Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Vantaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Oon ihan just 27 vuotta täyttävä nainen Vantaalta. Muutettiin tänne perheen kanssa puolisen vuotta sitten enkä tunne täältäpäin oikein ketään, mitä nyt työn kautta tullut hyvän päivän tuttuja. Olisi ihanaa löytää ystäviä läheltä, ja joista saisi seuraa ex temporestikin. Olen avoin kaikenlaiselle tekemiselle, myös ihan vaan hengailu/höpöttely käy. Tykkään kierrellä kauppoja tai kirppiksiä, pelata videopelei (en tosin tällä hetkellä omista konsolia), nauraa tiktok videoille, kattoo komedioita tai fantasia- ja keskiaikaan sijoittuvia sarjoja, puhuu syvällisiä, käydä keikoilla, kahvitella ja käydä lasten kanssa puistossa. Ei haittaa jos sulla ei ole lapsia, mutta ethän säikähdä, jos mun täytyy joskus ottaa lapset messiin. Teen fyysistä työtä, joten arkipäivinä en pahemmin jaksa (:'D) urheilla töiden jälkeen, mutta viikonloppuisin olis kiva saada seuraa vaikka lenkille, salille tai pilatestunnille. Juon alkoholia nykyään harvoin, mutta voisihan sitä välillä pitää viini-iltoja. Eläimet, erityisesti hevoset, koirat ja kissat on lähellä sydäntä, vaikkei omia olekaan enää. Oon pohdiskelija, sosiaalinen introvertti ja alkuun hieman hiljainen, mutta se väistyy nopeasti ja saankin usein puheripuleita ja nauran helposti, vieläpä tyhmistä asioista. Oon myös vähän sählä. Mut voi lisätä snapchatissa nimimerkillä judeize ja tämä ilmoitus ei vanhene :)
Oon 25v nainen vantaalta ja etin uusii frendejä jotka tykkäis samoista jutuista ku meitsi :) Toivottavasti oot huumorintajunen ja menevä tyyppi! Viikonloppusin tykkään istuu kavereiden kaa iltaa ja käydä reiveissä/keikoilla/baareissa (lempibaarit stadissa kaiku, kutonen, post bar, siltanen, stidilä) Arkisin tykkään käydä kiertelee kirppiksiä, syömässä, kahvilla tms. Yksinään kotona tykkään maalailla, katella sarjoja ja lukee kirjoja Musiikkimaku on aika laaja mut eniten kuuntelen räppii, r&b ja teknoo Tykkään kans kokeilla kaikkee uutta, joten mulle saa ehdottaa mitä vaan! :) Laittele viestiä jos tykkäät yhtään samoista jutuista!
En ETSI mitään, mun mielestä parhaat asiat tapahtuu luonnollisesti. Oon avoin uusille kavereille, joiden kanssa vois olla silloin tällöin yhteydessä ja tavata. Sanon suoraan, että mulla ei oo voimavaroja liian tiiviiseen yhteydenpitoon. Mä en siis oo paras kandidaatti sellaiselle, joka toivoo tosi intensiivistä kaveruutta, viestipommitusta ja monta kertaa viikossa tapaamista. Mun ihannekaveruus olis sellainen, että ollaan yhteydessä rennosti ja rauhassa, ei hätiköidä ja pakoteta mitään :D Olis kiva käydä välillä drinksuilla, kävelyllä, leffassa, tanssitunneilla (show, zumba♡), shoppailemassa (vaikka se onki lähes rikollista nykyään :D...) Mun mielestä tapaamisten pitää olla sillee vastavuorosia, että ainoastaan toinen ei tuu koko ajan pidempää matkaa. Mulla on siis oma auto, jolla pääsen kyllä kulkemaan monii paikkoihin, mut en voi valitettavasti olla aina se, joka liikkuu johonki. Eli sun sijainnilla ei oo periaatteessa väliä, kunhan pääset liikkumaan sieltä johonkin, jos siltä tuntuu :D Mua ei haittaa, vaikka asuisit jossain vähän pidemmällä tyyliin tunti-pari pk-seudulta. En muutenkaa jää tänne ikuisiks ajoiks, vaan suuntaan johonki rauhallisempaa paikkaa muutaman vuoden päästä. Rakastan eläimiä, tanssia, musiikkia, sisustamista... mua kiinnostaa kielet, true crime-jutut, oikeuskeissit yms. :D Haluisin mennä joskus seuraamaa oikeudenkäyntiä livenä. Haluisin myös käydä aina välillä jossain ulkomailla, mutta oon nähny aika paljon maailmaa jo lapsena. Ehkä siks mulla oo sellaista trendikästä pakkomiellettä ravata jatkuvasti jossain. Nauran paljon ja mun huumori on toisinaan aika mustaa. Nii ja oon alkuun ujo! Vaikkei varmaan siltä vaikuta... Hmmm... jotain piti viel sanoo :D niin! Toivon että oot semmonen mukava ja kohtelias, kuten mäki :D en tykkää töksäyttelijöistä... suorasta puheesta tykkään kyllä! (Joo saatat huomata, että muistelen tässä samalla jotain entisiä kavereita ja niiden pohjalta kirjottelen... :D) No mutta joo... Jos vaikutan yhtään sun tyyppiseltä niin laita ihmeessä viestii :} Ilmotus ei periaatteessa vanhene, mutta unohdan aina salasanat joka paikkaan ja todennäkösesti en oo täällä aktiivinen vuosikausia tästä eteenpäin :D älä siis loukkaannu, jos en joskus aikojen kuluttua vastais, vaikka ilmotus roikkuis täällä edellee!
Olen 28-vuotias irakilainen äiti ja etsisin äitikaveria . Minulla on yksi vauva (9kk) ja olisi mukavaa tutustua muihin lapsiin ja äiteihin. Olemme vasta hiljattain muuttaneet paikkakunnalle eikä oikein tunneta vielä ketään. Perhemme kuuluu 3 lasta ja puoliso, puolisolla on 2 tyttärttä hänen entisestä parisuudestä 15v,13v ja meidän yhteinen lapsi on 9kk ollaam sosiaalisia ja iloisia itse tulen toimimaan kaikki kanssa,ja kun olen jääny äitys vapaalle se on todella rankaa juttu ja teen 3 pv /viikko parturi hommia ja kulmakarvan muotoilua langalla niin se on helpottanut vähän oloni, toivon että saadaan lapsille leikkiseuraa ja itselle juttukaveria!
Hei olen22 vuotias nainen vantaalta. Asustelen vantalla kahden kissani ja miesystäväni kanssa. Opiskelen lastenohjaajaksi suomen diakoniaopistossa. Vapaa ajan kulutan sarjoja ja elokuviakatselen, kävelylenkkejä tehden kissojenkanssa leikkien, musiikiakuunelen jäätelöä syöden, välillä nään mun yhtä ystävääkin ja vietän toki paljon aikaa miesystäväni kanssa. Rakastan muuten pelata lautapelejä. Mutta minulta vaan puutuu se seura eli ne ystävät ja kaverit kenen kanssa pelata vaikka lautapelejä tai katsella elokuvia yhdessä tai vaikka vaan leikkiä kissojenkanssa kaksin. Eli mun ystävällä on aika eri elämän vaihe menossa kun minulla hänellä on yksi lapsi joten hänen melkein kaikki aika menee perhejuttuja tehden joten me näemme hyvin harvoin joten olisin kovasti vailla uusia ystäviä (huom en etsi mitään muuta kuin kaveria jonka kanssa tehdä asioita yhdessä ja puhua syvällisiä ja vähemmän syvällisä ja tehdä spontaaneja retkiä ja illanistujaisia yhdessä) etsin mielellään vaan naispuolisia ystäväkseni. Ottakaa rohkeasti yhteyttä jos vaikutan siltä että tultas juttuun.
Moi! Oon 28 vuotias ja muutin hiljattain avomiehen ja koiran kanssa Tikkurilaan. Valmistuin kolme vuotta sitten yliopistosta ja siitä lähtien ollut työelämässä. Etsin naispuolisia kavereita mielellään suunnilleen samassa ikäluokassa 😊 Monet kaverit on ajautunut vähän erilaisille poluille joten olisi kiva löytää samanhenkisiä kavereita joiden kanssa käydä vaikkapa kahvilla, lenkillä, viinillä, mitä vaan 😊 Luonteeltani olen empaattinen, pohdiskeleva, suvaitsevainen ja aina valmis kuuntelemaan läheisten iloja ja suruja. Viihdyn parhaiten pienessä porukassa tai kahdestaan. Tanssi on aina ollut mun rakkain harrastus ja viimeisimpänä oon hurahtanut reggaetoniin 💃💃 ylipäätään urheilu on mulle tärkeää on se sitten tanssia, joogaa, kuntosali, juoksua. Treenaan nyt puolimaratonille joten lenkkipolulle löytyy myös seuraa. Tykkään laittaa hyvää ruokaa, lukea, matkustaa ja samoilla luontopoluilla koiran kanssa. Hömppä reality toimii myös hyvänä tasapainona konsultin työlle 😅 Laita vaan viestiä jos kiinnostuit!
Moi kaikki :) Oon melko uusi täällä, mutta katsotaan, mitä vastaan tulee. Jos nyt lyhyesti jotain itsestä, niin tykkään matkustella, käydä yksillä ja pitää tyttöjen iltoja! Jatketaan jutustelua yv:llä.
Hei Olen 33-vuotias nainen Vantaalta. Olisi mukava löytää tätä kautta uusia ihmisiä elämääni perhe-elämän vastapainoksi. Vaikka lapsi löytyy niin löytyy myös aikaa omiin menoihin ja juttuihin :) Vapaa-ajalla tykkään käydä kahviloissa/ravintoloissa, reissata, liikkua tai käydä kirppiksillä. Välillä myös erilaiset keikat ja viini-illat piristää :) Seuraa kaipailisinkin kaikkeen tähän tyyliseen tai mitä nyt kehittääkään. Mitään tietyntyyppisiä kriteerejä en halua asettaa, mutta kaveruudessa arvostan vastavuoroisuutta ja luottamusta. Ikää enemmän mulle merkkaa, miten muuten tullaan juttuun :)
Hei, Etsitkö sinäkin uusia ystäviä PK-seudulta? Haluaisin löytää uusia naispuolisia ystäviä kenen kanssa olisi kiva käydä vaikka kahviloissa ja jutella kuulumisista. Asun puolisoni kanssa Itä-Vantaalla, mutta valitettavasti kovin moni ystäväni ei asu täällä päin. Olen muuttanut Vantaalle muualta Suomesta ja suurin osa ystävistäni asuvat muualla Suomessa ja maailmalla. Puolisoni ystävien kanssa pelaamme lautapelejä, mutta valitettavasti pelailu on pandemian alettua jäänyt vähiin. Sain itsekin osani pandemiasta, toipuminen kesällä 2022 saadusta koronaviruksesta on edelleen menossa. Valitettavasti voimani eivät riitä vielä pitkien matkojen liikkumiseen. Tämän vuoksi olisi kiva löytää ystäviä, jotka pääsevät helposti esim. Tikkurilaan. Toki sijainnilla ei muuten ole niin väliä, mutta en tiedä miten voimani riittävät pidemmälle. Olen huomannut, että täältä Itä-Vantaalta on melko hankala koittaa liikkua nopeasti ja kätevästi julkisen liikenteen varassa (etenkin itä-länsi suunnassa). Meiltä esim. Espooseen kestää 1,5h yhteen suuntaan julkisen liikenteen kyydissä. Minulla ei ole omaa autoa (jolla esim pääsisi 20min Espooseen), joten sen vuoksi en juurikaan käy paikoissa joihin julkisella liikenteellä kestää kauan. Pääradan varressa asuessa on onneksi melko nopea liikkua Helsingin suuntaan. Omien voimien mittarilla kohtuullisen matkan päässä tällä hetkellä ovat junalla saavutettavat paikat Kerava-Helsinki välillä sekä Tikkurila-Myyrmäki välillä (I/P-junalla). Matkustaminen on minulle tärkä harrastus, saa nähdä milloin pystyn taas toteuttamaan matkailuhaaveitani. Esittävä taide on minulle mieleen, lähtisinkin mielelläni mukaan katsomaan esityksiä vaikka teatteriin tai oopperaan. Tykkään myös musikaaleista ja stand upista. Tykkään paljon eläimistä, etenkin kissoista. Meillä ei ole omia lemmikkejä, mutta kaksi hoitokissaa käy toisinaan luonamme lomailemassa. En käytä alkoholia enkä tupakoi, mutta minua ei kuitenkaa haittaa jos haluat juoda vaikka lasin viiniä seurassani. En etsi seuraa romanttisessa mielessä, sillä olen jo naimisissa. Tällä ilmoituksella ei ole viimeistä voimassaolopäivää, joten voit laittaa viestiä vaikka aikaa olisi kulunutkin.
Heyyyy kaikki! Oletpa pirteä, energinen, puhelias tai mitä vain, täällä etsitään sinua! Täällä olisi nimittäin itseään nuorekkaana pitävä kaveri. Välillä tykkää hassutella ja välillä taas on kiva jutella syventäviä. Tietty hassuttelu kuitenkin pitää elämänasenteen rentona! Talven kaamos ei oo itselle se mieluisin vuodenaika, mutta kesäisin tulee puuhattua kaikenlaista. Välillä tulee käytyä pyöräilemässä, joskus kävelyllä luonnossa, välillä myös ulkosaleilla, tennistä pelaamassa ja kuntoportaissa. Monenlainen toiminta siis kiinnostaa :) mitä lähdetään siis tekemään? Laita viestiä tulemaan, niin kerrotaan kuulumiset tai jaetaan ne tyhmimmät Tiktok-videot! Itse olen parisuhteessa, jos sillä on merkitystä.
Heissan! 🌞 Aattelin olla reipas ja lisäillä oman tekstini tänne vaikka pitkään epäröinkin, että onko mun juttu mut positiivisella mielellä mennään ja mukavahan se ois samalla täydentää kaveripiiriä!😄 Tässä muutama seikka minkälaista ystävää olen etsimässä ja mitkä asiat itseäni kiinnostavat 👀 Etsin ystävää jonka kanssa voisi -ulkoilla 🏃♀️ -pyöräillä 🚴♀️ -uida 🏊♂️ -matkustella 🌴 -löhötä auringossa ⛱️ -terdeillä 🥂 -kokkailla 🍗 -juoruta 👩👨 -shoppailla 😍 -hemmotella itseään 🥰 Pidän tärkeänä, että ystävä olisi -rehellinen -aidosti välittävä -kuuntelevainen -luotettava -huumorintajuinen -ei mikään tosikko -itsetään huolehtiva -siisti -ystävällinen -heittäytyjä En siis kaipaa seuraa semmosista henkilöistä, jotka eivät osaa huolehtia itsestään 🙂 ja sotkuset ihmiset ei pääse jatkoon 👎 😂 ja myöskään semmoset ihmiset, jotka eivät osaa vastata kysymyksiin ku yhdellä sanalla/lauseella niin älkää vaivautuko, koska semmoseen mulla ei riitä into eikä energia 🌞 Etsin siis positiivista ystävää joka ei ota elämää niin vakavasti ja semmosta jonka kanssa vosi keksiä kaikkea kivaa yhteistä tekemistä. Etsin ensisijaisesti naispuolisia ystäviä mutta en pistä vastaan jos joku miespuolinenkin sattuisi mukaan 🙂 Joo enkä jaksanu kirjoittaa tähän koko elämänkertaa, joten viestien avulla taikka face to face saa tietää enemmän! 🌞
Hei, asun mieheni ja kahden teini-ikäisen tyttäreni kanssa. Kotoa löytyy myös koira, joka otettiin tyttärien iloksi ja jäi minun ja mieheni hoidettavaksi. Olen viimeaikoina kokenut itseni yksinäiseksi. Elämä on kaventunut työn ja kodin ympärille. Olen päässyt huonoon kuntoon ja ylipainoakin on kertynyt. Se yllätti minut kuten keski-ikä ja vaihdevuodet. Pidän itseäni huumorintajuinen ja mukavana kaverina. Ota yhteyttä, jos kaipaat ystävää.
Oisko täällä ketään innostunut lähtemään elokuussa 7-27.8 välillä reissuun? Oon 30-vuotias nainen vantaalta. Ei sattunut lomat niin että ois joku päässyt munkanssa lähtemään. Oon suhkot rauhallinen ja iloinen persoona. Matkakohde on vielä avoin. Joku viikon reissu ois kiva! Ehkä kreikka tai espanja? Edullisesti pääsee kun olen katellut noita matkoja. Laita viestii jos matkakuumetta on ja reissukaveri puuttuu.! 😊 ja vielä kivempi jos jäis pitkäaikanen ystävä kenenkanssa tehdä kaikkea, Leffassa,kirppareilla,syömässä tai sit ihan vaa hengailemalla sen enempää tekemistä keksien.
Moikka! Olen 25- vuotias nainen vantaalta. Mulla on 2kk ikäinen vauva ja etsin tällä hetkellä äitikavereita, jotta arkena olisi muutakin kuin kotona olemista ja samojen maisemien katsomista vaunulenkeillä :) plussaa on jos sulla olisi saman ikäisiä lapsia, mutta myös lapsettomat voivat laittaa viestiä! Tykkään käydä vaunulenkeillä, kierrellä kirppareilla, kuntosalilla, kahvitella ja parantaa maailmaa. oikeastaan mitä vain ikinä mieleen juolahtaa (: Laita viestiä jos haluat tutustua! :)
Oon vasta muuttanu Helsingin alueelle ja tällä hetkellä elämä on pelkkää töissä käymistä ja kotona istumista. Koko elämä ja kaverit jäi muuton yhteydessä, joten elämästä puuttuu nyt juorukaveri, paskanjauhaja, leffaseura, olkapää mihin nojata, kun asiat tuntuu raskailta, räkänaurun omaava ilopilleri... Löytyisiköhän tätä kautta uusia naispuoleisia kavereita, joiden kanssa shoppailla tai istuskella kahvilla/ yksillä jossain? Leffailta piknikkeineen onnistuu myös saabin näytöltä subbarin paukkeessa, jos nyt oikeen eksoottisen kokemuksen pakkasilla haluaa 😂 Olen pieni työnarkomaani, ympäriinsä tatuoitu, varustettuna huonolla huumorilla ja sarkasmilla. Elokuvat, musiikki, ympäri kyliä ajelu harrastuksena tällä hetkellä, joten jotain muuta kaipaisin elämään 🤷♀️
Hei Moi! Löytyiskö täältä uusia ystäviä lisää😇 Oon Henna, 26v. Vantaalta, 3 kisua ja avomies löytyy 😍 opiskelen ja valmistun pian 🤗 alotan pian uudet työt. Tässä asioita mistä tykkään 👇🔽 🌟 Ps4/Pc pelailu 🌟lautapelit 🌟karaoke/singstar 🌟ruoan teko/leipominen 🌟Leffat/sarjat (kauhu, scifi, toiminta) 🌟tempparit 🌟ulkoilu 🌟sulkkis 🌟käsityöt 🌟Askartelu 🌟kissat/koirat 🌟biletys/rennot illat 🌟shoppailu 🌟Kirpparit 🌟Ajelu 🌟yökyläily Tässä jotain musta mistä tykkään. Oon omasta mielestäni kiva, rento, hyväsydäminen ja kiltti!😌 Löytyy räväkkä puoli myös joskus😂 Arvostan ystävyydessä avoimuutta, arvostus, rehellisyys ja luotettavuus! ☺️ Mulla on jo muutama ihana ystävä mutta aina on kiva tutustua uusiinkin :) pistä viestiä nii tutustutaan! Ei haittaa jos et oo samalta paikkakunalta🥰
Olen 46v nainen vantaalta.etsin uusia ystäviä kahvitteluun,kävelemään,mukavaan yhdessä oloon.keksitään jotain kesällä yhdessä.ota yhteyttä