Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pirkanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moikka Hakusessa kiva mimmi jonka kanssa katsoa futista. Iällä tai lemppari joukkueella ei ole väliä, tulen toimeen kaiken ikäisien kanssa. Katson eniten englannin valioliigaa, mestareiden liigaa ja maju pelit. Kuuntelen metallia joten jos ei futis maistu niin mun kanssa voi myös esim. tissutella olutta ja kuunnella musaa. Mikä onkin mun mielipuuhaa mökillä. En jaksa mitään parisuhde draamaa sun muuta vaikeilua, niin vain kaveri hakusessa.
Hei, olen vasta Tampereelle muuttanut ja aloittamassa uraa uudella alalla. Mukanani muutti myös puolisoni, jonka kanssa tykkäämme tehdä yhdessä paljon asioita. Muutamia ystäviä kaupungista jo löytyy, mutta uudet tuttavuudet ovat aina plussaa ja tervetulleita. Henkilönä olen sosiaalinen, puhelias ja ulospäinsuuntautunut, joka tykkää keksiä spontaanista erilaista tekemistä. Jos meillä hyvin klikkaa, tykkään nähdä ystäviäni livenä ja pitää heihin aktiivisesti yhteyttä. Vapaa-ajallani tykkään liikkua, kokkailla, käydä tapahtumissa, kokeilla uusia asioita, järjestää illanistujaisia viinittelyn ja hyvän seuran merkeissä tai vain oleskella. Harrastan myös kuntonyrkkeilyä. Etsimme puolisoni kanssa samantyylisiä aitoja henkilöitä, jotka haluaisivat tutustua meihin ja viettää aikaa porukalla.
Me ollaan kolmekymppinen pariskunta, ja ollaan todettu että suunnilleen samanikäisten ja samassa elämäntilanteessa olevien kaveripariskuntien löytäminen on sama ku ettis neulaa heinäsuovasta 🥹 Meistä molemmat opiskelee ja käy töissä, ja hektisen arjen vastapainoksi viihdytään sekä menossa että kotona. Tykätään liikkua, keksiä tekemistä ja nauraa paljon (usein myös asioille, jotka ehkä eivät olisi naurattanu vielä aamukahvia ennen) 😅 Ollaan avoimia, huumorintajuisia ja fiksuja ihmisiä, jotka osaavat olla rennosti eikä ota elämää turhan vakavasti ✨ Etsitään seuraamme toista pariskuntaa tai muuten vaan kivoja ihmisiä, jotka arvostaa hyvää fiilistä, aitoa meininkiä ja sitä, ettei aina tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää suunnitelmaa. Voidaan lähteä matkalle, keikalle, mökille, lenkille tai ihan vaan hengailla ja jutella henkeviä viinilasin/kahvikupin äärellä. Jos kuulostaa siltä, että kemiat voisi natsata, niin laita viestiä – tutustutaan! 🤩
Haaveena on löytää omaa ikäluokkaa oleva naispuoleinen ystävä. Harrastan joogaa ja muitakin ryhmäliikuntatunteja. Kesäisin myös suppailen.Olen perheellinen ja olisi kiva jos sinullakin olisi samanlainen elämäntilanne. En etsi kopiota itsestäni, mutta samankaltaisuus yhdistää. Minua innostavia asioita ovar mm. likunta monessa muodossa, avantouinti, luonto, pienet koirat, kissat, hevoset, luonto ja retkeily, puutarhan hoito, hyvä ruoka, kahvi ja tee, musiikki, äänikirjat ja matkailu monessa muodossa. Minusta ei ole kirpputoreja tai museoita kiertämään tai urheilua seuraamaan mutta kaikkea muuta voin kokeilla ainakin kerran. Olen utelias ja innostun helposti uusista asioista. Täältä haen ystävää jolla on myös tarvetta siihen ja mahdollisuuksia myös kohdata kirjoittelun lisäksi.
Moikka! Olen 27v nainen Akaasta. Oon vähän aikaa sitten muuttanut tänne, joten en tunne täältä juuri ketään. Etsin uusia ystäviä, erityisesti suht saman ikäisistä naisista Pirkanmaan alueelta 😊 Auto löytyy niin pienet välimatkat ei haittaa 🚗 Asun miehen, koiran ja 2v tytön kanssa. Odottelen tällä hetkellä toista tyttöä syntyväksi alkuvuodesta. Etsinnässä olisi siis ystäviä, joita ei monesti mukana kulkeva lapsi haittaa. Mulle ei ole väliä onko sulla lapsia vai ei! 😊 kiva tietty olisi löytää lapsellekin kavereita. Oon just jäänyt äitiyslomalle töistä, niin aikaakin olisi :) Oon luonteeltani puhelias ja huumorintajuinen, mun kanssa saa heittää kaikenlaista läppää 😄 tykkään käydä shoppailemassa, juhlimassa, kahvitella, kierrellä kirpputoreja, festareilla, uimassa, lenkkeilemässä, lähteä mökille ym. Arvostan ystävyyssuhteita joissa ei tarvitse ottaa paineita toisen näkemisestä ja saa olla oma itsensä 🫶🏻 Jos susta tuntuu että meillä vois synkata, laita rohkeasti viestiä!
Etsin uusia kavereita. Ikähaarukka 18-50v. Oon ite 29v Parkanosta. Harrastan käsitöiden neulomista ja virkkaamista, luen kirjoja, lenkkeilen välillä. Moni sairas ihminen olen, mut ei kannata pelästyy. Löytyy adhd myös. Asun mieheni ja meidän koht puol vuotiaan tyttären kans.
Täällä kirjoittelee 34v perheellinen nainen Parkanosta. Kaipasin ystäviä, mieluusti lähialueilta, jotta voitaisiin käydä esimerkiksi kahvilla, kävelyllä, melomassa kanootilla jne. jne., mutta myös ”etäystävät” viestittelyyn olisivat tervetulleita. Vapaa-ajalla tykkään mm. liikkua luonnossa, katsoa sarjoja, ajella lähialueilla. Olisi kiva saada kasaan porukkaa esimerkiksi padelia pelaamaan, värikuulasotaan tai ihan mihin vaan! Joskus olisi kiva käydä viihteelläkin, edes pari kertaa vuodessa 😅 Toivoisin ystävältä erityisesti huumorintajua, itse kun tykkään vähän ala-arvoisestakin huumorista. Jos yhtään kiinnostelee, niin ota yhteyttä 😊
Heiiiii! Etsin naispuoleisia ystäviä Tampereelta, tai miksei muualtakin, jos sua innostaa tutustua! 😊 Olen 37-vuotias naishenkilö. Minulla on aviopuoliso ja kissa. 🐱 Olen työelämässä. Läheiset/tuttavat asuvat suurimmaksi osin toisilla paikkakunnilla, joten olisi mukava löytää samanhenkinen uusi ystäväinen kahvikupposen äärelle tai vaikka leffaseuraksi, neulomisprokkikseen seuraksi tai muihin aktiviteetteihin, joihin voisi suunnata joskus myös työpäivän jälkeen tai viikonloppusin😊 Toki ystäväinen kauempaakin kirjustelukaveriksi olisi kiva. Mieluisia harrastuksia on tällä hetkellä mm. piirtäminen, maalaus, huonekasvit, ulkoilu, frisbee golf, leffailu, sarjamaratonit, jooga. Muita kiinnostuksen kohteita on psykologia, söpöt ja kauniit asiat, fantasia (HP, GoT, Stranger Things yms.). Puuhailut vaihtelevat välillä kausittain. Sinun ei tarvi olla kiinnostunut kaikesta mistä minä. Keskusteltavaa löytyy aina 😊 Olen ystävällinen, avoin ja empaattinen ihminen. Tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. 😊 Olen introvertti, ja vaikka olenkin puhelias kahden kesken tavatessa, niin toivoisin, että voitaisiin ihan rauhaksiin tutustua ensin esim. spostin/signalin välityksellä. 😊🌸 Nähään ollaanko samanhenkisiä. Ystävyydeltä toivon rentoutta ja kiinnostusta puolin ja toisin. Toivon että osaat esittää kysymyksiä myös minulle kun kirjoitat! 💖 Tulee fiilis mullekin, että oot oikeesti kiinnostunu tutustumaan. Koska arki voi olla välillä kiireistä itse kullakin ja aikataulut mennä ristiin (..puhumattakaan palautumisesta tai ajasta omien harrastusten parissa), toivon että pystyisit pitämään myöhemminkin yhteyttä myös viestitse rennolla otteella tapaamisten lisäksi. 😊 Ymmärrän jos menee hetki vastata. 🌼 Ystävyyttä ei voi myöskään hoputtaa. Kerro sä puolestaan jotain itsestäsi 🌸❄️⭐ Mitä sä oot viime aikoina tykänny puuhata ja miksi? 😊 Onko jotain uusia innostuksen kohteita? Mitä oot tykänny pakkasista? 😄 Tämä ilmoitus ei vanhene 😊🌷 Kirjoittelemisiin! ⭐🍀
Moi! Löytyiskö täältä talviurheilusta kiinnostuneita, josta sais kaverin vaikka pohjosen reissulle taikka lähistöllekin nyt tulevan talven aikana? Tutustutaan toki muutoin eka 😄 Joku pieni porukkakin vois olla hauska jos useempia kiinnostuu! Oon ite tällä aktiivinen ja ihan sosiaalinen tapaus, mutta nykyisessä kaveripiirissä vähemmän tuollaisista innostuneita.
Olen pian valmistuva IT-tradenomi, 5v pojan 50/50 isä. Olen muuttanut toisaalta Tampereelle n. 5v sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi löytää kavereita, tai edes kunnolla tutustua kaupunkiin. Tykkään viettää aikani poikani kanssa, kuunnella historiapdocasteja, pelata PC-pelejä, opiskella sovelluskehitystä. Tykkään myös käydä lenkillä kesäisin ja talvella pyörittelen mieluummin kahvakuulia kotona. Uudenvuoden lupaukseni on lukea enemmän kirjoja. Katson vähän sarjoja, tällä hetkellä The Great, mutta innolla odotan GRRM:n Knight of the Seven Kingdomia. Oma juttuni ovat syvälliset keskustelut, ajatusleikit, kaikenlainen "pekulointi". Huumorini on ainakin omasta mielestä nokkelaa tilannehuumoria, mutta ei kuitenkaan muiden kustannuksella. Minulla on herkkä sosiaalinen antenni, otan muut huomioon ja kohtaan jokaisen omalla tavalla. Lähtökohtaisesti etsin kaveria jonka kanssa käydä silloin tällöin kahvilla/muutamalla oluella, vaihtaa kuulumisia ja jauhaa yleisesti asioista. Jos yhteinen urheilulaji löytyy, voidaan harrastaa myös sitä. Haluaisin kovasti päästä mukaan DnD porukkaan, lupaan opetella säännöt ja järjestää aikaa pelaamiselle <3 Jos sinulla on samanikäisiä lapsia, niin voitaisiin joskus järjestää leikkitreffit. En ole aktiivinen tekstailija, joten sovitaan mieluummin tapaaminen kahvin merkeissä!
Hei! Oon opiskelija ja äiti, ja etsin mulle ystäviä, kellä olisi myös lapsi(a)! (Eli ei luonteeltaan lapsellisia mut saa olla lapsenmielinen!) Oon luonteeltani introvertti mut, kun pääsen vauhtiin, tykkään kyllä höpötellä. Oon positiivinen enkä ota asioita vakavasti - paitsi kun on tarpeen. Oon ystävällinen ja muut huomioon ottava - ja sitä samaa toivon myös mun ystäviltäni! Mä tällä hetkellä opiskelen. Harrastan käsitöitä, lukemista, salilla käymistä ja juoksua. Nautin keikoilla käymisestä sekä museoista ja oikeastaan kaiken moisesta kulttuurista. Multa löytyy omat suosikki artistit mut oon avoin kokeilemaan aika laajalla skaalalla jotain uutta! Mun lapsi on 4. Me tykätään yhdessä ulkoilla, värittää, reissailla ja leipoa. Kaipasin itse aikuista seuraa, kenen kanssa voitaisiin käydä yhdessä esimerkiksi leikkipuistoissa, lasten tapahtumissa ja tulevaisuudessa miksei reissuissakin, jos hyvin natsaa. Mulle on tärkeetä ihmiskontakti. Eli kaiken tän arjen pyörityksen keskellä, en aina ehdi pitää puhelimitse yhteyttä ja tykkäänkin enemmän nähdä ihmisiä kasvotusten ja käydä siinä kuulumiset läpi! Mut kuitenkin aina tarvittaessa tukena myös puhelimen välityksellä (: Etsin pelkästään kavereita muunlainen seura ei ole haussa!
Olen liikunnallinen eläkeläinen joka kaipaa samanhenkistä naista yhteisiin menoihin ja harrastuksiin
Moro! Oon 23-vuotias opiskelija, joka kaipaa ystävää. Sellaista aitoa ystävyyttä, joka antaa molemmille jotain. Yritän kiteyttää tekstin mahd. Lyhyeksi, ettei sitä ole liikaa :) Olen hyvin avoin, kunnioittava, ystävällinen ja teeskentelemätön persoona. Musiikki on erittäin tärkeää minulle. Haluaisin löytää soittoseuraa jonka kanssa perustaa bändi :) soitan kielisoittimia ja pidän myös laulamisesta ja omien biisien tekemisestä. Rokki ja iskelmä ovat minulle mieluisinta musiikkia. Olen myös urheilullinen, seuraan joukkuelajeja kuten lätkää ja jalkapalloa, ja pidän juoksulenkeistä. Kävelyt ja kaiken pohtiminenkin on minulle tärkeää ajanvietettä, pidän syvällisistä keskusteluista ja pohdiskelusta. Lukeminenkin on mukavaa. Tulipas tästä nyt kuitenkin aika pitkä, joten lopetan tähän. Tule ihmeessä juttelemaan, jos tuntuu siltä, että kiinnostuit. Etsin pelkkää ystävyyttä, joten sukupuolella ei ole väliä.
Etsin juttelu seuraa maalais- ja luonnonläheisistä ihmisistä. Saman henkinen ystävä olisi toive. Asun maalla ja harrastan pienviljelyä, leivontaa, neulontaa. Kasvit ovat intohimoni. Arvostan hyvää keskustelua erilaisista ajankohtaisista aiheista.
Heippa, olen muuttanut muutamia vuosia sitten Tampereelle ja vaikka olenkin saanut kivasti töiden ym. kautta tänne kaveripiiriä, niin kaikki paikalliset ystäväni ovat perheellisiä/parisuhteessa/kiireisiä ja eivät oikein irtoa spontaaneihin näkemisiin lyhyellä varoitusajalla. Olisi kiva jos olisi enemmän kavereita, joita voisi kysyä lähtemään iltalenkille, yleiselle saunalle tai johonkin livekeikalle vähän lyhyemmälläkin varoitusajalla eikä aina tarvitsisi sopia viikkoa etukäteen 😄 Olen aktiivinen ja sosiaalinen tyyppi, ja minulla on paljon harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Avainsanoja esim. vaellus, reissaaminen (Suomessa ja ulkomailla), politiikka, yhteiskunnalliset asiat, uutiset, liikunta (ryhmäliikunta, uiminen, hiihtäminen, ratsastus, lenkkeily ym.), museot, saunat, koira ym. Päihteitä en käytä ja viihdyn vaan paremmin päihteettömien ihmisten seurassa ylipäätään. Olen päivätöissä ja minulla on useampia säännöllisiä harrastuksia, mutta myös aikaa uusien ihmisten tapaamiselle 😊 Tykkään keskustella elämästä, ihmisistä ja politiikasta ja tykkään myös siitä että keskustelukumppanilla on mielipiteitä. Kaikesta ei todellakaan tarvitse olla samaa mieltä, ja hienoa jos toinen tykkää haastaa keskustelussa itseään ja toista (sosiaaliset taidot toki huomioiden) eikä ole jumissa yhdessä näkemyksessä. Some, muoti, kauneudenhoito, Netflix jne. eivät puolestaan kiinnosta oikein yhtään 😅 Etsin tällä kertaa nimenomaan ehkä vähän samanlaisessa elämäntilanteessa olevia kavereita (= sinkkuja, perheettömiä, tamperelaisia), joilla voisi olla mahdollisuus nähdä myös spontaanimmin arjen ohessa. Toki hienoa olisi löytää myös sellainen ihminen, jonka kanssa voisi tutustua hyvin ja tehdä myöhemmin myös vaikka yhteisiä reissuja tms. Toivon että olisit about samaa ikäluokkaa ja tasapainoisessa elämäntilanteessa, että energiaa riittää myös ystävyyssuhteisiin. Jos innostut laittamaan viestiä niin kerrothan itsestäsi ja siitä millaisiin juttuihin itse kaipaisit seuraa 😊
Moi! Nelisen vuotta sitten Tampereelle muuttanut sinkku, perheetön, 39v mies etsii uusia ihmisiä elämään satunnaisen yksinäisyyden vastalääkkeeksi. Käyn päivätöissä IT-alalla isossa pörssiyhtiössä johtavana asiantuntijana yliopistokoulutuksella. Vapaa-ajalla harrastelen liikuntaa, (mm. kuntosalia, boulderointia, joogaa, salibandya, hiihtoa, maastopyöräilyä), ulkoilen, kokkailen ja tykkään käydä ravintoloissa, matkailla Suomessa (varsinkin Lappi kiinnostaa) ja ulkomailla (Euroopassa yli 10 maata kierretty, eipä juuri muuta), saunon, kuuntelen musaa. Kesällä tykkään käydä mökillä ja festareilla. Viime kesänä Provinssin lisäksi kävin myös Natural High -festareilla ja Viikinsaaren Summerwibes-festareilla. Muita kiinnostuksia mm. psykologia, terveys, sijoittaminen, tiede, tekoäly, johtajuus, liike-elämä, autot. Luen paljon ja jatkuvasti, niin aamu-Hesaria, Talouselämää, psykologisen ja henkisen kehityksen kirjallisuutta kuin elämänkertoja. Luonteeltani olen sosiaalinen introvertti, määrätietoinen analyyttinen pohdiskelija mustalla huumorintajulla ja empatiakyvyllä varustettuna. Tausta pieneltä paikkakunnalta, melkein maalaistaustaa siis. Jollain tavalla ikuisesti nuori myös - Tampereen kaveripiirini koostuu tällä hetkellä pääosin itseäni noin 10 vuotta nuoremmista. Kaipaisin kuitenkin ystävää, jonka kanssa nähdä useammin ja kokea syvällistä yhteyttä. Haen nyt päästääntöisesti miespuolista kaveria, kun naiskavereita on jo riittävästi. Toisaalta tähtien asennon ollessa kohdillaan, yhteensopivan kumppanin löytämiselle olen myös avoin, olen ollut nyt sinkkuna pari vuotta. Löytyisikö samanhenkistä seuraa, joiden kanssa voisi harrastaa noita mainittuja (varsinkin urheilua!) ja jutella yhteisistä kiinnostuksista? Jutellaan ensin, tavataan sitten ja katsotaan, miten henkilökemiat kohtaa.
Etsin kaveria tai kaveriporukkaa, jonka kanssa viettää rennosti aikaa, urheilla, käydä konserteissa tai mitä ikinä mieleen tuleekin. Harrastan itse neulomista ja pilatesta. Olen muuttanut Tampereelle pari vuotta sitten Helsingistä, mutta ystävät jäivät sinne, enkä ole vielä oikein löytänyt seuraa täältä. Olen avoliitossa, joten en etsi parisuhdetta.
Etsin ystävää kaikkeen mukavaan tekemiseen. Tykkään käydä keikoilla ja kierrellä kirppareita. Myös museot ja taidenäyttelyt kiinnostaa. Voit asua kauempanakin. Myös pienet matkat, kahvittelut ja yhdessä vietetty aika kuulostaa kivalta. Olen naimisissa, lapset jo isoja. Ikää pari päivää vaille 50 vuotta. Asun Pirkanmaalla. Olen iloinen, huumorintajuinen ja innostun helposti asioista. Mun kanssa on helppo tulla toimeen. Sun iällä tai siviilisäädyllä ei ole merkitystä. Toivon, että kirjoitat enemmän kuin kerran.
Moi! Olen 48v mies Lempäälästä. Haluaisin löytää ystävän kenen kanssa voi vapaasti jutella elämänkulusta. Olen mielestäni avoin ja positiivinen. Introvertti. Osaan kuunnella ja kertoa näkemyksiäni. Käyn kävelyllä, talvella hiihdän, salibandya höntsään kerta viikkoon.
Hei hei hei! Mä olen 31 vuotias nainen Tampereelta, ja etsin uusia ystäviä. Voidaan kirjoittaa sähköposteja, kirjeitä tai kortteja, tai vaikka tekstailla <3 Mä tykkään: lukea (erityisesti fantasiaa ja kauhua, mutta yritän lukea vähän kaikkea), kirjoittaa, katsoa elokuvia (erityisesti elokuvateatterissa) ja sarjoja ja dokkareita, käydä teatterissa ja taidenäyttelyissä, valokuvata, matkustella, uida, käydä kävelyillä, leipoa, kokkailla, käydä kirppareilla ja kahviloissa ja ravintoloissa, ja joskus on kiva käydä myös baareissa. Oon kirjoittanut pitkän bucket listin ja toivon että voisin pian alkaa toteuttamaan sen pieniä ja isoja haaveita. Mulla on ollut masennuksen ja ahdistuksen kanssa vaikeaa vuosien varrella, mutta nyt olen toipumassa. Olen avoinmielinen ja empaattinen, toivon että myös sinä olet. Laita viestiä ja kerro itsestäsi <3