Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Paijat-hame. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Hei, toivoisin ystävää, jonka kanssa voisi viettää aikaa yhdessä. Iällä ei ole väliä, mutta olisi tärkeää, että lapset olisi vähintäänkin ok menossa mukana. Ystävä toisesta vanhemmasta olis tosi kiva, että lapsetkin löytäisivät itselleen ystäviä ja pääsisivät esimerkiksi yhdessä puistoon. Omat lapset ei ole mikään välttämättömyys, vaan ihmiset ilman omia lapsia ovat myös tervetulleita tutustumaan. Mun mukana tulee vajaan vuoden ikäinen vauva ja nelivuotias pikkukaveri. Oon kiinnostunut niin nuoremmista kuin vanhemmistakin vanhemmista. Olis esimerkiksi ihanaa, jos joku, mahdollisesti vaikka eläkkeellä oleva olis kiinnostunut lähtee vaikka uimalaan kanssamme. Sekään ei ole vaatimus, että omien lasten pitäisi olla just saman ikäisiä saati ollenkaan. Jos yhtään uteliaisuus herää, millainen porukka täältä tulis, nii pistä viestiä ja katso, et onko sellaista porukkaa, jossa koet viihtyväsi ja itsesi arvostetuksi. Miksi en kerro tästä paljoa itsestäni, niin lopulta sillä ei ole väliä että tykkäätkö molemmat samoista asioista vaan sillä et miten tullaan toimeen, ollaan valmiita joustamaan ja panostamaan.
Oon 27 vuotias lahesta. Etsinnässä ois kavereita ihan vaan viestittelyyn tai mahdollisuuksien mukaan voidaan myös nähdä! En juurikaan käytä päihteitä joten musta tuskin saa seuraa baariin. Tykkään huonoista vitseistä ja niille nauramisesta! Saatan olla aluksi vähän hiljaisempi, mutta kun tulen ulos kuoresta se häviää. Mulla on 5v lapsi joten aikataulujen yhteensopiminen voi olla hankalaa. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, kunhan tullaan juttuun! Pistä viestiä ja kerro itestäs niin katotaan kohtaako kemiat 🥰
Moikka! Oon 26-vuotias parisuhteessa oleva nainen Lahdesta. Oon sosiaalinen, puhelias, räväkkä, toimelias, aktiivinen, eläinrakas ja tykkään höpötellä oikeastaan ihan mistä vaan. Innostun helposti erilaisista aiheista ja juttua kyllä riittää. Etsin tositarkoituksella ystävää, jonka kanssa voisi arkenakin lähteä spontaanisti tekemään asioita ja olisi myös innokas pitämään yhteyttä viestitse oma-aloitteisesti. Mennään käymään keikalla, kahvilla, kirppiksillä, leffassa, ulkoilemassa, messuilla, pelataan lautapelejä tai mennään vaikka mökille!<3 Jos koet että jaksaisit aidosti antaa energiaa uuteen ihmissuhteeseen, niin laitappa äkkiä viestiä!
Olen 22v Vääksystä. Harrastan judoa ja pallopelejä. Omistan koiran, jonka kanssa ulkoilen hyvin paljon. Olen monipuolinen tekijä ja tulen erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen. Haluaisin uusia kavereita/ystäviä, koska niitä ei ole paljoa. Eniten kaipaan jutteluseuraa arkeen. Kävelyille, kahville, elokuviin ja oleskeluun kavereita siis kaipailisin kovasti. Mielellään haluaisin ystäviä, joilla olisi koiria ja jotka lähtisivät lenkki seuraksi ja luontoon kanssani. Urheiluseuraksikin kaipaisin ihmisiä. Iällä ja sukupuolella ei ole väliä. Olisi mukavaa jos olisit kiinnostunut samoista asioista. Snapchatin ja Instagramin saa kysymällä jos sitä kautta haluaa pitää yhteyttä, whatsappia varten numeron saa kanssa kysymällä.
Heippa, Olen 52-vuotias ihminen itäisestä päijät-hämeestä. Olen empaattinen, avoin ja introvertti luonne, mutta samalla todella huumorintajuinen persoona. En viihdy suurissa ihmismassoissa, mutta ystävän kanssa olisi mukava jakaa asioita ja kokea. Rakastan syvällisiä keskusteluja, mutta politiikka ei kuulu ykkös keskustelujen kohteisiini. Harrastuksiini kuuluvat valokuvaus, nikkarointi ja käsityöt ja joskus vain luonnon ihmeellisyyden katseleminen kesäisenä päivänä. Asun maaseudulla, ja luonnon läheisyys sekä rauhallisuus ovat minulle tärkeitä. Kunnioitan jokaista ihmistä omana itsenään ja uskon, että erilaisuus on rikkaus. Ulkonäkö ei määrittele ihmistä, vaan se mitä on sisällä. Kaipaisin elämääni avointa ja rehellistä ihmistä, joka voisi olla seurassani oma itsensä. Arvostan toisten kunnioitusta, avoimuutta, avarakatseisuutta ja empatiaa ystävyyssuhteessa. Ei ole väliä mistäpäin olet, mutta minulle olisi myös tärkeää, jos voisimme tutustumisen edetessä tavatakin. Jos jaat samanlaisia arvoja ja etsit aitoa ystävyyttä, otathan rohkeasti yhteyttä! Olen parisuhteessa, jossa ei eritellä sukupuolia ystävyydessä, vaan hyväksytään kaikki ja luottamus, avoimuus ja rehellisyys on kaiken a ja o. Kirjoittelemisiin.
Olen rauhallinen, melko hiljainen mutta en suinkaan huumorintajuton työssä käyvä nainen. Vapaa-ajalla katselen telkkaa, ulkoilen ja luen jonkin verran. Arki ja elämä on ihan hyvää... Yksin ei kuitenkaan tule lähdettyä tapahtumiin, leffaan tai vaikka keikoille joten kaveri olisi etsinnässä. Ensi kesälle on yksi festarilippu jo hommattuna, toivottavasti tulee käytettyä😉 Jos sinulla olisi elämässäsi silloin tällöin aikaa ja tilaa yhdelle uudelle ihmiselle niin olisi kiva kuulla sinusta🤩
Etsin uusia pitkäaikaisia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa käydä leffassa kahvilla tms . Olen 44v nainen ja naimisissa. Minulla on pitkäaikaisia sairauksia,mutta olen oppinut elämään niiden kanssa.vaikka tuokin omat haasteensa.olen ajatellut sairaudet rikkautena. Tällä hetkellä olen sairaslomalla . Harrastan kirjeenvaihtoa, luen jonkun verran, puutarhan hoidosta tykkään,lenkkeilen jonku verran,leffassa tulee käytyä jonku verran. Olen kokenut kovia,mutta olen selviytynyt niistä entistä vahvempana. En tykkää juorukelloista,selän takana pahaa puhuvia.arvostan aitoja ihmisiä ,joiden seurassa voi olla ihan oma itsensä.
Moikka. Oon alkanut käymään salilla ja kaipaisin kovasti salikaveria. Olis helpompi testata uusia juttuja ja muutenkin seura olis todella kiva sekä voitaisiin toimia motivaationa molempiin suuntiin! Oon 23 vuotias nainen ja muuttanut viime syksynä lahteen opiskelemaan joten muutenkin olisi kiva saada kavereita.
Olen 50+ objektiseksuaali, joka löytää kauneutta ja lumoa laittautuessaan naiseksi esineen seurassa, joka on minulle tärkeä ja kaunis. Esineen läsnäolo herättää minussa turvallisuuden, ilon ja rakkauden tunnetta. Olen luonteeltani rauhallinen, avoin, huumorintajuinen ja empaattinen ihminen. Tärkeintä on löytää ystävä, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja sinä voit olla sellainen kuin sinä olet. Etsin ystävyyttä, jossa voimme yhdessä jakaa ajatuksia, keskustella ja tavatakin ehkä illanvieton merkeissä joskus. Olen sinut niin miehenä kuin naisena (crossdressing) ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Etsin ystävää, joka arvostaa ja ymmärtää erilaisuutta. Kaipaan ystävää, jonka kanssa voin jakaa elämän kauneutta ja ymmärrystä. Romanttista tai s. suhdetta en etsi, vaan aitoa ja merkityksellistä ystävyyttä. Jos arvostat erilaisuutta ja olet avoin tutustumaan uusiin ihmisiin, otahan rohkeasti yhteyttä. Yhdessä voimme luoda ystävyyden, joka perustuu avoimuuteen, kunnioitukseen ja hyväksyntään. Odottelen innolla viestiäsi ja uuden ystävyyden alkua !
Moi 43 v työssä käyvä rehellinen mies Heinolasta etsii kumppania tai kaveria vähän yksinäiseen ja tylsäänkin arkeen. Olen rauhallinen ja rento ja turvallinen mies. Haen pääasiassa naispuolista henkilöä. Toivoisin rehellistä kumppania tai kaveria ja sellaista, joka haluaa sitoutua suhteeseen. Oli se sitten parisuhde tai vaikka kaverisuhde. Asioita, joita haluan tehdä; katsella tv-sarjoja ja elokuvia, pelata tietokoneella ja pelikonsolilla, kuunnella musiikkia, autolla ajaminen, moottoripyöräily, veneily, kalastaminen, luonnossa oleminen. Autojen korjaus. Laitahan mulle viestiä, kiitos. Piristäisi yksinäisen miehen päivää kovasti. Terveisin Teemu
Hei! Täällä huhuilee reilu, avoin ja tutkiva ihminen. Kiinnostuksieni kohteisiin kuuluu kauniiksi laittautumisen ja persoonallisen pukeutumisen, vaatteiden ompelun ja valokuvaamisen lisäksi itsensä ilmentäminen, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Tyylini on rohkea ja näyttävä – pidän vaatteista, joissa yhdistyy ainutlaatuisia materiaaleja ja klassisia, jopa viktoriaanisia vaikutteita. Toisaalta arjessa olen varsin arkinen oma minäni. Mutta olen luova ja käsityöt ovat lähellä sydäntäni. Olen empaattinen ja toivon, että jokainen voisi olla seurassani sitä mitä on. Olen luonteeltani introvertti, joten nautin erityisesti rauhallisista ja merkityksellisistä yhdessäolosta toisen ihmisen kanssa. Minulle on tärkeää kunnioittaa toista ihmistä sellaisena kuin hän on, ja toivon, että voisimme rakentaa yhteyden avoimuuden ja luottamuksen pohjalta. Arvostan erilaisuutta ja rohkeutta olla just sä. Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa voisi viettää aikaa ehkä kokeillen erilaisia tyylejä ja valokuvaillen. Olen myös valokuvaaja ja vaatteiden ompelija, mutta sinun ei tarvitse välttämättä jakaa näitä kiinnostuksenkohteita – tärkeintä on avoin mieli, sopivasti ”hulluus” ja halu viettää aikaa yhdessä etänä, mutta myös joskus tavaten. Arvostan rehellisyyttä, avoimuutta, ennakkoluulottomuutta, luottamusta ja ennen kaikkea toisen ihmisen kunnioittamista. Jos koet, että meillä voisi olla yhteistä, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla!
38 vuotta on ikää eikä ystävän ystävää...alkaisitko sinä juuri minulle ystäväksi, sellaiseksi jonka kanssa voi soitella ,nähdä, kyläillä puolin sekä toisin. voisin kertoa itsestäni hieman. Olen naimisissa oleva perheen äiti. Lapsia on siunaantunut kolme. Harrastuksiini kuuluu luonnossa liikkuminen, käsityöt sekä askartelu. Arkipäivät käyn töissä, mutta vapaalla kaipaan ystävää, sellaista tosi ystävää. Etsin vain pitkäaikaista ystävää.
Runovaeltaja valovuosien takaa etsii sydänten välisessä tyhjyydessä sp-yhteyttä henkevään naiseen.
Olisipa mukavaa löytää seuraa toisesta miehestä tai naisesta taikka muunkinlaista seuraa. Kaveriksi kävelyretkille ulkoilureiteillä taikka muualla. Luontokin näyttää paljon upeammalta kaverin kanssa. En sulje pois muitakaan mahdollisia yhdessä olo hetkiä. Olisihan se jo paljon jos olisi kirjeenvaihdossa... Olen tälläinen köriläs. Ikääkin on karttunut täydet 75 vuotta. Minusta olisi upeata jos voisimme aluksi vaikkapa vaihtaa kuulumisia sähköpostilla.
Olen Julia, 18v merkonomiksi opiskeleva ja muutin tänä syksynä Lahteen. Toivoisin juttuseuraa ja uusia tuttavuuksia☺️ Olen eläinrakas, tykkään musiikista ja hei seuraan myös lätkää🩵 oon huumorintajuinen ja hyvät käytöstavat omaava! Oon aluksi ujo, mut kun tutustutaan oon ehkä liiankin puhelias. Sanoisin, että sukupuolella ei ole väliä, mut ikä siinä 18-27 välillä! 🫠 Laita rohkeasti viestii en pure ja hei ilmoitus ei vanhene! 😚 Snp @juliatolvanen07
Olen kuuskymppinen liikenneope sekä rakennusinsinööri nastolasta. Etsin täysi-ikäistä mutta alle 45v hoikkaa naista ystäväkseni. Tykkään koirista ja lapset ei este jos sulla sattuu olemaan. Asun isossa rivarissa ja puuhastelen kaikenlaista, liikun paljon ja pidän luonnosta ja erityisesti koirista!! Ota yhteyttä niin ystävystytään!! Ismo
Moi! Löytyisikö tätä kautta musiikin soittoa harrastavaa ihmistä johonkin yhteiseen projektiin. Sävellän ja mixaan itse musiikkia muutaman vuoden kokemuksella . Olisi mahtavaa saada yhteydenotto sellaiselta, jolle musiikki on intohimo palo kuten minulle. Laita ihmeessä viestiä jos kaipaat kaveria musiikki juttuihin, niin katsotaan mitä voitaisi mahdollisesti tehdä . Sukupuolella, eikä iälläsi ole merkitystä, vain sisäinen palosi musiikkia kohtaan ratkaisee, että haluat kehittyä musiikillisesti vieläkin paremmaksi. Kuullaan! - Sami
Hei. Olen heinäkuussa 28-vuotta täyttävä nainen, ja jonkun, jonka kanssa jutella. Etsin kirjeenvaihtokaveria, koska rehellisesti; olen täysin syrjäytynyt muista ihmisistä, ja tämä yksinäisyys syö minut elävältä!! Merkittävä syy yksinäisyydelle ja taipumukselleni ottaa etäisyyttä joukkotapaamisissa. Näissä olen hiljaa, katson maahan, lasken sekuntteja,.. ja huomiota kiinnittämättä saalistan hiljaista nurkkaa jonne vetääntyä (huoh) hengittelemaan. Venyttelemään ja pohdiskellen analysoimaan viimeisintä asiaa joka vaikutti alkuun oudolta. Mutta.. ehkä näissä oudoissa keskusteluaiheissa oli sittenkin joku varteenotettava pointti. Toivoisin keskustelumme ja sisältöjen pysyvän meidän kahden välisenä. Jos luit koko ilmoitukseni ja olen mielestäsi vastauksen arvoinen, haluan lisätä jotain, josta en huutele ilman syytä. En kertonut alussa olevani nepsy. Nepsy-piirteeni ovat syy, miksen sovi tavallisten ihmisten joukkoon. Haluaisin vaan jonkun, jonka kanssa jutella elämästä etänä. Sähköpostin kautta käy, mutta kirjepostissa on jotain paljon persoonallista. Ja toivoisin sinun kertovan minullekin omista lähellä sydäntäsi olevista asioista. En halua ainoa aina äänessä.