Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Turku. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Oon 30 vuotias, Turkuun takaisin muuttanut mies. Oon asunut viimeks 10 vuotta sit Turussa ja oon kasvanut hieman erilleen täällä asuvista kavereita ja olisi kiva saada uusi tuttavuuksia. Tykkään käydä baareissa, pelata bilistä, salilla, kiipeilemässä, pyöräilemässä ja paljon muutakin.
Olen 20 vuotias tyttö Turusta. Päivisin käyn töissä ja vapaa-ajalla yleensä makaan tylsistyneenä kotona kissani ja poikaystäväni kanssa (en nyt ihan). Oikeasti vapaa-ajalla tykkään seikkalla ulkona, kruisailla skeittilaudalla sekä vaan hengailla. Tykkään myös leffoista ja eläimistä. Musiikkimakuni on suurimmaksi osaksi metallia / rockia, mutta kuuntelen paljon muutakin. Tutustuisin mielelläni tyttöpuoliseen, suunnilleen samanikäiseen tyyppiin, joka jakaisi vähän samoja kiinnostuksen kohteita kuin minäkin. Luonteeltani olen vähän hölmö, aluksi todella ujo, mutta kun tutustutaan niin en ollenkaan ujo. Olen melko puhelias, välillä voin selittää vähän turhistakin jutuista. Olen luotettava ja rento sekä hyvä kuuntelija. Olisi ihanaa löytää ystävä, jonka kanssa vaan hengailla ja rupatella aina kun huvittaa, jakaa iloja ja suruja. Ota rohkeasti yhteyttä jos yhtään kiinnostaa!
Hellou! Olen homo ja trans turkulainen ja etsin uusia samanhenkisiä eli meneviä ja pohtivia ystäviä. Taidehörhöily lähellä sydäntä. Ennen koronaa tykkäsin käydä museossa ja erityisesti kesällä jokirannassa lojumassa ai että! Rikossarjojen tuijottelu ja youtube on myös hyvää ajanvietettä. Ekstrovertti -ish ja horoskoopilta leijona! Voidaan tutustua ihan viestillä, oikeiden kirjeiden kautta ja/tai lisää livenä kun silleen taas saa tavata! Sukupuolellasi tms ei väliä!
Opiskelen historiaa täällä Turussa. Tulen valmistumaan aineenopettajaksi, mutta myös urheilusta kirjottavan hissantutkijana oleminen kiinnostaa. Opintojen ohella valmennan junioreita koripallossa Kaarinassa. Nuorien kanssa toiminen on erittäin lähellä sydäntäni. Olen asunut jo pitkään täällä Turussa, mutta viimeisen parin vuoden aikana menettänyt useamman itselleni tärkeän kaverin, mikä on aiheuttanut ison tyhjiön täytettäväksi. Luotettavuutta, ystävällisyyttä ja hyvää huumorintajua arvostan muissa ihmisissä ylitse muiden.
Turkulainen tyttö toivoisi juttelukaveria, sillä yksinäisyyden suoma ylenpalttinen vapaa-aika alkaa tuntua makaaberilta. Tämä pää ei ole vain kaunis hattuteline: olen aktiivinen lukija ja kausiajattelija. Pidän filosofiasta, rauhallisuudesta, Satakunnan Kansasta ja rennoista ihmisistä. Tulevaisuudessa olen pohtinut väitteleväni yliopistossa tohtoriksi ja tuhlata yhteiskunnan rahaa eläen tukien varassa ja hilluen opiskelemassa mahdollisimman pitkään. Tämän jälkeen ostaisin kymppitonnilla asunnon Laatokan rannikolta ja ryhtyisin omavaraiseksi maanviljelijäksi, noin niinkuin yhteiskuntaa näpäyttääkseni. Sähköposti, discord ja instagram toimivat.
Hei! Olen 33 vuotias nainen Varsinais-Suomesta, ja muutamaa kirjekaveria vailla. Elämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta onko toisaalta kenenkään elämä sitä aina. Harrastan lukemista,lenkkeilyä,käsitöitä,kirjoittamista, ystävien kanssa oleilua ja touhuamista. ☺️ Olen perusluonteeltani sosiaalinen,puhelias,empaattinen, herkkä, helposti innostuva... Sinä saat olla juuri sellainen kuin olet, kunhan et kuuluu yhden kirjeen kirjoittajiin. 😊 Laita sähköpostia jos kiinnostus heräsi. ☺️
Etsin elämääni ystäviä/kavereita joiden/jonka kanssa jakaa ihan vaikka arkipäivisiä asioita ja viettää aikaa vaikka kaffella tai ihan vaan kasuaalia hengailua:) Sukupuolella eikä iällä niinkään merkitystä, mutta jos se jotakin kiinnostaa olen pian 19-vuotias ja asun tyttöystäväni ja kolmen kissan kanssa saman katon alla. Jos oot yhtään kiinnostunut ni paa mulle vaikka snäpissä viestiä (jennverika) niin katsotaan tullaanko juttuun! Ps. Harrastan salilla treenailua ja muita kiinnostuksenkohteita on mm. ruuanlaitto ja musiikinkuuntelu
Moikka vaan kaikille, toivottavasti te ja läheisenne olette terveinä, ja selviätte pystypäin päivästä toiseen! Olen fyysisesti keski-ikäinen, mutta sillai ajattomalla tavalla ikinuori mies, joka tykkää mm. kirjoista (fantasia, historia, scifi, elämäkerrat jne.), elokuvista (rajaton maku), kaikenlaisesta taiteesta, niin populaari- kuin korkeakulttuuristakin, luonnosta, eläimistä, video- ja lautapeleistä, väärille alueille eksyvästä huumorista ja yleisestikin ottaen elämästä, elossaolosta. Tieteellisesti ajatellen olen mustekala; minussa on humanismin, luonnontieteiden ja yhteiskuntatieteiden lonkerot. Arvoiltani olen pehmeä, sateenkaaren kaikissa väreissä. Toivon löytäväni mukavia ihmisiä, joiden kanssa tavalla tai toisella pitää yhteyttä tänä eristäytymisen aikana. Yhdessä uskoen siihen, että iloisemmat ja huolettomammat ajat ovat tulossa. Jutellaan mistä vain: leffoista, sarjiksista, kirjoista, peleistä, historiasta, ruoasta, tähtitieteestä. lapsuustraumoista, parisuhteista, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, peloista, toiveista, unelmista. Tai ollaan ihan hiljaa ja pelataan vaikka jotain nettipeliä kimpassa. Tai yritetään lyödä toisemme laudalta niin surkein ja epähauskoin vitsein, että alamme jo toivoa että tulis korona ja veis pois. :D Iälläsi ja muilla numeerisilla arvoilla ei ole väliä, eikä sinun tarvitse kuulua edes kädellisten heimoon, kunhan jonkinlainen kommunikointimuoto löytyy väliltämme. Epidemian tuolla puolen odottaa muuttunut elämä - ollaan toisillemme osa sitä. Ihminen tarvitsee ihmistä. Tämmöinen introverttikin, hiivatti.
Moi! Olen 20v - 00 syntynyt Mies Turusta joka etsis lisää juttuseuraa ja livenäkin näkemistä jos vaan on mahdollista! Oon aika extemppore ihminen ja seikkailuhaluinen muutenkin niin tykkään erityisesti matkustella ja hengaa ulkona esim. Ajella vaan tai kahvilla, leffassa, kävelyllä/lenkillä tai ihan vaan muuta aktiviteetti käy! Miksei baarissakin🤔Harrastan siis lenkkeilyä ainoastaan tällä hetkellä. Opiskelen myös Raisiossa vaikka nyt onkin etäpäiviä kun korona riehuu tuolla ulkona. Olen sosiaalinen ja mulla kyllä huumorintajua löytyy Mutta jos yhtään kiinnostuit niin sukupuolella ei oo mitää väliä mutta toivoisin samaa ikähaarukkaa vaikka pari vuotta sinne tänne kunhan tullaan juttuun! Laita vaa rohkeesti viestiä. Lisää vaikka igssä @JoonaKalviainen
Heissan! Oon 30 vuotias, Turkuun töiden perässä takaisin muuttanut nainen. Tuntuu, että oon kasvanut hieman erilleen täällä asuvista ystävistäni ja haluaisin elämääni uusia tuttavuuksia. Kaipaan syvällisiä ja aikuismaisia keskusteluja, en jaksa hirveän pinnallisia ihmisiä :D Rakastan matkustelua, rentoa oleilua, eläimiä, kirppiksiä, leffoja, lautapelejä, viiniä ja ruokaa. Silloin tällöin on kivaa käydä juhlimassa, mut paremmin viihdyn vaikka kaverin luona viinipullon kanssa tai pienissä kuppiloissa :) Luonteeltani oon huumorintajuinen, rauhallinen, suvaitsevainen ja aluksi vähän ujo. Laita viestiä jos tuntuu, että meillä vois olla jotain yhteistä :)
Olen kolmekymppinen nainen Turusta. Työ, opiskelu ja itsensä haastaminen ovat asioita joista pidän. Pyrin näkemään asioiden hyvät puolet, olen energinen ja kaikinpuolin ihan mukava tyyppi. Tykkään pohdiskella asioita, urheilla ja iloita elämästä. Ei tule hirveästi käytyä missään, joten siinä lienee ongelman ydin miksi olen nyt täällä. Olisi mukava lähteä vaikka kahville, leffaan, lenkille tai vain olla ja ihmetellä. Laitathan viestiä, mikäli olet samansuuntaisilla ajatuksilla liikkeellä
Hei! Olen 43-vuotias eläkeläisnainen Turusta. Minulla on paljon vapaa-aikaa, mutta en oikein ole keksinyt, mihin käyttäisin sen. Nyt kun olen asiaa pohtinut, olen tullut siihen tulokseen, että vastaus saattaisi löytyä luonnosta. Olen sokaistunut. En löydä luonnonläheisestä kotiympäristöstäni luontoyhteyttä. tarvitsisin tähän jonkunlaisen oppaan. Olisi kiva, jos sinulla olisi auto käytettävissä, niin voisimme mennä jonnekin kauemmaskin tutkimaan ympäristöä. Mihinkään vaelluksille tai pitkille lenkeille musta ei ole. Fysiikka on vähän kehnossa kunnossa. Mutta jostain pienestä voisi aloittaa. Jos olet n. 30-50 -vuotias mies tai nainen, jolla on kärsivällisyyttä siihen, että liikun hitaasti ja voisit tietää mukavia luontokohteita, niin kirjoittele. Odottelen :)
Puuttuuko elämästäsi aktiivinen ystävä? Mustalla huumorilla varustettu, rento ja empaattinen sieluntoveri. Itse olen ainakin todennut, kuinka ei enää hiekkalaatikko ystäviä tule tavattua ja juteltua niinkuin ennen. Etsin elämääni tukiverkkoa, iloa ja elämän pilareita. Luonteeltani olen tulinen, ystävällinen ja luotettava. Viihdyn keksimässä kaikkea uutta ja kehittämässä itseäni kaikin tavoin. Harrastuksiini lukeutuu entisöintiä, valokuvausta ja kahden koiran kanssa puuhastelua. Pidän erilaisista aktiviteeteista, urheilusta lautapeleihin, joten minut saa seuraksi moneen. Rakastan jutella henkeviä ja kohdata elämän vastoinkäymiset positiivisuudella. Keräilen vanhoja huonekaluja ja aktiivisesti kierrän kirppareita. Käsillä tekevä ja luontoa rakastava. Arvostan kierrätystä ja perheeni on minulle valtavan tärkeä. Odotan viestiäsi innolla.
Muutimme uuperheemme kanssa Turkuun viime kesänä työn ja tontin perässä. Perheeseemme kuuluu 2+1 alakouluikäistä lasta. Elämässä on ollut monenlaista asiaa ja nyt olisi aikaa ja tilaa myös ystäville. Vanhat ystävät kun asuvat kaukana. Olen hyvin sosiaalinen, vaikka iän myötä kai olen alkanut kaipaamaan myös hetkittäin hiljaisia hetkiä. Luonteeltani olen positiivinen, avoin ja rehellinen. Päätin, että tämä vuosi on "minun vuosi", joten painonpudotus ja liikunta on kuulunut alkuvuoteen ja koitan tehdä itselleni tärkeitä asioita joka kuukausi. Tykkään monenlaisista jutuista, mm luonnosta, retkeilystä, liikunnasta, keskusteluista ja kesällä keinussa lasillisesta kuohuvaa. Festarit ei oo mun juttu, eikä baarit. Yksi unelmani olisi myös löytää "perhetuttuja" joiden kanssa voisi istua iltaa. Käydään kahvilla tai lenkillä ja katsotaan löytyykö kemiaa!
Oon 18-vuotias tyttö Turusta. Oon luonteeltani sosiaalinen, ystävällinen, huumorintajuinen ja aika menevä tyyppi. Mielenkiinnon kohteita mm. musiikki, muoti, ja matkustelu. Olis kiva löytää täältä päin sellasia frendejä, joiden kanssa vois viettää useinkin aikaa! Snäpistä tai ig:stä mut saa parhaiten kiinni, niin laita täällä viestillä tai sähköpostiin vaikka sun käyttäjänimi ni voin lisää sut siellä ja päästään tutustuu paremmin! 😊
Olen elämässä huomannut sen että useimpia ei aidosti kiinnosta tutustua, kysyä kuulumisia eivätkä vastaa enää viesteihin. Olen sitten vain antanut olla & tajunnut että jotkut ihmiset ovat vain pakko jättää taakse jos haluaa eteenpäin Majailen Turussa, mutta aika usein käyn pk seudulla. Olen jonkinlainen introvertin ja ambivertin sekoitus, viihdyn hyvin kotona kirjaa lukien tai kokkaillessa. Välillä minut voi löytää joogasta,teatterista,elokuvista, museoista,luontopoluilta ja jopa livekeikalta Toivon sun olevan suht rauhallinen,maanläheinen ja kiinnostunut ystävystymään. Voisit olla 35+ mies tai nainen. Oon itse 37 vuotias
Olen 27 vuotias nainen joka etsii uusia ystäviä. Olen muuttanutTurkuun työn perässä enkä tunne ketään sieltä.Kaipaisin uusia ystäviä elämääni joidenkaa tehdä kaikkea kivaa ja puhua kaikesta :). Käydä shoppailemassa ja tanssimassa baareissa yms. Etsin myös matkustus ystävää joka olisi kiinnostunut lähtemään ulkomaille kanssani lomailemaan kesäl/syksyllä. Luonteeltani olen iloinen,ystävällinen ja luotettava ystävä :)jos kiinnostuit niin ota mielellään yhteyttä 😊
Hei! Uudeltamaalta Turkuun muuttanut pariskunta etsii uusia pariskuntaystäviä. Etsimme yhteisiä ystäviä illanviettoon, peli-iltoihin ja päiväretkiin jne. Meihin saa ottaa myös erikseen yhteyttä :) Me molemmat tykkäämme liikkumisesta, tv-sarjoista ja luonnosta. Kumpikaan meistä ei kuluta alkoholia tai tupakoi. Toivomme että te ette tupakoisi, (kohtuullinen) alkoholinkäyttö ei häiritse meitä. Mies (30v) on kiinnostunut sijoittamisesta, kielistä, salista ja kamppailulajeista. Mies tykkää myös pelata Xboxilla (erityisesti Halo), lukea tietokirjallisuutta ja katsoa elokuvia. Nainen (24v) on kiinnostunut erityisesti käsitöistä, liikkumisesta ja kokkailusta. Nainen tykkää käydä salilla, neuloa, ommella ja lukea. Odotamme yhteydenottoanne!
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle