Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-savo. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Olen nuoren mies 19v. Itsen kaveri ,jolla pystymme puhumaan ja vitseilleen. Olen avulias ja rauhallinen. Olen koulussa tällä hetkellä ,muta haluan saada täällä , jos on mahdollisuus kaveri , joka halusi mennä ulos ,tai keskustella kaikkista asiasta tai mitä hän haluaa . Tykkään futista . Myös katsoin leffaan . 👍🫡⚽️🔍
Hei! Jos etsit seuraa esimerkiksi kahville, elokuviin, tavalliseen koti-iltaan tai ihan vain juttuseuraa, tämä ilmoitus voi olla juuri sinulle! Minä olen 33-vuotias mies, ja asun kävelymatkan päässä Kuopion keskustasta. Teen 2-vuorotyötä asiakaspalvelussa, ja olen usein myös viikonloppuisin töissä. Tästä huolimatta uskon että aikataulut ovat järjestettävissä. Luonteeltani olen kohtelias, toiset huomioon ottava ja vieraanvarainen. En polta tai käytä alkoholia, joten biletys-seuraa minusta ei valitettavasti saa. Tykkään toki käydä ulkonakin, ja esimerkiksi keilaamista tai biljardia olisi mukava kokeilla pitkästä aikaa. Hienoa jos olet Pohjois-Savon alueelta, mutta en sulje pois mahdollisia tuttavuuksia muualta! Jos kiinnostuit, laita ihmeessä viestiä niin jutellaan lisää 😊 Ilmoitus ei vanhene.
Moi! Etsinnässä olisi uusia kavereita täältä Kuopiosta tai lähiympäristöstä. Toki myös muualla asuvat saa tulla tutustumaan! Omaan laajahkon musiikkimaun ja kuuntelen mielelläni eri musiikkityylejä. Vaikka pääasiassa tulee kuunneltua hieman raskaampaa musiikkia, Olen avoin uusille musiikkikokemuksille. Vapaa-ajalla tulee lenkkeiltyä ja käytyä kuntosalilla. Lisäksi tykkään laittaa ruokaa ja kokeilen mielelläni uusia reseptejä. Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat tutustua paremmin!🙂
Hei, etsin pelikavereita ja jos ystävystytään paremmin niin sitten voisi tehdä muutakin kuin pelailla. Olen onnellisesti kihloissa joten sellaista seuraa en siis etsi. Pelikaveriksi kelpaa kaiken ikäiset eikä sukupuolellakaan ole väliä. Mielellään tietenkin suomenkieltä puhuvat mutta englanninkielikin onnistuu. Pääosin pelailen: Once Human, League of legends, Call of duty Zombies, GTA V, Minecraft, Fortnite. Kiinnostuksen aiheet: Autot, autoilu ja autonlaitto. Ulkoilu, kuntoilu ja lenkkeily. Valokuvaaminen ja maisemat. Videopelit ja pelaaminen. Illanvietto, kahvittelu ja baarissa käynti.
Kukkuu, Olen 31 vuotias mies Lapinlahdelta. Tällä hetkellä taloudessa on emäntä, 3 kissaa ja koira. Olen jännittäjä alkuun mutta sen jälkeen suatan muuttua ylijakajaksi, pelailen tietokoneella inspiraation iskiessä sitä sun tätä Etsin lähinnä co-op peliseuraa; here together pelit, bg3, outriders, remnant, cult of the lamb. Suapi ehdotella, lisäksi uutena kiinnostuksena on vähän hiipinyt nuo lautapelit! Ostin itselle vastikään Mansions of Madness lautapelin mutta pelikaverit on vähän hukassa, mieluusti ko peliä pelaisin ihmisten kanssa jotka on about yhtä kujalla siitä kun minäkin 😄 Toki mieluusti tulen myös lenkille koiron kanssa, Phoebe ei kaikkien koirien kanssa tule kunnolla juttuun mutta aivan uskomattoman ihmisrakas tapaus hän kuitenkin on.
Hei täällä kaipailisi peliseuraa pelailen pclla. Pelejä pelailen aikalailla laidasta laitaan. Fps, rpg, survival ja monesta muusta mitä jäi mainitsematta. Minuun voi ottaa yhteyttä discordissa temexox
19v juuri täyttänyt mies, etsin kavereit tulkaa tutustuu, anna vaikka snäp?
Muutin muutamia vuosia sitten Kuopioon opintojen perässä ja tänne jäätyäni kaverit jäi kotipaikkakunnalle sekä opiskelukavereistakin moni muutti takaisin kotiseuduilleen. Arki rullaa mukavasti puolison kanssa, mutta kyllä sitä kaipaa myös kavereita elämäänsä. Tykkään liikkua monipuolisesti. Tällä hetkellä varsinaisesti harrastan lukemista, juoksemista ja salilla käyntiä. Kesäisin tulee myös golfattua. Tykkään kokeilla kaikkea uutta ja tällä hetkellä kiinnostaisi kokeilla keramiikkaa ja oppia paremmaksi uimariksi. Haluaisin naispuoleisiakavereita, joiden kanssa voisi keskustella aiheesta kuin aiheesta, käydä liikkumassa ja myös välillä vain rentoutuakin vaikka sohvan pohjalla ollen.
Hei, täällä yksi sosiaalinen introvertti etsiskelisi about saman ikäst peliseuraa seuraaviin peleihin: BG3, osrs, RL, cs2, shakki, hoi iv, civ v, mine Mahdollisesti myös DnD kiinnostais Saa tulla myös ehdottamaan muita Viestittely mieluiten discordis
Moi! Täällä 30-vuotias kaksivuotiaan pojan isä. Omassa kaveripiirissä ei juurikaan vanhempia ole, joten kaipailen ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa voi viettää aikaa muksujen kanssa. Olen (olemme) liikunnasta ja ulkoilusta tykkääviä, ja ainakin vanhempi meistä on kiinnostunut tekniikasta, yhteiskunnallisista asioista ja ympäröivästä maailmasta, sekä musiikista. En omista autoa, mikä rajoittaa hieman liikkumista. Toivottavasti asut Kuopion keskustan läheisyydessä tai Puijonlaaksossa :)
Moikka! Täällä 25v Kuopiolainen! Näen itseni sellaisena sosiaalisena introverttinä. Tykkään vaihdella kuulumisia livenä ja viestitse, mutta pitkätkään välit yhteydenpidossa eivät haittaa - jutut jatkuu samalla innolla! Iloa elämään tuovat lyhyesti listattuna koirat (minulla niitä kaksi), opiskelu, kirppistely, viherpeukalointi, uudet kokemukset (kuten erilaiset kurssit! mm. taulujen maalausta ja palasaippuan tekoa kokeillut!) sekä ihan arkiset asiat kuten ruuanlaitto ja sohvalla löhöäminen sarjan tai pelin kanssa. Välistä kiva viettää iltaa myös vaikka viinin, leffan ja juustojen merkeissä. 😊 Ilmoitus ei vanhene
Moikka. Täälläpä olisi tämmöinen 29v rockhenkinen tyyppi Kuopiosta, jonne muutin viime syksynä. Kavereita minulla ei juurikaan ole tai vaikka olisikin suurin osa asuu muuallapäin suomea niin olisi kiva löytää tästä kuopiosta tai sen lähialueilta uusia ihmisiä ja kavereita elämään. Ikärajaa minulla ei ole kavereiden suhteen, mutta mielellään tietysti suht samaa ikäluokkaa olevaa sanotaan n. 25-40 vuotiaista. Millainen tyyppi sitten itse olen? Tykkään rock/metallimusiikista ja vanhemmasta musasta, musa on muutenkin mulle intohimo ja harrastus, vaikka en mitään soittimia soitakaan. Muita asioita joista tykkään on leffojen ja sarjojen katselu, sillointällöin pleikkarille pelailu, luonnossa liikkuminen, valokuvaus ja kokkailu/leipominen, yrittänyt myös aloittaa kirjojen lukemisen uudelleen. Luonteeltani olen rento, rauhallinen, huumorintajuinen joskus saatan vitsailla ja olla liiankin sarkastinen/ironinen, mietin myös paljon asioita syvällisesti alkuun myös olen aika ujo, mutta mitä enemmän tutustuu sen paremmin tulee juttuakin. Jos siis edes joku näistä kolahti sulle ja etsit juttuseuraa tai ihan liveseuraakin vaikkapa johonkin konsertteihin, leffaan, kahville, lenkille jne niin odotan innolla yhteydenottoa :)
Maaseudulla yksin asuva 47 vuotias nainen etsii viestien ja ajatusten vaihtoon uusia ihmisiä. Jos ajatukset ja kemiat kohtaa voidaan vaikka tavatakkin. Ota rohkeasti yhteyttä!
Heissan. Olen 38-vuotias mies ja kaipaan kavereita elämääni. Vanhat asuu muualla tai heillä on jo erilainen elämänvaihe perheineen. Tykkään paljon kulttuurista (elokuvat, teatteri, museot, keikat), luen paljon, musisoin, lenkkeilen, kiipeilen sekä käyn paritanssikurssilla. Pelaan myös paljon video- ja lautapelejä. Olen kuitenkin ihminen, jonka saa innostettua kokeilemaan kaikenlaista. Tykkään käydä niin syvällisiä keskustelua teekupposen ääressä kuin liikkua yhdessä. Olen hieman introvertti ja ujo alkuun sekä huono small talkissa, mutta jos jaksat nähdä vaivaa tutustumiseen niin minusta voi saada elinikäisen ystävän.
Hei olen 27 vuotias nainen Parisuhteessa. Etsin saman henkisiä kavereita. Olen synkempään pukeutuva savolainen. Olen hieman ujo alussa mutta kyllä se siitä. Juttu seuraa tai miksi ei silloin tällöin vois nähdäkin työni estää joka päiväistä näkemisen jos on muualta. Sen verran kerron itsestäni että itselläni on oppimis vaikeus eli Dysfasia josta on paljon kokemusta. Joten englanti ei minulla oikein taivu. Manga ja anime ovat lähellä sydäntäni kuten myös piirtäminen ja rakasta ottaa kuvia kissoistani. Tatuointien tekikin kiinnostaa mutta harjoitellaan eka vaan paperille piirtämään ja keino iholle. Raskas musiikki on lähellä sydäntä Turmion kätilöt ja Nightwish näin alkuun mainitaan että no on kyllä aika kovia. Ja kyllä aika monta muutakin kategoriaa menee esim Lady Gaga ja Cascada. Etsin siis saman henkistä juttu seuraa. Ainiin itselleni alkoholi ei ole mitenkään tärkeää juon tosi tosi harvoin. Joten ei ongelmia olla selvin päin todellakaan. Joten ota rohkeasti yhteyttä.
Tulin katsoneeksi Sinulle on postia- nimisen leffan tässä taannoin ja ajattelin että oishan se kiva taas aloittaa tämä kirjeenvaihtoharrastus. Aikoinaan tein sitä paljonkin, varmaan ensimmäiset kaverit löysin W.I.T.C.H-lehden ilmoituksesta. Sitten jonkun aikaa lähettelin Postcrossing postikortteja. Olen 29-vuotias "nuori" naisoletettu. Kaveripiiri on kutistunut täysin olemattomiin ja yli kymmenen vuoden takainen koulukiusaaminen vaikuttaa yhä. Haaveilen äitiydestä mutta mietin pääni puhki kuinka lasinen lapsuus saattaa vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni. Tykkään maaseudusta ja puutarhanhoidosta mutta ajokortittomana olen ajatellut että olisiko kuitenkin helpompi muuttaa kaupunkiin. Rakastan samoilla metsissä, sienestää, marjastaa mutta saan ahdistuskohtauksen kun vaan mietinkin että onkohan se viime vuoden mustikkametsä vielä pystyssä. Tykkään ommella, virkata, neuloa, askarrella, nikkaroida. Luen paljon ja kirjoitan tarinoita mutta kärsin valkoisen paperin kammosta, juuri nyt on meneillään kausi etten saa aikaiseksi yhtään kunnon lausetta. Olen eläinrakas ja olen omistanut kaikenkarvaisia ja karvattomiakin. Okapiruja, akaattikotiloita, jauhomatoja, käpiösiilin, koiria, kissoja, pupuja, marsuja, kanoja, kukkoja, hevosia, poneja. Jospa tämä sepustus riittäisi herättämään kiinnostuksen jossakussa.
Heips! Täällä kirjoittelee 33-vuotias nainen Kuopiosta. Asun mieheni ja kissani kanssa yksissä. Etsin uusia ystäviä ja olisi kiva päästä hengailee yhdessä. Saatan aluksi olla ujo mutta kun pääsee tutuiksi tarkemmin niin juttua riittää! Olen luonteeltani rauhallinen, huumorintajuinen, osaan kuunnella, välillä hassutella sekä puhua ihan syvällisistäkin asioista. Tykkään musiikista, kirjoista, valokuvaamisesta, leffoista, tv-sarjoista, taidenäyttelyistä, kirppareista, luonnossa liikkumisesta, pyöräilystä, uimisesta, kokkailusta ja leipomisesta.. Minut saisi mukaan kaikkeen mukavaan tekemiseen. Olisi kiva päästä tutustumaan just sinuun! Laitahan viestiä tulemaan! 😊