Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Tampere. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Olen 34-vuotias nainen Tampereelta ja etsin uusia naispuolisia ystäviä elämääni. Asun tällä hetkellä yksin lemmikkikanin kanssa, olen eronnut pitkäaikaisesta suhteesta noin vuosi sitten. Eron ja korona-ajan myötä yksin olo on lisääntynyt huomattavasti. Kaipaisinkin elämääni ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa elämän pieniä ja suuria asioita. Olen luonteeltani rauhallinen ja empaattinen, mutta samalla spontaani ja helposti innostuva. Sydäntäni lähellä on monenlainen liikunta, kulttuuri, hyvä ruoka, eläimet, elokuvat ja itsensä kehittäminen. Olen avoin uusia asioita kohtaan ja minusta saakin hyvin seuraa monenlaisiin aktiviteetteihin. Pidän myös syvällisistä keskusteluista esim. viinilasin tai teekupin äärellä. Parhaimmillaan minusta voi saada hyvin läheisen ja uskollisen ystävän elämän varrelle. Itselläni ei ole lapsia, mutta ei ole väliä oletko sinkku vai perheellinen. Kuitenkaan lapsiperheeseen tai äitiyteen liittyviä asioita minusta ei ole jakamaan. Jos ilmoituksessani jokin kolahtaa, niin ota rohkeasti yhteyttä niin jutellaan lisää! :)
Hei! Kaipaan seuraa ja ystävyyttä arkeeni. Luonnossa liikkuminen on lähellä sydäntäni. Vaikka monet yksin tekemäni retket ovat olleet ihania ja hauskoja, oikean seuran kanssa retkeily voisi olla vieläkin hauskempaa. Olen 22-vuotias pirkanmaalainen maalaistyttö, joka on opintojen perässä päätynyt Tampereelle pari vuotta sitten. Koronatilanteen hellittäessä haluaisin lähteä reissaamaan johonkin kauas ja tuntemattomaan, sillä en aiemmin ole käynyt kuin muutamassa maassa Suomen ulkopuolella. Pidän esimerkiksi syvällisistä keskusteluista maailmanmenosta, lautapeleistä ja kaikenlaisista ulkoiluaktiviteeteista. Toivon, että olet avoin ja tykkäät jutella eri asioista maan ja taivaan välillä.
Oon 18 vuotias, täyttämässä 19. Asun poikaystävän kanssa Santalahdessa ja muutin päälle kuukausi sitten Oulun läheltä tänne ja kaikki kaverit jäi sinne, joten ois kiva tutustua uusiin ihmisiin. Vapaa-ajalla katson sarjoja, lenkkeilen, leivon, siivoilen ja kaikkea mitä milloinkin. Oon aika sosiaalinen ja huumorintajua löytyy. Jos kiinnostaa niin vaihdetaan vaikka snäpit ja tutustutaan paremmin! :)
Täältä huutelee -92 syntynyt nainen Tampereelta. Arkipäivät menee töissä mutta etenkin kesäviikonloppuihin olisi kiva saada kaveriseuraa. Olen haaveillut sellaisesta muutaman naisen kaveriporukasta jolla voisi lähteä vaikka mökille, terassille, baariin, keikoille, roadtripeille tai kokeilla hasardisti jotain uutta. Mutta noitahan voi tehdä vaikka kahdestaankin (: Itse olen uudesta innostuva, urheiluakin harrastava (en mikään sporttibeibe :D) ja helposti mukaan lähtevä ihminen. Viihdyn kotonakin mutta välillä olisi kiva lähteä ihmisten ilmoille. Eläimiä minulta ei löydy, ei myöskään miestä tai lapsia. Sinulla voi ja saa tietysti olla ihan eri elämänvaihe. Toivoisin sinulta ikää väliltä 26-34. Jos löysit yhtään mihin samaistua niin laita viestiä!
Oon Tampereelle jokunen aika sitten muuttanut tyttö. Koronan takia en oikein kehenkään ole täällä pahemmin tutustunut ja yksinäisyys alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän. Muhun tutustuessa aluksi oon hieman ujo ja tarkkaileva, mutta pienen tutstumisen jälkeen juttu usein lähtee luistamaan. Perusluonteelta oon hyvin huumorintajuinen ja iloinen. Vapaa-aika kuluu milloin mihinkin: lenkkeilyyn, siivoamiseen, musiikin kuunteluun, sarjojen katseluun... Ne kaverit vain puuttuu, kenen kanssa vois vaikka istua iltaa ja jutella tai käydä kävelyllä :D Oon myös innokas frisbeegolfaaja, mutta seuraa siihen harvemmin on. (En kovin hyväkään ole) :D Jos tutustuminen yhtään kiinnostaa heitä vaikka snäppi tms. niin tutustutaan paremmin. (mielellään suht samanikäiset)
Kaveria ystävää vaille. Oletko kenties sinäkin? Sukupuolellasi ei ole väliä. Olen 47v.nainen Tampereelta, eronnut . Nuorten äiti. Olis mukava saada uusia kavereita . Alkuun vaikka ajatusten vaihtoa viestillä ja sitten vois tavata jos juttu luistaa. .Tykkään keskustellen pohdiskella. Kevyesti pilkettä silmässä tai kunnolla syvällisesti. 😁 Välillä innostuva.Meditoinnista moottorip.kokeiluihin. Harrastuksina liikunta, vaihdellen treenejä. Luonnossa pitkistä raikkaista kävelylenkeistä nauttien tai lyhyt kunnon hikolut reippaillen. Joskus pyöräillen. Luonto sydämessä, ❤️ Raikkaista tuoksuista.linnunlaulusta , istuskelu rannalla.esim.retkeily, piknikit .uinti.sup.lauta ostettu." Keltanokka" siihenkin kaveria, jos omistat oman laudan. Tai jatkuvasti muuttuviin kaupunki maisemiin tutustuen. kahville, syömään, näyttelyyn.keikalle. yms Kulttuuri. lähellä sydäntä. Mitä sitten keksitäänkään.( Kun tilanteet normalisoituu Pirkanmaalla .jos sopivaa ajankohtaa yhdessä löytyy.) Yksin on joskus tylsempää lähteä. Kavereilla välillä kiireitä. Avoimin mielin liikkeellä . Pelkkä juttuseurakin käy.jos se on sinulle luontevampaa. Kiva jos oisit rento ja mukava. Ikä samaa , kun itsellä.Toive, jos Tampereelta tai lähikunnasta. Helpompi tavata. Laitappas viestiä jos yhtään resonoi 🙂
Hei, Muutin Tampereelle muutama kuukausi sitten, haluaisin saada ystäviä menemään juomaan vai mennään rannalle, pelaamaan rantalentopalloa tai rantajalkapalloa, käymään kuntosalilla ja harjoittelemassa yhdessä. Olen erittäin avoin henkilö, tykään lukemisesta paljon, kuunnella musiikkia, pidän myös ajamisesta tai pitkiä matkoja 😁 Ois kiva tavata ja nähdä 👍 Sorry in advance about my Finnish writing trying to improve it everyday. T. Mehrez
Olen 21-vuotias opiskelija Tampereelta, jolla olisi haussa uusia kavereita/ystäviä kesänviettoon. Ajatus olisi nähdä tutustumisen jälkeen ihan kasvotusten, mutta peliseura kelpaa myös. Rakastan uusiin ihmisiin tutustumista, varsinkin kun pääsee pureutumaan toisen syvempään ajatusmaailmaan. Kiinnostukseni herää helposti, jonka johdosta kuuntelen mielelläni keskustelukumppanin ajatusvirtaa, mutta tarvittaessa voin itsekin puhua vaikka mistä. Keskustelemisen lisäksi tykkään lukea (lähinnä kaunokirjallisuutta), kokkailla ja pelata sulkapalloa. Vietän myös aivan liikaa aikaa tietokoneella erinäisten pelien ja opintojen seurauksena. Peleistä aikaa kuluu yksin pelattavien roolipelien lisäksi Smiten parissa, mutta aikaisemmin on tullut pelattua esim. Overwatchia ja Apexia. Tarkoituksenani on ollut kuntoilun lisääminen kesällä esimerkiksi lenkkeilyn muodossa sulkapallon kanssa. Myös tenniksen kokeilu vaikuttaa kiinnostavalta. Lisäksi haluaisin käydä museoissa ja erilaisissa tapahtumissa. Kaikki edellä mainitut olisivat huomattavasti hauskempaa porukalla kuin yksin, minkä vuoksi tänne kirjoittelenkin. Jos jokin listaamani asia herätti mielenkiinnon niin pistä viestiä ja tutustutaan esim. Discordissa.
Moi! Kesän lähestyminen ja kiireiden hellittäminen on saanut miettimään, että voisi olla kiva löytää uusia kavereita. Monet vanhoista kavereista ovat muuttaneet muualle päin Suomea tai elävät kiireistä vauva-arkea, joten tuntuu, että oma sosiaalinen kalenteri on usein aika tyhjä. Omiin kiinnostuksen kohteisiini kuuluvat muunmuassa musiikki, leffat ja pelit, eli ihan perus! :D Leffojen suhteen olen aika kaikkiruokainen, mutta erityisesti nyt viime vuodet Marvel on ollut leffojen ja sarjojen suosikki! Peleistä menee sekä tietokonepelit että lautapelit. Olisikin siis kiva löytää seuraa käymään vaikka keikoilla, leffassa tai ihan vain teellä/kahvilla/drinkillä istumassa ja juttelemassa kunhan korona antaa myöten! Olen aina kiinnostunut kokeilemaan myös kaikkea uutta ja tuntuu, että monesti sillä lailla on tullut koettua parhaita elämyksiä, kun on lähtenyt vain kaverin mukana kokeilemaan jotain ihan uutta joka ei olisi tullut muuten mieleenkään! Olen itse kai sellainen sekoitus äärettömän energistä mutta samalla rauhallista ihmistä. Innostun helposti asioista, mutta ei minusta kuitenkaan riehujaa saa yhtään millään ja tuntuu että uusiin ihmisiin tutustuessa tarvitsee sen oman aikansa että osaa lakata hermoilemasta liikaa. Ideoiden vaihtaminen on aina kivaa ja ei olekaan väliä millainen tai minkä ikäinen olet. Etsin kuitenkin uusia tuttavuuksia ihan vain kaveripohjalta! Laita viestiä, jos kuvailemani kuulostaa kiinnostavalta niin ollaan yhteyksissä!
moi! oon 18-vuotias lukiolaistyttö ja olis kiva löytää uusia kavereita keiden kans hengailla ku tuntuu et omat kaverit on iha kiireisiä lukion ja harrastuksiensa parissa (eli ois kiva jos oisit tampereen alueelta) jos kiinnostaa nähä ja tehä melkee mitävaan koska hahah mulle käy kyllä kaikki ni laita vaikka viestillä sun snäppi ni voitais siel sit jutella paremmi :)
Tervehdys, täällä olisi nuori nainen, joka etsii toista naista. Oon lesbo ja etsin vain naisia. Oon avarakatseinen ja ystävällinen. Olisi ihanaa olla jonkun kanssa kesän kunniaksi. Jutellaan ja tutustutaan ihan rohkeasti. ikä olisi 18-35 vuotiaita.
Olen 35-vuotias lapseton nainen Tampereelta. Etsin elämääni uusia ihmisiä, toivoen löytäväni kavereita ja jopa hyviä ystäviä. Kaipaan ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa kuulumisia, höpötellä niitä näitä kuin käydä syvällisempääkin keskustelua. Olen kiltti, rauhallinen ja avarakatseinen. Toisessa ihmisessä arvostan muun muassa empaattisuutta, suvaitsevaisuutta, rehellisyyttä ja luotettavuutta. En polta ja alkoholia käytän kohtuudella. Eläimille olen valitettavasti allerginen. Maailmankatsomukseltani olen ateisti ja ruoan puolesta olen sekasyöjä. Rakastan musiikkia ja minulla on todella laaja musiikkimaku. Instrumenteista sydäntä lähellä on erityisesti piano. Pidän myös tanssimisesta ja elokuvista/sarjoista. Kulttuuri kaiken kaikkiaan kiinnostaa. Olisi mukavaa esimerkiksi käydä yhdessä kävelyillä, kahvilla, syömässä, museoissa/taidenäyttelyissä, konserteissa/keikoilla, ostoksilla, baarissa tai mitä ikinä keksitäänkään. Liikuntaa olisi myös mukava harrastaa enemmän. Tanssin lisäksi pidän muun muassa sulkapallosta ja vesijumpasta. Mutta uusia lajeja kokeilisin myös mielelläni. En ole kuitenkaan (vielä :D) kovin sporttinen, joten pitänee lähteä liikkeelle kevyesti. Sinun iälläsi, sukupuolellasi tai siviilisäädylläsi ei ole merkitystä, mutta olisi kiva, jos asuisit sen verran lähellä, että kasvokkain tapaaminen olisi jossain kohtaa mahdollista!
Reilun vuoden sitä jaksoi eristäytymistä, kunnes tämäki introvertti sanoi että nyt riittää. Oon pian Tampereelle muuttava, vuonna -96 syntynyt (trans)jätkä. Arki kuluu lähinnä opiskellessa ja pelaillessa. Oon erittäin realistinen sekä jalat maassa-henkinen tyyppi, mutten missään nimessä liian vakava tai huumorintajuton. Tykkään olla vähän liianki sarkastinen niin, etten oo aina itekään varma oonko tosissani. Niin, ja huomautan jos näen julkisissa paikoissa yhdyssanavirheitä. Kahvijuomat, esteettisyys, eläimet ja hyvä musiikki saa mut hyvälle tuulelle. Oon naimisissa, joten etsin vain ystäväseuraa. Olisi täydellistä löytää kestäviä ystävyyssuhteita, hyvänpäiväntutut eivät aina riitä täyttämään sosiaalista tarvetta. Liian kauan en tahdo yksinpuheloida tässä ilmoituksessa, tutustutaan paremmin viesteillä!
Hellou! Olen 32 vuotias, ehkä vähän äijämäinen nainen, joka nyt jostain syystä on jäänyt ilman kunnon ystävää, jonka kanssa voisi hengailla, harrastaa ja jakaa elämän ilot ja surut. Työpaikoilla kavereita on aina ollut, mutta ne nyt ei ikinä oikeen ystävyys-suhteiksi asti mene. Olen naimisissa ja miehen puolelta "kavereita" riittää, mutta olisi kiva saada oma ystävä. Minulla on koira, jonka kanssa tykkään ulkoilla ja puuhastella, viihdyn myös kotosalla ja rakastan kauhuelokuvia ja tietokoneella nörtteilyä. Olen valmis kokeilemaan kaikkea jännää, harrastamaan mitä vain keksii ja vaikka vetämään kännit, kaikki kelpaa :) Olet sitten mies tai nainen, niin tulemma varmasti hyvin juttuun, jos olet yhtään mukava ja rento. En ole jaarittelija, niin ota yhteyttä ja jutellaan lisää, jos yhtään kuulosti mielekkäältä :)
31-voutias norja-suomalainen nainen, asun Oslossa ja haluan suomalaisia kavereita! Onko sinä minun uusi kirjekaveri? :) On työssä markinointa, ja tykkään treenata, matkusta, katsoa urheilua, elokuvaa, dokumentarit, ja melikein mitä vain. Olis ollut tosi upeä jos haluasit kirjoitta minulle. On joka kesä suomessa, Tamperessa/Helsingissä tai meidän mökkisä pohjos-suomessa, ja haluan lisää ystävia suomessa siksi se olis ollut kiva, mutta myös haluan opeta kirjoitta ja puhua parempa suomea :)
Olen 46-vuotias sinkkunainen ja haaveilen löytäväni ystäväkseni ja seikkailutoverikseni ehkä juuri sinut. Pidän itseäni aika moniulotteisena tyyppinä, josta saa seuraa monenlaiseen tekemiseen ja kokemiseen. Ehkä eniten maailmassa nautin syvällisistä keskusteluista ja asioiden tarkastelusta pintaa syvemmältä. Taivun toki myös kevyisiin kohtaamisiin. Olen aktiivinen ja valmis spontaaneihinkin juttuihin. Toisaalta viihdyn myös hyvin kotona itsekseni, tekemättä yhtään mitään. Rakastan matkustamista ja sitä olenkin tähän mennessä tehnyt paljon. Olen tottunut kiertämään maailmaa yksikseni, mutta olisin iloinen jos löytäisin ystävän jakamaan myös näitä seikkailuja. Ystäväni kutsuvat minua hauskaksi, eloisaksi ja boheemiksi. Viimeisin viitannee luovuuteen, jota toteutan mm. kirjoittamalla ja maalaamalla. En osaa sen kummemmin listata aktiviteetteja, joihin sinusta seuraa erityisesti toivoisin. Olen avoin ehdotuksille ja valmis kemioiden kolahtaessa rakentamaan kanssasi juuri meidänlaisemme ystävyyssuhteen. Olisi mukava kuulla sinusta pian!
Hei! Meikä on chill taiteilija treeltä. Vapaa-aika kuluu tällä hetkellä pelatessa sitä sun tätä, atm ei ole erityisemmin mitään menoja. Peliseura kelpaa oikeastaan lähes aina, ellei itellä satu olemaan mitään muita duuneja tulilla! Eniten tulee pelattua overwatch ja monster hunter world, mutta muitakin pelejä toki löytyy. Kahviakin tulee kulutettua aivan liikaa, varsinkin pelaamisen yhteydessä. Metallimusiikki on se juttu, vaikka melko kaikkiruokainen musiikin suhteen olenkin. Heitetään viel loppuun random faktana, et omistan kolme tuhatjalkaista. :-D Heitä viestii tai pyydä vaik dc tunnusta ja kerro hiema ittestäs! Toivon et olisit suht samanikäne, en tuu toimee itteeni hirveest nuorempie tai vanhempie kaa.
moi! ollaan viis ~20v nuorta joensuusta & tunnetaan täältä vain toisemme joten etsitään uusia tyyppejä joihin tutustuu :) haluttaisiin lisää seuraa esim. bileisiin tai kalsarikänneihin tai muuten vaan hengailuun ollaan pirteitä & elämäniloisia & tykätään pitää hauskaa, ollaan avoimia kaikenlaisille ihmisille kuhan oot hyvä tyyppi :) tarvitaan joku kertomaan meille tampereen menomestat!
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle