Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Vantaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Hei, olen 29-vuotias nainen Vantaalta ja etsin kavereita. Olen kärsinyt pitkään mielenterveysongelmista ja kyky tutustua ihmisiin on heikentynyt tai ehkä en sitä koskaan edes oppinut. D: Olisi siis mukavaa, jos voisimme ensin tutustua kirjoitellen, koska saatan jäätyä pahasti sosiaalisissa tilanteissa, joissa en tiedä vastapuolesta mitään. Tällä hetkellä asun aika syrjäseudulla kissani kanssa. Saatan siis vaikuttaa melko hiljaiselta ja varautuneelta, mutta osaan olla myös hauska (ainakin äitini mielestä). Tykkään ommella, laulaa (vaikka olisi kanssaihmisten korvien kannalta parempi, jos en tykkäisi), kuunnella musiikkia ja innostun helposti erilaisista käsitöistä, esimerkiksi hiljattain tein aurinkosieppareita ja makrameeamppelin. Myös palapelit ja vaikkapa maalaaminen ja piirtäminen ovat mukavaa puuhaa. Olisi hauska myös osata pelata shakkia tai jotain muuta peliä! Kovin liikunnallinen en ole, tosin haluaisin tässä asiassa petrata ja olenkin ilmottautunut aikuisten alkeisbalettitunneille, mutta siellä käyminen ei ole onnistunut ihan niin hyvin kuin oli tarkoitus. Kävelyillä tykkään myös käydä, joskaan en talvella (liukasta ;_;). Rakastan myös käydä katsomassa balettia ja oopperaa ja minulla olisikin lahjakortti Suomen Kansallisooppeeraan, joka pitäisi kesän loppuun menessä käyttää, muttei ketään kenen kanssa mennä. Pyrin täyteen päihteettömyyteen, koska olen siihen velvoitettu saadakseni terapiaa, joten en mielelläni halua joutua tilanteisiin, joissa tulee kiusauksia. Toivon, että olet suunnilleen samanikäinen ja kärsivällinen, hiljaisuuteni ei tarkoita etten olisi kiinnostunut, olen vain välillä huono ilmaisemaan itseäni. Vertaistuki olisi mukavaa, mutta voidaan keksiä mitä vain puheenaiheita :) En ensisijaisesti etsi muuta kuin kaveriseuraa.
Pöö :3 Minua jotkut haukkuvat luotettavaksi, sydämeliseksi, kiltiksi, ystävälliseksi, välttäväksi & pitävät hyvänä tyyppinä ylipäätään.. no ainakin yritän parhaani :D vaikka ulkoinen olemus ei ole niin hyvä, mutta ihan sama. Olen kuka olen, en feikkaa sitä kuka oon! :> Laita viestiä, jos haluat tutustua ja jutella, ehkä joskus nähdä myös, uudet kaverit/ystävät aina on tervetulleita Snapchat / Kik nobody.995 Instagram kela_teemu_photography / kela_teemu discord- Nobody (nobody5838) telegram: @Epeli995 Whatsapp saat jos laitat nuneron
Moikka! Täällä 39v huumorintajuinen, utelias, luotettava ja urheilullinen rentoreiska Vantaalta etsimässä uusia kavereita miehistä ja naisista. En jaksa hirveesti ottaa asioista paineita, vaikka ehkä välillä pitäiskin ottaa. Mun seurassa on helppo olla. Tykkään urheilla ja ulkoilla, niin ois näin alkuun kiva saada seuraa niihin. Voidaan myös luistelemaan, hiihtämään tai vaikka pulkkamäkeen:D Haen sellaista menevää kaveria joka viihtyy enemmän ulkona kuin sisällä kun kotona tulee vietettyä aikaa ihan tarpeeksi. Kiinnostuksen kohteita: Ulkoliikunta, frisbeegolf, pallopelit, jalkapallo, jääkiekko, HIFK, musiikin kuuntelu, leffat, sarjat, uiminen, podcastit, youtube, koirat, rullaluistelu. Harrastan myös vedonlyöntiä ja olen erikoistumassa hevosurheiluun. En ole koskaan ollut raveissa, mutta ehkä sinnekin vois jonkun kaverin kanssa:) Laita rohkeasti viestiä jos kiinnostaa tutustua ja kerro itsestäsi + kiinnostuksen kohteistasi:)
Moikka! Täällä kesällä täyttänyt 30 vuotias mies etsis uusia kavereita elämään sukupuoleen/ ikään katsomatta. Ois hauska käydä vaikka lintsillä jäätelöillä taikka luontoretkillä/uimassa. Mitä nyt keksittäiskään. Käyn arkipäivisin töissä, mutta illoilla/viikonlopuilla on paljon luppoaikaa. Harrastan boulderointia/ satunnaista ulkosaleilua.
Olen 50-vuotias nainen Vantaalta. Etsin aitoa ystävää, jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa elämän ilot ja surut. Perheeseeni kuuluu mies, 2 lasta ja koiria. Luonto, eläimet ja erityisesti koirat ovat minulle hyvin tärkeitä, joten toivon sinunkin olevan luonto- ja koiraihmisiä (vaikkei sinulla omaa koiraa olisikaan). Rakastan luonnossa liikkumista, mutta en ole mikään superliikkuja tai urheilullinen. Tykkään tehdä asioita, joiden parissa voi olla luova (käsityöt, piirtäminen, kirjoittaminen..). En viihdy suurissa laumoissa, vaan mieluummin yhden tai parin ihmisen seurassa. Olen joutunut pettymään ystävyyssuhteissa sen verran, etten ihan heti uskalla avautua syvimmistä ajatuksistani. Luottamuksen rakentaminen kestää oman aikansa. Kuitenkin kaipaan elämääni ystävää, jonka kanssa tällaisen luottamuksen luominen olisi mahdollista. Ja sen verran lähellä asuvaa, että tapaaminen on mahdollista. En etsi kirjeystävää, vaan nimenomaan ystävää, jonka kanssa tehdä asioita. Aluksi haluaisin kuitenkin tutustua kirjoittelemalla jonkin aikaa. Käyn mielelläni mm. elokuvissa, teatterissa, syömässä, kahvilla, tai ihan vaan ulkoilemassa. En välitä baareista enkä käytä alkoholia. En meikkaa, enkä käytä korkokenkiä. Tykkään pukeutua rennosti, esim. farkut ja lenkkarit.. Sinun ei tarvitse olla samanlainen, mutta ajattelin nyt nämäkin asiat kertoa heti itsestäni. Minua ei voi luokitella pelkästään intro- tai ekstrovertiksi, tilanteesta riippuen saatan olla kumpaa tahansa. Toivon sinulta ennen kaikkea luotettavuutta, rehellisyyttä ja sitä, että olet aidosti kiinnostunut muidenkin ihmisten ajatuksista kuin omistasi. Etsin sellaista ystävyyttä, jossa kumpikin voi olla täysin oma itsensä ja jakaa ajatuksensa "sensuroimatta". Todellinen ystävyys ei synny hetkessä, mutta jostain pitää aloittaa..
Moikka 🙂 Onko täällä ihmisiä, jotka haluavat muuttaa elämäänsä – tai olet jo muutoksen matkalla, mutta koet sen vielä vaikeaksi? Ehkä tiedät jo, – miten et halua enää elää – mitä/miten et halua enää tehdä ——>mutta itse muutos tuntuu silti psyykkisesti haastavalta. Etsin ihmisiä,-> jotka haluavat keskustella, pohtia, edetä yhdessä tai saada apua ja ymmärrystä tilanteeseen. Tämä ei ole terapiaa eikä tiedettä, vaan vertaistukea ja ohjaavaa keskustelua: ajattelua, havaintoja, näkökulmia, kokeiluja ja pieniä oivalluksia arjessa. Teemoja voivat olla esimerkiksi: -> • tavat ja käyttäytyminen • ihmissuhteet ja rajat • miellyttäminen, ujous, itsensä hukkaaminen • elämänsuunnan kirkastaminen ——>Tai ihan jotain muuta, ehdota rennosti ;) Ei ole väliä kuka olet tai minkä ikäinen olet –> tärkeintä on, että haluat muutosta. Yhteydenpito voi olla satunnaista tai pidempiaikaista, sen mukaan mikä tuntuu luontevalta. Keskustelu voi tapahtua viestien lisäksi myös puhelimitse tai kasvotusten, tilanteen ja fiiliksen mukaan. Lyhyesti minusta: Olen 27-vuotias Isä, rauhallinen, positiivinen, empaattinen ja syvällinen ihminen, joka kuuntelee oikeasti. Minulle on luontevaa pohtia asioita pintaa syvemmältä, tunnistaa tekijät ja sanoittaa sitä, mikä usein jää ihmisiltä huomaamatta. Olen tarkkaavainen ja vastuullinen – otan keskustelut ja ihmiset avoimesti. Arvostan aitoutta, rehellisyyttä ja turvallista ilmapiiriä, jossa voi olla omana itsenään. En tarjoa valmiita vastauksia, vaan kuljen rinnalla, tutkin, kysyn ja jäsennän yhdessä. Puhun suomea ja venäjää. Kerron itsestäni mielelläni lisää, jos koet että tämä resonoi.
Moikka! 🫶 Oon 22-vuotias nainen Etelä-Suomesta, joka olis vailla kavereita taikka ihan vaan myös juttukaverit kelpaa! Oon ite ekan vuoden opiskelija ja alottamassa työt luultavasti helmikuussa! Jos säkin oot niin vois olla kiva opiskellakki yhessä joskus, mulla itellä on ihan sikana netti kursseja mitä pitäis saaha tehtyä :'D Kuvailisin itteäni introvertiks, vähän ujommaks ja hiljasemmaks, mutta osaan kuitenkin pitää keskustelua yllä ja se ujous väistyy alta aika nopeasti! Enkä koe, että viestitellessä se näkyy pahasti ☺️ Koen myös, että oon aika pirteä ja huumorintajunen ihminen ja arvostan niitä piirteitä myös kavereissa! Oon tosi eläin rakas ihminen ja tykkään niistä kaikista ihan yhtä paljon 🫶 mulla itellä on tällä hetkellä yks koira, mutta tulevaisuudessa haluaisin myös kissoja! Vapaa-ajalla tykkään usein rentoutua sarjojen ja kauhuleffojen parissa ja niitä tuleekin katottua paljon 😆 Tykkään myös kokata ja leipoa paljon ja rakastan kokata muille! Oon myös raskaamman musiikin ystävä! ja rakastan käydä keikoilla sillon, ku kiinnostavia bändejä on esiintymässä ja raha tilanne sallii :D Mulla on myös elämäntaparemontti meneillään joten yritän panostaa omaan hyvinvointiin ja terveelliseen ruokaan, mutta rehellisesti viime aikoina se ei oo sujunu niin hyvin :D ehkä joululla on asiaan vaikutus. Anyways toivottavasti joku asia herätti kiinnostuksen, laita vaan viestii niin jutellaan ☺️ ja tää ilmotus ei vanhene!
Olen 36v. nainen Vantaalta. Luonteeltani olen huumorintajuinen, rento, empaattinen ja innostun erilaisista asioista. Olen myös aika sosiaalinen ja on kiva tutustua uusiin ihmisiin ja myös panostaa ja ylläpitää tutustumista, ystävyyttä/kaveruutta! toivottavasti sinäkin jaksat panostaa. 🥰 Tällä hetkellä en harrasta mitään, paitsi välillä tulee käytyä salilla. Joskus olen harrastanut tanssia (street dance) tanssikin olisi kiva taas aloittaa vaikka jonkun kaverin kanssa. 😊 Tykkään olla myös mm. luonnossa, (luntoretket kivoja!) 🌿☘️ eläimistä, kesästä, koti-illoista, hyvästä ruoasta ja pitkistä keskusteluista ja välillä tulee käytyä myös viihteellä ihan vain lasillisilla tai tanssimassa. 🌸 Olisi ihanaa löytää kivoja tyyppejä keidenkaa voi höpötellä kaikkea, myös syvällisiä ja tehdä erilaisia kivoja asioita. Olisi kivaa käydä kokeilemassa sulkkista/tennistä tai jotain muita juttuja, olen aika avoin erilaiselle tekemiselle! 😊 Laitellaanhan viestejä! ☺️ (Ilmoitus ei vanhene!)
Olen 43-vuotias ja asun Vantaalla. Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi kolme lasta, joista yksi on jo muuttanut omilleen ja nuoremmat lähestyvät täysi-ikää joten ruuhkavuodet ovat jo takanapäin. Elämäntilanteet ja tapahtumat ovat tuoneet ja vieneet ystäviä matkan varrella Ja nyt kun on enemmän aikaa itselle huomaa kaipaavansa lähelle ihmisiä, joiden kanssa voisi tehdä kaikenlaista kivaa. Pidän luonnossa liikkumisesta ja etenkin veden äärellä olemisesta. Myös mökkeily ja matkustelu ovat lähellä sydäntä kun siihen löytyy riittävästi aikaa. Ystävien kanssa viihdyn myös kulttuuritapahtumissa tai vaikka viinilasillisella, eli monenlaiseen tekemiseen minut saa kyllä houkuteltua mukaan. :-) Olen luonteeltani rento ja luotettava enkä nipota turhista. Onkohan vielä mahdollista tässä iässä saada uusia tosiystäviä? Kirjoittele jos kiinnostaa!
Tervehdys, olen alun perin Ukrainasta mutta olen asunut Suomessa 2004 vuodesta lähtien, etsin uusia kavereita kenen kanssa viettää hyviä hetkiä =) Itse olen entinen kokki lapista, tykkään ruoanlaitosta ja nykyisin treenaan paljon, ulkoilen, tykkään metsästä, kalastuksesta, erilaisista aktiviteeteista missä on joku toimintaa, en tykkää "istutaan ja katsotaan ikkunasta ulos" Ylipäätänsä hyvin sosiaalinen ja luotettava henkilö, koska luotettavuus on se millä ystävyys rakennetaan.
Etsin kaveria (miestä tai naista) museoon, keikoille, konsertteihin, syömään tai kahville, mihin vaan kaveria voi pyytää mukaan. Olen pitkästä suhteesta eronnut kahden teinin äiti, työssäkäyvä aika kiireinen ihminen, mutta aina välillä sitä kaipaa aikuisen seuraa ja kaveria tai kaveriporukkaa jonnekin. Jos sinäkin, niin laitahan viestiä! Iloinen ja mukava, luotettava ihminen olen. Rento ja asiallinen aikuinen.
Olen asunut nyt pk-seudulla 3 vuotta ja opiskelen logistiikka-alaa. Kavereita ei hirveämmin ole täältä päin. Tykkään pelata koneella, katsoa leffaa tai jääkiekkoa tai vaikkapa kuunella musiikkia. Kiinostuksen kohteita on paljon esimerkiksi autot, rekat, laivat, tietokoneet ja kaikki siltä väliltä. Olen rento ja hyvin huumorintajuinen ja sellainen kaveri olisi hakusessakin joka ei mieleensä pahoita helposti. Olen suht hiljainen mutta juttua alkaa lentää ajan kanssa. Mennään vaikka yksille!
Missä sä oot? Ota rohkeasti yhteyttä :) Hakusessa muutama oma ikäinen ~24-33v ystäviä mulle, saanko olla just sun ystävä? Mulla on kuitenkin muutama toive sinulle. -arvostan intensiivisyyttä Ensimmäinen toive Tule juttelee, kysele, kertoo jotai tai lähetää asap ulos jonnekin Toinen toive Ei alkoholin, tupakan tai muiden päihteiden käyttöä seurassani, eikä oleskelua baareissa. Älä kysy miks, en vaan yksinkertaisesti pidä niistä yhtään. Kolmas toive Voimme tehdä/puhua asioita estoitta ja luottaa toisiimme, osaamme arvostaa/kunnioittaa toisiamme. Juttelemme oma-alotteisesti ja ideoidaan miten yhdessä aikaa viettää. Neljäs toive Emme ole yhteydessä vain hyötymisen takia, aidot ystävät soittaa ja viestii ilman asiaakin ❤️ Mitä tykkäisin tehä? Leipoa, tehä ruokaa, ulkoilla, rapsuttaa kissaa, pelata pelejä lauta/video, matkustaa, katsoa elokuvia (ei kauhu), käydä kauppakeskuksissa, löhötä ja kylpeä Mitä sä tykkäät tehä? Jos et jaksa tän sivuston kautta kirjotella sopii hyvin jutella muuallakin hetkin. Signal: janzu95.97 Whatsapp: 0449859853 Discord: jani3107 Telegram: puorailija Snap: jhanipohojone
Moi olen 47v mies Vantaalta etsin kaveria lenkkiseuraa pyöräilyyn ja muuhun liikuntaan, tykkään myös luonnossa liikkumisesta ja ulkokuntosalit yms tosi jees
Moi, hauska tavata, toivottavasti. :)
Moikka! 💗 Löytyisikö tätä kautta uusia läheisiä, pitkäaikaisia tosiystäviä? Olen 31-vuotias menevä nainen Vantaalta. Olisi huippua löytää uusia ystäviä jakamaan arjen ilot ja surut, lähtemään illanviettoihin, reissuille tai muuten vain viettämään aikaa yhdessä. 🥰 Toivoisin, että olisit myös valmis panostamaan oikeasti syvempään ystävyyssuhteeseen. 💕 Rakastan matkustelua ja musta on helppoa saada seuraa melkein mihin tahansa tekemiseen! Olen yhden pienen pojan äiti ja avoliitossa, mutta ei haittaa onko sulla lapsia vai ei – musta saa seuraa hyvin myös ilman lapsia, enkä puhu pelkästään vanhemmuudesta. 😄 Jos ilmoitus kolahti, laita ihmeessä viestiä! 🌸
Olen 35 -vuotias lapseton sinkkunainen ja etsin naiskavereita lähialueilta esim. lenkille, kahville, yksille, shoppailee ja mahdollisesti joskus tulevaisuudessa matkakaveriksi ulkomaille :) Asun itse itä-Vantaalla mutta en ole täältä kotoisin. Arkeni on kiireistä, mutta toisinaan olisi hyvin aikaa viettää aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Pidän liikunnasta, eläimistä, matkustelusta ja vaatteista.