Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-savo. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moi! Olen iloinen ja hauska, huumorintajuinen mies. Olen kuin Suomen sää välillä aurinkoinen, välillä pilvenen. Minä tykkään rauhallisesta elämän tavasta ja ihan tavallisesta arkiasioista. Opiskelen insinööriksi ja kiinnostan historiasta. Etsin luotettava elämän kumppani, jonka kanssa voi rauhassa elää ja tukea toisen toista jokaisessa tilanteessa.Minulla on cp-vamma, mutta olen fyysisesti itsenäinen ja pystyn hoitamaan itseä ja pitää hyvää huolta kumppanista.
Uusi tuttavuus tää Pohjois- Savo. Olis kiva löytää kavereita täältä rupatteluun tai ajan viettoon, sillä en tunne yhtään ketään näiltä seuduilta. Muutin tänne Tampereelta.
Etsin uusia kavereita Kuopiosta samanhenkisistä ihmisistä. Olen itse 35-vuotias nainen. Harrastan lenkkeilyä, kirpputoreja, salia ja lukemista😀 Olen luonteeltani rauhallinen, mukava ja alkuun ujo uusien ihmisten seurassa. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta joiden kanssa asun. En ole parisuhteessa ja en nyt etsi uutta suhdetta vaan haluan olla sinkkuna🌸
Heippa hei! Muutin Kuopioon muutama vuosi sitten, mutta kavereita en täältä suunnalta ole onnistunut löytämään joten ajattelin kokeilla tätä kautta. Etsiskelen saman ikäluokan ihmistä, joka olisi mielellään nainen, mutta tärkeintä että tulemme juttuun. ☺️ Elikkä vähän minusta...olen hiukkasen ujon puoleinen lukutoukka, joka rakastaa kirjoja. Pidän luonnossa liikkumisesta ja kirppiksillä käynmistä. Eläimet on myös tosi lähellä sydäntä. Tule rohkeasti omana itsenäsi laittamaan viestiä, jos yhtään kiinnostuit. ☺️
Moikka😊oon 23-vuotias nainen. Muutin kesällä takasin kuopioon tampereelta. Nyt olisin vailla uusia kavereita illan viettoon, salille, lenkkeilyyn tai ihan vaan rupatteluun. Mitä nyt keksiikään. Laita ihmeessä viestiä rohkeasti ja tutustutaan paremmin Ps. Olen parisuhteessa eli etsin vain naispuolisia kavereita.
Hei! Olen Pohjois-Savon seudulla yksin asusteleva mies. Ikää tulee nyt huhtikuussa täyteen 74 vuotta. Pidän mm. pienistä kävelylenkeistä, mitkä kunto antaa myöten ja täyttelen ristikoita. Etsin perinteisestä kirjeenvaihdosta kiinnostunutta naista jakamaan ajatuksia. Laita viestiä ja kerro itsestäsi jos kiinnostuit ja vaihdellaan mahdollisesti postiosoitteet sitten.
Hei Etsin kavereita joiden kanssa tulisi liikuttua. Yksin olen näköjään melko huono lähtemään, vaikka kovasti kuulen nytkin polkujen kutsun. Metsälenkit lähistöllä ja luontopolut automatkankin päässä kiinnostavat. Iältäni olen pari vuotta yli 50, tasapainoilen töissä ja kodin asioissa. Mahdollista siis tavata lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin, satunnaisesti arkipäivisinkin. Voisin osallistua myös erilaisiin peli-iltoihin (kortit ja lautapelit), jos saan alkuperehdytyksen 😊 Ja oikeastaan moneen muuhunkin tekemiseen, joka irrottaa hetkeksi digi-laitteista ja verkoista. Työni on hektistä ja sosiaalista, enkä omalla ajalla kaipaa isoihin porukukoihin. Poikkeuksena tähän livemusiikki, keikkaseurakin siis tervetullutta. Rauhoittumista seurassa. Kuvaisiko tämä hakuani parhaiten.
Olen 28-vuotias kahden lapsen äiti, muutettiin kuukausi sitten Kuopioon 300km päästä ja yksinäistä meinaa olla, kun puoliso on päivät koulussa ja itse olen lasten (2-, 4- vuotiaiden) kanssa kotona päivät. Kaipaisin kovasti sydänystävää tai vain seuraa silloin tällöin esim lenkille, uimaan, kahville tai kirpparille etc. Sinulla ei tarvitse olla lapsia, mutta lapset eivät saa olla ongelma koska kulkevat yleensä aina mukana. 😃❤️ Luonteeltani olen ystävällinen, avoin, huumorintajuinen, säheltäjä (aina kaikki hukassa) ja luotettava ystävä. Nautin syvällisistä keskusteluista ja tykkään vähän mustemmastakin huumorista. 😅 Tässä elämäntilanteessa ja iässä ei jaksa enää pakottaa ystävyyssuhdetta jos ei meillä synkkaa, mutta kokeilemalla se selviää.🥰 Tulen toimeen kyllä monenlaisten ihmisten kanssa ja ei haittaa vaikka olisit hieman vanhempikin. ☺️ Laita viestiä jos yhtään kiinnostaa tutustua, mutta etsin vain naisia kaveriksi. ☺️
En osaa oikeen kirjoittaa hianoo romaania kuka tai mikä oon, mutta kavereita olisin vailla täällä vieraalla savolaisella maaperällä. Olen 29 -vuotias pohjanmaalainen akka, joka on tullu opiskelun ja myöhemmin jääny miehen takia savoon. Moon vähä tällääne maalaisjuntti, joka nauraa pieruhuumorille ja on oon myös täys tontu torvelo, eli sattuu ja tapahtuu. On hetkiä, jolloin ois hyvä ku olisi ystäviä, joiden kans vois rupatella paskaa, pelata, kalastaa, touhuta ja nauraa elämälle. Iällä, sukupuolella eikä ulkonäöllä ole merkitystä. Mää lähren melekee mihin vaan mukaan, sillä kaikkee on kiva kokeilla. Vielä jossain välissä olis tarkoitus hommata ihtelle metästyskorttiki, kuha vaan malttaisi lukee.
Moi! Oon luova queer Add (ADHD) sielu joka haluais löytää lisää ihmisiä elämäänsä Kuopion seudulta. Musta saa seuraa taidenäyttelyihin, kahville, kirpparille, ulkoilemaan, ranta piknikille tai muuten vaan seikkailu kaveriksi. Erityisesti mua kiinnostaa sarjakuvat, animaatio, luonto, liikkuminen, kirjoittaminen, taide, kissat, alternative tyyli sekä käsityöt. Niin kuin moni suomalainen oon aluksi vähä sanainen, mutta kunhan sen yli pääsee musta kuoriutuu vahvaluonteinen, rauhallinen, sosiaalinen persoona, joka uppoutuu mieluummin syvällisiin keskusteluihin kuin small talkiin. Minulla on kumppani joten etsin pelkästään ystäviä. Älä siis laita minulle viestiä jos sinulla on muuta mielessä. Löytykö yhtymäkohtia? Heitä viestiä niin tutustutaan.
Hei! Etsin naiskaveria ulkoilemaan ja harrastamaan, kahvittelemaan ja ajatuksia vaihtamaan. Asun Varkaudessa. Ota yhteyttä, niin keksitään yhdessä jotain mukavaa tekemistä! : )
Avoimin mielin seuraa etsii 32v kuopiolainen mies kuopiolaisista naisista. En aseta mitään sen ihmeempää rajoitusta. Toivottavasti olet Kuopiosta ja ainakin täysi-ikäinen, haluat tutustua uuteen ihmiseen ja puhut etkä ignooraa niin se riittää :)
Moikka! :) Etsin uusia kavereita elämään Kuopion seudulta. Tykkään kierrellä kirppareita, käydä kävely lenkillä ja viettää muutenkin aikaa pihalla. Musiikkia tulee kuunneltua aika paljon ja musa maku on laaja. Tatuoinnit/lävistykset/rastat on lähellä sydäntä 🙂 kesäisin on kiva käydä terassilla istuu iltaa ja keikoillakin tulee käytyä silloin tällöin. Oon sosiaalinen (välillä kaipaan kyllä omaa tilaa ja rauhaa) puhelias, ymmärtäväinen ja huumorintajuinen ihminen. Siun iällä tai sukupuolella ei ole niinkään väliä, jos vaan juttuun tullaan. 👍 Jos yhtään kolahti, pistä viestiä tulemaan! 👍 tutustutaan ja lähretään vaikka kahvilla käymään. Ps. En etsi parisuhdetta. Kumppani löytyy.
Moi! Oon 28-vuotias nainen ja muutin viime kesänä Kuopioon koulun perässä. Mul on koulussa muutama kaveri, mut ois kiva saada lisää tuttavia täältä päin. Varsinkin ku koulu on aika vauhdilla alkanu, nii kaipaisi vapaalle kivaa seuraa enemmän. Oon yleensä ujo aluksi, mut oon myös ystävällinen, rento ja avoin. Vapaa-ajalla tykkään pelailla video- ja lautapelejä, lukea, katella leffoja ja sarjoja ja uiminen on myös kivaa. Katselen myös animea ja luen mangaa. Ois kiva esim. käydä kahvilassa, leffassa, pelailla yhdessä tai tehä melkein mitä vain jos seura on oikea :D Tykkään kesällä myös mökkeillä ja pidän huvipuistoista. Pistä rohkeesti viestiä, jos kiinnostaa tutustua. Toivon että oltais suunnilleen saman ikäisiä, mutta ei ole niin tarkkaa.
Olen 30-vuotias kuopiolainen opiskelija. Viimeaikoina oon havahtunut siihen, että iso osa kavereista/ystävistä on tippunu jonnekkin matkan varrelle. Olisi kiva löytää uusia kavereita tai jopa ystäviä. Aluks oon vähän ujo, mutta se menee ohi kun tutustuu paremmin ja oon joskus ihan hauskakin. Tykkään pelailla pleikkarilla, ulkoilla, tehdä ruokaa ja ihan vaan hengailla. Olis kiva kokeilla jotain uusiakin juttuja. Mukava olisi löytää joku, jonka kanssa vois vaikka vaan hengailla ja jauhaa kun jutut kolahtais hyvin. Toki mielelläni lähden kävelylle, kaupungille, kahville tai vaikka bisselle. Tai jollain keikalla vois käydä! Peliseuraa saa kans, mut siihen ei oo viimeaikoina aika riittäny kauheemmin. Myös ihan juttuseura/viestittelykin on jees. Mul on pieni lapsi, jonka kanssa menee suurin osa ajasta. Myös esim. puistoiluseurakin käy, kun mulla ei oo juurikaan kavereita joilla olis lapsia. En oo kauheen hyvä kirjottamaan tämmösiä, mut jos ei kuulostanu kauheen pahalle, niin laita viestiä :)
Heips! Etsin uusia ystäviä Kuopiosta. Lapsiperhe arjen keskellä ei ole oikein päässyt mukaan tavanomaisiin sosiaalisiin tapahtumiin joten päätin kokeilla ystävien etsimistä tämän sivuston kautta. Olen ulkomailta, mutta juttelen sujuvasti suomeksi. Mielitekemisiäni on matkailu, ulkoilu, sekä rannalla hengailu.
Moikka! Täällä olisi tuleva kuopiolainen etsimässä uusia ystäviä. Kuopioon muutan puolison kanssa (haussa on siis vain ystäviä) ja ystävät ja tutut jäävät kotikaupunkiin enkä vielä tunne ketään Kuopiosta. Olisikin mukavaa löytää seuraa esimerkiksi kulttuurin pariin (keikoille, leffaan, käsityökursseille), kahville tai kaljalle, ihan vaan oleskelemaan tai vaikkapa pelaamaan jotain. Oma arkeni kuluu paljolti töiden, opiskeluiden ja koirien parissa. Kotona tykkään katsoa tv-sarjoja (niistä myös mielelläni vaihdan mielipiteitä), kokeilla erilaisia käsitöitä, lukea ja pelailla. Käyn myös mielelläni kirjastossa, leffassa, keikoilla sun muualla. Erityisesti raskaampi musa iskee, joten metallikeikoille musta voi kaverin saada. Jonkin verran kuuntelen myös muunlaista musiikkia. Nautin opiskelusta ja tällä hetkellä suoritankin opintoja töiden ohella. Ehkä voitaisiin mennä yhdessä vaikka kirjastoon opiskelemaan? Ihmisenä olen aikalailla jalat maassa oleva rauhallinen introvertti. Mitään bileseuraa musta ei saa; olen vähän vanha ja laiska. Mutta kaljalle/viinille tai festareille mut saattaa kyllä saada. Olen lapseton, mutta sulla saa toki olla lapsia. Jos jokin kuulosti siltä, että meillä voisi olla jotain yhteistä, niin laita viestiä. Sähköpostin huomaan varmemmin kuin tämän sivun kautta laitetut viestit. :)