Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-pohjanmaa. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Moi! 23-vuotias nuorimies täältä Oulusta päin. Etsinnässä ois kavereita ja peliseuraa vapaa-ajalle ikähaarukka 18-25v, sukupuolella ei väliä. Vapaa-ajalla tykkään käydä kirpputoreilla, lenkillä, pelailla jalkapalloa ja videopelejä, kuunnella musiikkia, käydä keikoilla ja käydä katsomassa urheilua esimerkiksi jääkiekkoa ja jalkapalloa. Jos kiinnostuit ja löytyy samoja mielenkiinnon kohteita niin ota ehdottomasti yhteyttä niin jutellaan lisää! Ilmoitus ei vanhene!
Hei kaikki jotka tätä päätyy lukemaan! Jotenkin mystisesti, näin 26-vuotiaana, minäkin päädyin tänne. Ilmoituksia lukenut ja nyt päätin että kokeilen itsekin kepillä jäätä. Heti alkuun sanon, että olen varattu ja perheellinen joten en kaipaa yhteydenottoja romanttisessa mielessä. Olen kuitenkin avoin myös miespuoliselle kaverille, niitä on ollut ennenkin. Itsestä on jotenkin vaikea aina kertoa. Mutta yritän kuitenkin, ehkä joku saa tästä ajatuksenjuoksusta kiinni?😁 Olen sosiaalinen ja puhelias, mutta tuntuu että sosiaalinen kiintiö täyttyy välillä tosi nopeasti. Olen avoin persoona, haluan jutella asioista laajasti ja kiinnostun monista asioista! Hyväksi kuuntelijaksi myös kehuttu, tosin välillä paha tapa yrittää puhua päälle etenkin jos on mielenkiintoinen aihe. Olen parantumaton lukutoukka! Kirjoja ahmisin vaikka 24/7 jos vain työt/perhe/mikälie antaisi myöten. Kauhua, dekkareita, booktok-kirjoja: you name it! Myös elokuvia ja sarjoja tulee katseltua. Vuorotyön ohessa yritän käydä säännöllisesti myös kuntosalilla. Sen vastapainoksi on mukava röhnöttää sohvalla, herkutella ja neuloakin! Mukavaa puuhaa on myös uiminen, kirppiksien kiertely, elokuvissa/ravintolassa/kahvilassa käynti, ulkoilu.. Elämääni kuuluu suurena osana myös labradorinnoutajani sekä sen kanssa kaikenlainen puuhailu rodunomaisista lajeista metsästykseen. Olen myös ahkera talkoilija koirahommissa. Muutenkin nautin luonnossa olemisesta, retkeilystä, kalastamisesta.. Entäpä mitä minä täältä etsin ja miksi? Etsin täältä ihmistä mun elämään. Juttelemaan huolista ja murheista, tsemppaamaan kun sille on tarve, lörpöttelemään kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tyyppiä istumaan iltaa, pelailemaan, ulkoilemaan, syömään, uimaan tai mitä nyt ikinä keksitään! Ja miksi? Jotenkin aikuisena on todella vaikeaa ystävystyä kenenkään kanssa! Poden jonkin asteista yksinäisyyttä vaikka puoliso, tuttuja ja joitain kavereita onkin. Mutta sellainen sydänystävä puuttuu, sitä mä kaipaan!
Heips! Täällä kirjoittelee kolmeakymppiä lähestyvä nainen, joka etsii ystäviä elämäänsä tositarkoituksella. Asun aviomieheni ja kahden koiran kanssa Alakylässä, mutta heidän lisäkseen verkostot vapaa-ajalle ovat Oulussa lähes olemattomat. Lapsuudenystävät ovat jääneet kotikonnuille Savoon ja kaipaisinkin kovasti (nais-)seuraa arkeen. Haussa olisikin siis ystävä tai ystäviä, joita voisi nähdä arjessa tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Voitaisiin vaikka käydä lenkillä yhdessä koirien kanssa, laittaa ruokaa, keskustella syvällisiä (tai ei niin syvällisiä juttuja) tuntikausia, katsoa leffoja tai vaikka mennä kaupungille pyörimään. Olen todella rehellinen, luotettava ja erittäin avulias persoona. Jos kemiat kohtaa niin voin olla sun paras kaveri vaikka heti, sillä jos koen oloni turvalliseksi olen hyvin avoin, iloinen ja puhelias tyyppi. Rakastan käsitöitä, eläimiä, luonnossa liikkumista ja innostun helposti kokeilemaan uusia asioita, etenkin jos niitä voi tehdä yhdessä jonkun toisen kanssa! Tällä hetkellä pohdiskelen paljon hyvää elämää, ilon lisäämistä arkeen ja oman naiseuteni löytämistä kiireisessä elämän keskellä. Baariseuraa en ensisijaisesti etsi ja jos sellaista etsit niin parempiakin tyyppejä siihen varmasti löytyy. Käytän alkoholia satunnaisesti ja vain turvallisessa seurassa. Eli jos siis kaipaat aitoa ystävää arkeesi ja viestini resonoi sinussa, niin laitahan viestiä!
Hei. Olen 23v Mies oulusta. Harrastan tietokoneella pelaamista, metsästystä ja luonnossa liikkumista. Etsin itselleni kavereita joitten kanssa voisin liikkua ja tehdä kävelylenkkejä. Opiskelen tällä hetkellä kiinteistöhoitajaksi. Kavereita minulla ei oikein ole. Iällä tai sukupuolella ei ole merkistystä. Olen rento ja puhelias. Olen naimisissa joten etsin vain kavereita. Olen päihteetön
Olen 21v opiskelija ja etsin matalan kynnyksen ystäviä, joiden kanssa jakaa arkea. Olen viimeisen vuoden aikana huomannut ystävyyssuhteiden merkityksen omassa elämässäni, mutta uusien ystävien löytäminen näin aikuisiällä on vaikeaa. Suhteet jäävät usein koulukaveritasolle, kun taas itse unelmoin useissa sitcomeissa olevista rennoista ystävyyssuhteista. Olen luonteeltani humoristinen, mutta rakastan myös syvällisempää keskustelua ja elämän pohtimista. Tykkään kokeilla uusia harrastuksia ja käydä tapahtumissa, myös kaikki spontaanit retket ovat ehdottomasti juttuni. Tällä hetkellä harrastan maalausta ja juoksemista, kokkaaminen on myös lähellä sydäntä. 🫶🏼 Laita ihmeessä viestiä jos kiinnostaa, voidaan käydä vaikka kahvilla☕️☺️
Etsin uusi ystäviä Oulusta. Erityisesti äitikaverit kiinnostaa, olisi ihanaa jakaa kaikkea mitä tähän kauniiseen mutta hetkittäin raskaaseenkin äidiksi tulemisen prosessiin liittyy. Mulla on reilun kuukauden ikäinen poika. Meistä saa kavereita ulkoilemaan ja vaikka kyläilemäänkin! Ihan kaikki tekeminen oikeastaan kiinnostaa, yhtäkkiä monia asia on jännää vauvan kans :) Muutkin kuin äitikaverit kyllä käy, vauva vaan tulee ehkä jonkun aikaa vielä moneen mukaan. Toki pääsen yksinkin liikkumaan. Mulla intohimon kohteina kiipeily monessa muodossaan. Rakastan myös olla ulkona muuten vaan ja seikkailla metsissä. Syvälliset keskustelut ja henkisyys myös lähellä sydäntä. Ja kasvisruoka ja uusien reseptien testaaminen. Tykkään myös joskus käydä kahvilla ja kirppareilla kiertelemässä. Laitahan rohkeasti viestiä, ois ihana löytää äitiystäviä tai vaikka ihan sielun ystäviä! :)
31v mies oulusta etsii uusia kavereita.harrastuksiin kuuluu pyöräily ja luonnossa liikkuminen. Olen myös innokas kokeilemaan uusia harrastuksia
Moikka, olen 21-vuotias nuori nainen. Etsin kavereita, jotka on kiinnostunut samanlaisista asioista kuin minä. Toki saa olla eroavaisuuksiakin. Haluaisin aitoa ystävyyttä ja hengailua yhdessä. Asun Oulussa. Olen tällä hetkellä työtön, mutta yritän päästä Oulun yliopistoon opiskelemaan tulevana syksynä. Olen luonteeltani ystävällinen, rauhallinen, luova, luotettava, avulias ja neuvokas. Olen reality sarjojen ja anime fani. Harrastan cosplayta. Pidän eläimistä, luonnosta, valokuvaamisesta, kirjoittamisesta, laulamisesta, pianon soitosta ja musiikin kuuntelusta. Vapaa-ajalla pelaan ps5 tai katson sarjoja. Laittakaa rohkeasti viestiä!
Hei!! Olen 21v/04 nainen Oulusta etsimässä lisää kavereita. Etsin tarkalleen oman ikäisiä (tai lähelle sitä) naiskavereita. Tykkään eläimistä, musiikista, musikaaleista ja yleisesti taiteesta. Olen aika hiljainen aluksi, mutta musta kuoriutuu aika nopeasti todella sosiaalinen. Vastaan viesteihin myös nopeasti. Olen opiskelija ja olisi mukavaa jos olisit myös opiskelija, niin voitaisiin käydä opiskelija tapahtumissa. Olen huono kirjoittamaan tälläisiä itsestäni, niin minusta saa lisää tietoa kun tulee kyseleen... Ottakaa rohkeasti yhteyttä :)
Moikka! Mä oon tällainen 26-vuotias nainen Oulusta. Suurimpana intohimona mulla on taide! Tykkään tehdä sarjakuvia (jotka ei koskaan valmistu :D) ja piirtelen aika paljon kaikkea sekalaista piirustusvihkoon. Monenlainen luova tekeminen innostaa, yhteen aikaan kokeilin esim virkkaamista ja se oli hauskaa, vaikkakin nyt se harrastus on vähän jäänyt. Oon luonteeltani vähän sellainen haaveilija, toisinaan uppoudun omiin ajatuksiini ja intoudun moneksi tunniksi harrastusteni pariin. Toivoisin löytäväni samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa vois vaikka tehdä taidetta yhdessä, värittää värityskirjoja, pelata lautapelejä tai mitä nyt ikinä keksitäänkään!
Olen 48v nainen ja etsin tuttavia, ystävää. Ihan kahvitteluun, pelaamiseen (lautapelejä?) mahdollisesti kuntosalille, vesivoimisteluun, ravintolaan jne. Tosissaan kuntoani kohennan, joten lenkkeilemään minusta ei ole, ehkä koskaan enään selkäni ja polvieni takia. Olen eläkkeellä. Lapsia on mutteivat asu kanssani.
Oon 4-vuotiaan tytön äiti Oulusta, ja me asutaan kahdestaan. Olis ihana löytää äitikavereita, joiden kanssa voisi jutella, vaikka viestillä tai tavata ihan kasvokkain mennä vaikka puistoon, kahville tai vaan hengata lasten leikkien lomassa. Arki on välillä aika yksinäistä, niin pienikin juttuseura piristäis tosi paljon. Jos yhtään tuntuu siltä että vois olla kiva tutustua, laita ihmeessä viestiä 😊
Ouluun muuttanut mukava, liikunnallinen ja fiksu nainen etsii uusia ystäviä. Olet syvällinen, lämmin ja huumorintajuinen persoona, jonka kanssa voi keskustella mistä vain.
Hei. Olen 34 vuotias. Olen lunteeltani hyvin rauhallinen ja innokas koikeilee kaikkea uutta. Tykkään matkustella. Olen hyvin liikunnallinen ja luonnossa liikkuminen on lähellä sydäntä. Olen hyvin eläinrakas.
Hellurei, Oon 26v nainen joka kaipaa uusia ystäviä. Vuosien varrella osa kavereista on jäänyt ja elämä vienyt toisaalle. Urheilu ja liikkuminen luonnossa on lähellä sydäntä. Arki kuluu pitkälti sote-alan duunissa. Luonteeltani olen rehellinen, rento, huumorintajuinen ja ystävällinen. Olis kiva löytää ystäviä joiden kanssa vois höpötellä viesteissä tai lähteä käymään kaupungilla. Oon aika rauhallinen joten baaririennot ei oo enää se juttu.
mulla ei oo yhtään kaveria joten jos sullakaan ei oo niin tuu juttelee.
Hei! I'm a 40yo guy from Spain. Moved to Oulu to live with my spouse (she's a local), so most of my friends are back in the sunny shores of my homecountry. Therefore, in search of new friends here! I have been living for a while in Oulu (city center) already, so I know a bit my way around the city, but I'm sure there's much more to explore! At the same time, I love my indoors time. Big passion for boardgames, also videogames. I love music (listening to, sadly I'm very bad at playing haha!) I'm very extrovert, I've been told to be good company and a good listener. At the same time, I know my way around introverts and how to make them feel comfortable, so don't worry! But hey, you will have to discover it yourself! I don't smoke, and I rarely drink. Not the big party type, but so happy to enjoy a good meal out, ice-cream or a cider under the sun with good conversation. Someone said pulla? Bring it on! Let's go for a walk and get to know each other. Or connect on Discord to start with and play some videogames! But final purpose is to find someone (or a group of!) to spend time in person and socialize. At this point I'm also heavily trying to get the motivation to start excercising properly. Like, I'm fit and rather slim in weight, but years are passing by and... well yeah, time to hit the gym or something I suppose haha! So if you want to be my gym buddy, let me know! For this purpose I would rather find a female, and I have my reasons why that I'll be glad to share with you on the next message we exchange! :D Oh, I guess you have realized by now, but my Finnish speaking skills are veeery bad, so English would be our main language! Of course, if you are interested in Spanish, that would work too! All in all, looking for nice conversations with like-minded people. I'm open for all genders and ages. If you have children or pets, it's also of course fine, I'm good with all small cute creatures :D And I'm very happy in my personal life, so not looking for romance/dating :D Looking forward to hearing from you all out there! :)
Etsin uusia ystäviä kotoisin Suomen ulkopuolelta ja olen asunut Oulussa yhdeksän vuotta. Puhun useita kieliä ja olen syvästi perehtynyt eri kulttuureihin, Harrastuksiani nyrkkeily, piirtäminen, ruoanlaitto ja lukeminen , Tykkään kokeilla uusia asioita .
Olen 33v Oulusta, etsin 26- 36 kavereita, ystäviä, kuuntelijaa, kahvittelu, lenkkeily, pelailu ja leffa seuraa=). kysy minulta lisää sit =) Olen luotettava, kohtelias, auttavainen ja rehellinen =). Harrastan valokuvausta, lenkkeilen ja uintia. Jos aloit kiinnostumaan minun ilmoituksesta ja laitathan viestiä :)