Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Keski-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja kiinnostusten (tagien) mukaan.
24v korkeakouluopiskelija etsii asiallista kaveriseuraa koronan ajalle. Tykkään laadukkaista keskusteluista, joten mitä enemmän maltat jutella, sitä parempi! Tosiaan juttuseuraa haen ensisijaisesti netin välityksellä, toki nyt muutenkin näkeminen olisi hankalaa. Asun tyttöystävän kanssa, mutta hänen työskennellessä olisi mukava jutella esimerkiksi muiden parisuhteessa olevien kanssa, kuinka korona-aika on sujunut toisen kanssa. Seuraan aktiivisesti urheilua. Pelailen jonkin verran videopelejä, joten niistäkin voi keskustelua syntyä. Matkustelu on kanssa lähellä sydäntä, jonkin verran oon viettänyt aikaa ulkomailla elämän aikana. Laita vaan rohkeasti viestiä, niin tutustutaan paremmin :)
Ois mukava saaha kavereita jyväskylän alueelta. N. 16-19 v. Itse olen 18v, mutta en todellakaan vielä aikuinen :D lähinnä etin tyyppei kenen kaa voitais vaikka hengaa ulkona ja tehä kaikkee kivaa. Laita viestii jos yhtää siltä tuntuu :)
Luotettavia, rehellisiä, ymmärtäväisiä ystäviä etsitään naisista sekä miehistä kirjoitteluun... myöhemmin myös Whatsappiin. 40 vuotias avioliitossa oleva ja eläkkeellä oleva nainen kyselee... 🙂 Esittele itsesi lyhyellä viestillä niin tutustutaan 🙂
Moiks! Minä oon 39 vuotias naimisissa oleva nainen Keski-Suomesta ja etsin Whatsappiin ystäviä naisihmistä...
Hei! Olen 39 vuotias naimisissa oleva nainen ja etsin täältä Whatsapp ystäviä...
Etsin aitoja kavereita molemmista sukupuolista. Olen 40v,naimisissa,ei lapsia eikä lemmikkejä. Tykkään laittaa ruokaa ja leipoa,sekä musiikkia tykkään kuunnella,erityisesti 90-luvun musa ja iskelmä. Olen tällä hetkellä työttömänä,joten kaipailisin ajanvietettä. Alkoa käytän pari kertaa kuussa ja poltan. Olen huumorintajuinen,iloinen,positiivinen,välillä pohdin syvällisiäkin juttuja. Jos kolahti,niin eikun viestiä tänneppäin :)
Introvertti ja vähän nörtti nainen on hieman kaltaistaan heijastelupintaa vajaaksi jäänyt. Ne harvat ystävät ovat elämäntilanteiden eriytyessä ajautuneet eri teille. Harrastelen vähän kaikenlaista käsillä puuhastelua, pelaamista (tietokoneella enimmäkseen, mm. yksinäisiä "puuhastelu"- ja strategiapelejä), chilien kasvatusyrityksiä, lukemista, kitaran rämpyttelyä sun muuta vaihtelevasti intensiteetillä aina nollasta sataan. Olen aika pitkästi aikuisiästäni viettänyt sairastaen pään problematiikkaa neljänseinän sisäpuolella. Olen silti mielestäni aika mukava (ainakin ihmisille jotka ovat sitä puoleltaan myös) ja avarakatseinen. Luonnon kunnioittaminen ja ihmisten yhdenvertaisuus ovat minulle tärkeitä arvoja, toivottavasti jossain määrin myös sinulle. Minulla on myös elämänkumppani jo, joten vakavampaa kuin "vain" ystävyyttä ei ole haluni löytää. Olisi tosi mukava kuulla jotain ihan vapaamuotoisesti jostakusta, jolla ainakin vähän resonoi. Katsotaan sitten löytyykö yhteistä säveltä. :)
Moi! Mulla on sama tilanne kun monella muulla eli useimmat kaverit on muuttaneet pois Jklstä ja on hankalampi tässä iässä löytää uusia. Etenkin kun ei tuu enää roikuttua baareissa ja muissa juhlissa kovinkaan paljoa. Jotain musta: Opiskelen sosiaalipuolen alaa, mutta oon piakkoin valmistumassa. Säännöllisiä harrastuksia mulla ei oo, mutta käyn vaeltamassa mahdollisuuksien mukaan kansallispuistoissa ja tykkään tehdä myös lyhyempiä retkiä luontopoluilla, laavuilla tmv. paikoissa 🏕 Tykkään kans pyöräilystä (mut en niiden fiksaamisesta 😅) ja ois kauheen kiva koittaa jotain uutta urheilua esim. kiipeilyä, tankotanssia tai vaikka perussalia jonkun kanssa! Oon eläinrakas ja mun kanssa asuu myös kani 🐰 Oon aika herkkä tyyppi, en tykkää ilkeistä ihmisistä yhtään, mut en silti hetkahda helposti vaikeuksia. Toivoisin, et sä oisit joistain samoista jutuista kiinnostunut, suht ulospäin suuntautunut tyyppi, jonka kans vois tehhä kaikkea kivaa aktiivistakin, mut perushengailut, bissellä, syömässä, leffassa käymisetkin on jees! Sukupuolella ei oo väliä, mut en hae parisuhdetta. Kuullaan ✌🏽
Moikka! Oon 2001 vuonna syntynyt tyttö Keski-Suomesta. Kavereita mulla ei oikeen koskaan oo ollu ja oliskin kiva jos tätä kautta löytäisin kavereita :) Asustelen yhdessä poikaystäväni ja kisun kanssa. Tykkäisin käydä lenkillä ja salilla tms jos olisi seuraa. Harrastuksiin kuuluu ratsastut epäsäännöllisesti sekä lukeminen. Oon aika huono kertomaan tässä nyt itestäni mut laita viestiä niin voidaan tutustua paremmin :)
Oon 23-vuotias nuori nainen Jyväskylästä. Etsin kaveria/ystävää. Yhtä tai useampaa. 🙂 Ystävät/kaverit jäi entiselle kotipaikkakunnalle ja hyppy "tuntemattomaan" toi mukanaan yksinäisyyden. Jos kaipaat huumorintajuisen, mukavaksi "haukutun" sekä vakavaankin keskusteluun pystyvän naisen kanssa, vaikkapa kahvi/tee yms. hetkeä, nakkaa viestii. Jos kolahti, OTA YHTEYTTÄ! Ilmoitus on "avoin" kaikille, eli ei ole väliä ootko mies, nainen, nuori, keski-ikäinen tmv. Ilmoitus EI vanhene, kirjoittaja kylläkin. 😅
Elämäntilanteiden muututtua, on ystävät kadonneet tahoillensa, joten uudelle ystävälle olisi tilaa elämässäni 😊 Tääl huutelee uutta ystävää elämäänsä just 30v täyttänyt nainen. Parisuhdetta en ole vailla, se löytyy jo ennestään 😊 Mä tykkään katsella sarjoja ja leffoja (kotisohvalla), salikortti löytyy ja uus treenikamu ois kiva, jotta siel salilla tulis myös käytyä 😅 Hulaamisesta innostuin just, ja kesällä tykkään lenkkeillä ja tutustua Jyväskylään jalka perspektiivistä 😄✌️Talvisin mä lähinnä haaveilen kesästä neulepuikot kädessä. Luonteeltani olen auttavainen, rempseä, huumorintajuinen, avomielinen ja luotettava. Myöskin aika perus suomalainen... Realisti? 😄😅 No, ihan hauska tyyppi kuitenkin! Mä tykkään myös pohdiskella asioita, ainakin itsekseni 😄🙈 Huomioin yleensä muut ympärillä olevat, joten itsekkäiden kanssa en tule toimeen. Parasta, jos oisit suht samanhenkinen, nauraisit mun kans tyhmille jutuille, lähtisit mun kans bisselle tai joskus vaikka ihan kahville, salille taikka lenkille. Elikkäs oisit Jyväskylästä ✌️ Siinäpä lyhyt stoori musta, kukas sä olet?
Naispuolista ystävää olisin vailla. Mies ja eläimiä löytyy. Tykkään liikunnasta ja luonnossa liikkumisesta. Arvostan terveellisiä elämäntapoja ja rentoa otetta elämään. Olen luotettava ja luonnonläheinen ihminen. Kaipailisin juttuseuraa, kahviseuraa, lenkkiseuraa ja kaikkea siltä väliltä. Olisihan se mukava löytää sielunsisko ja mahdollisesti myös loppuelämän ystävä, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Tällä iällä tuntuu olevan hieman hankala löytyy uusia ystäviä. Toivon sinulta lähinnä luotettavuutta ja peruspositiivista elämänasennetta. :) Jos kiinnostuit niin pistähän rohkeasti viestiä!
Olen pian 22-vuotias Jyväskylässä asuva opiskelija. Luonteeltani olen rauhallinen (en siis kova bilettäjä), taiteellinen, herkkä, empaattinen ja luotettava. Vapaa-ajalla käyn salilla jumpissa, maalaan, luen ja kokkailen/leivon. Tykkään kokeilla uusia lajeja, äskettäin uskaltauduin jäälle kokeilemaan taitoluistelua. Rakastan eläimiä, erityisesti kissoja, tosin sellaista ei vielä kotoa löydy. Pitkät kävelyt ulkona luonnossa ovat myös lähellä sydäntä. Ystäväksi etsin Jyväskylän alueelta samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa käydä kahvilla, tehdä ruokaa ja hengailla jne.. Olisi ihanaa nähdä ihan kasvotusten, eli pelkkää viestittelykaveria en siis ole etsimässä. Ota yhteyttä sähköpostilla, jos kuulostaa siltä, että etsit samoja asioita ystävässä!
Heipähei kaikenlaiset ihmiset! Täällä kirjottellee transsukupuolinen nainen Jyväskylästä! Elä anna transsukupuolisuuteni olla este ystävyydellemme. Oon erittäin huono kirjoittamaan asioita ihtestäni. En ossaa pittää mittää myyntipuhetta ihtestäni mutta jokainen ihminen ikkää tai sukupuolta katsomatta tervetullut keskustelemaan. Rakastan yli kaiken puhumista ja ennen kaikkea syvällisistä keskusteluista. Kaipaan elämääni ystäviä jonka kanssa viettää paljon aikaa, jonka kanssa saa nauraa, itkeä ja muutenkin tehhä kaikkea kivvaa. En ossaa kertoa tähän hetkeen enempää, tule tutustumaan takaan että voimme saaha ihanat keskustelut aikaan mikäli ossaat hiukan nähhä myös ihte vaivaa. Kaipaan valtavasti ihmisiä ympärille joitte kaa voi vaan juoruilla kasvotuste, juuva viiniä, shoppailla ja oikiasti höpöttää. Oon tämmöne suhteellisen herkkä mutta myös tosi kovapäine joka ei kaikesta huolimatta taho pahhaa kellekkää. Oon menneisyydessäni kokenu rankan kiusaamistaustan joka edellee vaikuttaa miun joka päiväseen elämään. Odotan sinua ystäväni ja olen täällä sinua varten! Mie takaan ettet tule katumaan! IG: Lindakristaliljaana
Moikka, Eli siis kuten otsikossa ja mainitsin uusia tuttavuuksia sekä ystäviä vailla oleva mukava, huumorintajunen, kiltti ja kuuntelevainen mies haluaisi :) Harrastan lenkkeilyä yleensä, musiikki on lähellä sydäntä eli sen verran musiikaalisuutta löytyy kummiskin, että laulelen omaksi iloksi(örinä/puhdasta opetellut) ja joskus aika harvoin soittelen kitaraa, kun ei ole motivaatiota siihen oikein löytynyt viime aikoina. Pelailen myös PC:llä usein ja joskus en niin usein millon mitäkin. Tulkaa ihmeessä tutustumaan vapaasti paremmin tälläseen ”metalhead” tyyliseen jätkään, jos yhtään kiinnostuit! :) Yhteyttä saa mm. S-postilla sekä mm. Kik ja Discord löytyy vielä: ”Ssampooh”, ”Fabsulous#3492
Hei, olis kiva tutustua muihin add/adhd tyyppeihin koska tämä on vaikuttanut elämääni merkittävästi ja olisi kiva tutustua samankaltaisiin ihmisiin. Tykkään jutella pitkään ja ehkä takertuakkin mielenkiintoisiin aiheisiin laidasta laitaan. Minusta saa siis seuraa lenkille, kahville, baariin tai muuten vain juttelemaan. En osaa kovinkaan hyvää esittelyä tehdä vaikka se kannattaisi mutta toivon että joku rohkea nappaa tästä kiinni ja tutustuu ihan kasvotusten koska se on ainakin itselleni helpompaa.
Moro! Hiljattain paikkakunnalle muuttanut ja en tunne täältä entuudestaan ketään. Joten olisi kiva löytää ystävä/kaveri, yksi tai useampi kenen kanssa voisi käydä esimerkiksi tapahtumissa, kahvilla, baarissa muutamalla, harrastamassa yms.. sekä vaihtaa ihan vaan kuulumisia ja ”parantaa maailmaa”. Sukupuolella ja iällä ei väliä.
Rentoja mukavia ihmisiä Jyväskylästä. Ystävämielellä liikenteesssä, Aikaa itseltäni löytyyy ihan mukavasti ja se olisikin parasta, että voisi viettäää aikaa yhdessä vaikka vain kotona rentoillen, tai sitten yhdesssä jossain puuhaillen jotain mukavaa, ilman suurempaa ressiä toisen jatkuvasta viihtyvyydestä tai että pitäisi esitttää jotain muuta ku on. Ikä haarukalla kolmenkympin molemmin puolin, eli ei ole niinkään tarkkaa :)
Elokuvien katsomis, kahvittelu ja liikuntaseuraa vailla. Iälläsi ja sukupuolellasi ei ole väliä, kunhan yhteistä tekemistä ja puhuttavaa riittää. Olen alkuunsa ujo, mutta kun opin tuntemaan ihmisen paremmin niin tulee minusta puhelias. Elän huumorilla, eli toivoisin että sinultakin sellaista löytyy. Jos saat minut liikkumaan asunnostani ulos tekemään mitä vain on se plussaa :) Nykyiset kaverit ovat pääosin muuttaneet ja löytäneet uusia kavereita, joten minulla Jyväskylässä ei ole kavereita kenen kanssa viettää aikaa. Jos yhtään kiinnosti niin laita viestiä!
Heips! Hieman yksinäinen 21-vuotias jyväskyläläinen etsiskelisi omanikäistä kaveriseuraa. Olisin iloinen, jos asustelisit myös tällä suunnalla, haluaisin tutustua myös paremmin kasvotusten! Olen iloinen, huumorintajuinen, spontaani ja yleensä ihan hauskaa seuraa. Lähden mukaan hulluihinkin juttuihin, mutta baareihin musta ei saa seuraa. Tykkään lenkkeillä, käydä kahviloissa ja ihan vain puuhailla kaikkea mukavaa. Alkuun hieman ujo, mutta tutustuttuani oon puhelias ja juttua riittää. Pidän luonnosta ja eläimistä, erityisesti koirista joita mulla onkin muutama. Harrastan valokuvausta ja leffaillat kuuluu suosikkipuuhiin. Juttelen mielelläni ihan mistä vaan! En säikähdä synkemmistäkään jutuista. Mulla on ADHD, joten vertaistuki ja juttuseura sen puolesta on myös enemmän, kuin tervetullutta! Sukupuolella tai oikeastaan millään ei ole niin kovin väliä jos vaan tullaan juttuun!
Muokkaa sijaintia siirtymällä yleiselle hakusivulle