapalloa. Yksin en oikein ulkoilmassa viihdy joten seuraa olisin vailla. Myös ylipäätään kauoungilla/rannalla hengailu houkuttelee. Toki leffaillat ja sisällä oleminen ei ole ylitsepääsemätöntä. Olen siis avoin kaikelle että jos sulla on ideoita anna tulla vaan. Tykkään myös matkustamisesta, uusien kulttuurien näkeminen ja niihin tutustuminen on itselleni mielenkiintoista. Tietysti myös maisemat ja niistä nauttiminen. Jos mielenkiinto heräsi rohkeasti vaan yhteyttä :) Mieluusti Vaasan alueelta jolloin voisi myös hengailla, mutta viestittely seurakin käy
Hei! Olen 25-vuotias nainen Oulusta. Olisi ihanaa köytyy uusia ystäviä/kavereita Oulusta, joiden kanssa voisi rupatella, käydä shoppailemassa, lenkillä siis ihan mitä vain mitä keksii :) Olen iloinen ja rempseä. Jos kiinnostaa tutustua ni laita ihmees viestiä :)
Hei olen tällainen kohta 20 vuotias nuori nainen oulusta. Etsin uusia kavereita joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Olen sosiaalinen, sympaattinen ja ihan mukava likka. En ole tällä hetkellä töissä- tai koulussakäyvä ihminen masennuksen ja ahdistuksen takia. Etsin kavereita 18-25 ikähaarukan välistä ja sukupuolella ei mitään merkitystä. Jos nappasi yhtään niin ei muuta kuin s-postia tulemaan :)
olen eronnui ero aheiutti kaaosta ihmis suhteita katkesi myös lähiomaiset kuolivat olen lapseton ei ole sisaruksia olen 58 vuotias asun yksin uusi suhde ei tällä hetkellä kiinosta olen toipiumassa meneestä tartten juttukaveria voi jakaa ikäiä kokemuksia sekö hyviä
Olen 24-vuotias oululainen nainen. Etsin kaikenikäisiä ystäviä juttuseuraksi. Olen hyvä kuuntelija ja varsin rauhallinen. Harrastuksiani on lukeminen, elokuvissa tai teaterissa käyminen, ulkona syöminen, kirppisten kierto ja kävely. Pidän historiasta ja fantasiasta. Jos sinua kiinnostaa yksikään edellämainituista, ota ihmeessä yhteyttä.
Hei, Olen 50 vuotias nainen Oulusta (hetero). Etsin naiskaveria elokuviin, kahville rupattelemaan jne. Harrastan kuntosalia ja lukemista + TV:n katselua : ) Tällä hetkellä minulla ei ole miesystävää. Aikuinen lapsi löytyy. Olen huumorintajuinen ja ihan fiksukin. Otahan yhteyttä!
Hei. Etsin Oulun seudulta lenkkeily seuraa eli kaveria että jonka voisin käydä kävelyllä tai pyöräilyä ajamassa. Eikä se jäisi muuttamaan kertaan. Ikää saisi olla 20-35 välillä ja mieluiten Oulun seudulta. Laita rohkeasti viestiä. Vaikka muuten vaan kirjoitelluun. Sukupuoli mieluiten naispuoliset. Miksei miehet.
Etsin uusia kavereita. 🙋🏼♀️ Oon 26-vuotias nainen seinäjoelta. Harrastuuksiini kuuluu, lenkkeily, salilla käyminen, elokuvien ja sarjojen katselu, hyvän ruuan syöminen ja herkuttelu 😁, niin ja tietty koirien kanssa ulkoilu ja touhuaminen. 🐶 Musta saa seuraa vaikka lenkille, salille, ehkä kokeilemaan jotain uutta harrastusta, autoajelulle muutenvain, leffaan, piknikille tai oikeestaa mihin vain kivaan mitä mieleen juolahtaa ja vaikka yksille tai kaksille tai pullolliselle tai vaikka kahdelle pullolliselle... 😅🍻 (vaikka juon tosiTOSI harvoin nykyään, mulle tulee ihan kamala darra niin oon todennu että selvinpäin on parempi olla. 😅) Tykkään jutella kaikesta maan ja taivaan välillä, mulle saa puhua mistä vain mitä mieleen juolahtaa, syvälliset keskustelut tai vain jutut joissa ei oo päätä eikä häntää tai järkevämmät jutut tai salaliittoteoriat ja kaikki kummalliset mysteerit on parasta juttelun aihetta välillä, miettiä vaan kaikkee kummallista tietämättä paremmin onko se totta vai ei. 🤓🤓 Oon oikeesti aikamoinen koti ----> 🐭 Tykkään olla kotona mut olis kiva tutustua uusiin ihmisiin ja saada kavereita joiden kanssa tehdä kaikkea kivaa ja jännää ja jotka sais mut poistumaan täältä kotoa vähä useammin, ei yksin tuu oikein lähdettyä mihinkään! 🙈 Luonteeltani oon, huumorintajuinen, hieman ujo, oikeesti vaikutan aluksi rauhalliselta ja hillityltä mut oon oikeesti pienimuotoinen adhd kun muhun tutustuu paremmin.. 🤔 Laita rohkeasti vain viestiä tulemaan jos haluat tutustua! 😊
Moikka, Olen 28-vuotias nainen Oulusta. Ouluun olen muuttanut muutama vuosi sitten töiden perässä ja tällä hetkellä asun yhdessä avopuolisoni kanssa. Vapaa-ajalla tykkään lenkkeillä, liikkua luonnossa ja harrastaa muuta monipuolista liikuntaa. Olen myös innokas leipoja ja ruoanlaittaja. Lautapelejäkin tykkään pelailla. Luonteeltani olen iloinen, positiivinen ja rauhallinen. Olisi kiva löytää uusia naispuolisia kavereita esim. ulkoiluun tai muihin harrastuksiin! : ) Kaikkea muutakin tekemistä voidaan keksiä! Baariseuraksi yms. minusta ei kuitenkaan ole.
Moi! Täällä uusia ystäviä etsiskelee perheellinen 36-vuotias nainen. Olisi kiva löytää ystäviä kahville, konsertteihin, leffaan ja maailmaa parantamaan. Etenkin nyt kun kesä on tulossa, niin kaipailisin seuraa ulkoilmafestareille. Sairauden ja elämäntilanteen myötä ystävät kaikonneet ja nyt olisi aika löytää uusia. Olen rempseä, huumorintajuinen, syvällinen ja aito. Eli pintaliitajat ei minusta saa seuraa :) Tykkään luonnosta, leipomisesta, kaikenlaisesta käsillä nysväämisestä, musiikista ja luovista jutuista. Olen tällainen hieman syntymähullu enkä tarvitse alkoholia pään sekoittamiseen, tosin en jätä viinilasiakaan välistä. Jos kolahti yhtään, niin laitapa viestiä :)
Moikka! Olen herkkä introvertti, joka on jäänyt todella yksin, koska minua on kiusattu ja olen ollut pitkään rikkinäinen siitä. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mikä estää minua kohtaamasta ihmisiä ja tutustumasta syvällisemmin. Ajattelin, että minulle olisi ihan kauheasti apua, jos löytäisin ystävän, jonka kanssa voisin harjoitella sosiaalisia taitoja, rikkoa kuortani ja vähentää estyneisyyttäni. Jonkun, joka tietäisi minun kärsivän tästä, mutta voisi ehkä silti tavata minut. Olen kyllä edennyt tilassani runsaasti viime aikoina. Haluaisin ihan oikeasti parantua. Olen 26-vuotias mies ja asun yksin Oulussa. Harrastan musiikin puolella laulua, sähkökitaraa ja pianoa. Pääasiassa metallia, jonkin verran klassista ja satunnaisesta muuta. Liikuntani on pääasiassa voimatreenin muodossa salilla (olen kuitenkin kai enemmän hoikka kuin lihaksikas) ja yleensäkin terveys on minulle iso kiinnostuksen kohde. En polta enkä juo.
Moikka! Olen 19-vuotias naisen alku ja asunut jo jonkin aikaa Vaasassa. En ole kuitenkaan saanut täältäpäin vielä uusia ystäviä, joten sen takia tänne kirjoittelen. 😊 Etsin siis aitoja ja luotettavia ystäviä, joiden kanssa voisi tehdä kaikkea kivaa, kuten käydä jossain tapahtumassa, kahvilla, leffassa tai vaikka vähä matkustella ympäri Suomea! Tosin ulkomaanreissukin kelpaisi! Olen huumorintajuinen, empaattinen ja energinen vaikka yksinäisyydestäni löhöänkin aina kotona. 😁 Tykkään videopeleistä, lukemisesta, sarjojen katsomisesta ja tietenkin kissoista. Paikkakunnalla ei sinällään ole väliä, mutta olisi kiva tavata joskus. Eli siis juttuseurakin kelpaa! Laita rohkeasti vaan viestiä!😊
Olen 18-vuotias tyttö Oulusta. Ehkä alussa ujo mutta positiivinen ja hyväntahtoinen. Muutin Ouluun opiskelemaan n. 1,5 vuotta sitten. Kaikki kaverit ovat vähitellen muuttaneet pois täältä ja nyt tarvitsisin uusia ystäviä. Uusi harrastus, kävelylle, kahville tai vaikka reissuun kesällä. jakamaan elämän iloja ja suruja😊 Snapchat tai wa?
Täällä 22v. oulainen etsii uusia tuttavuuksia! Tykkään muun muassa, lukea kirjoja, kattoo leffoja, shoppailla, laittaa ruokaa ja lenkkeillä. Jos on samoja kiinnostuksen kohteita ja säkin kipaat uusia ihmisiä elämääsi, nii ota ihmeessä yhteyttää :)
Hei! Olen oululainen 43-v nainen (hetero). Etsin naispuolista kaveria Oulun seudulta / Pohjois-Pohjanmaalta. Olisi ihana löytää hyvä ystävä jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, pohtia maailmanmenoa, käydä kahvilla, kaupungilla, tapahtumissa yms. Tykkään harrastaa mm. liikuntaa ja minusta saa kaverin esim. sulkapallopeliin ☺. Laitathan viestiä jos kiinnostuit.
Minulla olisi etsinnässä kaveria erilaisiin tapahtumiin. Tykkään käydä kuuntelemassa musiikkia, kävelyillä, kirppiksillä ja tsekkaamassa erikoisia paikkoja Oulussa. Olen vähäpuheinen tuntemattomille, mutta lämpeän nopeaa. Minua kuvaillaan usein rauhalliseksi, kiltiksi ja mukavaksi sekä myös laiskaksi :D Jos kiinnostaa niin ota toki yhteyttä!
Moi! Etsin samanhenkistä sosiaalista, rennon rempseää ja spontaania tyyppiä kaikkeen mukavaan! Eli siis kavereita etsimässä, jopa sielunsiskoa. Olen 26 vuotias ja asun Oulussa. Alunperin toiselta paikkakunnalta muuttanut mutta hyvin tänne kotiunut. Pohjosen likkoja. Sinä jolla kiinnostaa esim. musiikki, urheilu, biletys sillon tällön, kahvittelu ja herkuttelu, kauneus ja terveysjutut - laitahan viestiä ja tutustutaan! Iällä ei väliä kunhan olet täysi-ikäinen. :)
Olen 19-vuotias nainen Evijärveltä, mutta asun opiskelujeni takia osittain Seinäjoella. Opiskelen elintarvikealalla ja tarkoitus olisi valmistua elintarvikkeiden valmistajaksi tai leipuri-kondiittoriksi. Olen tukeva, mutta ajatuksena on aloittaa liikunnan harrastaminen, kun kelit ovat paremmat ja jos siihen saisin ystävän, jonka kanssa voisin sitä harrastaa. Olen luonteeltani ujo, mutta haluaisin silti kaverin tai kavereita, joiden kanssa viettää aikaa ja jutella. Suutun helposti, mutta minut saa hyvin helposti nauramaan. Olen hitusen perfektionisti ja turhaudun helposti, jos asiat eivät mene suunnittelemallani tavalla. En tunne harrastavani mitään kovin aktiivisesti, mutta kuuntelen hyvin paljon musiikkia, katson videoita ja pelaan pelejä. Luin joskus hyvin aktiivisesti kirjoja, mutta minulla on lievä lukihäiriö ja lukeminen on jäänyt. Toivoisin löytäväni saman ikäisiä ihmisiä, ketkä eivät ole heti ole tuomitsemassa ulkonäköni perusteella ja voisi ehkä joskus tehdä yhdessä jotakin. Sukupuolella ei ole väliä, mutta toivoisin ystäviä, jotka vastaisisivat minulle, eivätkä lopeta heti yhteydenpitoa yhden viestin jälkeen,kun näitäkin on tullut matkan varrella vastaan. Kerron itsestäni lisää, jos kiinnostaa tulla juttelemaan minulle :)
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle