Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Keski-pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Hei! Olen muuttanut tänne Keski-Pohjanmaalle töiden perässä kauempaa Etelä-Suomesta, ja kaikki tutut jäivät sinne. Nyt etsin naispuolisia ystäviä sellaisen kohtuullisen välimatkan päässä täältä tai lähimaakunnista, että kasvokkain tapaaminen toivottavasti onnistuu muutenkin kuin jouluna tai juhannuksena. Olen vahvasti luontoihminen. Luonnossa kiinnostaa oikeastaan melkein kaikki, mutta eniten harrastan lintuja. Luen melko paljon kirjoja. Viime aikoina on mennyt enimmäkseen klassikoita ja fantasiaa, tietokirjoissa historiaa ja tietenkin niitä luontoaiheita. Jonkin verran ja nykyään aika kausittaisesti pelaan myös tietokoneella, enimmäkseen rpg-pelejä. Luonteeltani olen aika introvertti, mutta en mikään erakko vaikka hyvin yksikseni viihdynkin. Luonteenpiirteitä listaamisella ei varmaan paljoa saa irti, mutta sanottakoon että olen ihan hyväntuulinen ja rento kaveri. Olisi kiva saada jutteluseuran lisäksi joku, jonka kanssa käydä vaikka samoilemassa metsissä ja rämpimässä soilla. En ole kuitenkaan mikään himoliikkuja tai -retkeilijä. Tai voin kyllä retkeilemässäkin käydä, mutta viime vuosina olen ollut pelkkä päiväretkeilijä ja tällä hetkellä ehkä hieman rapakunnossa. Luontoilun lisäksi kiinnostaa toki muukin, vaikkapa museot ja historialliset kohteet. Ei sitä aina jaksa ulkona rymytä. Shoppailuseuraa minusta ei saa, enkä myöskään laula tai tanssi, mutta muuten olen siis valmis moneen. 🏳️🌈 , joten sen on oltava sulle ok.
Heii! Nyt ku kesä lähenee ois ihanaa löytää uusia kamuja 🥰 Kaipailisin ”tyttökaveria” jonka kans vois välillä käydä ulkona, kaupoilla, lenkillä, keikoilla tai vaan viettää aikaa yhessä 🤩 Tykkään hyvästä ruuasta, sisustamisesta, ilta-ajeluista ja vähä millon mistäki 🙉 Innostun helposti uusista jutuista ja oon luotettava. Toivon että oot samaa ikäluokkaa ja suht läheltä että näkeminenki onnistuis ☺️ Laita viestiä matalalla kynnyksellä jos kiinnostaa niin vaihdetaan vaikka snäpit! 🫶🏻 ps nettikamutki käy jos oot kauempaa 🤩
Haluaisin löytää miehen joka on hellä ja pitää huolta minusta haluan aikuisen miehen
Hei, täällä 27-vuotias mies etsiskelee samanhenkistä seuraa. Olen luonteeltani kiltti ja rauhallinen, mutta saatan olla myös herkkä ja ujo uusien ihmisten seurassa. Minulla on lapsuudessa todettu ADHD sekä dysfasia. Musiikkimakuni keskittyy lähinnä poppiin ja EDM:ään. Etsin pääasiassa kaltaisiani furry-yhteisöstä, mutta saavat toki muutkin laittaa viestiä tulemaan jos siltä tuntuu. Olen ollut osana fandomia vuodesta 2017. Mitä tulee fursuittaamiseen, siihen minulla ei ole kiinnostusta. Kavereita minulla on kyllä jo entuudestaan, mutta olen kiinnostunut löytämään seurakseni myös niitä joiden kanssa jaan samoja mielenkiinnon kohteita. Olen itse asiassa jo löytänyt tällaisia kavereita tämän ilmoituksen kautta. Odotan uusilta kavereiltani myös rohkeutta viettää aikaa kaveriporukassa erilaisten pelien merkeissä. Tämä ilmoitus ei vanhene. Steamin kaverikoodi: 110275939 Kaverikoodin avulla pääset katsomaan profiiliani. Olethan yhteydessä ennen kuin päätät lähettää kaveripyynnön. Mikäli heräsi kysymyksiä, niin kysy rohkeasti vain. Tarvittaessa vastaan niihin mielelläni. ^^
Helou! Oon 23-vuotias nainen, joka haluaisi löytää itselleen kavereita. Tykkään uusiin ihmisiin tutustumisesta ja olisikin mukava päästä juttelemaan ja mahdollisesti tulevaisuudessa tekemään jotain yhdessä. Mun arki kuluu pääasiassa töissä ja kotona. Vapaa-ajalla tykkään liikkua, ulkoilla, leipoa ja tehdä käsitöitä. Luonteeltani oon rauhallinen, rento ja ystävällinen.😊 Tuuhan laittamaan viestiä niin päästään tutustumaan!
Oon 21v nainen ja etsisin pääsääntöisesti 19-24v kaveria Kokkolan alueelta jonka kanssa tehdä kaikenlaista kivaa kuten esim. käydä kahvilla, shoppailemassa, tapahtumissa jne jne. :) Opiskelen Centria AMK joten plussaa jos opiskelet itse siellä myös! Mutta ei ole mikään dealbreaker jos et, mä oon avoin kaikenlaisille kavereille :) Luonteeltani oon aluksi hieman ujo mutta jos juttu luistaa niin hyvä jos saat suunvuoron! :D Tykkään jutella paljon ja rakastan seuraa. Harrastuksiin kuuluu mm. piirtäminen, neulominen ja koneella nörtteily. Lempipeleihin kuuluu tällä hetkellä Warhammer 40K: Darktide ja Stardew Valley. Multa löytyy muuten myös Discord niin sitäkin saa kysellä! Niin ja olen kihloissa joten ei kiitos mitään lääh puuh -meininkiä :)
Tuu mulle kaveriks, oon liian kauan ollut yksin! Musta saa luotettavan ja pitkäaikaisen ystävän! Viihdyn kyllä hyvin yksikseni kun oon tämmönen introvertti, mutta usein mulla on liikaa energiaa purkaa. Tykkään liikunnasta! Oikeastaan oon aika tavallinen ja rauhallinen, mutta jotenkin vaan en jaksa enää olla yksin. Uskon, että voisin olla hyvä ystävä! Pistä viestii ja lähetään pikku drinksuille (kauhea sana 😅). Oikeastaan juon aika harvoin, mutta ystävän kanssa sitä vois välillä vähän repäistä!
Kiireiset vuodet ja ystävät muuttanut eri puolille suomea joten tarvisin uusia ystäviä piristämään arkea juttelun ja lenkkipuolun merkeissä.Olen 36v mies.
Moi. Erittäin rento ja leppoisaa nelikymppinen mies etsii ystävää/viä lenkkeilyyn sekä muuta vapa ajan harrastuksiin. Myös ihan niitä näitä juttelua ruudun takaa. Ei oo väli ikä tai sukupuoli. Juttua mulla riittää joten olethan sinäkin kova höpöttään😊
Moi! Oon 20-vuotias kavereita kaipaava nainen Kokkolasta. Haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa voisi viettää aikaa, vaikka käydä kahvilla, kirppiksillä, koiran kanssa lenkillä tai muuten vaan olla yhdessä ihan vaan kotona. Netin kautta juttelu on toki kans ok jos asutaan eri paikoissa! Toiveissa olisi about samaa ikäluokkaa tai siinä lähistöllä oleva nainen. Luonteeltani oon rauhallinen introvertti, alussa aika ujo, mutta kunhan ollaan tutustuttu niin rohkaistun siitä kyllä. Oon tosi huumorintajuinen ja ystävällinen ihminen, joka tulee kyllä toimeen kaikkien kanssa :) Olisi tosi kiva löytää joku, jonka kanssa voisi rennosti olla ihan oma ittensä. Kinnostuksen kohteita on tosi monenlaisia vähän laidasta laitaan. Eniten tällä hetkellä ehkä lukeminen, elokuvat/sarjat, musiikki ja second hand shoppailu on omia juttuja. Tykkään myös paljon kaikenlaisesta taiteellisesta (maalaus, diy, käsityöt jne), luonnossa liikkumisesta ja etenkin leipomisesta ja kokkaamisesta. Arkisin opiskelun lisäksi enimmäkseen katson paljon sarjoja ja elokuvia ja luen, sekä käyn koiran kanssa lenkeillä. Ihanteellisesti hakusessa tosiaan olisi ihminen jonka kanssa voisin toivottavasti tulla ihan läheisiksi kavereiksi, jos kuulostan yhtään sun tyypiltä niin laita ihmeessä täällä yksityisviestiä! :)
Oon 19-vuotias tyttö Keski-Pohjanmaalta Kokkolan läheltä, ja etin kavereita. Oon jonkiverran aina töissä, niin vapaa-ajalla oikeestaa vaa nukun ja välillä hoidan tuttujen eläimiä. Tykkään autoista ja driftingistä, niissä kisoissa on tullu käytyä jonkin verran. Tuu ihmeessä juttelemaan sukupuoleen katsomatta!:)
Kaipailisin samaa ikäluokkaa olevia tuttavia/kavereita Kokkolasta. Miun arki pyörii pitkälti opintojen parissa. Vapaa-ajalla tykkään erityisesti käydä kahvilla, kävelyillä, pelailla yms. ja olisikin mukavaa löytää seuraa näihin ja muuhunkin! :) Nyt kesällä olisi kiva käydä myös terassilla istumassa tai vaikka rannalla jäätelöllä. Luonteeltani olen rauhallinen ja viihdyn paremmin kotona kuin baarissa vaikka sinnekin saatan toisinaan eksyä. Laita viestiä jos yhtään siltä tuntuu!😊
Tälläne rento tyyppi täält keskelt ei mitää ni ois kiva saada uusia pelikavereita ja kavereitakin. Pelailtuu tulee aika paljo erilaisia pelejä. Sit ois kiva saada kavereita joittenkaa vois sit kesällä tehä jotai hauskaa yms.
Just 28 vuotta täyttänyt kokkolalainen kahden lapsen äiti kaipailee kaveria. Etsin naispuolista ystävää, jonka kanssa vois tehä melkeen mitä vaan, poislukien baarit ja juominen ei kiinnosta. (Paitsi ehkä kerran kesässä voi sitäkin harkita :D) Oon täällä asunut jo 5 vuotta ja siltikään yhtään oikeaa sydänystävää ei oo löytynyt, syynä 4-vuotta kestänyt kotiäitiys. Ite oon tosi liikunnallinen, menevä, avoin, huumorintajunen ja monesti vähän adhd myös. 😅 Kaverilta toivoisin joitain samoja piirteitä, nii juttu varmasti luistais paremmin ja löydettäis yhteistä tekemistä. Jos yhteistä ei löydy eikä keskustelu suju niin ei oikein jaksa ruveta pakottaan kaveruutta, mutta sitä ei voi tietää ennenku kokeilee. 😃 Lapsettomuuskaan ei haittaa, kunhan tykkää lapsista kun ne mulla kulkee suurimman osan ajasta mukana. Ois mahtava löytää vihdoin joku samanhenkinen ystävä, ota siis yhteyttä jos kuulostan yhtään sun tyyliseltä tyypiltä☺️
Olisiko sinusta ystävä joka jaksaisi kirjoittaa pitkiä tai vaikka lyhyitäkin kirjeitä? Nykyään kaikki pyörii sosiaalisen median ja puhelimen ympärillä, niinpä olen alkanut kaipaamaan vanhoja kirjeitä mainoksien sijaan. :D Itse olen 27-vuotias naise alku Keski-Pohjanmaalta. Perheeseeni kuuluu avopuoliso ja kissa. Harrastuksiini kuuluu käsityöt(neulominen ja virkkaus), palapelien kasaus, metsästys ja puutarhan hoito. Lisää itsestäni kerron kirjeissä :) Sinun iälläsi tai paikkakunnalla ei ole väliä. Jos yhtään koet että meillä voisi juttu luistaa niin otahan yhteyttä :)
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle