Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Pohjois-karjala. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
Moro! En tiedä onko tämä vähän väärä paikka tälle, mutta aattelinpa kokeilla kuitenkin. Olen siis 40-vuotias mies ja tiedustelisin täällä lähinnä, että oiskohan jollain kiinnostusta lähteä yhdessä kirjoittamaan jotain, ehkä jopa kirjaksi asti päätynyttä tarinaa? Aattelin vain, että voisi olla helpompi saada aikaan, jos porukassa kirjoittelisi. Monesti olen koittanut itse lähteä yrittämään kirjoittaa jotain, mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Kaksin vois saada paremmin semmoista säännöllisyyttä siihen, kun ei oikein viitsi jättää toista oottamaan. Mutta siinäpä sen näkee. Voihan sitä jotain muutakin jutella, tämä kun taitaa olla kaverien etsimiseen ehkä lähinnä tarkoitettu muutenkin. Mutta katsellaan…
Moi etsin seuraa netissä/ livenä keiken laiseen toimintaan
Etsin kivaa keskustelutaitoista naista tai asiallista henkilöä. Ulkona kävelyt jutteluineen käy hyvin tai vaikka kalastaminen tai muu pelaaminen korttipeleistä sulkapalloon. Muukin viestittely sopii. Urheilu, musiikki enimmäkseen metalli, suomalainen poprock kiinnostaa. Monenlaisia sarjoja tulee katsottua scifin puolelta. Aihe vapaa, mutta voin keskustella eri aiheista. Tilannekomiikka sujuu, mutta puhun asioista tarvittaessa myös vakavemmin.
Olen Iigori, olen 38-vuotias Joensuulainen. En ole naimisissa. Olisin iloinen tutustuessani naiseen, jolla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja maailmankatsomus. Olen kiinnostunut Suomen ja Karjalan historiasta, musiikista (laulan ja soitan), uskonnosta sekä näihin liittyvistä aiheista. Pidän merestä ja merenrannoista. Toivottavasti voimme kertoa toisillemme lisää tutustuessamme! Etäisyydellä ei ole minulle merkitystä, jos molemminpuolinen kiinnostus löytyy. Tervetuloa! ;=)
Moro! Mie oon 29 vuotias nuori mies ja oon asunut nyt 3 vuotta Joensuussa kuitenki monesti tuntuu että oon aika yksin vaikka kavereita jonkin verran löytyyki. Uusia ihmisiä ei elämään juuri oo tullu muuten kun työn kautta. Ois kiva löytää kaveriseuraa kahville, juoksulenkille, uimaan, salille ja kaikkeen muuhunkin maholliseen aktiviteetteihin. Mie oon luonteeltani aika kiltti, rauhallinen, toiset huomioon ottava ja oon aina tykänny urheilla tosi aktiivisesti ja pitää sillä tavalla itsestäni huolta. Työkseni mie teen lähihoitajan työtä palveluasumisen yksiköissä joensuun alueella tänä vuonna ois tarkotus pyrkiä opiskelemaan pelastusopistoon palomies-ensihoitajan ammattia. Liity ihmeessä mukaan miun matkalle! 🤩💪 Kirjoittelemisiin! 🙂
Hei Jospa tätä kautta löytyisi huumorintajuinen, yli kuusikymppinen ihminen kaveriksi kirppareille, kahville tai metsäpolun rauhaan. En etsi seurustelusuhdetta.
Etsin naista joka kaipaa lähestyttä ja rakkautta .
etsin 36-40 vuotiasta miestä jonka kanssa voi käydä ulkona syömässä ja kahvilla ja Coca-Colaa juoda en polta tupakkaa ja en juo alkoholia olen 36 vuotta toukokuussa täytän 37 vuotta käyn päivä toiminnoissa ma ti to ja pe päivisin asun asumis palvelu yksikössä toukolassa ke mulla on vapaa päivä ja muro aamu lopetin taikkarissa käymisen joulukuussa vuonna 2024 voidaan vaihtaa numerot sähköpostilla
Hei! Olen 29 vuotias nainen Joensuusta ja etsin uusia ystäviä elämään. Tykkään paljon ulkoilusta, elokuvista/sarjoista, kokkailusta, kirpputorien kiertelystä, eläimistä ja kahvittelusta. Itselläni on 2 kissaa. Minusta saa seuraa eri aktiviteetteihin joten mietitään yhdessä mieluista :) Pistä ihmeessä viestiä ja kerro itsestäsi!
Hei, olen 34-vuotias mies, etsin kavereita sukupuolesta ja iästä välittämättä. Tarkoitus ois löytää kavereita, joiden kaa tehä eri aktiviteetteja ja toivottavasti kans sellasia tosiystäviä, joiden kanssa voi puhua mitä vaan maan ja taivaan väliltä, tulla hyvi juttuun, kyläillä ja tehä random juttuja yhessä. Mää oon sellanen vähä kaikkiruokanen ihminen tekemisen suhtee. Musta saa kaverin monenlaisiin juttuihin ja lähen mielellää kokeilee eri asioita. Eli vaikka olisitki erilainen ihminen, ei tarkota ettei voida löytää yhteisiä tekemisiä. Tässä ny tulee jotai vähä läjänä mitä ite duunailen/tykkään: Sauna/avanto uinti, video pelit, jooga/meditaatio, urheilu, anime/manga, kävely/audiokirjat, tv-sarjat (scifi & fantasy lempparit), marjastus, simppeli ruuan teko, sali, pyöräily, spiritualisuus/Kristinusko, kesä, luonto, terveellisyys, retkeily, patikointi ja viime vuosina kans hengellistä puolta tullu enemmä muhu joten uskonnollisiin ihmisiin ois kiva tutustuu kans ja kaiken muunlainen tuttavuus tervetuloa kans. Olen luonteeltani huumorintajuinen, avoin mielininen ja rehellinen tyyppi. Lähen mielläni myös porukassa tekemään, jos sull sattuu olemaan kavereita ja tarvii extra ihmistä johonki :) Ite oon sellanen ihminen, et voin lähtee tapaamaan nopeestikin, ei välttämättä tarvii kuukausien viestittelyjä. Kuitenkin tärkeintä on, että molemmilla on mukava olla. Jos oot sellanen, joka tarvii aikaa chattailyyn, niin ei siin mitää, chattaillaan vaa. Iällä ei oo sillee merkitystä, olit sit nuorempi tai vanhhempi, et jos yhtää tuntuu että kiinnostus nousee nii pistä vaa viestii, sen näkee sit. Sama juttu sukupuolella. Kaikille koitan vastata. Pelailen kans ajottain pc-peli Overwatchia ja Marvel Rivals sinne pääsee mukaan pelailee. Tosin nyt on tauvolla pääsiäiseen asti. Discord Overlord_st1 Steamin ja Skypen saa kysymällä ja jossai noista kolmesta mielellää höpöttelisin mutta kyll tää email systeemi menee kans. :D
Olen jo yli kuusikymppinen mies Joensuun seudulta. Haen naispuolista ystävää, jonka kanssa jutella kaikesta ns. maan ja taivaan välillä. Olen positiivinen, liikunnallinen ja pidän luonnossa liikkumisesta. nim. "uusi ystävä"
Etsin uusia tuttavuuksia joko enemmän ajatusten vaihtoon viesteillä (tällöin asuinpaikallasi ei ole väliä) tai jos asustamme samoilla suunnilla niin yhteistä ajanviettoa erilaisten puuhastelujen äärellä. Minusta saa kyllä seuraa tapahtumiin, konsertteihin, kirppikselle, kahville, elokuviin tai lenkille. Eli heitäpä viestillä ja tutustutaan! 😊
Moro! Moro! Oon tän vuoden alussa muuttanu Joensuuhun. Tosi jees ois löytää uusia frendejä täältäpäin. Vapaa ajal harrastan salii ja musa hommii aktiivisesti, mutta musta saa seuraa oikeestaan melkein mihin vaa. Uudet jutut aina jees. Täällä mieluusti viestii. Ei sähköpostiin
Etsiskelen kavereita. Perinteiset kirjeet on lähellä 🩷 mutta ei välttämättömyys. Kuten mainittu, tykkäisin kirjoittaa kirjeitä✉️, vaikka alkuun pääsennee täällä tai sähköpostilla🙂 En koommin välitä sometuksesta ja jatkuvasta kännykän rämpläämisestä. Tykkään monenlaisista asioista. Mainittakoon musiikki, kasvit ☘️🌸, elukat and the list goes on and on 😎 Oon avarakatseinen, luotettava, hieman ujohko mutta tutustuttua aika hölpättäjä,kuuntelen myös mielelläni toista. Iällä eikä ulkonäkö ym seikoilla ole väliä 🌈
Moi, Olen 43-vuotias Pohjois-Karjalassa asusteleva mies. Olen melko introvertti ja varsin syvällisiä pohdiskeleva persoona. Aina minun on ollut helpompi aloittaa tutustuminen nettimaailman kautta. Introverttiydestäni huolimatta olen keskustelutaitoinen ja itse asiassa tykkään jutella paljonkin, kunhan olen ensin tutustunut toiseen ihmiseen. Sen parempi jos asut näillä seuduilla, niin voisi nähdäkin. Toki jos Pohjois-Karjala nappaa, saa täällä piipahtaa kauempaakin. Mutta olitpa mistä päin tahansa, tuttavuus kelpaa ja etäyhteydenpito on aivan yhtä tervetullutta, sillä kyllähän yhteydenpito nykypäivänä on helppoa. Olen aina kirjoittanut hyvin paljon. Tekstejä syntyy laidasta laitaan. Pidän myöskin lukemisesta, elokuvista ja tietokonepelaamisesta (en silti varsinainen nörtti). Elokuvia tulee myös keräiltyäkin. Välillä taas suuntaan ulos nauttimaan luonnon kauneudesta. Reippailen raittiissa ilmassa ja mietiskelen syntyjä syviä talvisen tähtikirkkaan taivaan alla, siinä missä kesäistä auringonlaskua ihaillen. Musiikillinen maku vaihtelee mielialan mukaan, mutta painottuu metallimusiikkiin. Kaverit ja peräti ystävät ovat vähissä tällä hetkellä, joten uudet sellaiset ovat enemmän kuin tervetulleita. Jos sinusta, lähinnä naispuolisesta, löytäisi pitkäaikaista, luotettavaa, rentoa ja jopa huumorintajuista ihmistä ihmettelemään elämää minun kanssa, niin pistä ihmeessä viestiä tulemaan. Saa myös esim. Discordista kiinni: masa1230171
Moro! Tässä 25 v nainen joka muutti just Joensuuhun työn perässä. Oon huumorintajunen maanläheinen introvertti, vähän kotirotan vikaa mutta tykkään myös seikkailla luonnossa, tehdä roadtrippejä, kalastaa, kokeilla kaikenmoista uutta. Harrastuksina miulla on kirjojen lueskelu, espanjan ja venäjän opiskelu, lenkkeily, sali ja koodailu. En tunne täältä yhtikäs kettään. Voitas tavata ja puuhailla kaikenlaista. Tykkään värikkäistä ja hauskoista ihmisistä, mielellään suunnilleen samaa ikäluokkaa. Pistähän viestiä jos tärppäs! Email: [email protected]
Ajokaveri tai useampikin samanhenkinen olisi kiva löytää seuraksi moottoripyöräilyyn Joensuun ympäristöstä. Olen 42-vuotias mies, pärräilyä on tullut harrastettua pian 10-vuotta, eikä kipinä ajamiseen ota laantuakseen. Enimmäkseen tykkään ajella yksin pieniä asfalttiteitä, mutta toisinaan olisi kiva mennä myös jonkun kaverin kanssa. Iälläsi tai sukupuolellasi ei ole väliä, riittää kun omistat pärrän ja tykkäät ajaa. Kevät ja ajokelit lähestyy, joten sinä motoristi joka olet kaveria vailla pistä rohkeasti viestiä tulemaan.
On paljon mielenkiintoisia ilmoituksia, mutten tiedä tarpeeksi niiden perusteella, jotta uskaltaisin laittaa viestiä, siksi teen nyt oman ilmoituksen. Oon 37 vuotias introvertti, lgbt+ nörttimies, ja oon gootti-metalhead, joten tyyli ja kiinnostukset sen mukaiset. Kauhu on sydäntä lähellä. Luen, ja tykkään myös videopeleistä, etenkin rpg:t, tosin en voi pelata online pelejä kenenkään kanssa, koska olen toivottoman köyhä online-peleihin. Siksi toivoisin löytäväni jonkun, jonka kanssa ei tartteisi törsätä rahaa, vaan voitaisiin hengailla ja katsoa leffoja tai pelata yleisönä tms. Vapaa-aikani menee lähes täysin piirtämisessä, ja kotona kuntoilussa, joten hirveästi ei oo aikaa hengailla, mut kerran viikossa maksimissaan voisi nähdä livenä, ja mieluiten muuten ylläpitää kontaktia viesteillä. Kova tarve ois kaverille, jonka kanssa voisi viestitellä, ja lähettää memejä jopa päivittäin. Oon raitis jne. taloudellisista syistä, mutta taustalla on masennusta, vaikka en tällä hetkellä ole täysin siinä pisteessä, mut mainitsen asian, koska huumorintajuni voi olla aika synkkää kuten olotilakin - kuten köyhyydessä ja yksinäisyydessä tahtoo olla. Tuun juttuun hyvin muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Jos on jotai ongelmaa, niin on helpompi ymmärtää toinen toisiamme. En ole korkeasti koulutettu, minulla ei ole paljoa elämänkokemusta tai mitään "uutta ja jännittävää" tarjottavana. Oon rehellinen, luotettava ja ystävällinen, enkä helposta hätkähdä. Ja kieltämättä haaveilen oikeasta, kunnollisesta kaverista, joka ei vaan halua täyttää tyhjää aikaa ja kyllästymistä muilla ihmisillä, vaan oikeasti haluaa luoda kontaktia toiseen, ja kenties vielä eläkeiälläkin tahtoo kokoontua juomaan kaljaa ja pelaamaan videopelejä saman kaverin kanssa. Ei haittaa jos on eri harrastuksia, esim. retkeily - uusia juttuja voin kokeilla, ja oon avoin. Tai jos nörttikiinnostukset sisältää muutakin kuin mitä mainitsin, kun nörtit on nörttejä, ja kenties tykkäänkin samoista jutuista. Eikä tosiaan musiikkimaun tarvitse olla sama, mutta kunhan et säikähdä kalloja. Joka tapauksessa musiikki on jäänyt enemmän taka-alalle viime vuosina, eikä ole rahaa mennä konsertteihin muutenkaan. Mieluiten etsin toista lapsetonta sinkkua kaveriksi, koska en oikein osaa olla ihmisten kanssa, joilla elämä pyörii lasten ympärillä - ymmärrettävästi. Ja jos oot parisuhteessa, niin en halua päätyä kolmanneksi pyöräksi, kuten siinä väistämättä tahtoo sitten käydä. Haluaisin keskustella vain yhden ihmisen kanssa, ja en pysty puhumaan suoraan tai rentoutumaan jos siinä on joku kolmas, tuntematon mukana, ja ois outoa kaveerata pariskunnan kanssa. Saattaisi se onnistua, jos tavataan pelkästään paikoissa, joissa ollaan kahdestaan. Silloinkin toivon että keskustelut on yksityisiä, koska olen hyvin yksityinen ihminen, ja luottamus on iso juttu - jos se menee, niin se on sit menetetty. Jos oot pahasti allerginen eläimille, niin sitten ei varmaan kannata viestitellä ollenkaan, kun valitettavasti pelkällä läsnäolollani voin aiheuttaa pahoja allergian oireita.
Etsin uusia kivoja kavereita, retki/matkakaveria tai vaikka kaveria jutteluun. Vapaa-ajalla tykkään katsoa elokuvia, lukea kirjoja, viettää aikaa ulkona liikkuen ja ihmetellä muuttuvaa maailman menoa. Nautin mielenkiintoisista keskusteluista, matkustelusta ja rennoista kesäilloista.
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle