Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Varsinais-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Hei! Olen kiinnostunut löytämään samanhenkisiä ja suunnilleen samanikäisiä kavereita/ystäviä. Olen luonteeltani rauhallinen, pohtiva ja analyyttinen. Pidän erityisesti hyvistä keskusteluista, rennosta ajanvietosta, lautapelailusta ja luonnossa liikkumisesta. Olen kiinnostunut esimerkiksi historiasta, kielistä, kulttuureista, psykologiasta ja erilaisista mytologioista. Vapaa-ajalla pelaan usein strategiapelejä ja käyn kävelyillä. Työstän myös silloin tällöin keinotekoisia kieliä (ConLang) ja suunnittelen oman fantasiaromaanin kirjoittamista. Tykkään kaikenlaisesta teestä, mutta erityisesti vihreästä teestä. Olisiko antaa suosituksia? Laita viestiä niin katsotaan, löytyykö yhteistä jutusteltavaa. Etsin erityisesti livekavereita, joten olisi kiva, jos asut Turussa tai lähikunnissa.
Vähän miusta: Pelailtua tulee ihan liian paljon (ps5), tällä hetkellä etenkin dragon age inquisitionia. Tykkään myös katella leffoja, sarjoja ja animea, sekä kuunnella musiikkia (spotifyn mukaan kuuntelin viime vuonna eniten indie poppia ja mid west emoa XD). Hakusessa ois huonon huumorintajun omaavia tyyppejä joiden kanssa vois pelata ja jutskailla, ehkä jopa nähdä joskus myöhemmin myös ihan f2f jos uskaltaa :D Discordissa voi pistää viestiä: miss.dain
Olen hieman introvertti mutta en oikeastaan yhtään ujo. Tulen toimeen hyvin kaikkien kanssa ja osaan suhtautua asioihin avoimesti. Hyvällä huumorintajulla varustettu itsenäinen pohdiskelija. Teen yleensä kaikkeni, että läheisilläni on hyvä olla ja olen väsymätön raataja. Määrätietoinen, huomaavainen, luotettava ja ehkä hieman höpsökin. Harrastuksina voimatreeni salilla, lenkkeily ja pyöräily.
Kaipaan ystävää, jonka kanssa tavata säännöllisesti, mieluusti myös spontaanisti. Jos oikein lykästää, löytäisimme ajan myötä toisistamme sydänystävät ja voisimme jakaa ilot, surut ja hölmöt ideat. Mutta aloitetaan kuitenkin kevyesti. Voisimme esimerkiksi kyläillä toistemme luona, kierrellä kirppareilla, mennä piknikille, lähteä luontoretkelle, leipoa vegaanisesti, käydä keikoilla ja tapahtumissa, harrastaa kulttuuria ja/tai liikuntaa, maistella oluita (myös holittomia), listata top 5 Bowie-albumit tai lukea toistemme lempirunot. Tällä hetkellä oma elämä tuntuu vähän monotoniselta. Entisten liftausreissujen ja aamuyöhön jatkuneiden juhlien sijaan uppoudun kirjoihin mökillä, istun kotona tietokoneen ääressä ja ulkoilen koiran kanssa, vaikka ihanteellisessa tilanteessa ulospäinsuuntautuneisuuteni ja sisäänpäinkääntyneisyyteni olisivat jonkinlaisessa tasapainossa. Haaveilen vielä joskus veneilystä saaristossa ja vaelluksista jylhissä maisemissa. Lähitulevaisuudessa myös helpommin saavutettavat harrastukset kiinnostavat. Lähtisin mielelläni yhdessä vaikka boulderointihallille tai kielikurssille. Ystävyys ei kuitenkaan riipu rahasta. Jos budjetti (myös omani) antaa myöten, olisi kiva käydä joskus ulkona syömässä tai mennä teatteriin, mutta yhtä lailla toisen seurasta voi nauttia vaikka lautapelejä pelaten ja musiikkia kuunnellen. Etsin ensisijaisesti naispuolisia ystäviä, ja vaikka olenkin naisiin päin kallellani, tämä ei ole deitti-ilmoitus. Jos kuulostaa siltä, että meillä voisi synkata, kirjoita! ✨
Täällä turkulainen 28-vuotias humanistinainen etsii seuraa kahville, teatteriin, kirppiksille tai kaljalle. Jos välimatkamme on hirmuisen pitkä, myös perinteisten kirjeiden kirjoittelu kiinnostaa! Olen luonteeltani lempeä, intohimoinen, hersyvä, spontaani ja haaveiluun taipuvainen. Harrastan teatteria, videopelejä, kirjoittamista, lukemista, roolipelaamista sekä erilaisissa kulttuuritapahtumissa juoksentelua. Rakastan runoutta, hyvää kahvia, syvällisiä ja avartavia keskusteluja, vanhoja elokuvia, valaiden laulua, huonekasveja, lautalattioita, luontopolkuja ja kaiken kauniin sekä herkän ympärillä taivastelua. Jos kiinnostuit niin ota toki yhteyttä. Täällä minä odotan!
Moikku!❤️ Pieni esittely ittestäni: Oon 24-vuotias nainen Turusta. Tykkään hengailla sekä kotona että ihmisten ilmoilla. Tykkään luonnosta ja erinlaisista peleistä niin lautapeleistä, suliksesta, koriksesta ja mölkystä. Etin uutta kaveria mieluusti täältä Turusta kenenkanssa voisin käydä kävelyllä, pelailla, kierrellä kaupoissa/kirpiksillä tai mennään vaiks roadtripil🤪 Toivon et rehellinen tyyppi ja spontaani🤪 Laita viestii niin tutustutaan😇
Oon 25-vuotias ja oon palannut taas kotiseudulle Varsinais-Suomeen Tampereelta. Kavereita olisi kiva löytää lisää ja olisikin hienoa saada ympärille uusia huipputyyppejä, joiden kanssa jakaa elämän iloja ja suruja! ☺️ Tykkään tehdä monenlaista. Kotosalla kuuntelen äänikirjoja ja podeja ja teen käsitöitä, laitan ruokaa ja toisinaan leivon. Kaikenlainen luonnossa liikkuminen on myös lähellä mun sydäntä 💚 Tykkään myös uida luonnonvesissä, joten esimerkiksi avantouintikaveri ois mitä tervetullein! Tulee myös säännöllisen epäsäännöllisesti mm. lenkkeiltyä, hiihdettyä ja suunnistettua. Mun kanssa voikin lähteä esimerkiks pelaamaan sulkapalloa, kiipeilemään tai vaikka ihan vaan kävelylle 🏸 ja penkkiurheilu on myös kova sana! Eräästä ilmoituksesta bongasin käsitteen sosiaalinen introvertti ja se tuntuu itsellekin aika sopivalta tavalta kuvata, millainen olen. Kaipaan omaa rauhaa, mutta myös muiden ihmisten seuraa. Tykkäänkin höpötellä niitä näitä sekä syvällisiä muiden kanssa. Sanoisin olevani maanläheinen ja rauhallinen tyyppi, vaikkakin toisinaan kova puhumaan! Mä oon tosissaan halukas löytämään ympärilleni huipputyyppejä ja oon tosissani valmis tutustumaan uuteen ihmiseen ja mulle saa myös monipuolisesti ehdottaa tekemistä! Laitathan viestiä, jos haluat tutustua paremmin! P.S. Poikaystävä löytyy jo, joten vain kaverit ja ystävät hakusessa ☺️
Täällä kirjoittelee 43- vuotias nainen Salosta ja asun yksin omistamassani ok-talossa maalla. Elän tällä hetkellä aika vaikeaa elämäntilannetta ja olen aika yksinäinen niin kaipaan uusia ystäviä/tuttavuuksia ympärilleni. Olen luonteeltani ystävällinen,empaattinen,luotettava ja suht herkkä. Omat mielenkiinnon kohteet ovat hevoset ja ratsastus sekä liikkuminen ja luonto. Tykkää käydä vaeltamassa/patikoimassa. Omistan kaksi eläkkeellä olevaa koiraa ja kissoja. Olen luonteeltaan suht introvertti ja kaipaan omaa aikaa mutta nyt olisi elämääni tilaa uusille ystäville. 😊 Etsin lähtökohtaisesti naispuolisia ystäviä.
Etsinnässä samanhenkinen ystävä! Olen 31v nainen ja asun Turun seudulla. Kaverin iällä tai sukupuolella ei ole minulle merkitystä, mutta tarkoitus on löytää nimenomaa ystäviä, eikä parisuhdetta. Pidän paljon muodista, sarjojen ja elokuvien katselusta, muusiikista ja keikkailusta (rock + raskaampi) ja koirien kanssa touhuilusta. Syvälliset keskustelut ja aitous ovat mieleeni. Olisi mukavaa löytää joku, jonka kanssa ihan viestitellä ja toki myös tavata livenäkin, kun ollaan vähän tutustuttu. Kauempaakin saa kirjoitella, minua ei haittaa "etäsuhde", jos löytyy oikein hyvä tyyppi. 😊 Yhdessä voimme käydä kahvilla, shoppailemassa, keikoilla, kävelyllä, harrastuksissa ja melkein missä vain! Minulle voi laittaa matalalla kynnyksellä viestiä. 😊
Moips! Oon pian 19 vuotta täyttävä nuori nainen Turusta. Kaipailisin uusia kavereita tai miksi ei vaikka sitä parasta kaveria😊 Tällä hetkellä asun kahden 🐇 kanssa, ja eläimet ovat lähellä sydäntäni. Olen töissä eskarissa ja ammatiltani lähihoitaja. Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen ja tulenkin melkein kaikkien kanssa toimeen. Olen myös rento, avoin ja kuuntelevainen. Tykkään vapaa-ajalla katsoa leffoja/sarjoja, käydä salilla, avannossa, ajella ympäriinsä ja kuunnella musiikkia. Myös kirppikset ja shoppailu kierrokset ovat mieleeni. Olen hyvin avoin ehdotuksille, joten tylsää ei tule. En osaa kirjoittaa tälläisiä esittely tekstejä kauhean hyvin, paremmin keskustelut onnistuu esim. snäpin puolella. Mutta jos veikkaat, että meistä voisi tulla kavereita niin laita rohkeasti viestiä, iälläsi eikä sukupuolellasi ole niinkään väliä.
Etsin uusia kavereita Varsinais-Suomen alueelta! Mieluiten 22-29v Olen 24v Nainen maskusta ja tykkään käydä lenkillä, kahvilla, salilla ja mitä ikinä mieleen tuleekaa jos susta saisi seuraa ja hyvän kaverin laitatko viestiä niin jutellaan ja tutustuaan rauhassa ja ehkä hetken päästä voidaan nähdä
Moikka oon 23m ja muuttanut turkuun elokuussa töiden perässä, ois kiva saada uusia kavereita täältäpäin. Kiinnostuksen kohteita jalkapallo, videopelit pääosin fps cs ja valo. Oon melekoisen introverttinen tapaus mutta kyllä se siitä kun oppii tuntemaan.
Etsin uusia kavereita tai jotain enemmän Olis kiva saada joku joka olisi rento ja mukava myös huomaavainen, mieluusti 18-30v Olen itse rento ja mukava (HUOM!) välillä vittumainen ota se huumoria silloin mitä sanon!
Etsin kaveria jolla ois motivaatiota tehdä asioita yhdessä sekä löytää syvällinen keskustelu yhteys koska ois kiva höpötellä tekemisen ohessa kaikenlaisesta mitä päähän juolahtaa :) Kirppikset, kokkaus, pelaaminen, taide, musiikki ja kulttuuri kiinnostaa. Jos kaipaa fyysisempää tekemistä musta saa kaverin myös salille, lenkille, pyöräretkelle, retkelle tai vaeltamaan. Laita viestiä ja ehdota jotain tekemistä! Olen avoin kaikille uusille jutuille myös.
Olen 31-vuotias mies Turun seudulta. Tutustuisin mielelläni uusiin ihmisiin. Kiinnostuksen kohteitani on mm. Musiikki, kuntosali, F1, historia, pelailu. Musiikkimakuun sisältyy rock, metalli, elektroninen musiikki. Minulla on pari koiraa, joten olisi mukavaa saada seuraa esimerkiksi lenkille. Minua kiinnostaisi löytää vaikka salikaveria, mennä leffaan, istumaan iltaa ja tietenkin kahvitteluun yms. Ensisijaisesti toivoisin löytäväni miespuolisia kavereita, iällä ei ole juurikaan väliä. Tärkeintä on, että kemiat kohtaavat ja on jotain yhteistä. 🙂 Laita viestiä, niin jutellaan lisää!
Hei, Etsin kavereita, ystäviä, sielunsiskoja, lenkkiseuraa, vaellusseuraa – erilaisia tuttavuuksia ja kohtaamisia Turun suunnilta. Olen 43-vuotias perheellinen nainen, ja omien kavereiden lisäksi haussa on myös kokonaiset perheet ja pariskunnat kavereiksi grillailun, marjametsän, mökkeilyn, patikoinnin tms. merkeissä. Olen feministi, vege, avarakatseinen maailmanparantaja. Mulla on ystäviä ympäri maailmaa erilaisista poliittisista, uskonnollisista ym. taustoista. Muutin Turkuun jokin aika sitten. Teen luovaa yhteiskunnallista työtä kotoa käsin, joten ihmisiin tutustuminen on ollut haastavaa. Vapaa-ajalla tanssin, kuljen metsäpolkuja, kesällä sup-lautailen ja pyöräilen, talvella hiihdän, lisäksi luen, maalaan, käyn salilla ja uimassa. Pidemmillä lomilla patikoin ja vaellan. En käytä päihteitä, mulla on terveet elämäntavat ja tapaankin mielelläni ihmisiä erilaisen rennon reippailun tai ulkoilun lomassa. Myös lukupiiri ym. toiminta kiinnostaa. Jos sait kiinni jostain, jos kolahti, ota yhteyttä!
Saman henkistä ystävää/ystäviä kaipailisin elämääni (sukupuolella ei väliä). Ystäviä joiden kanssa viestitellä, soitella tai nähdä säännöllisesti. Jakaa iloja ja suruja ja tehdä kaikkea hassunhauskaa. Ajan kuluessa ja ikää tullessa on ihmisiä karissut ympäriltä milloin mistäkin syystä, mikä tuntuu olevan melko yleinen kirous. :D Aikuisiällä on ollut vaikeaa luoda uusia pysyviä ystävyyssuhteita ja ylläpitää niitä. Introverttius ja jonkinlainen erakkoluontoisuus ei toki auta asiaa. Onko kenties sinulla ollut samoja ongelmia? Olen myös harmitellut sitä, että minulla ei ole kaveriporukkaa. Haaveenani olisi vielä joskus kuulua sellaiseen. Olen elänyt jo pidemmän aikaa ns omassa kuplassani ja kaipaan syvempiä yhteyksiä muihin ihmisiin. Kaipaan syviä yhteyksiä ja sydänystäviä. Olen rauhallinen, vähän ujo, luova, syvällinen ja eläinrakas. Olen aina ollut hieman "outolintu" yleisestä näkökulmasta katsoen. Parhaimmillani olen avoin, avarakatseinen ja suvaitsevainen, positiivinen, kannustava, leikkisiä, luova, seikkailullinen, huoleton, tuki ja turva, ystävällinen ja avulias, huolehtiva ja hoivaava.. näin ainakin itse koen. :D Ikävimmilläni olen pessimistinen, masenteleva, ahdistunut, stressaantunut, pelokas, ärtynyt, vetäytyvä/sulkeutuva, surullinen, "luovuttaja"..uskallatko vielä tutustua? :D Asun avopuolison ja kissan kanssa maalla ja luonnonläheisyys on minulle todella tärkeää. Maaseudun rauha on kultaa, vaikka aina välillä kaipaankin takaisin kaupungin sykkeeseen, missä näkee ihmisiä ja toisenlaista elämää. Luonto, luonnonläheisyys/luonnonmukaisuus, puutarhan hoito, villiyrtteily ja omavaraisuus kiinnostavat ja myös näiden asioiden parissa voisi olla kiva joskus nähdä muita ihmisiä. Tykkään tehdä värikästä kuvataidetta ja kiinnostaisi kokeilla joskus maalata yhteisiä taideteoksia jonkun toisen kanssa, jota sama ajatus kiehtoo. Henkinen kasvu ja kehitys ovat minulle myös tärkeitä ja näitä asioita ja kipupisteitä voisi olla kiva jakaa ja käydä yhdessä läpi toisen henkistä kasvua työstävän kanssa. Harrastan myös mystiikkaan viittavia asioita ja henkisyyttä yleisesti ja tähän kaikkeen kuuluu hyvin laaja kirjo asioita.. tarotkortteja, astrologiaa, energioita, yliluonnollisia asioita, henkisiä asioita.. en edes osaa listata tähän sitä kaikkea. Toisin sanoen kaikki mitä ei yleensä paljaalla silmällä voi helposti nähdä, kiinnostaa minua. :) Näitä asioita voisi olla kiva tehdä/harrastaa yhdessäkin jonkun kanssa. Arvostan ystävyydessä aitoutta, avoimuutta, avarakatseisuutta, luotettavuutta ja lempeää rehellisyyttä. Kovin pinnalliset suhteet eivät oikein ota tuulta alleen, vaikka ymmärrän että niillekkin on varmasti oma paikkansa ja aikansa. Ystävyys muodostuu, jos sen on tarkoitus muodostua, joten tutustutaan ja katsotaan kuinka hyvin natsaa. :) Käy miten tahansa, niin olen iloinen, jos ilmoitukseni herätti sisimmässäsi jotain, joka haluaa vastata tähän kutsuun. <3
Moikka! Mie oon 30-vuotias nainen, juuri Turkuun muuttanut koulupaikan perässä. Oon alunperin kotoisin tuolta Itä-Suomen suunnalta. Turku ei ole kaupunkina tuttu miulle ollenkaan enkä myöskään tunne täältä ketään, niinpä olisikin kiva löytää joku kaveri jonka kanssa tutustua uuteen kotikaupunkiin! Lähden mieluusti kaveriksi leffaan, kahvilaan, kirpparille, luontopolulle, yms. Bilettäjä en oo kyllä ollenkaan, eli jos kaipaat seuraa baariin niin sitä siun pitää valitettavasti etsiä muualta. Leppoisat koti-illat for the win! Miun erinäisiä mielenkiinnonkohteita ovat mms. anime ja manga, video- ja lautapelit, leipominen, piirtäminen, askartelu, musiikki (pääasiassa sen kuuntelu, mutta haluaisin kyllä myös oppia soittamaan pianoa...), yms. Kamppailin joskus masennuksen kanssa mutta se on onneks taakse jäänyttä aikaa. Ahdistus käy joskus koputtelemassa ovella mutta senkin kanssa mie pärjään nykyään hyvin, en mie muuten olis muuttanut yksin toiselle puolelle Suomea. Mainitsen nuo nyt siksi jos ne on jollekin dealbreaker. Pistä vaan viestiä jos mahdollinen kaveruus kiinnostaa! ʕ ᵔᴥᵔ ʔ
Olen 44-vuotias suomenruotsalainen nainen. Olen naimisissa ja minulla on 7-vuotias poika ja kissa. Muutimme kesällä Nousiaisiin. Olisi mukavaa löytää täältä tai lähikunnista naispuolisia ystäviä/kavereita. Vapaa-ajallani harrastan mielelläni liikuntaa. Nykyään lähinnä kävelylenkkejä ja pyöräilyä. Aloittaisin mielelläni kuntosalilla käynnin, mutta tuntuu, että yksin en jaksa lähteä. Sulkkista olisi myös kivaa päästä pelaaman. Geokätköilystä on viime vuosina tullut minulle erittäin rakas harrastus. Matkustelu on myös lähellä sydäntäni ja hoidan mielelläni puutarhaa. Lisäksi tykkään jonkin verran lautapeleistä ja käyn seurakunnan tapahtumissa. Luonteeltani olen introvertti. Aluksi myös ujo, mutta kun minuun tutustuu lähemmin, ja jos löytyy jotain yhteistä juttua kyllä riittää Jos edes joltain osin kolahti, niin laitapa viestiä!