Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Helsinki. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Hei!Etsin uusia naispuolisia ystäviä pk-seudulta. Olen itse 36-vuotias kolmen lapsen äiti, lapseni ovat 10v poika, 7v poika ja 3v tyttö. Asun Helsingissä Nigerialaisen puolisoni kanssa. Läheisimmät ystäväni ovat muuttaneet muualle, ja etsin ystäviä joiden kanssa touhuta asioita lasten kanssa ja ilman lapsia. Olen työelämässä itse osa-aikaisesti ja aikatauluni ovat aika joustavat. Kiireisinä päivinä ihan whatsapp viestittelyt puolin ja toisin toisivat iloa arkeen. Olen kiinnostunut niin konserteista, näytelmistä, elokuvista, museokäynneistä, luontokohteista, matkustelusta koti- ja ulkomailla. Uimahalliin ja kävelylle kelpaisi seura myös. Mökkiviikonloppu tyttöporukalla olisi myös tosi jees. Näiden lisäksi seura kelpaisi etenkin viikonloppuisin, olisi kiva mennä yhdessä leikkipuistoilemaan ja muihin lastenkohteisiin ja parhaassa tapauksessa myös lapset ystävystyisivät. Mitään ikähaarukkaa en tähän laita; tärkeintä olisi kiinnostus tutustua eikä sinulla tarvitse olla välttämättä lapsia, kunhan hyväksyt että lapset ovat oman elämäni tärkein osa ja haluan heistä puhua (ei tarkoita etten osaisi muistakin aiheista puhua). Ei haittaa jos olet myös Helsingin ulkopuolelta, meillä auto ja voidaan liikkua muualle myös! I also speak fluent English, english-speaking mom friends are more than welcome :)
Moi, Oon 22-vuotias nainen Helsingistä ja etsisin lisää samanhenkisiä naisystäviä elämään. Mua kiinnostaisi manifestointi, henkinen kehitys ja itsensä kehittäminen. Ilmianna itsesi jos sua kiinnostaa samat asiat!
Olen tänä vuonna 41 vuotta täyttävä sinkku nainen, joka kaipailee seuraa lapsettomille viikoille. Etsin nais tai miespuolista suurinpiirtein samanikäistä seuraa leffaan, kävelylle, keilaamaan, keikoille kesällä, miksei vaikka kesäretkelle johonkin kivaan kesäkaupunkiin. Asun Helsingissä, mutta valmis liikkumaan ympäri Uuttamaata. Olen itse aika hiljainen ja ujo alkuun, mutta toisinaan juttu luistaa todella hyvin heti miten. Tykkään kesäisin kävellä rantoja pitkin, mahdollisesti myös pyöräillä. Käyn harvemmin keikoilla, mutta sellainen kiinnostaisi kyllä hyvässä seurassa. Innolla odottelen yhteydenottoja :)
Hei, olen Turan. Etsin ystävää, jonka kanssa jutella ja parantaa suomen kieltäni. Rakastan jutella johtajien kanssa. Olen suuri siisteyden ystävä ja rakastan ruoanlaittoa.
Etsin ystäviä, joiden kanssa jutella. Nautin kuuntelemisesta ja muiden kokemuksista oppimisesta. Naiset, jotka uskovat pystyvänsä kommunikoimaan hyvin, iästä tai parisuhteesta riippumatta, voivat ottaa minuun yhteyttä.
Hei, olen 21-vuotias nuori mies Helsingistä ja etsin kavereita ja ystäviä mieluiten pääkaupunkiseudulta. Harrastan paljon kaikenlaista: valokuvaan, videokuvaan, teen musiikkia, kirjoitan runoja ja pelaan joskus pelejä. Kuulun myös turrifandomiin. Olen myös vähän kiinnostunut cosplaysta, mutta en ole vielä koskaan cosplayannut. Tykkään mm. käydä kahvilla, kirppareilla ja ihan vain kävelemässä/hengailla. Katson myös silloin tällöin sarjoja ja elokuvia. Olen kova "Beetlejuice Beetlejuice" elokuvan fani. Ihmisoikeudet ovat minulle erittäin tärkeä asia. Luonteeltani olen rauhallinen, mukava, hieman ujo ja toista arvostava. Viihdyn lähes kaikenlaisten ihmisten seurassa. Ikähaarukka on noin 18-23 v. Sukupuolella, seksuaalisella suuntautumisella yms. ei ole väliä. Hyväksyn kaikki sellaisina kuin ovat. Olen täysin päihteetön: en käytä lainkaan alkoholia, tupakkaa sun muita aineita. Instagramini on @arttu_karilampi_official_
Moikka, täällä 28v mies vailla uusia kavereita. Iälläsi tai sukupuolella ei ole merkitystä, etsin uusia kavereita joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Urheilu, kulttuuri ja netflix sarjat on iso osa mua. Tuu laittamaan viestiä jos kaipaat uusia tuttavuuksia ulkoilemaan, museoon, kahville tai vaikka ihan vaan juttuseuraksi! Oon ite empaattinen, rento ja kiltti luonteeltani ja tykkään puhua kaikesta maan ja taivaan välillä!
36-v parisuhteessa oleva naisihminen etsimässä uusia kavereita:) Tykkään esim. keilaamisesta, kahvilla ja viinillä käymisestä, luonnossa liikkumisesta ja eläimistä. Omistan yhden kissan. Lähdettäiskö yhdessä vaikka sup-lautailemaan tai melomaan? Mieluiten pk-seutu (itse asun Helsingissä) mutta muualtakin saa kirjoittaa. Etsin lähinnä naispuoleisia ystäviä:)
Hei! Hei! Olen ollut yli parisenkymmentä vuotta poissa työelämästä. Olen sairaseläkkeellä mt-oireiden takia. (Järki leikkaa silti loistavasti;). Olen luotettava, kiltti, empaattinen. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olen ystävällinen luonne. Myös luonnehdittu symppikseksi ja huumorintajuiseksi. Olen aviossa, mutta en sos pelokkuuden takia pysty harrastamaan paljon mitään kodin ulkopuolella. Kaipaisin 18-55v etenkin whappi ja kahvitteluseuraa kotonani kenties samalla kuunnellen musahuoneessa vinyylejä. :) Olen onnellisesti ollut avioliitossa pian 11v eli etsin vain ystäviä. Sukupuolella tai iällä ei väliä. En juo alkoholia, koskaan käyny baareissa taikka tupakoinu (13 vuoteen) Musiikki on nykyään suuri voimavara elämässäni. Ei ole tavatonta, että radiota, Spotifyta, vinyyleja monta tuntia päivässä. Tykkään myös lenkkeillä. Nykyään pyrin käymään lenkillä päivittäin. Tosiystää olen vailla joka on rehellinen, luotettava, kiltti, empaattinen, tykkää musasta. Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse. T: Juha
Hey there! I'm a 31-year-old master's student always on the lookout for new friends to share experiences with. Sports and gaming are my usual outlets, but I also enjoy the peace and quiet of nature. I'm particularly interested in finding people who enjoy the outdoors and staying active. I'm currently brushing up on my Finnish and would love to find a language partner. It would be great to explore the city together, try new things, or simply chat and help each other improve. If you're open to making new connections and sharing interests, tell a bit about you and your hobbies I'd like to hear from you!
Koetetaan nyt täältä etsiskellä, josko löytyisi Tosikaveriystävää viiskymppiselle miehelle. Perhe vienyt ajan ja muualta muuttanut aikoinaan, niin kaveripiiri varsin tyhjä. Nyt olisi jo aikaa kaveriystävä juttuun. Ja kaipaisin keskusteluja, vaikka alkuun kirjoittelu ja tutustumista, mutta soittelu ja livenä puhuminen paljon antoisampaa. Ja kun kaveriin tutustuu ja vauhtiin, niin sitten kaikkeen mahdolliseen, mitä olisikaan liittyen esim reissukaveriksi metsäretkille, kalalle, patikoimaan.. Itse olen vähemmän menevää sorttia, mutta eipä tuota yksin ole tullut mentyäkään. Jonkin verran lenkkeilen, värkkäilen ja kotista on vielä ohjelmassa toki. Mutta keksittäneen miten ystävyys rakentuisi. Ikään, sukupuoleen, perhetilanteeseen katsomatta, vastaile ja tutustutaan ystävyysmerkeissä. Olisi kiva tietysti jos olisit jostain Vantaa/Helsingin alueelta, niin tapaamiset olisi helpommin toteutettavissa.
Se olisi syksy nyt! Paras tapa lievittää yksinäisyyden tunnetta on pyöritellä noppia hyvässä seurassa. Helsingissä on verrattain paljon hiljaisia nurkkia ja kuppiloita missä voi pelata vaikka minkälaisia lautapelejä. Jopa pari avointa seuraakin on, mutta tarkoitus olisi hakea kevyttä seuraa missä voisi vähän jakaa ajatuksiaan, oppia tuntemaan ja ystävystymään jalon ajanvietteen ääressä. Minä olen keski-ikäinen maisterismies, mutta sinä voit olla ihan ketä vain jota kiinnostaa tai olet harrastanut pelaamista. Yritetään pitää hommat sen verran avoina, joten käydään pelejä rauhallisesti läpi. Miten on perustetaanko jatkuvaa peliseuraa tarjoava porukka tänne Helsingin alueelle? Laita kysymyksiä tulemaan.
Hei! Olen mukava ja ystävällinen 30-vuotias palomies Helsingistä. Etsin uusia ihmisiä, joille voin tarjota rehellistä keskustelua, hyvää seuraa ja ehkä jopa hieman jännittäviä tarinoita työstäni. Haluan tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin eri elämänaloilta. Pidän ulkoilusta, urheilusta, sekä elokuvista mutta samalla myös rauhallisemmista hetkistä. Jos haluat tutustua, laita rohkeasti viestiä!
Hei Minä olen 43v Espoossa. Olen ulkomaalainen Lähi-Itä. Olen ystävällinen, rauhallinen, sosiaalinen ja hyvä ihminen. Jos olet 28v-55v laita rohkeasti sähköpostia.
Moi. Olen 27-vuotias mies Pääkaupunkiseudulta. Iällä ja sukupuolella ei ole niinkään väliä kunhan muuten persoonat vastaavat. Kirjallisuus, sarjat/elokuvat ja lautapelit/videopelit ovat joitain minun kiinnostuksiani. Olen myös viime aikoina kiinnostunut tenniksen peluusta ja olisi myös kiva saada peliseuraa siihen.
En rupea kirjoittamaan kauhean pitkää tarinaa, koska tämän periaate on vain tutustua ihmisiin, jotka haluavat tutustua minuun. Ja jos on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, niin voidaan nähdä livenä. Asun Helsingissä, muttei ole väliä missä asut. Toki, jos haluat nähdä, olisi kiva, että asut suht lähellä. Minulla ei nimittäin ole ajokorttia, enkä ole (ainakaan vielä) hankkimassa sellaista. Ikä on 27, minulla on koira, Luna. Hän on 8 vuotias. Kuuntelen musiikkia fiiliksesta riippuen, katson paljon TV-sarjoja ja elokuvia. Neulon, askartelen ja ompelen. Olen modisti-ompelija ammatiltani. Pidän kirpputoreilla käymisestä, sekä kirjastoista. Myös ostoksilla on kiva käydä, joko vain katsomassa, tai ihan ostamassa.
Moro! Nyt näin korona-ajan ryvettämien ihmissuhteiden boostaamiseksi etsinnässä uusia tuttavuuksia pk-seudulta vaikkapa reissailuun, eräilyyn, urheilujuttuihin tai mihin vaan. Eli sellaisia jotakuinkin tervejärkisiä tyyppejä joilla on elämä ihan kunnossa :D Itse olen 36v työssäkäyvä, lapseton, päivittäin urheileva ja huumrointajuinen mies jolla on asiat kaikinpuolin hyvällä mallilla. Luonteeltani olen enemmän introvertti, mutta siitä huolimatta ihan puhelias ja supliikki. Kiinnostuksen kohteet on moninaiset ja mukautuvana tyyppinä luonnistuu lähes mikä vaan. Kuppiinkaan sen sylje, vaikkei sitä nykyään erityisen usein tule harrastettua. Ettei tule väärinkäsityksiä: en ole romanttisessa mielessä millään tavalla kiinnostunut samasta sukupuolesta :D
Moikka! Olen pian 30-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta, ja tällä hetkellä hoidan heinäkuussa syntynyttä tytärtäni kotona. Taustaltani löytyy ympäristöalan tutkinto, ja olen viime vuodet työskennellyt teollisuudessa. Nyt opiskelen lisää vauvanhoidon ohella. Tykkään kokeilla erilaisia juttuja, joten jos haluat lähteä patikoimaan, käymään museossa, kahville tai vaikka pelaamaan biljardia, olen ehdottomasti mukana. Eläimet on myös lähellä sydäntä, vaikka tällä hetkellä meillä ei ole lemmikkejä. Aiemmin olen omistanut sekä kissoja että koiria. Vapaa-ajalla pelaan video- ja lautapelejä, pyöräilen, käyn museoissa, kuuntelen musiikkia ja liikun luonnossa. Joskus saatan myös leipoa. Tällä hetkellä lapsen kanssa puuhailu kuuluu isona osana elämään. Luonteeltani olen avoin ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Tykkään jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Pyrin olemaan ottamatta asioita turhan vakavasti, jos siihen ei ole todellista syytä. Etsin naispuoleisia ystäviä, joiden kanssa voisi lähteä vaikka kahville, pelaamaan tai vaan juttelemaan. Äitiys on tällä hetkellä isossa roolissa, joten olisi kiva, jos sullakin olisi lapsia. Jos kuulostan sulle sopivalta kaverilta, niin laita viestiä! :)
Oon 22 vuotias nainen Helsingistä ja Etsin naispuolisia kavereita joiden kanssa mahdollisesti voisi jutella ja hengailla!:) Oon luonteeltani empaattinen,mukava,kiltti,tunnollinen:). Vapaa ajalla tykkään piirtää,kuunnella musiikkia,kattoa elokuvia, sarjoja,kattoo tiktokkiaxd Oon kiinnostunu pääosin musiikista, videopeleistä,taiteesta, meikkaamisesta,kauhujutuista. Laita ihmeessä viestiä!:) Ps:setämiehet ei kiinnosta joten turha laittaa viestiä sillä en vastaa!