Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Keski-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Hei! Täällä olisi Jyväskylästä kotoisin oleva pariskunta hyvää ystävää vailla. Sukupuolellasi ja iälläsi ei ole väliä. Olemme ystävällinen, rauhallinen ja luotettava pari. Puuhaamme kaikenlaista, pelailemme pelejä ja lautapelejä, katsomme elokuvia ja kaikkea muuta mitä keksii. Olemme kummatkin kiinnostuneet tietotekniikasta ja erilaisista taiteen lajeista, mutta olemme myös valmiina testaamaan kaikkea uutta. Emme ole kovin aktiivisia liikkujia fyysisten rajoitteiden takia, joten kovin aktiiviseen liikuntaan ei meistä seuraa saa, mutta kyllä esimerkiksi lenkkeily vielä menee. Jos kiinnostuit niin ota ihmeessä yhteyttä! Voimme aloittaa vaikka Discordissa tai Whatsappissa (tai jossain muussa vastaavassa) ja katsotaan siitä sitten miten juttu lähtee luistamaan.
Mooi! etsin uusia kavereita jyväskylän suunnalta, oon asunu täällä jo 2015 vuodesta lähtien ja siltikkään ei oo kun ihan vaan muutama hyvä ystävä täällä. olen introvertti ja tykkään pelailla koneella sekä kuunnella musiikkia ja katsoa sarjoja. olisi kiva löytää esim kahvittelu / pyöräily / tai muuten vaan ulkoilu seuraa ja koittaa uusia aktiviteetteja. en nyt tähän osaa kauheammin kertoa itsestäni mutta viestittelen todella aktiivisesti puhelimella päivittäin. toivoisin että olet yli 18 mutta muuten ei ole väliä millään.
Elämä on yksinäistä ja etsin kavereita joiden kanssa puhua ja käydä vaikka jossain. Baarit ei oo minun juttu mutta kahvilla tai jotain ja puhua jonkun kanssa.
Kavereita etsiskelen Jyväskylässä. Muutin tänne noin puolivuotta sitten ja nyt huomaan kaipaavani näin talven jälkeen kaveria/kavereita kenen kanssa viettää aikaa. Tykkään viettää paljon aikaa ulkona ja luonnossa. Kesäisin tuleekin telttailtua ja vaelleltua aina mahdollisuuksien mukaan. Suosikkejani tällä hetkellä on lukeminen ja skeittaus. Baarit ja klubit ei oikein tällä hetkellä natsaa niin sinne en ainakaan lähtisi ensimmäisenä. Sen sijaan voi asettautua puistoon ihmettelemään ja pohdiskelemaan päivän aiheita ja pintaa syvempiä keloja. Ei jaksa tähän nyt jaaritella enempää niin laita viestiä ja nähdään osuuko kemiat yhteen.
Oon kesällä 19 vuotta täyttävä keikkojen ja festareiden voimalla elävä eläintenhoitaja jäbä. Festaroimisen lisäks tykkään kierrellä luonnossa ja nähdä Suomee. Tuu laittaa mulle viestiä ja lähetään vaikka keikalle tai ajeleen ja katteleen maisemia tai mennään vaikka mökille! Tykkään myös tatuoinneista joten niistä saadaan varmasti keskustelu aikaseks!
Moi 47v mies etsii sukupuoleen katsomatta kavereita ystäviä ympäri Suomea. Pääosin kuitenkin keski-suomesta. Olen kyllästynyt some palveluihin. Haluan kirjoitella ja miksei myös tavatakin. Työelämässä en ole sairauksien takia. Harrastuksia musiikki, elokuvat, musiikintekeminem, lukeminen,pyöräily, keräily levyt ja elokuvat, Darts elektroninen ja aito. Musiikkimakuna pääosin heavy ja metal musiikki, mut myös suomi rock, punk menee hyvin. Olen kirjoittanut lauluja melkein koko ikäni, mutta jos jollakin on kiinnostusta tehdä yhdessä kiinnostaa kyllä. Sellasta Pori rockia teen. Olen yhden biisin tehnytkin porilaiselle rock yhtyeelle. Mut haluan omaa enempi, ettei tarvitse tehdä tietyllä linjalla kuten bändit tekee. Eläinrakas ja luontoystävä Olen myös. Pidän ja seuraan myös moottoriurheilua, ja kiinnostaa ns.paranormaalit ilmiöt. Jos kiinnostaa niin laitelkaa viestiä :)
Hellou :D Koitan siis hakea täältä ehkä mahdollisia ehdokkaita tekstiroolipeliryhmään jossa on ainakin nyt jo minä ja mun poikaystävä ( Molemmat Keski-Suomesta ja asutaan täällä. Ainakin vielä. )! Alustana toimisi Discord, sen ollessa niin helppo järjestelmä :3 Eli, tilanne on se että meillä oli isompi roolipeliryhmä, mutta se ajan kuluessa, ehkä muutaman vuoden jälkeen, lopsahti. Sen jälkeen on ollu tosi vaikeeta löytää ketään suomalaisia jotka tykkäis roolipelata, varsinkaan omilla hahmoilla. Me molemmat siis harrastetaan piirtämistä ja omien hahmojen luomista, joilla me sitten roolipelataan, tai tavallaan vain kirjoitetaan niiden tarinaa yhdessä. Teemat on yleensä aika fantasian puolella, mutta myös erillaisia Alternative Universe roolipelejä ollaan pelattu niinku Post Apocalypse, Murder Mystery, Highschool jne. Joten, mä päätin alkaa etsimään meille, ja ehkä muutamalle muulle sieltä vanhasta ryhmästä, lisää halukkaita roolipelaajia joilla olisi ehkä samanlaisia mielenkiinnonkohteita! Pääpointtina nyt se omien hahmojen käyttö enimmäkseen. Aiemmin mainitut mielenkiinnon kohteet siis ovat: Anime/Manga, piirtäminen, videopelit, cosplaying, musiikki, fantasia ja kirjat/elokuvat muutenkin! Tekstiroolipelaamisen lisäksi ois ihan kiva muutenkin saada rakennettua näistä asioista kiinnostuneita ryhmäkeskustelu! Kun itse ainakin olen ystäviäkin vailla :3 Ehtoja nyt ei ole kauheasti, mieluiten 18-22v porukkaa niin pysyy samassa ikäluokassa kun mekin! Ryhmään halukas joka ei ole ennen roolipelannut omilla hahmoilla, mutta fandom/canon hahmoilla voi myös ilmoittautua, jos on halukas kokeilemaan omia hahmoja!! Ihan aloittelevia me ei välttämättä voida ottaa vastaan, kun me kirjoitetaan melko pitkästi, riippuen kuinka paljon asiaa milläkin vuorolla on. Niin se saattaa olla vasta aloittavalle aika painostavaa. Mutta about 10-20 riviä on se yleinen meillä. Jos ilmoittaudut, sä et voi olla missään nimessä homo- tai transfoobinen, etkä rasisti tai ableisti. Toivoisin myös että keskusteluun olisi jonkinlaista motivaatiota. Tämä ei tarkoita ettetkö voisi olla ujo taikka hieman kiireinen, kunhan sinulla on motivaatiota vastata viesteihin. Haluan myös mainita, että roolipelit joihin me haemme porukkaa, ei ole seksuaalisia, vaikka suggestive sisältöä saa olla! ( Tästäkin on koitunut ongelmia jäseniä etsiessä, joten ilmoitan varulta etukäteen ) Nyt alkaa loppua itseltä idea siitä mitä kaikkea tähän piti laittaa, mutta siis laita toki viestiä jos kiinnosti, tai jos on lisäkysymyksiä! Ihan reippaasti vain, oon ihan mukava enkä pure ^^ Jos tuntuu helpommalle laittaa viestiä muualla, mun Twitter/X ja Instagram käyvät molemmat käyttäjänimellä susi4414404 ja siellä pitäis molemmissa olla kyllä avoimet DMs. Kiitos lukemisesta, ja toivottavasti kiinnostuit! <3
Hei, haluaisin rehellisen tyttöystävän, jonka kanssa voisi harrastaa eri asioita,liikkua, käydä yhdessä teellä, jutella ja joskus käydä elokuvisissa. En hae sexiseuraa vaan tavallista naispuolista seuraa arjen elämään, itse olen 46-vuotias nainen. Hakualue on Jyväskylä. Olen miesystävän kanssa parisuhteessa. e-mail osoite on miesystäväni, koska minulla itselläni ei ole net -yhteyttä.
Etsin tavallista naista ystäväkseni. Kiinnostaako sinua retkeily, lenkillä käynti, syvälliset keskustelut ja vaikka lautapelit?
Etsinnässä uusia (naispuolisia) kavereita parhaan ystävän muutettua opiskelemaan muualle. Oon melkein 21-vuotias matkailualan opiskelija Laukaasta. Tuun isosta perheestä ja rakastan lapsia. Luonteeltani oon erittäin avoin, sosiaalinen ja puhelias. Tykkään höpötellä vähän kaikesta ja vastapainoksi oon hyvä kuuntelemaan. Rakastan kesää, ruokaa, eläimiä, draamasarjoja, joulua, mun kissaa ja mulla on muutenkin paljon mielenkiinnon kohteita. Olis kiva löytää joku, jonka kanssa lähtis kävelylle, yhdessä syömään tai kiertelemään kauppoja tai vaikka ihan vaan keinumaan ('cause why not?). Ja etsin ystäviä lähinnä Keski-Suomen alueelta, koska oon huono pitämään yhteyttä vain viesteillä. Oon avoimesti bi, joten sen on oltava okei mun ystävillekin 🏳️🌈
Heips! Etsin harrasteluseuraa kesäksi. Tykkään liikkua luonnossa, urheilla, olla nuotiolla ja keskustellla laajasti eri aiheista. Olen rento, positiivisesti elämään suhtautuva mies. Etsiskelen avarakatseista ihmistä keneltä voi myös oppia uusia näkemyksiä elämään. Millainen on sun täydellinen kesäpäivä? 🙂
Etsinnässä Adhd:n omaava ystävä, mielellään Jyväskylästä. Olisi kiva saada uusi juttukaveri, tällä hetkellä kun ei ole yhtään "oikeaa" henkilöä jolle voisi puhua asioista, syvällisesti, pohdiskellen kaikkea elämään liittyvistä niin iloisista kuin suruistakin. En deittiseuraa ole hakemassa, vaan etsinässä ihminen joka on kokenut elämässään paljon, hyvää ja vähemmän hyvääkin... Ikää minulta löytyy jo hiukan päälle 50 vuotta, elämänkokemusta semmoiset miljoona vuotta. Omaan hiukan hassun huumorintajun, omistan muutaman kissaeläimen, rakastan heitä hyvin paljon, osaavat toki keskustella myös mutta kiva olisi immeinen joka puhuisi muutakin kuin kattikieltä 😊 Tykkään musiikin kuuntelusta, öö ja tanssimisesta sekä laulamisesta kotona kun kukaan ei oo näkemässä eikä kuulemassa 😂 Sukupuolella ei ole väliä, ikä ehkä jotain lähempänä omaani, tosin nuorempi käypi myös kunhan sitä elämänkoulua ois käyty... Olen lojaali, osaan kuunnella, pidän asiat omana tietonani, tietty odotan sinulta samaa...😇 Ilmoittele rohkeasti itsestäsi mikäli mikään kirjoittamani kolahti 😁
Oon tällä hetkellä Jyväskylässä ravintolassa töissä. 3v sitten muutin Japanista. Olisi sellainen ystäviä, jonka kanssa jutella ja nauttia harrastuksista. Ja minä tykkään matkustamisesta, uimisesta, voimistelusta ja käydä kahvilassa. Mun suomen kieli taitoni ei ole vielä täydellinen. Niin, jutellaan.
Olen 22-vuotias ja asun Jyväskylässä. Alunperin muutin tänne muutamia vuosia sitten opiskelemaan, mutta nyt olen jo valmistunut! Tarkotuksena ois jäädä Jyväskylään pysyvästi asumaan. Olisi mukava löytää ystäviä Jyväskylästä, joiden kanssa voisi jutella ja viettää aikaa vapaa-ajalla. Ajoittain tuntuu yksinäiseltä, kun arki kuluu lähinnä töiden parissa ja kotona. Vapaa-ajalla hengailen paljon koirani kanssa. Tykkään ulkoilla, katsella sarjoja, käydä leffassa, viettää aikaa kavereiden kanssa, käydä terassilla yksillä ja lähteä mukaan juttuihin nopeallakin varotusajalla. Toivoisin, että täältä saisi kavereita joiden kanssa voisi nähdä vapaa-ajalla eikä tutustuminen jäisi heti alussa vain pintapuoliseksi! Ota ihmeessä yhteyttä niin voidaan tutustua paremmin! snapchat ja instagram löytyvät
Olen 38-vuotias korkeakoulutettu helsinkiläinen mies. Juon ja poltan ja sitä rataa, mutta en identiteetiksi asti 😁. Viime aikoina olen huomannut olevani tyytymätön sosiaaliseen elämääni. Syitä ovat kaveriporukoiden perheytyminen, muuttaminen ja sen sellaiset. Olen sosiaalinen ja tottunut laajaan ystäväpiiriin ja tapaan mielelläni uusia ihmisiä. Luonnehdin itseäni introvertiksi ekstrovertiksi joka on avoin ja halukas kokeilemaan uusia asioita. Olen luova ja lukenut (viime aikoina yhteiskuntatieteitä ja itämaista filosofiaa) ja harrasta soittamista, punttisalia sekä kulttuuria. Maailmankuvani ydintä voinee kuvailla tulevaisuuteen katsovaksi ja punavihreäksi, mutta en priorisoi "eron tekemistä" Yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessäni. Pidän itseäni sosiaalisesti ja emotionaalisesti älykkäänä, mutta en ole ilman omia kehitystehtäviäni. Mukaudun helposti tilanteen ja ympäröivien ihmisten energiaan ja syvällinen sekä pohtiva keskustelu on minulle luonnollista. Haluan tavata hauskaa, rentoa ja älykästä seuraa (kaikissa tarkoituksissa), vaihtaa ajatuksia ja käydä yhdessä esimerkiksi museoissa, näyttelyissä sekä muissa riennoissa.
Etin kavereita/juttuseuraa. Pääasiassa mua kiinnostaa jääkiekko ja autot, tulkaa rohkeesti juttelemaan😃
Olen 44 vuotias mies. Etsin itselleni ystävää naisesta. Harrastuksiini kuuluu musiikki. Soitan harmonikkaa ja laulan. Pidän myös hyvin paljon shakista ja raviurheilusta. Aluksi voisimme tutustua vaikkapa sähköpostilla ja soittelemalla puhelimella. Minut saisi mukaan monenlaisiin juttuihin myös sinun harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin. Laita viestiä ja voisimme keksiä yhdessä mitä kaikkea voisimme tehdä. Hyvää kesää kaikille!
Olen Pohjois-savosta lähtöisin ja töiden perässä tullut asumaan Jyväskylään. Kolmisen vuotta olen nyt täällä asunut. Olen suhteessa. Alkuun hieman hiljainen, kunnes alkaa tuntemaan toista hieman paremmin, niin puhetta alkaa tulemaan enemmänkin 😁 Luonteeltani olen rauhallinen, huumorintajuinen ja muut huomioon ottava. Harrastuksina menee tällä hetkellä mm. lenkkeily, hiihto, uinti, pelaaminen, kahvakuula, kalastus ja metsästys. Myös satunnaista pianon opettelua, mitä pitäisi alkaa hieman enemmän treenaamaan, että jotain oppisikin 😂😅 Tykkään kokeilla myös ihan uusia harrastuksiakin, jos vaikka sinulla sellainen on mitä en ole kokeillut. Etsin kavereita Jyväskylästä ja myös sen lähialueelta.