Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Keski-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Kaipailen elämääni naispuolista ystävää, jonka kanssa voisi tehdä tavallisia juttuja (mikä varmaan on toki aika suhteellinen käsite): pitää molemmin puolin yhteyttä, mennä vaikka syömään/kahville/leffaan, nähdä, olla yhteydessä, ja ennen kaikkea tietää että on olemassa se joku jonka mielessä ehkä joskus olisi. Vastavuoroisuutta. Olen 37-vuotias. Kaksin ollessa olen ihan toiminta- ja kommunikaatiokykyinen humoristi, tosin juttuni ja huumorini on melko tummanpuhuvaa, sarkasmin kuorruttamaa. Isommissa seurueissa en oikein yleensä ole parhaimmillani (väsähdän enkä oikein saa itsestäni mitään irti, en siis rettelöi tai haasta riitaa ainakaan kovin usein :D ). Olen naimisissa, ei lapsia. Käyn päivätyössä eli olen vapaa helpostikin lähtemään sinne syömään tai kahville myös arkisin ja viikonloput ovat varsin usein sangen vapaita. Sinä yksi ainoa tyyppi joka jaksoit lukea tänne asti, toivottavasti käy tuuri ja olet se kadoksissa ollut sielunsiskoni ja nyt kaikkien vuosien jälkeen löydämme toisemme ja viimein kaikki on (kaveririntamalla) hyvin :) ja jos et, ei sekään mitään.
Ajatusten vaihtoa ja seuraksi jos kiinnostusta erilaisiin menoihin.
Olen musiikkipedagogiopiskelija ja toivoisin tapaavani uusia ystäviä läheltä tai miksei kauempaakin. Vapaa-ajallani musiikin harjoittelun ja kuuntelun lisäksi tykkään lukea, käydä salilla ja katsoa elokuvia/sarjoja. Olisi mukavaa saada seuraa esimerkiksi kahville, näyttelyihin, museoihin tai keikoille. Laita viestiä jos kiinnostuit!
Heii, etsin nettikaveria jonka kanssa voisi vaihdella kuulumisia ja puhua omista mielenkiinnonkohteista sukupuolella ei väliä. Minua kiinnostaa eläimet, luonto, laulaminen, kaikenlainen taide ja sen tekeminen, sarjojen katselu ja välillä pelailu😊 (livenä näkeminen ehkä mahdollista jos synkkaa hyvin ja välimatka ei ole liian suuri)😊
Tuntuuko, että olet aina ollut vähän outo, poikkeava, kummallinen, tähän maailmaan sopeutumaton, erilainen? Oletko silti säilyttänyt hyvän ja "viattoman" sydämen, tinkimättömän totuuden etsinnän, aitouden ja oman itsesi sisimmän, rehellisyyden? Jos olet, niin onneksi olkoon. Olet äärettömän harvinainen. Mutta jos et ole, niin kirjoitan yhtä lailla sinulle. Oon oman tien kulkija ja aikamoinen outo lintu vähän joka asiassa. Hyvin vaikeasti luokiteltava ja määriteltävä. Jos säkin koet olevas sellainen, niin aina vaan parempi! Ollaan kummallisia molemmat :) Oon hakemassa täältä ajatustenvaihtoseuraa ihan vaan kirjoittelun kautta. En enempää tai vähempää. Yleensäkin mun tyyli on sanoa just se, mitä tarkotankin. Ja se on oikeestaan ainut asia, mitä toivon sinultakin. En tykkää yhtään valehtelijoista...jotka lupaavat juttuja ja käyttävät kauniita sanoja, mutta joista ei oo lunastamaan lupauksiaan. Yhtä hyvin voisit jättää sillon lupaamatta.Totuutta ei pääse kukaan pakoon, joten on suurta rohkeutta myöntää asiat...niin itselleen kuin muillekin. Maailma ois sillon paljon parempi paikka, mun mielestä. Palaillaan :)
Moi! Etsin uusia tuttavuuksia sekä ystäviä, joiden kanssa voisi viettää aikaa sekä tehdä erilaisia asioita. Mieluiten naispuolisia ystäviä haussa. Tykkään tehdä kaikenlaisia asioita ja lähden helposti mukaan uusiinkiin kokemuksiin. Lähellä sydäntä on luonnossa liikkuminen, kahvilla käyminen, liikuntaharrastukset sekä mikä ystävyydessä tärkeintä; keskustelu ja avoimuus. Kaipaisin ystävää, jonka kanssa jakaa sekä ilot että surut molemmin puolin. Minusta olisi kiva viettää aikaa yhdessä sekä nähdä kasvotusten, toki viestienkin vaihtaminen sopii 😊 Olisi myös kiva joskus käydä esimerkiksi ulkona vaikka muutamilla 😊
Oon 27v nainen vailla uusia ystäviä, joiden kanssa vois viestitellä ja mielellään aina välillä nähdä Saarijärvi-Jyväskylä akselilla :) Oon rento ja huumorintajuinen, vähän ehkä sellainen "vanha sielu". Kiinnostuksen kohteita on tasapainoinen elämä ja hyvinvointi/terveys. Käyn salilla, lenkkeilen ja tykkään lukea selfhelp-kirjoja. Mun intohimoja on myös hyvä ruoka ja kahvi/tee. Tykkään käydä kahviloissa ja ulkona syömässä (silloin kun opiskelijan budjetti antaa myöten :D) ja jutustella syvällisiä siinä samalla. Tai ottaa lasin viiniä ja jutella vielä syvällisempiä - ja nauraa niille. Arki rullaa koulun ja osa-aikatöiden parissa ihanan miehen ja kahden kissan kanssa omakotitalossa puuhastellen. Tykkään suunnitella remppa/puutarhajuttuja ja leikkiä oman elämäni sisustussuunnittelijaa, tietenkin kirppiksillä ja torissa hyviä löytöjä bongaillen. Jos susta tuntuu, että voisit tulla juttuun tämmöset jalat maassa "emännän" kanssa, niin laittele viestiä :) tällä hetkellä kaveripiiri koostuu lähinnä puolison ystävistä, eli ukkoja on ihan riittämiin. Haussa on siis vain tyttökavereita, joiden kans puhua tyttöjen juttuja ja viettää tyttöjen iltaa. Että setämiehet voi etsiä seuraa muualta :P
Olen 28v nainen ja haluaisin taas löytää parhaan kaverin. Paras kaveri mulla on viimeksi ollut ala-asteella ja sitä tunnetta kaipaan! Olen kotoisin pohjois pohjanmaalta ja muuttanut miehen kanssa keski-suomeen. Täällä mulla ei ole kavereita ja olen todella yksinäinen. Haikeudella muistelen mm. opiskeluaikaa, kun laittauduttiin opiskelukavereiden kanssa, etkoiltiin ja lähdettiin viettämään iltaa. Tykkäisin löytää kaverin, jonka kanssa voisi yhdessä meikkailla, juoda lasin viiniä ja lähteä humpalle.💃 Voitaisi myös käydä vaikka lenkillä tai shoppailemassa yhdessä! Kaffekupposelle tai mitä vaan hulluu ja kivaa keksittäis yhdessä! Tutustutaan! Ps sun iällä ei ole väliä kunhan meidän ajatukset kohtaa🥰
Ois ihanaa löytää pieni (3-5 ihmistä) kaveriporukka Jyväskylästä/lähiseuduilta. ☺️ Mä oon 27v ja asun Jyväskylässä miehen ja meiän kissan kaa. Vapaa-ajalla tykkään lukee, kattoo sarjoja ja leffoja, ulkoilla, kierrellä kirppareita ja rahatilanteen salliessa käyä keikoilla. Porukalla ois kiva esim. pitää tyttöjen iltoja, kahvitella, kesällä käyä piknikeillä ja festareilla tai vaikka tehä joku mökkireissu tai ihan mitä vaan, mitä keksitään. ☺️ Jos haluisit liittyä ryhmään laita mulle viesti, niin teen vaikka snäppiryhmän. 🥰
Täällä kirjoittelee 25-vuotias nainen Keski- Suomesta. Etsiskelen aitoja ystäviä täältä Keski- Suomesta tai miksei vaikka kauempaakin. Luonteeltani olen melko rauhallinen, empaattinen sekä huumorintajuinenkin (ainakin omasta mielestä). Vapaa- ajallani tykkään urheilla käydä esimerkiksi salilla ja lenkeillä, mutta mielelläni lähden mukaan melkein mihin vaan. Myös eläimet ovat lähellä sydäntäni. Jos sinua kiinnostaa tutustua lisää, laita ihmeessä viestiä!😇😊
Haluisin tutustua uusiin ihmisiin, joten otaha rohkeesti yhteyttä! Sun iällä tai sukupuolella ei oo välii. Oon siis 33-vuotias mies Jyväskylän keskustasta. Harrastan kuntosalia ja kitaransoittoa. Vietän myös aikaa puheluiden ja fortniten parissa sekä koirani kanssa. Tykkään käydä kirppiksillä, tapahtumissa ja keikoilla. Myös lautapelit ja baarit kiinnostaa. Etsin aitoa yhteyttä, oli se sitten kevyttä tai syvällistä. Ps. Jos oot yhtään koiraihminen, mun dogi vie varmasti sun sydämen 😊
Olen 26-vuotias urheilullinen ja positiivinen tyyppi, ja etsin uusia kavereita elämääni – erityisesti naispuolisia ystäviä, joiden kanssa voisi jakaa arkea, ajatuksia ja tekemistä. Arvostan empatiaa, aitoutta ja sitä, että voi olla oma itsensä ilman turhaa esittämistä. Tykkään liikkua ja käyn mielelläni lenkillä, joten olisi kiva löytää seuraa vaikka kävelyille, treeneihin tai ihan vain kahville ja juttelemaan. Jos kaipaat luotettavaa, kuuntelevaa ja aktiivista ystävää, laita rohkeasti viestiä!
Olen 23 vuotias nainen Jyväskylästä, minulla on kumppani ja meillä on kissa.🐈⬛ Arkeni on aika tasaista, etsin kuitenkin sellaista kaveria jonka kanssa voisi tehdä kaikkea mukavaa. Esim. Lähteä sillon tällöin elokuviin, ostoksille, kahvilaan/syömään tai vaikka jonnekkin tapahtumaan, mitä keksitäänkään.😄 Olen aluksi aika ujo mutta kun tutustuu paremmin ja juttelee enemmän niin rentoudun, sitten juttu luistaa. Luonteeltani lisäksi olen aika herkkä, luotettava, empaattinen, naurava ja ystävällinen. Tykkään kuunnella musiikkia, käydä ulkoilemassa, kuntosalilla, katsoa elokuvia/sarjoja sekä höpötellä.😅 Minulle tärkeitä asioita on eläimet, laittautuminen/meikkaus, kodin sisustus, hyvä kahvi/tee, hyvä ruoka/herkut ja syvälliset keskustelut. Laita vaan viestiä, niin voidaan tutustua ystävyyden merkeissä. 😊
Moi! Täällä kirjoittelee 25-vuotias mies Jyväskylästä, ja etsin uusia ystäviä. Vapaa-aikani kuluu leffoja ja sarjoja katsoen, kirjoja lueskellen, ja luonnossa liikkuen. Tykkään myös käydä erilaisissa tapahtumissa ja reissata kotimaassa sekä kierrellä kirpputoreilla. Nautin myös hyvistä ja syvällisistäkin keskusteluista. Etsin ystävää jonka kanssa voitaisiin käydä esim. kirpputoreilla, kahvilla, syömässä, lenkillä, elokuvissa, keikoilla ja muissakin tapahtumissa, pelata lautapelejä ja ehkä aloittaa yhdessä jokin uusi harrastus. Toki muutakin yhteistä tekemistä saa ehdottaa, oon mielestäni persoonana sellainen että lähden mielelläni kokeilemaan uusiakin juttuja:) Mua tuntevat kuvailevat mua mm. luotettavaksi, avoimeksi, huomaavaiseksi, huumorintajuiseksi, keskustelevaiseksi, mutta myös hyväksi kuuntelijaksi. Monet ovat sanoneet mua myös ikäistäni kypsemmäksi, joten tulen hyvin toimeen myös itseäni vanhempien kanssa. Oon ambivertti, saatan alkuun olla vähän hiljaisempi, mutta kun tullaan tutuiksi, niin mustakin tulee puheliaampi. Mainittakoon että en viihdy isoissa porukoissa, vaan etsin ystävää kahdenkeskiseen tai pienellä porukalla tapahtuvaan ajanviettoon. Etsin ystäviä Jyväskylästä ja lähikuntien alueelta. En ole kiinnostunut pelkistä netti/ viestittely ystävistä. Sukupuolellasi ei ole väliä, iältäsi voisit olla vaikka 20-30 väliltä. Haluaisin pitkäaikaisia ja kestäviä ystävyyksiä, joten toivon sulta lähinnä vain sitä että jos otat yhteyttä, olet aidosti kiinnostunut tutustumaan ja näkemään, etkä ghostaa muutaman viestin jälkeen. En välitä pitkistä kirjoitteluista, vaan haluaisin aika pian tavata potentiaalisen ystävän kanssa, niin nähdään että kohtaavatko kemiat. Mikäli löysit ilmoituksesta jotain mihin samaistut, niin toivoisin kuulevani juuri susta:) Toivon että vastasessasi ilmoitukseen kertoisit itsestäsi enemmän kuin vain muutamalla sanalla. Tämä ilmoitus ei vanhene.
Tänä kesänä juhlitaan 33 syntymäpäiviäni, mutta nostetaanko malja uusille kavereille mieluummin? Vähän vaikea ajatella et mä oon jo 33. Ei jumalauta mihin tää aika on menny. Sydäntä lähellä on moottoriurheilu ja kaikki pärisevät laitteet. Erityisesti prätkät kiinnostaa. Ois makee mennä kaveriporukalla moottoripyörä tapahtumiin! Yksin ei saakeli uskalla. Just nyt ei ees oo kakspyörästä mut nettimoto on kovassa rullauksessa. Vaan kylläpä mä lähden vaeltamaan laavulle makkarapaketti kainalossa, tai pyöräilemään rantaraittia ympäri myös. Melominen vois olla siistiä! Skydiving kurssille? Tai se perinteinen tuoppi lähi pubissa. Pelaan koneella mm Pubgia, mut kesän käyttäysin mielelläni johonkin muuhun. Oon avoin ehdotuksille! :) Asun omakt talossa puolison kanssa ja täällähän aina riittää puuhaa, mut ei hätää. En mä mitään hikileirejä järjestä, aina ne on menny enemmän kaljan juomiseksi ja saunan lämmittämiseksi kuin että mitään ois aikaan saatu. :D Mutta lämminauto talli löytyy ja aina vuoroin jelpataan missä ikinä tarvii! Terapeutiks joutuu mun seurassa kans, puolisolla on omalla kylällä vahvat kaveripiirit ja hän käykin omissa iltamissaan niin sitä kun jää yksin tänne mökkiin murjottamaan niin kyllä tässä kaverin tarvetta tosissaan on. :) Ainiin, ja mähän oon tyyliin helvetisti töissä. Iän myötä huomaa kuin tärkeitä kaverit on niin kyllä mä lupaan järkätä säännöllisesti aikaa! Pistetään koodia ja keksitään jotain?
Moii! Musta ois ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja solmia uusia ystävyyssuhteita <3 Monet ystävät ja kaverit on muuttanu kauemmas joten ois ihanaa löytää uusia ihania ihmisiä elämään! Tällä hetkellä luen pääsykokeisiin, joten arki pyörii opiskelun ympärillä. Muuten vapaa-ajalla tykkään maalailla, käyä leffoissa, kirppiksillä ja kaupoilla, tehä jotain kivoja diy käsitöitä ja sillon tällön lähtee ulos viettää iltaa! Ois maailman siisteintä opetella tekemään ite vaatteita tai ees tuunaamaan vanhoja! Lähen helposti mukaan aikalailla kaikkeen! +arjen romantisointi ja kivojen juttujen tekeminen arjessa on semmone mihin oon tykästyny tosi paljon Ihmisenä kuvailisin itteeni empaattiseks, spontaaniks ja helposti innostuvaks! Jos aattelet yhtään, että voitais tulla juttuun niin laita viestiä :3 voit vaikka laittaa mulle sun ig/tai muun somen jos sieltä helpompi lähtee jutusteleen
Oon 26-vuotias nainen Jyväskylästä ja oon just alottanut aikuislukion. Hakusessa olisi uudet kaverit, joiden kanssa voi olla oma itsensä ja tehdä mitä vaan keksitään. Oon aika kotihiiri ja tykkään rennosta tekemisestä, mutta tänä vuonna ois suunnitelmissa ruveta tekemään enemmän asioita! Iso osa mun ajasta kuluu ihan vaan kotona perusasioiden parissa, musiikki on mulle tosi tärkeetä ja sitä tulee kuunneltua paljon. Kuuntelen aikalailla laidasta laitaan, tällä hetkellä oon kuunnellut eniten k-poppia. Pari mun lemppariryhmää on stray kids, enhypen, ateez, &team, xdinary heroes ja boynextdoor. Mulla on 3 omaa kissaa ja oon tosi eläinrakas eli ei haittaa jos sulla on eläimiä. Tykkään myös lapsista hirveesti, vaikka omia mulla ei ookkaan ja en tällä hetkellä oo varma haluanko niitä ees, eli lapsetkaan ei oo ongelma mulle. Voidaan vaikka käydä muksujen kanssa yhessä puistossa tai koiran kanssa lenkillä, jos sulta semmosia löytyy. Tykkään myös lukee kaikenlaista. Pelaan aina välillä, enimmäkseen tulee pelailtuu stardew valley ja animal crossing new horizons. Korttipelit, lautapelit ja palapelitkin on kivoja. Katon myös paljon sarjoja ja youtube videoita. En juo alkoholia hirveen usein, nii ois kiva jos se ei ois sullekkaan mikään hirveen tärkee asia. Uusien kielien opiskelu on myös kivaa!