Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Helsinki. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moikka hauska tavata sinut Toivottavasti luet tämä minä olen valtteri olen 23 vuotias asun Helsingissä ja kotosin myös minä halusin löytää uusia ihmisiä oma elämäni ja toivosin löytäväni minä olen avoin kakkille suhdet muodoille minä nyt yritän lyhyesti kertoa itsestäni minulla on lemmikki eläin hoidan sitä vapaa ajallani minä toivoisin mieleläni että sinä et ole allerginen eläimille vapaa ajallani minä harrasta vapaapalokunta eli vpk ja teen myös vapaaehtoistyötä kahdessa järjestössä minä työskentelen turvallisuusalalla opiskelen samalla puhtaus kiinteistön alan perustutkintoa minä kaipaa ystävä esim keskustelun kahvitelun ja matkustelun ulkoilun ja Olen myös intohimoinen musiikin ystävä, joka nauttiin kitaransoitosta, musiikin kuuntelusta ja laulamisesta. Olen kiinnostunut löytämään bändin, jossa voisin jakaa musiikillisen luovuuteni. Läheisyys ja hellyys ovat minulle tärkeitä, ja olen avoin sekä ystävyyssuhteille että romanttiselle kumppanuudelle. Kaiken seura kelpaa minulle tällä hetkellä. Minä rakastan eläimiä, erityisesti kissoja, koiria, hevosia ja hamstereita. Rakastan luontoa maaseutu lähellä sydätä , olisi kiva joskus tulevaisuudessa muutaa kauemmas kaupungista pois että saa olla rauhassa kaupungin hälinästä joko kumpani kanssa tai hyvän ystävä kanssa ja siksi ympäristö oikeudet, ovat tärkeitä minulle ja myös ihmisoikeudet, vammaisten oikeudet, ja eläinten oikeudet ovat minulle, tärkeitä arvoja, ja vapaaehtoistyö kuuluu myös mun arvoni Vapaa-ajallani nautin myös lepäämisestä ja rikos- ja tv-sarjojen sekä elokuvien katselusta. Mun luonteni ovat mm että Olen sosiaalinen, mukava, luova, tunteellinen, avoin, rehellinen ja huumorintajuinen. Olen myös romanttinen ja pohdiskeleva. Minulla on pitkäaikainen masennus, sairus sekä diagnooseja kuten lievä kehitysvamma, ADHD ja minulla sopeutumiskäytöshäiriö. Nämä ovat osa minua, mutta ne eivät määritä minua sellaisenaan. Enkä anna asijan vaikuttaa sinun se kuuluu mun osa elämäni Toivottavasti voisit olla armolinen mua kohtaan olisit kiinnostunut erilaisuudesta etkä olisi tuomitseva mua kohtaan Toivottavasti luet tämä huolelesti Toivottavasti me kuullemme pian toivoittavasti voitasin tutustua sinun olisi kiva tavata sinut tutustua rauhassa 🤗❤️
Hei, olisi ihana löytää aitoja ystäviä pk seudun alueelta. Olen Sanni, 23 v ja asustelen Helsingissä. Sukupuolella tai iällä ei ole merkitystä, jos kemiat kohtaa☺️ Nautin syvällisistä keskusteluista, sekä salilla käynnistä ja luonnossa liikkumisesta. Olen avoin ja aidosti kiinnostunut ihmisistä. Toivon löytäväni ystävän tai ystäviä jonka kanssa olla aidosti oma itsensä. Aluksi saatan olla hieman ujo, mutta kun tutustutaan paremmin nii juttua kyllä riittää. Viestiä voi laittaa täällä, snäpin tai ig puolella✌🏼 Sc:sannu_12 ig: Sannih__
Moikka! Olisi kiva löytää kaveri, jonka kanssa fiilistellä keikkoja — raskaampi metalli, punk ja rock ovat mun juttu. Klubikeikat ja festarit kiinnostavat (myös ulkomailla), ja olisi mahtavaa löytää samanhenkistä seuraa. Musiikin lisäksi tykkään myös museoista ja teatterista, joten kulttuuriseura kelpaa aina. Ajatusmaailma vihertää, eli arvostan rentoa ja avointa asennetta. Jos hyvä musiikki ja kulttuuri kiinnostaa, laita ihmeessä viestiä — mennään yhdessä keikalle tai näyttelyyn!
Hei! Olen rauhallinen ja lämmin ihminen, joka etsii uusia tyttökavereita Helsingin alueelta. Minulla on lapsi, mutta etsin myös ihan omia ystäviä, joiden kanssa voi jutella, kävellä, käydä kahvilla tai vain viettää aikaa rennosti ilman suorittamista. Pidän arvostavasta ja lempeästä seurasta, pienistä hetkistä, rauhallisista keskusteluista ja siitä, ettei asioiden tarvitse olla täydellisiä. En kaipaa isoja porukoita tai jatkuvaa hälinää, vaan ennemmin yhden tai kahden hyvän ihmisen seuraa. Jos olet samanhenkinen, avoin tutustumaan ja haluat kaverin, jonka kanssa voi olla omana itsenään, laita ihmeessä viestiä. 💗✨
Moi. Oon tämmöinen positiivinen, sosiaalinen, ekstrovertti kaveri ja haluaisin löytää lisää ihmisiä joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. Tällä hetkellä roolipelit ainakin kiinnostaa. Oon suhteellisen urheilullinen myös niin liikkuminen ei ole myöskään pois suljettu. Lajeina esim kiipeily, pingis, sulkkis jne kiinnostaa. Pelaan myös video/lautapelejä/mtg niin seura näihin kelpaa myös. Ei oo sukupuolella väliä tai ikärajaa
Olen iloinen, ujo ja herkkä. Tykkään lauta- ja videopeleistä, kävelyistä, kirjojen lukemisesta, kokkaamisesta, urheilusta (esim. kiipeilystä, koripallosta, sulkapallosta ja muustakin), askartelusta ja olen innokas kokeilemaan uutta. Saan toisen lapsen vuoden vaihteessa joten arki tulee olemaan vähän erilainen jonkin aikaa, mutta ystävä on tervetullut elämään missä vaiheessa vain. Kaipaisin naispuolista ystävää 💛 Leppoisista viinittelyilloista pidän myös 😊. Suomen kieli ei ole äidinkieleni mutta olen asunut suomessa 8-vuotiaasta saakka joten kielitaito on lähellä täydellisyyttä, mielestäni. Puhun suomen kielen lisäksi viroa, venäjää, englantia, ruotsia ihan hyvin ja espanjaa tarpeeksi päivittäiseen keskusteluun. Tykkään siis oppia uusia kieliäkin. Ystävänä olen kannustava, luotettava, pyydän anteeksi jos loukkaan ja odotan samaa ystäviltäni, en haasta riita enkä kaipaa draamaa. Parhaat ystävyys-suhteet ovat ne jotka kestävät elämän läpi ja ystävä on yhtä kuin perheenjäsen, sitä kaipaan enemmän elämääni.
Moikka! ✨ Oon 23-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta ja etin uusia kavereita & ihmisiä mun elämään. Juttuseura on myös tervetullutta mut lähtökohtasesti etin tällä hetkel ihmisii joit voisin myös tavata✌🏻 Sun iällä tai sukupuolella ei oo mulle väliä kunhan meillä vaan kemiat kohtaa. Myös joku oma pieni tyttöporukka olis tosi kiva joiden kaa vois mennä ja tehdä kaikkee tyttöjen juttuja🌸 Voisit myös olla noin 100km säteellä pääkaupunkiseudusta🤩 Alkuun saatan yleensä olla vähän ujo, hiljainen ja ehkä varautunutki, mut se menee aika nopeesti ohi – ja sen jälkeen mun suuta ei meinaa saada ees väkisin kiinni XD Oon huumorintajuinen (myös rankempiki huumori uppoaa muhun heittämällä), lojaali, hyvä kuuntelija, empaattinen, nauravainen sekä vähä hölmö hassuttelija. Mun kanssa jokainen saa myös olla täysin oma ittensä ilman pelkoa tuomitsemisesta. Mulle voi myös puhua mistä vaan asioista täysin luottamuksellisesti. Haluisin löytää mun elämään ihmisiä joiden kaa vois keskustella, tehdä asioita, hengailla ja jakaa ne pienetki onnistumiset ja vastoinkäymiset. Musta saa seuraa mihin vaan - kahville, viinille, keikoille, festareille, kävelyille, kirppiksille, drinksuille, matkusteluun, ulkomaille, leffailtaan, leipomiseen, syömään, ajeluille, mökkeilemään, klubille jne. Oon myös enemmän ku avoin kokeilemaan itelle uusia asioita ja harrastuksia. Oon välillä tosi extempore tyyppi mut osaan myös pysähtyy, hengailla ja nauttia✨ Mä tykkään esimerkiks autoista vaikka en niistä oikeen mitää tiedäkkään mut oon innokas oppimaan niistä lisää😂 Rakastan autoilla ja musta on ihanaa kuunnella musiikkia, ja vaan ajella ympäriinsä samalla laulaen tai vaikka elämästä puhuen. Tykkään myös mm eläimistä, kokkailusta/leipomisesta, meikkaamisesta, lautapeleistä, podcasteista, sarjoista, leffoista, viinistä sekä musiikista. Mulla ei myöskään oo mitään lemppari musiikkimakua vaan kaikki genret uppoo🤩 Harrastuksiin mulla kuuluu esimerkiks aikuisten värityskirjojen värittäminen, kävelylenkit, valokuvaaminen järjestelmäkameralla, ulkomailla käyminen sekä ehdottomasti pelaaminen. Joten musta saa myös enemmän ku varmasti halutessaan pelikaverin peliin kuin peliin (PS4) ja välillä kans tabletti🎮💕 Tai vaikka reissukaverin johonkin😎☀️ Toivoisin myös ettei mielenterveyshäiriöt olis sulle ongelma🥹 Oon tällä hetkellä nimittäin työtön mielenterveyskuntoutuja (masennus - ja paniikkihäiriö).😅 Musta saa seuraa kans tottakai yöelämään, mutta oon näiden asioiden takia pyrkiny vähentämään juomista ja pitämään sen maltillisena. Täl hetkel mun päivät kuluu suurimmaks osaks pelkästään kotona ollessa, siivoillessa, sarjoja katellessa ja kuntoutuksen parissa et pääsisin joskus palaamaa takasin työelämään. Joten vapaa aikaa on tällä hetkellä ihan liikaa käytettäväks.🥹 Olis iha superia löytää uusia kavereita elämään kun niitä ei löydy kun muutama. Pistä ihmeessä viestiä jos kiinnostaa tutustuu niin voidaa jatkaa keskustelua esim snäpin puolella tai muualla.💛
Moi kaikille! 💌 Oon 26-vuotias nainen Helsingistä ja uusia ystäviä vailla. Olisi tosi ihanaa löytää elämääni läheisiä ja pidempiaikaisia naispuolisia ystäviä, kenen kanssa voisi jakaa asioita ja olla aktiivisesti tekemisissä. En siis etsi täältä kumppania / parisuhdetta, vain ystäviä 🥰 Oon luonteeltani rauhallinen, iloinen ja muuten tosi rento tyyppi. Erityisesti lähellä sydäntä on ruoanlaitto, matkustaminen, shoppailu, kauneus&muotijutut, mutta musta saa seuraa melkeinpä ihan mihin vaan! Lähden mielelläni syömään, museoon, piknikille, terdelle, rannalle, leffaan, yms yms. Rauhallinen ilta viinilasillisen tai kahvikupin äärellä sopii myös erittäin hyvin 🤍 Voidaan keksiä tekemistä fiiliksen mukaan ja jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä 🫶🏻 Otathan yhteyttä niin jutellaan lisää 🌸
Oon kolmen pienen lapsen äiti Koillis-Helsingistä, ja oon huomannut kaipaavani arkista ystävää - sellaista, jolle voi laittaa viestiä mistä tahansa milloin tahansa ja joka myös aina välillä lähtee tekemään jotain yhdessä (esim. liikunta, kirppistely, kulttuuririennot)☺️ Mulla on perhe; sulla ei ole pakko olla, kunhan jaksat kuunnella juttuja mun lapsista, sillä he ovat iso osa elämääni💕 vapaa-ajalla tykkään liikkua, neuloa ja leipoa. Mulla on tosin aika vähän kortilla, niin en ehdi viikottain tavata, mut ois kuitenkin kiva jakaa arkea viestein ja välillä kasvokkainkin. Varsinkin jos asut koilarissa, niin lähden vaikka kävelylenkille oikein mielelläni!
Moii! Oon opiskelija pk-seudulta ja ois tosi kiva löytää muita suht samanikäsiä täältä päin🤩. Ei oo väliä muuten millanen tai kuka oot! Vois olla kivaa käydä vaikka kiertelemässä kirppareilla tai vaikka pyöriä muuten vaan. Saa myös ehdottaa kaikkea ja voidaan toki myös vaan jutella😂 Tykkään paljon musiikista ja kirpparit on myös ihan parhaita. Näiden lisäks tykkään myös lukee, pelata ja käydä keikoilla kaverienkaa. Laittakaa ihmees viestii!
Hei. Mulla olisi aikaa ja tilaa uusille ihmisille elämässä ja semmosia ois mukava tavata. Tykkään pelailla kaverien kanssa lautapelejä tai videopelejä. Urheilu on myös lähellä sydäntä ja olen valmis kokeilemaan mitä vaan lajia. Kiipeily, parkour, akrobatia ja vastaavat ovat lähempänä omaa osaamista kuitenkin. Boulderointia tehnyt nyt erityisen paljon ja siiihen seura olisi jees. Luonteeltani taidan olla ekstrovertti ja puhelias tyyppi. Intoilen asioista helposti ja keksin uusia asioita kokeiltavaksi usein. Olen suhteellisen nokkela ja huumorintajulta vähän semmoinen toverillisesti. piikittelevä. Voisit olla vaikka +20v iältäsi, mutta muuten sukupuolella tai muulla ei oo väliä. Voidaan vaikka pelata lautapelejä, käydä boulderoimassa tai mitä ikinä keksiikään.
Tere, täällä 30-vuotias helsinkiläinen nainen koittaa onneaan uusien tuttavuuksien suhteen. Parisuhde löytyy, joten ihan kaveripohjaista ratkaisua kaipaisin. Iällä ja sukupuolella ei erityisemmin väliä, eniten ehkä toivon yhdessä tekemistä, joten asuminen lähialueella olisi iso juttu. Toki pidän matkustelusta ja jos julkisilla pääsee liikkumaan niin ei ne etäisyydetkään mitään sulje pois. Itsellä arkipäivät menevät töissä, illat ja viikonloput vapaalla. Vapaa-aika täyttyy tällä hetkellä pelaamisella ja lukemisella. Käyn myös uimassa säännöllisesti. Kotosalla arkea ilahduttamasta löytyy myös kaksi kissa poikaa. Uudet (ja vanhat) kirpputorit houkuttavat myös aina, niitä varten matkustellaan ajoittain pidemmällekin. En erityisen urheiluhakuinen ole, mutta koitan aina välillä varata aikaa arjesta ainakin pieneen hetkeen ajanviettoon luonnossa. Leffoja, sarjoja ja animea myös tulee ajoittain kulutettua enemmän ja toisinaan vähemmän. Lautapeli-iltoja saisi olla aina enemmän! Kuuntelen myös paljon musiikkia, raskaammasta kevyeen ja menee laajasti kaikkea. Enemmän kahvin nautiskelija, mutta vahvemmat teet sopivat mainiosti makumaailmaan. Oon rento ja aika rauhallinen, vähän kierolla huumorintajulla varustettu. Kaikesta voi puhua ja asiat sanoa aika suoraan. Eroavat mielipiteet ja maailmankatsomus ei ole ongelmallinen asia. Kiva toki oilisi jos jotain yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyy, mutta olen avoin myös uusille jutuille! Laita viestiä valitsemallasi tavalla, juttelu voi siirtyä helposti toiselle alustalle! Esim discord 😀
Hakusessa olisi luonnosta nauttiva naispuolinen kaveri kävely- ja valokuvausreissuille, miksei muihinkin aktiviteetteihin, mutta pitkän linjan harrastelijamallina olisi mahtavaa päästä toteuttamaan yhteisiä kuvausvisioita uusien tuttavuuksien kanssa. :) Toivoisin sun asuvan Helsingissä, parasta tietysti olisi jos satuttaisiin asumaan kohtuullisen lähekkäin. Olen luova ja mielikuvituksellinen eksentrikko, muihin harrastuksiini lukeutuvat mm. kirjoittaminen ja piirtäminen, erityisesti kaikki fantasiaan liittyvä hiipii lähelle sydäntä. Mikäli olet avarakatseinen ja samanhenkinen nainen suht samasta ikäluokasta, laitathan viestiä! Ilmoitus ei vanhene. :)
Oon asunut vuoden Helsingissä, en ole löytänyt ystäviä koska teen hyvin yksinäistä työtä enkä esim opiskele. Sukupuolella ei väliä, kunnioitan tasa-arvoa enemmän kun mitään ja ikä ois kiva jos ois lähellä 20 (18-24) Olen todella puhelias kun sille päälle satun. Tykkään pelata, katsoa sarjoja ja leffoja, ulkoilla. Mulle tärkeintä ystävyydessä hyvä huumori ja toisen tukeminen vaikeissa paikoissa. Mulla on paljon vaikeuksia uusien ihmisten kanssa, joten saatan olla hiljaisempi. Mutta samalla kun meidän huumorit kohtaa, niin mä lämpenen tosi nopeasti. Mä haluasin semmosen sitcom ystävyyden, voidaan vaan valssia toisen kämppää ilman miettimättä asiaa. Voidaan tehä kaikkea hauskaa, pyöriä kylillä, käyä leffois, olla salil and all that bs. Eli ois parempi jos kaverit löytyis helsingist tai ainaki pk seudult.
Mä oon Stan, 20-vuotias ja asun Stadissa. Opiskelen rahoitusta ja laskentatoimea Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Etsin kavereita, jotka on 18–25-vuotiaita ja asuu Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Tykkään leffoista, sarjoista ja musiikista. Käyn salilla ja harrastan lentopalloa, lumilautailua ja hiihtoa. Mä puhun englantia, espanjaa ja suomea. Olis tosi kiva löytää uusia frendejä, joiden kaa vois jutella, käydä salilla, hengailla ja käydä vaikka erilaisissa eventeissä yhes! Jos sä oot muualta Suomesta, sekin on ihan ok-aina kiva tutustua uusiin tyyppeihin! Jos haluut tutustua, laita vaan viestii!
Löytyisikös tätä kautta uusia tuttavuuksia luotettavalle gay-kundille jostain päin uuttamaata? Itselle ulkoilu mukavaa, samoin kaffella käyminen tai sulkiksen peluu. Tennikseen olisi kivaa löytää ystävä. Olen luonteeltani spontaani, rauhallinen, hyvä käytöksinen, päihteetön normikansalainen. Vakitöissa ja noin muuten elämä kunnossa. Mitä itse harrastat? Itseäni kiinnostavat myös taiteet, tanssi, varsinkin kabaree. Etsin ehdottomasti päihteetöntä, ja luotettavaa miestä, joka haluaa tutustua ja käyttää aikaa tähän. Puolitutut eivät kiinnosta.
Kiinnostaisiko lähteä tutkimaan niityn laidalla olevaa autiotaloa? Vai olisivatko metsäbileet enemmän juttusi? Tai haluaisitko osallistua taideprojektiin? Kuka tahansa ja mitä tahansa oletkin, olisitko kiinnostunut seikkailemaan? En etsi kokenutta superseikkailijaa tai kopiota itsestäni, minulle riittää joku jolla on uteliaisuutta ja kiinnostusta kokeilla jotain uutta, ehkä erilaistakin. Olen 28 -vuotias luonnontieteilijä, harrastelijavalokuvaaja ja ennen kaikkea seikkailija. Kiertelen ympäri Suomea fiilistelemässä autiotaloja, taidetapahtumia ja luontoa. Toteuttelen omia valokuvausprojekteja(joihin muuten saa liittyä mukaan), rakentelen elektroniikkaa ja yritän elää vapaata ja spontaania elämää. Luonteeltani olen rauhallinen ja päättäväinen. Kunnioitan toisten rajoja sekä erilaisuutta.
Ois kiva löytää joku uus kiva seura ja kattoo mihin johtaa vaikka ihan frendeiks:) ja eihän sitä tiedä ikinä jos kolahtaa sitte enemmänki:) tai sitte vaan ihan juttelu seuraa vaikka luurien välityksellä. Hyvää kesää ja palataan viesteillä:) Käyn riihimäellä välillä porukoilla. Ois kiva jövaikka siellä johonkin tutustua .
Vanhat kaverit tavalla tai toisella häipyy elämästä (osa ruvennut lisääntymään ja aika ei enää riitä mihinkään, osalla tuntuu olevan mielenkiinto loppunut kaikkeen kun ei mikään enää kiinnosta) ja uusille ystäville olisi tilaa ja tarvetta. Itsellä tavoitteena elää niin, että jos ensi viikolla tulisi noutaja, ei tarvitsisi ajatella, että "hitto kun ei tullut tehtyä tuota ja tuota". Omia harrastuksia/kiinnostuksen kohteita satunnaisessa järjestyksessä: - Moottoripyöräily. Suurimman osan ajasta tulee ajeltua yksin, välillä olisi kiva jonkun muun kanssa/porukassa päristellä menemään - Festarit. 1000 ihmisen festarit pienemmässä kylässä? 200 000 ihmisen festarit maailmalla? I'm in - Keikoilla käynti. Omaa sydäntä musiikkigenreistä lähimpänä EDM ja Punk. Muutkin genret menee ja livenä saattaa toimia joku ihan muukin. Joskus olis kiva esim. Eminem ja Eläkeläiset nähdä livenä :D - Biletys. Randomilla yökerhoja kiertämään? Bileviikonloppu Amsterdamissa? Casinolle häviämään rahat? Tai vaikka ihan vaan kaljalle ja bilistä pelaamaan - Matkustelu. Kotimaan roadtrip? Aasiaan reppureissaamaan? Kaupunkilomalle? Rantalomalle? Kiertämään Amerikkaa autolla? Yes, please! Myös esim. Tsernobylissä haluaisin käydä. Enkä sen TV-sarjan takia, en oo edes kattonut sitä :D - Mökkeily. Välillä on kiva vaan rentoutua mökillä ja vaikka kalastella - Ulkoilu. Kansallispuistoon päiväreissulle tai vaikka telttailemaan? - Videopelit. Viime aikoina tullut pelailtua esim. NHL/FIFA ja GTA V Online. Peliseura kelpaa aina - Jotain muuta? Pääsääntöisesti olen avoin uusille kokemuksille Jos joku mielenkiinnon kohde edes etäisesti osuu kohdalle, ota ihmeessä yhteyttä ja mietitään mitä tekemistä keksitään kimpassa! Jotain varmasti jäi itseltäkin tähän listaamatta. Itse olen 31v mies Helsingistä, käyn päivätöissä joten iltaisin ja viikonloppuisin jää aikaa harrastuksille. Teikäläisen iällä ei niin merkitystä, kunhan juttu luistaa ja löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita! Sä kysyt miks, mä vastaan miksei!
Moikka, Olen intialainen mies, joka asuu tyttöystäväni kanssa. Oon yksinkertainen ja älykäs tyyppi,hyvässä työssä ja periaatteessa elämä mallillaan. Haussa olis kaveria juttelee ihan arjen asioista ja elämänmenosta. Työssä syöpä. tutkimus ja asun helsingissä. Itseni tunnen ehkä nuoremmaksi ku oon, kaverille ei ikävaatimuksia,tuun yleensä hyvin juttuun itteeni vanhempien tai nuorempien ihmisten kanssa. Kiinnostaa asioiden pohdiskelu ja syvälliset keskustelut, unohtamatta kevyitäkään aiheita😊. olen pelaa sulkapalloa 🏸 Jos oot myös vailla juttuseuraa, ota ihmees yhteyttä! Discord, Snap: guyinhelsinki In English : Hi, i am a Indian man living with my girlfriend. I'm a simple and smart guy, in a good job and basically life is going well. I'm looking for a friend to chat with about everyday things and life. I work in cancer research and live in Helsinki. I may feel younger than I am, there are no age requirements for a friend, I usually get along well with all age groups. I'm interested in thinking about things and having deep conversations, not forgetting light topics😊. I play badminton regularly🏸 If you're also looking for someone to talk to, please get in touch! Discord: Curiouspoika , Snap: raamfinland