Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Oulu. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen kohta 30-vuotias nainen Oulusta ja hakusessa on juttuseuraa sekä uusia kavereita. Toivon, että olisit suurinpiirtein samaa ikäluokkaa. Paikkakunnalla ei ole väliä. Olisi kiva myös tavata kasvotusten kunhan on tutustuttu ja juttu luistaa. Käyn päivätöissä ja näinä aikoina suuri osa harrastuksista on jäähyllä. Muuten liikun paljon luonnossa esim. marjastamassa, lintu- ja tähtibongailemassa ja amatöörivalokuvaamassa. Tykkään pyöräilylenkeistä ja uimisesta. Musiikista eniten tulee kuunneltua folk- ja melodista metallia, mutta paljon muitakin. Kulttuuri kiinnostaa siinä mielessä, että keikoilla tuli käytyä ahkeraan. Myös museoissa, teatterissa ym. näyttelyissä silloin tällöin. Olen introvertti luonne, vähän ujonpuoleinen aluksi. Tykkään viettää koti-iltoja elokuvien tai lautapelien parissa, mutta lähden kyllä kahviloihin tai kuppiloihin yksille. Biletysbaareihin minusta saa harvoin seuraa. Laittele viestiä jos haluat tutustua! Alhaalla lueteltuna tarkemmin mielenkiinnonkohteita :)
31v. nainen oulusta etsiskelee kavereita (vain platonisesti, deittailu ei kiinnosta). ei ole väliä sukupuolella tai mistäpäin olet kotoisin, mutta olisi kiva jos olisit suunnilleen minun ikäiseni. kiinnostuksen kohteita mm. - fantasia, kauhu, scifi - videopelit - valokuvaus - taiteet - dnd - koiran kanssa lenkkeily minusta saa hyvää juttuseuraa niin arkiseen löpinään kuin syvällisempäänkin keskusteluun, joten laita vain rohkeasti viestiä!
Moro! Pistän nyt testiin tänne ilmotuksen kun tähän sivustoon törmäsin:) Oon tosiaan 25v, oululainen työtön mies, sairaslomalla uupumuksen tähden. Oon muuttanut tänne 5 vuotta sitten ja kaveritilanne ei ole kovin kukoistava:D Näin alkuun ainakin viestittelykaveri ois hakusessa.. 16personalities antaa tuloksen ENFP-T tai INFP-T meikälle.. mitenhän muuten kuvailisin itteäni, olen riittävän asiallinen omasta mielestä ainakin, mutta tykkään pelleillä ja päristä vaikka aikuinen mies olenkin:D huumoria riittää, käytöstavat yleisesti hyvät, oon muuten tosi ystävällinen, mutta joku voi loukkaantua siihen jos en vastaa aina heti viesteihin.. niin käy aika usein, kun muudit vaihtuu, mutta mitään henkilökohtaista siinä 99% kerroista ei ole. Asioita mistä todella pidän: -Himym -2Pac -sopivat komediat ylipäätään (Million ways to die in the west, TED, Grown ups.. jne.) Musiikkimaku yleisesti: -rap.. viimeaikoina jääny vähemmälle, mutta yleisesti suosituimpia kategorioita meikälle -Rokki.. CCR, Bryan Adams, Foreigner, Scorpions -ja noh.. aikalailla kaikki kevyempi menee, sen raskaampi musiikki ei oo meikän juttu -Tupacilta kuuntelen chillejä biisejä eniten (It ain't easy, Better Dayz, Dear Mama, Ghetto gospel jne.)(että en oo mikään gängsteri enkä wannabe-semmonen;D (don't get me wrong, rakastan silti melkein kaikkia Tupacin biisejä) Tekeminen: -Tykkään pelata pleikalla nhl 24, rocket league, minecraft sillon tällön ja Fortnite.. atm. Ps4, mutta harkinnassa ps5 tai pc -urheilusta tykkään, mutta kunto alhaalla -leffoja ja sarjoja kuluu paljon -ja muutakin vois keksiä, mutta tällä hetkellä kokeilen vaan varpailla vähän vettä niin viestittelystä vois alottaa Rohkeesti vaan yhteyttä jos kuulostan semmoselta ukolta johon joku haluaisi tutustua:) ja sori jo valmiiksi jos en samantien vastaa:D
Etsin kavereita, suurinpiirtein saman ikäisiä. Olisi mukavaa löytää täältä kavereita joiden kanssa voisi viettää aikaa kasvotusten Olen alkuun varmaan hieman ujo, mutta tutustuttua olen puhelias ja huumorintajuinen. Tykkään liikkua luonnossa, ja harrastaa eri urheilulajeja etenkin kesällä, sekä lukea kirjoja. Tykkään myös matkustella ja käydä tapahtumissa Olen päihteetön Ota vaan rohkeesti yhteyttä jos kiinnostaa :)
En oo ikinä ollut hyvä tämmösissä, mutta oon ortodoksikristitty ja etsisin uusia kavereita jotka olis mieluusti myös uskossa (tai vähintäänkin olis sinut vakaumukseni kanssa). Tai jos oot muuten vain kiinnostunut ortodoksisuudesta niin miulta voi myös kysyä jotain... Miulta löytyy asperger niin en oo sosiaalisissa jutuissa niin hyvä kuin pitäisi. Vapaa-ajalla (sillon kun en oo kirkossa tai yliopistolla) tykkään kahtella elokuvia ja YouTube-videoita ja kuunnella musiikkia... tulee sitä myös neulottua välillä. Opiskelen arkeologiaa tällä hetkellä, ja toiveissa kirjoittaa joskus romaani jossa pääsis soveltamaan antropologista tietämystä jotenkin (esim. maailman suunnittelussa) Yhteydenotot mieluusti sähköpostiin, ja pliis koita kirjoittaa edes jonkinlainen esittely.
Etsin uusia kavereita Oulusta tai sen lähi alueilta. Voisit olla mieluiten n.30-45v . Kaipaisin keskustelu seuraa huoletonta ja kiireetöntä yhdessäoloa kahviloissa käymistä, seuraa ulkoiluun kävelylenkille, rentoon liikunta harrastuksiin (ei liian totiseen tai suorituskeskeiseen), luonto seikkailuihin tai mitä nyt sitten keksiikin. Olisi hyvä jos olet avarakatseinen tyyppi, tykkäät pohdiskella asioita, olet empatiakykyinen, ystävällinen, huomioonottava, luotettava.. sellaisia piirteitä arvostan toisessa. Voit olla nainen tai mies. Etsin pelkästään kaveria/ystävää. En parisuhdetta.
Täällä kirjoittaa 30-vuotias Oulussa asuva nainen. Perheeseeni kuuluu puoliso ja noin 1.5v taapero. Haussa on siis vain kavereita. Ensisijaisesti haen kaveria itselleni, mutta kaverit myös taaperolle ovat erittäin tervetulleita. Olen luonteeltani introvertti, mutta samalla myös sosiaalinen. Aluksi voin vaikuttaa ujoltakin, mutta tutustuttaessa juttu kyllä luistaa. Tykkään viettää aikaa kotona, mutta tällä hetkellä sitä aikaa on jo liikaa. Elämä pyörii lähinnä perheen ja töiden ympärillä. Harrastuksiini kuuluu lenkkeily ja pyöräily. Tykkään viettää aikaa myös luonnossa. Olisi mukavaa löytää kavereita jakamaan arkea ja mukaan vapaa-ajan aktiviteetteihin. Olisi mukavaa lähteä käymään esim. kahvilla tai keikoilla. Yökerhoissa en enää oikein viihdy. Myös esim. sulkapalloseura olisi tosi mukavaa.
Olen 32-vuotias mies Oulusta, jonka sosiaalinen elämä on aika olematonta ja jolle on kehittynyt tunne, että olisi ehkä ihan kiva tehdä muutakin kuin mennä kodin ja työpaikan väliä. Olen aika paljon kiinnostunut kaikenlaisesta, mm. kulttuurista, historiasta (mitä olen opiskellutkin) ja kaikenlaisesta muusta millä voin ylläpitää pseudointellektuelleja kuvitelmiani itsestäni. Tykkään pohdiskella kaikenlaisia juttuja, sekä syvällisiä että vähemmän syvällisiä, ja silloin tällöin ehkä osa siitä mitä suustani päästän saattaa olla jopa jotain mielenkiintoista. Voi mennä aika nörtiksi kyllä välillä. Tykkään tosi paljon elokuvista ja leffaseura on aina tervetullutta! Viime aikoina on tullut käytä melkein joka viikko elokuvissa, ja mukaan kyllä mahtuu. Animaatiot ovat lähellä sydäntäni. Japanijuttuja on tullut myös harrastettua. On vähän tylsää vastata kysymykseen ”Millaisesta musiikista pidät” sanomalla ”kaikesta”, joten käännän kysymyksen omasta mielestäni helpompaan muotoon ”Mitä olet kuunnellut viime aikoina?” ja vastaan tähän, että ”elektronista musiikkia, kasaria sekä J-poppia”. Voin ehkä lisätä että jazzia tulee kuunneltua myös paljon, joten kokonaisuudessa voisi sanoa, että musiikkimaussani ei ole päätä eikä häntää. Tämä on sama juttu mikä mainitaan n. 50% ilmoituksista täällä, mutta mainitsenpa silti, että saatan olla alkuun vähän ujo ja voi mennä hetki, ennen kuin saan kiinni toisen henkilön flow'sta. Sitten kun tunnen oloni mukavammaksi, ole valmis lukemaan lähettämiäni esseepituisia pohdintoja siitä, miten Rooman historia linkittyy Attack on Titaniin tai geopolitiikan roolista Marvel-elokuvissa. Kesämmällä tykkään käydä pyöräilemässä ja lenkkeilemässä, mutta nyt talvella enemmän salipohjaista liikuntaa. Mutta esimerkiksi pyöräretkellä käyminen olisi kesällä aika kivaa. Viime aikoina retkeilykin on alkanut kiinnostamaan. Tykkään käydä istumassa kahviloissa tai syömässä ravintoloissa, mutta olen hirveän huono tekemään sitä yksin, niin jos joku haluaa tulla turvaksi, niin paikka auki! Ja vaikka aika harvoin juon, kyllä minut drinkillekin tai pussikaljalle voi saada suostuteltua.
Olen 33-vuotias nainen Oulun pohjoispuolelta ja huomasin ettei minulla ole työn lisäksi juuri muuta elämää, avopuoliso ja kouluikäinen lapsi löytyy+koira. Ystävät ovat vaihtaneet paikkakuntaa ja muuten ruuhkavuodet etäännyttäneet. Olisi mukava löytää kavereita joita voisi nähdä livenäkin, alkuun toki voidaan kirjoitella ja tutustua. Luonteeltani olen mustan huumorintajun omaava, rauhallinen, avoin ja nauravainen ihminen. Olen myös hyvä kuuntelija, niin ilossa kuin surussakin. Seuraa olisi mukava saada esim. Kahville, lenkille, elokuviin, keikoille jne. Ota rohkeasti vain yhteyttä ja katsotaan mitä keksitään 🙂 sukupuolella tai iällä ei ole väliä kunhan toimeen tullaan!
Moikka! Oon vasta muuttamassa Ouluun enkä tunne sieltä ketään, ja oon välillä melko yksinäinen vaikka paljon itsekseni viihdynkin. Kaipailisin kuitenkin samanhenkisiä ihmisiä lisää ympärilleni, vaikkapa viettämään rentoja lautapeli-iltoja tai ehkä silloin tällöin jopa yksille. Mikään baari-ihminen en kuitenkaan ole, vaan pikemminkin todellinen kotihiiri. Oon luotettava, rauhallinen, ymmärtäväinen ja ystävällinen, mutta varsinkin alkuun todennäköisesti melko ujo ja hiljainen. Minulla oli hieman vaikeampi vaihe elämässä, mutta se on nyt helpottamaan päin ja olenkin innoissani nyt pyrkimässä sellaiseen elämään, mitä tavoittelen. Muutama kaveri tai jopa läheinen ystävä olisi ihana juttu. Minua kiinnostaisi sen tärkeimmän eli yleisen jutustelun (viestitellen ja livenä) ja kyläilyiden lisäksi käydä museoissa, kiertelemässä kirppiksillä, kävelyillä ja ehkä kokeilla jotain ihan uutta aina joogasta ampumiseen. Tai sitten jotain keilausta tai vastaavaa, mikään urheilijatyyppi en kuitenkaan valitettavasti ole, ja pidän rennosta tekemisestä ilman mitään suorituspaineita tai tosissaan kilpailua :D en normaalisti kokeile mitään uutta, mutta haaveilen tekeväni sitä enemmän. Haluaisin myös maalata enemmän ja kehittyä siinä, jonkin verran olen sitä tehnyt mutta edelleen surkea 😅 Myös jonkinlaiset käsityöt kuten makrameiden tekeminen kiinnostaa, en kuitenkaan ole kokeillut. Asun poikaystävän kanssa Oulun keskustan lähettyvillä, ja toivoisin että asuisit itsekin jossain lähistöllä jotta kasvokkain näkeminen tapahtuisi mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Toivoisin että olisit n. 23-34-vuotias. Jos kiinnostaa, niin voit ottaa täällä/sähköpostitse aluksi yhteyttä, mieluiten käyttäisin whatsappia sitten kun on ensin vähän viestitelty.
Olen 35 vuotias nainen ja asustelen täällä Oulussa. Olen piakkoin saamassa ensimmäisen lapseni. Minulla on onnellinen parisuhde ja pari kissan pötkylää Olen ollut epäonninen luomaan ystävyyksiä nuoruudessani vakavan masennuksen vuoksi. Nyt aikuisiällä uusiin ihmisiin tutustuminen varsinkin kavereina tuntuu mahdottomalta. En kaipaa suurta ystäväjoukkiota, mutta olisi kiva tutustua edes yhteen sielunsiskokseen, jonka kanssa jakaa elämän kulkua ja kivoja hetkiä. Olen tällainen *vihervasemmistofeministi, joka tykkää jännäillä kummitusjuttuja vaikka väittää olevansa tiede kunniaan ihminen. Kun lähden viihteelle tykkään juoda pari kaljaa, poltella ja mennä katsomaan jotain rentoa räppiä tai tiukkaa metallia. Kotona tykkään katsella sarjoja ja kauhuelokuvia. Kuuntelen ei niin vakavia podcasteja ja syövyn YouTuben reikiin. Jotain lempparipuuhaa on myös semmonen realitysarjojen katsominen ja niiden analysointi. (unelmahäät, rupaul drag race, tempparit). Etsin ihmistä jonka kanssa voidaan ihmetellä elämää tai vaikka vanhemmuutta. Etsiä kirppareilta aarteita, käydä luonnossa pyörimässä ja etsimässä eläimiä. Katsoa yhdessä jotain realityä ja vaikka leipoa joku extra vaikea piirakka. Olen semmoinen kaverina et kyselen sinua tekemään asioita 1-2 viikon välein ja laittelen siinä välissä pari kertaa viestiä, jos muistan. Oma tarpeeni sosialisoimiselle on pienempi varmaan kuin muiden, koska en kykene päivittäiseen viestien vaihtoon tai näkemiseen.
Hei olen rehellinen ja mukava 24 vuotias mies Oulusta. Parasta minussa on se että hyväksyn kaikki ihmiset semmoisena mitä he ovat. Olisi kiva löytää uusia ystäviä joiden kanssa voi tehdä kaikkea kivaa ja viettää. yhdessä aikaa kuten käydä jossain tapahtumissa tai tehdä mitä haluaa. Tykkään uida pelata frisbeegolfia ja lautapelejä pyöräillä, matkustaa, liikkua ulkona ja luonnossa. Tykkään myös katsella sarjoja ja elokuvia seuraan myös paljon urheilua ja kuuntelen musiikkia. Minulle on todella tärkeää että on rehellinen koska valehtelua en voi hyväksyä. Laittakaa viestiä jos kiinnostaa.
Hei. Haussa olis uusia tuttavuuksia, joiden kanssa käydä vaikka syömässä, shoppailemassa tai vaikka ulkoilemassa. Eläimistä pidän, vaikkei ole omia. Olen hyvin lapsirakas, vaikka itselläni niitä ei olekkaan. Katson mielelläni monenlaisia elokuvia ja sarjoja, erityisesti suomalaisia. Pidän myös suomalaisesta musiikista. Olen ujo suurissa porukoissa, mutta ihan puhelias ja rento tuttujen seurassa. Arvostan elämässä pieniä asioita ja tunneälyä. Asustelen yksikseni. En käytä alkoholia, niin baarissa käyminen ei oikein kiinnosta. Viihdyn yksikseni, mutta rauhallisia ja jokseenkin samanhenkisiä kavereita olis kiva saada lisää, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Pistähän viestiä, jos kiinnostaa tutustua.
Oulussa asunu nyt about 7kk ja uusia kavereita etsimässä jonka kanssa pelata tai vaikka mennä kahville :) (Baari seuraa musta ei saa) Mielenkiinnonkohteisiin kuuluu: Kitaran soittaminen ja kaikkea musiikkiin liittyvää, pelaaminen(pc), tyäkkän tehdä/syödä ruokaa ja viettää aikaa kavereiden ja läheisten kanssa. Rohkeesti vaan tutustumaan! :D
Hei, olisi ihana löytää ystäviä, joiden kanssa käydä esim. kahvilla, tanssimassa, shoppailemassa, liikkua ja ihan vaan hengailla. Itse olen ystävällinen, huumorintajuinen ja lämmin persoona. Iältäni olen 24-vuotias, ja olisikin mukava löytää suunnilleen samanikäisiä ystäviä. Laita viestiä, nii voidaan tutustua :)
Moikka! Kiva kun löysit tänne 🌻 Kaipaisin elämääni aitoja ystäviä, ehkä jopa sielunsiskoa ❤️ Minua kiinnostavia asioita ovat mm. luonto, musiikki, tanssi, jooga, henkisyys, eläimet... Tykkäisin käydä yhdessä muun muassa kävelyllä, kahviloissa ja keikoilla tai tanssimassa. Olen lämminhenkinen, kaikkien kanssa hyvin toimeentuleva, huumorintajuinen, pohjimmiltani hieman ujo, mutta menevä. Laita viestiä niin kerron itsestäni lisää 🫶🏻
En tiedä onko tämä ihan legit sivu, koska törmäsin tähän ensimmäistä kertaa juuri äskettäin :D mutta no, katsotaan nyt miten tämä toimii. Kaverit jäänyt vähemmälle kun kasvettiin eri suuntiin. I speak good english so im more than open to having international friends too! Tykkään monista asioista kuten taiteesta, muodista, kaikenlaisesta musiikista (lempi bändi on Bad Omens), mysteereistä, storytelling, outouksista, folkloresta ja urbaani legendoista, video peleistä, tv sarjoista, luonnosta, eläimistä (mulla on kissa), psykologiasta ja ihmismielestä ylipäänsä, historiasta, kirjoista, elokuvista, eri kulttuureista, kielistä, ruuasta, leipomisesta jne. Tuossa nyt muutama mitä mieleen tuli. Romantisoin joka päivää ja nään kauniita asioita ja arvostan elämää. Minulla on kokemusta mielenterveysongelmista joten tykkään kuunnella ongelmia ja parhaani mukaan olla jokseenkin vertaistukena. Mutta olen itse tervehtynyt mainiosti. Mieluusti oman ikäisiä kavereita etsin jonka kanssa voisi tehdä mitä vaan. Ulkoilla, kahvitella, käydä elokuvissa jne tai ihan vain arki asioita tai kysyä mukaan johonkin minne ei viitsi yksin mennä. Haluaisin avoinmielisen ystävän jonka kanssa voi myös olla syvällinen ja joka arvostaa mua tällasena. Jos tykkäät samanlaisista jutuista kuin mä niin laita viestiä :) Ai niin, en juo enkä polta, mutta pubeissa voi tietenkin istuskella jos ei ole liian meiluisaa.
Morjens! 33v savolainen introvertti kahtelemassa jos tätä kautta löytyis uusia ja fiksuja pelikavereita varsinkin toisista introverteistä. Tykkään pelata kahdestaan tai pienessä porukassa rauhallisten ihmisten kanssa. Saa olla moottoriturpa kunhan osaa ottaa muutkin huomioon keskustellessa. Parasta on kuitenkin jos jaetaan yhteinen huumorintaju ja voidaan jossain kohtaa surutta perseillä keskenämme :D Persoonana rento vaikka alkuun vähän varautunut. Small talk ei oo vahvuus, mutta syvällisille keskusteluille, "what if"-teorioille, lemmikkiaiheille ja nörttiaiheille aina lämpeen. Pelaamisen lisäksi harrastuksena kalastus, anime, lukeminen ja kotiliikunta. Pelailen pelejä vähän joka genrestä eli sinänsä rajoitteita ei ole ja eiköhän tuolta 900+ PC peleistä jotain löydy mitä pelata. Aina voi ehdottaa myös jotain ja todennäköisesti se peli löytyykin jo Steamin toivelistalta. Pelityylini on aika kasuaali eli tykkään tutkia rauhassa pelimaailmaa, suunnitella isoja projekteja, kerätä rauhassa materiaaleja yms. Ainakin seuraaviin peleihin ois mukavaa löytää samanhenkinen kaveri: - Phasmophobia - Sea of Thieves - DEVOUR - BIGFOOT - Among Us - Sons Of The Forest - Warhammer: The End Times - Vermintide ja Vermintide 2 - Wurm Unlimited - Life is Feudal: Your Own - Grounded (toivelistalla) - Medieval Dynasty - Sengoku Dynasty - The Elder Scrolls Online (introverteille suunnattu kilta löytyy. 40 jäsentä). Näihin peleihin en tuu koskemaan: - Fortnite - Overwatch - CS:GO - Valorant - Apex Legends - Dota 2 - League of Legends - World of Warcraft - COD ja Battlefield-pelit - RuneScape