Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Lahti. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Haussa uusi ystävä. Pidän luonnosta, rauhasta, lautapeleistä, musiikista ja kirjoittamisesta. Tykkään myös leipoa ja opiskelen kyseistä alaa. Olen myös taiteellinen ja luen kun ehdin ja maltan. Kirjoitan myös, proosaa ja runoja. Kuuntelen progressiivista rockia, indietä suomalaista musiikkia, iskelmää ja tanssimusiikista. Oikeastaan kaikenlainen musiikki vetoaa ja keikalle olisi mukava saada seuraa. Muutin Jyväskylästä Lahteen ja Jyväskylässä totuin käymään teatterissa, joten teatteriin minusta saa myös oivan seuralaisen. Tykkään käydä keräämässä marjoja ja sieniä. Olen perehtynyt myös villiyrtteihin ja ravitsemukseen. Ruoka on minulle tärkeää yleisen hyvinvoinnin lisäksi. Juoksen myös n. 3 krt viikossa ja omistan älykellon jolla seuraan tavoitteita. Kahvittelut ja kirppistelyt ovat myös juttuja joista nautin suunnattomasti. "Vaatimuksena" ystävälle: Olethan suvaitsevainen ja yrität ymmärtää kanssaeläjiä, ethän kärsi kateellisuudesta. Kaikenlainen väkivalta on no-go. Oma sielunsiskon löytäminen on yksi tavoitteistani! Ei haittaa vaikka asuisit jossakin muualla kuin Lahdessa.
Hei! Oon vasta Lahteen muuttanu 26-vuotias alkuperänen joensuulainen. Mulla ei montaa tuttua oo täällä, joten kaikennäkönen kaveriseura ja ystävyys ois tervetullutta! Oma auto löytyy, joten Lahen keskustassa ei tarvi asua, pääsen kyllä liikkumaan pidemmällekin. Seurustelen, joskin elämä kaipaa ihan ystävän kans viettoseuraa. Miun kans voi lähtee urheilee tai viinille ja kaikkeen siltä väliltä. Omat kiinnostuksen kohteet on urheilu, kaikki hoitotyötään liittyvä (ammattina ensihoitaja), leipominen ja kokkailu. Avoin oon kyllä ihan kaikelle, ja heittäydyn kyllä uusiin asioihin! Jos siis tutustua paremmin niin pistä viestiä! :)
Moicca! Olen just 60v täyttänut peruslahtelainen kaveri,olen ukm ja pituutta 183/92 En polta ja alko kohtuudella Lapset jo lenräneet pesästä,harrastan koiran kaa lenkkeilyä,mökkeilyä Talous kunnossa Ikä on vapaa,ja nainen hakusessa
Moikka, Olen Lahdessa asuva 20-vuotias nainen. Opiskelen sosiaali- ja terveysalaa. Olen sosiaalinen, iloinen, pirteä ja sporttinen. Minun on helppo tutustua uusiin ihmisiin, mutta tuntuu etten ole löytänyt oman tyyppisiä ihmisiä. Tykkään urheilla, käydä kahvilla, pelailla lautapelejä ja välillä viettää iltaa jossain. Etsin ystäviä joiden kanssa vois välillä käydä jossain ulkona, lenkkiseuraksi ja ihan vaan jutteluun. Jos koet olevasi saman henkinen, laita ihmeessä viestiä:)
Olen yksinäinen äiti. Minulla ja miehelläni on kaksi lasta. Poika on noin 3 vuotias ja tytär alle vuoden. Asumme maalla. Haluaisin löytää itselleni ja lapsilleni seuraa. Etenkin illalla kaipaisimme toista aikuista. Saisi jonkun kanssa jakaa tätä arkea.
Heippa! Olen suht hiljattain muuttanut Lahteen, ja kaikki ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle. Mukanani muutti avomieheni, joka on kyllä hyvä ystäväni, mutta huomaan kaipaavani hänen lisäkseen muutakin seuraa. Olen luonteeltani introvertti. Pidän kovasti ihmisistä ja tarvitsen sosiaalista kanssakäymistä, mutta myös oma aika on minulle tärkeää, jotta saan ladata akkuja. Voin aluksi vaikuttaa ujolta ja varautuneelta, mutta kun minuun tutustuu paremmin, löytyy minusta toinen puoli, joka on eläväinen ja puhelias. Pidän kovasti luonnosta ja metsässä liikkumisesta. Kaikenlainen eräjormailu on ihanaa, ja joskus olisi kiva päästä vaikka Lappiin vaeltamaan. Liikunta muutenkin kiinnostaa, lenkkeily, sulkapallo, luistelu jne. Silloin tällöin käyn erilaisissa tapahtumissa sekä baareissa, mutta ryyppääminen ei ole se juttu. Voin lähteä tanssilattialle, tai sitten vain istua kaveriporukalla pubissa ja nauttia keskusteluista. Olen hyvä kuuntelija ja mielelläni tutustun ihmisiin kunnolla. En juurikaan pidä small talkista, sen sijaan osaan jutella syvällisemmin vaikeistakin asioista. Toivottavasti voisin olla jollekin se, kenelle kerrotaan ilot ja murheet. Ensisijaisesti haluan tutustua naispuolisiin, mutta en ihan täysin sulje pois mieskavereitakaan, kunhan kaverisuhde on täysin platoninen. Iälläsi ei ole juurikaan väliä, ehkä kuitenkin alaikäraja voisi olla lähempänä 30v kuin 20v. Kirjoittele rohkeasti, voidaan ensin viestiä vaikka whatsappissa ja myöhemmin käydä kahvilla tms. :)
Haussa uusia ystäviä/kavereita miehistä 44-vuotiaalle sinkkunaiselle.En hae seksiseuraa tai parisuhdetta.Lahti/100 km.Iältäsi voisit olla 38-52 vuotias.Deittipalstat koluttu ja sieltä ei pelkkää ystävyyttä haluavia miehiä löydy.
Olen 26 vuotias nainen lahdesta. Kaverit ovat vuosien varrella kadonneet erilaisista syistä. Varsinaisia harrastuksia minulla ei ole joten en oikein tapaa uusia ihmisiä. Haluaisin seuraa lenkille, kahville, leffaan, shoppailemaan tai mitä ikinä mieleen tulee :) jonkun jonka kanssa voisi jutella oikeastaan mistä vain. Töiden ohella vapaa-aika menee kotona telkkaa katsellen. Seuraa minulle pitää vain kissani :D Jos sinäkin kaipaat juttukaveria niin laita ihmeessä viestiä :)
Olen aika vastikään Kymenlaaksoon muuttanut kahden lapsen äiti. Asumme uusperheenä lasten ja miehen kanssa. Ikää on 24, olen työtön kesän ajan ja elokuussa aloitan opiskelut. Olen aluksi vähän ujohko, mutta alkujähmeyden jälkeen ehkä hieman outokin, rauhallinen mutta silti hieman riehakas, tykkään puhua aivan kaikesta ja mulla on tosi huono, musta ja laajahko huumorintaju. Harrastuksiin kuuluu lukeminen, palapelit, videopelit, epäsäännöllisen säännöllinen kuvaaminen, kirjoittaminen, ristikot ja (sille päälle sattuessa) lenkkeily. Mieluiten tapaan ihan kasvotusten ihmisiä niin tietäisi kohtaako kemiat niin paljon, että syvempää/pysyvämpää kaveruutta saisi aikaiseksi. Toki viestittely aluksi mahdollista mutta mitä pikemmin tapaa face to face niin tietää, viihtyykö oikeasti toistensa seurassa.
Heippa! Lyhyesti ja ytimekkäästi: Asustelen kääpiörotuisen koirani kanssa Lahessa ja kaipailisin uusia kavereita erilaiseen ajanviettoon. Nyt Korona-aikana on tullut kodin seinät melko tutuiksi jokaista nurkkaa myöten ja kaipailisinkin vaikka ihan ulkoiluun seuraa jutustelun kera. Toki olisi mukavaa vaikka joskus kippistellä puistossa parin juoman kanssa ja pitää vaikka pienimuotoista piknikkiä :) Tai mitä nyt sitten keksitäänkin. Tähän loppuun sanon vielä pari asiaa: En etsi treffiseuraa vaan pelkästään kavereita. Sitten olen semmosen asian kanssa huomannut, että kun kerron olleeni tässä reilun viikon työttömänä, loppuu kirjoittelut heti siihen paikkaan. Jos työstatus on kynnyskysymys tutustumiselle, älä tuhlaa aikaasi vastaamiseen.
Terve! Lahdessa 6vuotta asunut, mutta ei oikeeta kaveria löytynyt. Erosta vuosi ja itellä kaksi lasta jotka asuu äitinsä luona. Etsi siis kaveria kenen kanssa käydä ulkoilemassa, kahvilla, yms perus juttuja. Töissä käyn normaalisti ja vapaa-aika meneekin yksin ihmetellessä ja urheillen. Maastopyöräily ja lätkä on lähellä sydäntä myös kuntosalilla tulee käytyä. Oon rento, rehellinen ja luotettava. Huumorintajua löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Tupakkia tulee vielä poltettua ja olutta joskus otettua mutta ei muuta. Toivottavasti nähdään. Äijä seuraa ehkä enemmänkin, mutta myös naispuolisia kavereita olisi kiva saada.
Oon 22-vuotias nainen Lahdesta, asun täällä mun avomiehen kanssa. Tykkään musiikista, festareista, eläimistä, netflixin kattelusta, matkustelusta, shoppailusta, viihteellä käymisestä, salilla käymisestä, tatskoista, meikkaamisesta yms. Kuuntelen musaa aika laidasta laitaan, mut eniten kuuntelen räppii, poppii ja rockia. Luonteeltani oon aluks ujo, mutta kun muhun tutustuu kunnolla nii oon tosi puhelias. Koen, että oon myös empaattinen ja luotettava. Pyrin myös olemaan positiivinen, ainahan sitä ei toki voi olla 😄 Etin täältä sellasta loppuelämän hyvää ellei parasta ystävää, joka ois 100% luotettava, tuki ois molemmin puoleista ja et vois puhua ihan mistä vaan sen toisen kanssa ja jakaa elämän ilot ja surut 😊 muhun saa ottaa yhteyttä asuit sit millä paikkakunnalla tahansa, toki näkeminen on helpompaa, jos asut lähellä, mut jos kiinnostuit nii pistä rohkeesti viestii! Iälläkään ei niin suurta merkitystä, mut parhaiten tuun toimeen 18-28v kanssa luultavasti 🤷
Uusia tuttavuuksia ja kavereita haussa. Olen 23-vuotias nainen Lahden alueelta. Teen vuorotöitä hoitoalalla, joka sekoittaa vähän vapaapäiviä, mutta aikaa kyllä löytyy. :D Omistan kaksi kissaa ja asun yksin. Etsin samanhenkisiä ihmisiä ympärille. Olen ulospäinsuuntautunut, varsinkin jos löydetään jotain yhteistä. :) Pidän shoppailusta, kahvittelusta, viini-illat, lenkkeily tms. on mieleeni. Olen avoin kaikelle, ihan vaan yhdessäolo ja illan istuminenkin kelpaa. :) laitathan viestiä, katotaan miten meillä klikkaa :) Toivottavasti olisit lähialueelta tai muuten olisi helppoa liikkua. En itse omista autoa. Kaikenikäiset kaverit käy!
Moi! Olen Lahdessa asuva 49-vuotias nainen ja kaipaisin naispuolista ystävää. Omat ystävyyssuhteen ovat vuosien aikana vähän hiipuneet, en oikein tiedä miksi, ja nyt haluaisin korjata asian.😊 Olen naimisissa ja minulla on 22 ja 18-vuotiaat lapset ja koira sekä paljon ylimääräistä aikaa, jota olisi kiva viettää ystävien kanssa. Pidän ulkoilusta, eläimistä, vaatteista ja tykkään käydä ulkona kahvilla tai lasillisella tai vaikka kirpputorilla. Teatteri, leffat ja keikat kuuluvat myös harrastuksiini. Käyn kuntosalilla ja innostun helposti uusista jutuista. Olen puhelias, sosiaalinen ja joskus osaan kai olla ihan hauskakin. Tykkään höpötellä niitä näitä, jutella puhelimessa tai kasvotusten ja rakastan sitä kun voin kutsua ihmisiä kylään. Jos sinäkin olet ystävää vailla, niin ota yhteyttä ja tavataan. 😊
Olen 18-vuotias naisen alku Lahdesta ja etsisin ihan vain juttelu kaveria. Minua on syrjitty ulkonäköni takia ja siksi kovin moni ei ole edes halunnut tutustua.. toivoisin saavani edes muutaman kenelle jutella ihan mistä vaan. Lempi puuhaani on urheilu. Minuun voi olla yhteydessä KIK sovelluksen kautta: sussuu18. Iällä ei ole väliä kunhan juttua riittää :) kiitos jo valmiiksi yhteyden otosta
Hei olen kohta 58v huumorin omaava nainen asustelen Lahden lähellä Tykkään käydä kylpylöissä ,tanssimassa ja matkoilla ulkomailla sekä kotimaissa. Mutta kaveri puutuu joten etsi semmoista voi olla nainen tai mies mutta huumorin tajuinen
Etsin uusia kavereita, miksei ystäviäkin. Asun nastolassa aviomieheni ja poikien kans. Pojat 15v ja 12v. Kaipaan ystäviä, tuntuu että tosi moni on ollu juorukello, puhunu pahaa selän takana. Harrastan :kirjeenvaihtoa, luen jonku verran, lenkkeilen lähes päivittäin ja puutarhan hoidosta tykkään. Alkuun olen ujo, mutta kun tutustuu, niin kyllä sitä juttua sitte riittää. Minulla ei ole ajokorttia, mutta linkulla pääsee lahteen hyvin kulkemaan
Etsin kirjekaveria sähköpostin kautta jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia, elämää. Asun päijät-hämeessä kerrostalossa järven rannalla liikun vapaa aikoina kesällä kävellen, pyörällä, retkeilemällä luonnossa sekä kuvailen maisemia lähellä ja kaukana.