Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Kouvola. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Etsin naispuolisia ystäviä – yhdessä kulttuuria ja luontoa kokemaan Olen 56-vuotias, työssäkäyvä nainen ja asun osittain Kouvolassa. Elän parisuhteessa enkä etsi miesseuraa, vaan toivon löytäväni uusia naispuolisia ystäviä – mieluiten suunnilleen samanikäisiä – jakamaan yhteisiä hetkiä ja mukavaa tekemistä. Pidän teatterista, konserteista, ulkoilusta ja rennosta yhdessäolosta. Olisi ihanaa löytää seuraa vaikkapa kulttuuritapahtumiin, luontoretkille tai ihan vain juttelemaan kahvikupin tai vaikkapa viinilasin äärellä. Myös terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat. Esimerkiksi uimarannat Kouvolan alueella ovat vielä aivan hakusessa. Jos kaipaat uusia ystävyyksiä ja tunnistat jotain yhteistä, otathan yhteyttä. Jaettu ilo on paras ilo! Lämpimin terveisin, Luonnosta ja kulttuurista innostuva Kouvolan ja lähiseudun kulkija 🌿🎭🎶
Moikka! Täällä kirjoittelee 27 vuotias nainen Kouvolasta. Työt vie paljon aikaa, vapaa-ajalla tulee käytyä jonkun verran salilla ja lenkillä! Olisi kiva löytää uusia tuttavuuksia käymään kahvilla, elokuvateatterissa, shoppailemassa, keikoilla yms mitä nyt keksitäänkään :)
Hei! Olen 26v, toisen vuoden tradenomiopiskelija, innokas kuntosalilla kävijä ja urheilun seuraaja – erityisesti jalkapallosta ja formuloista innostun helposti. Musiikissa sydämeni kuuluu Kaija Koolle ja Coldplaylle. Etsin kavereita, joiden kanssa voi jakaa intohimoja, keskustella kaikesta ja viettää hauskoja hetkiä. Olen helposti lähestyttävä ja en pelkää läheisyyttä – avoin keskustelulle ja uusille ystävyyssuhteille!
Terve! ✌🏻Olen luonteeltani positiivinen ja rento. Vapaa-ajalla harrastan liikuntaa, soitan kitaraa tai ulkoilutan koiria. Musiikkimaku on laaja mutta enintään kuuntelen rock/metallia. Tykkään myös käydä keikoilla. Laittelehan viestiä niin voidaan tutustua paremmin. Lähetään vaikka nauttimaan kylmiä virvokkeita tai kahville. Lähden myös miellelläni kokeilemaan uusia harrastuksia/juttuja!
Hei, yleisen hiljaiselon jälkeen olisi kiva tavata ihmisiä ja verkostoitua. Minäpä parempi tekosyy lähteä tekemään jotain, kuin vaikkapa kävelylenkki. Ja vielä parempi jos sinulla on koira, jota lenkittää samalla. Tosin käy muukin soveltuva aktiviteetti.
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on puolet surua. Olen naimisissa oleva taaperon isä mutta silti tunnen oloni todella yksinäiseksi. Etsinkin nyt uusia ystäiä ja jutteluseuraa arkea jakamaan, joko viestitellen tai jos asut lähellä nin voimme tavatakin. Minua kiinnostavia asioita ovat luonto, historia ja valokuvaus. Iälläsi, sukupuolellasi tai sijainnillasi ei ole väliä, pääasia että ne kuuluisat kemiat kohtaavat.
Hey! I live in Kouvola(center) also work here . Originally from Lithuania 31y old m, looking for a new friend/or group of friends to do activities, going out, chat and more! I like hiking,cycling, board games, video games, go out for a drink, sports such as football and basketball, but also im up to try something new or can adjust to your activities. age gap 24-40 Gender doesn`t matter
Moikka😊 Täällä kirjoittelee 32-vuotias nainen. Ajattelin kokeilla jos saisi lähi-alueilta tätä kautta luotua vaikkapa kivan kaveriporukan, jossa vaihtaa kuulumisia, tavata ja keksiä jotain kivaa tekemistä yhdessä. Itsellä on kolmosluokkaa käyvä tyttö ja arki pyörii paljolti töiden ja perheen ympärillä, mutta olisi kiva löytää myös uusia, läheisiä, ystäviä elämään😊
Heippa! Tule pelastamaan töiden täyttämä tylsähkö elämäni. :D Kaipaisin seuraa kahvitteluun, viinittelyyn, kävelylle tai vaik baariin. Yritän myös keksiä jonkun uuden harrastuksen täältä, saa tulla mukaan, esim jooga tai tanssi kiinnostaisi. Oon 34v mies, en oikein mahdu mihinkään lokeroon, mutta kuvailisin itseäni aika puheliaaksi, hassuksi, luovaksi, herkäksi, vähän taivaanrannanmaalirityypiksi. :) Musiikki, lukeminen, ja hyvät keskustelut ovat mieleeni. Sun iällä ja sukupuolella ei väliä, mutta parisuhdetta en ole nyt etsimässä.
Heips! Olen muuttanut jonkin aikaa sitten Kouvolaan opintojen takia ja enkä tunne täältä juurikaan ketään. Etsin pääasiassa juttu/kaveriseuraa ja olisi myös myöhemmin kiva nähdä. Tykkään tehdä ulkona kaikenlaista mm. kävelyä, frisbeegolfia ja jousiammuntaa. Vapaa-ajalla tykkään myös piirrellä, vaeltelemassa ympäriinsä, kuunnella musiikkia, olla kavereiden kanssa ja välillä myös pelaan.
Haudi. Kissa kehrää ja koirat murisevat. En minäkään pure ketään. Mies 41 vuotias jäänyt hieman ulos sateeseen, eli kuihtunut on kaveriporukka ympäriltä. Olisi mukava saada ystäviä, tovereita tai kavereita. Pidellä yhteyksiä ja näitä arjen arkisia koiran ilman kuulumisia vaihdella. Kissanpäivät ovat minulla lämpimien kesäpäivien aikaan. Olen leijona horoskoopiltani. Talvella hiljaiseloa. Olethan vain aito ja humoristinenkin, sekä annat tuulten kuljettaa mieluummin, kun hannaat vastaan. Olen ihan luotettava, paljon elämän polkuja jo nähnyt ja moraali kunnossa. Olen sivistynyt ja annan tuulten viedä. Runollinen sielu ja symbolisesti sydän paikallaan. Olethan oma itsesi, kun en sinulta mitään muta vaadi. Synkkaako kemiat, niin ainakin minun kanssani se on helppoa. Ota rohkeasti yhteyttä ja ei anneta ainakaan seinien kaatua päälle. Harmaa arki on harmaata taloutta ja betonin väri ei ole taiteellisestikaan mukavaa silmille tai kuunnella korvilla valkoista noisea… Siis, 5 aistia ruokkivat meidät molemmat, niin olet jo pitkällä, jos haluat valloittaa sydämmeni. Olen myös eläinrakas. Minun kanssani ei tarvitse jännittää… Pidetään vain yhteyksiä ja miksi ei livenäkin voitaisi tavata tulevassa. Voit olla mies tai nainen.
moi. ulkoiluun kaveria,kahville yms. friba golffia oon aloitellut,sekin ois mukava,jos kaveri siihenkin... oon 43 v mies kouvolasta,mukava ja rauhallinen. vastaile.kiitos. [email protected] kik,jan77990
Olen 30-v mies ja nyt huomannut kaveripiirin vähentyneen työkiireiden, poismuuttojen ja elämäntilanteiden muutosten takia. Kotoa löytyy kissoja, lapsi ja nainen. Harrastuksina kiinnostaa tietokoneella pelailu, legokeräily, lautapelit ja erilaiset ulkoaktiviteetit. Kaveripariskunnat, pelikaverit ja uudet tuttavuudet tervetulleita tutustumaan ja tapaamaan uusien harrasteiden ja juttujen parissa! 😊
Juttelu kavereita olisin vailla olen 36 v mies Kouvolasta eläin ja lapsi rakas ihminen. Juttu seuraa huolin 30-45 vuotiaista henkilöistä jos juttu luistaa miks ei jopa näkisi livenä joskus
Etin uutta kaveria/seuraa yms yms :> Oon ensisilmäyksellä todella ujo. Eli en oikein hyvin osaa alottaa keskusteluja, mutta mitä pidempää mut tuntee niin avaudun enemmän ^^ Kiinnostuksen kohteita ovat: Autot, videopelit, anime (netflix ja sarjat yleisesti ottaen) Osaan tuoda iloa elämää! :> Mulle voi jutella herkistäkin aiheista, kuuntelen toki. Mun kanssa voi keskustella mistä vaan =) Jos nyt jotain myös kiinnostaa astrologia niin olen oinas (joten te jotka tiiäätte niin tiiätte :D) Harrastuksiin kuuluu autot ja laskettelu sc: Iboeelo1337 instagram: Ibowo_ Discord: Ibowo#0001 Nähdää :)!
Heips! Olen 22-vuotias mies. Tarkoituksena olisi löytää kavereita/juttuseuraa, koska kaverini asuvat muissa paikkakunnissa. Jotain lyhyesti itsestäni. Olen ehkä hieman totinen mutta kuitenkin rento. Opiskelen parhaillaan ammattikorkeakoulussa. Tykkään viettää aikaa kavereiden kanssa, ulkona ja harrastusteni parissa mm. piirtäminen ja jousiammunta. Välillä myös pelailen tietokoneella ja switchillä. Kiinnostuksen kohteitani ovat mm. historia, taide, filosofia ja psykologia. Tykkään myös keskustella syvemmistä aiheista ja kuunnella muiden ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä eri asioista. Olisi kiva jos olisit Kouvolan alueelta ja jos olisit n. saman ikäinen. Jos yhtään kiinnostaa tutustua niin laita viestiä!
Moi! Muutama vuosi sitten uusiin maisemiin muuttanut henkilö etsii uusia kavereita ja hengailuseuraa Kouvolan keskustasta tai sen läheisyydestä. Kissatalous. Olen rauhallinen, avoimin mielin maailmaan suhtautuva mietiskelijä. Pidän piirtämisestä, keskustelemisesta, musiikin kuuntelusta, video- ja lautapelaamisesta sekä elokuvista ja tv-sarjoista, erityisesti animaatiosta. Voin lähteä kahvittelemaan, kirppareille tai rauhalliselle kävelylle, mutta eniten kaipaan seuraa, jonka kanssa piirtää/maalata tai pelailla ja rupatella samalla niitä näitä. Mieluinen ikähaarukka 20-40v, sukupuolella ei ole väliä. En etsi seurustelukumppania.
Olen 35v hyväkuntoinen ja vahva mies Kouvolasta. Kavereita etsin ihan arkipäiviin, treeneihin tai talli-iltojen ratoksi. Jos kiinnostaa niin paiskaa rohkeasti viestiä! :) Iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Kunnollinen, rehellinen ja rauhallinen persoona tämän kirjoituksen takana. :)