Tällä sivulla näet kaverihakuilmoitukset alueelta Keski-suomi. Löydä pelikavereita, harrastusseuraa tai juttuseuraa ja ota yhteyttä suoraan sivuston kautta. Voit rajata tuloksia iän, sukupuolen ja aiheiden mukaan.
Hei! Etsitään ystäviä/ystävää, jolla olisi alle vuoden ikäinen lapsi. Olen 42-vuotias nainen Jyväskylästä ja minulla on 6 kuukauden ikäinen vauva. Lähipiiriini ei kuulu ihmisiä, joilla olisi saman ikäinen lapsi/lapsia, joten etsinkin nyt lapsellista ystävää, jonka kanssa kahvitella, ulkoilla ja vaihtaa esim. äitiyteen liittyviä kuulumisia. Iälläsi ei ole minulle merkitystä, tärkeintä olisi se, että saisin ystävän, jonka kanssa jakaa kokemuksia liittyen esim. vauva-aikaan.
Hei! Kiinnostais tutustua uusiin ihmisiin joka puolelta Suomea, vaikka asun Keski-Suomessa. Uusien kavereiden löytäminen on mulle tärkeämpää ensisijaisesti ja tykkään myös tavata kasvotustenkin uusia ihmisiä. Voin nyt muutaman faktan itsestäni kertoa tässä, etten ihan kaikkea kerro; - Tanssiminen on suurin intohimoni elämässäni ja sitä ilman en voi elää mitenkään. - Oon aika menevä ihminen, vaikka suurimmaksi osaksi kotihiirinä oleminen on suurempaa herkkua ku olla liian suuren väkijoukon keskellä. - Yks pahimmista addiktioistani on ehdottomasti cokiksen juonti ja nytki oon päivän aikana juonut melkein 5 lasillista sitä. - Snap & ig: pinkcrystalzzz. Myös voi ottaa Kaverihaun kautta yhteyttä. Tervetuloa vaan ottamaan rohkeasti yhteyttä ja katotaan mihin homma etenee😇
Moi kaikki! Oon 21-vuotias Jyväskylästä päin. Etsin lähinnä kavereita Jyväskylästä tai lähikunnista, mutta kauempaakin saa tietenkin ottaa yhteyttä! Olen hieman ujo aluksi, mutta lämpenen nopeasti ja olen kuulemma ihan chill seuraa. Olen kiltti, ymmärtäväinen ja hyvä kuuntelemaan. Olen introvertti joten pitkään ihmisten keskellä oleminen kuluttaa minua, mutta pidän silti esim. kahvilla ja kirpputoreilla käymisestä. Kunhan tunnen oloni mukavaksi, voin kyllä viettää pitempäänkin aikaa yhdessä. Tykkään jutella tosi paljon ja olisi kiva jos voisi skipata small talkin ja alkaa suoraan vaan jutella ihan mistä vaan! Voin lähetellä meemejä tai eläinkuvia, kun mulla niitä löytyy iso kasa. Olen kiinnostunut musiikista, tanssimisesta, meikkamisesta, runoilusta, ruoanlaitosta, leffojen/sarjojen katselusta ja pelaamisesta (koneella enimmäkseen). Musiikkimaku menee laidasta laitaan ja runoja kirjoitan suomeksi ja englanniksi. Pidän myös kielten opiskelusta ja lenkkeilystä vaikka ne ovat vähän jääneet. Tykkään opiskella ja oppia uusia asioita. Rakastan eläimiä hyvin paljon ja pidän myös niiden kanssa ajan viettämisestä ja hoitamisesta! Omistan itse kesyrottia, mutta tulen toimeen kaikennäköisten eläimien kanssa. Olisi kiva jos voitaisiin jutella jopa päivittäin ja ehkä pelailla tai tehdä jotain muuta kivaa yhdessä! Mulla ei oikeestaan ole kavereita, joten kaikki seura kelpaa. Sukupuolella ei niin väliä ja ikähaarukka noin 18-24. Tykkään mieluiten puhua discordissa, mutta snäppi ja whatsappkin löytyy!
Oon 21v mies Jyväskylästä. Etsin mukavia tyyppejä joiden kanssa tehdä asioita ja viettää aikaa. Sukupuolella ja iällä ei väliä, kunhan tullaan juttuun. Vapaa-ajalla soitan kitaraa ja harrastan kaikenlaista liikuntaa, esim. frisbeegolf, futis, bilis, koris, kävely, pyöräily, kiipeily, painonnosto... Elämässä koitan olla mukava tyyppi, avoin, rehellinen, auttavainen ja oppia uusia asioita kaiken varrella. All in all oon ihan siedettävä tyyppi varmaankin :)
Täälläpä kirjoittelee uusia kavereita etsivä, Jyväskylän lähistöllä asuva 32- vuotias hauska ja huumorintajuinen mies. Sattumalta eksyin tälle palstalle kun havahduin siihen tilanteeseen että valtaosa vanhoista ystävistä on kaikonnut ympäri mantuja/ elämäntilanteet on muuttuneet ja yhteydenpito hiipunut. Niinpä mieleeni juolahti että elämääni mahtuisi yksi tai mikseipä useampikin uusi kaveri joista saisi juttu- ja harrasteseuraa erinäisiin harratuksiin, elokuviin tai vaikka joskus bissellä käyntiin. Itse harrastan liikuntaa monipuolisesti, lenkkeily,pyöräily, hiihto,uinti yms. joten kaveri esim. näihin harrastuksiin olisi kiva. Tykkään myös kokeilla uusia juttuja eli jos harrastat jotain muuta mutta pelikaveri uupuu niin täältä voisi löytyä yksi vapaaehtoinen. Kalastus ja luonto myöskin lähellä sydäntä. Kaverin iällä tai sukupuolella ei niin väliä, pääasia että on hauskaa ja ollaan suurinpiirtein "samoilla aalloilla"
Moikka, Olen 37-vuotias nainen Jyväskylästä. Asustelen puolison, ihanan 6-vuotiaan tyttäremme ja kahden koiramme kanssa. Olen onnellisesti avoliitossa, joten etsin siis vain kavereita. En ole alkuperäisiä keski-suomalaisia, joten paikallistuntemus ei ole kovin hyvä. Mutta etsin elämääni kavereita, joiden kanssa viettääa aikaa lenkillä, kahvilla tms. Omien kavereiden lisäksi olisi huippua, jos tutustuisimme perheeseen, jossa suunnilleen samanikäinen lapsi. Tutustumisen jälkeen voisi viettää aikaa yhdessä ja seuraa olisi sekä aikuisille, että lapsille. =) Mikäli olet Jyväskylän seudulta etsimässä uusia kavereita, niin laitahan viestiä.
Moi Etsin ystäviä täältä Jyväskylän alueelta, mutta ei haittaa vaikka olisit kauempanakin, jaksan kyllä näpytellä viestejä. :) Luonteeltani olen aluksi ujo, mutta ihmisen tuntiessa musta kuoriutuu täysin sosiaalinen yksilö. Olen luotettava ja minua on kehuttu hyväksi kuuntelijaksi. On mukava löytää lenkkeily seuraa ja miksei myös joskus koripalloa pelaaman sillein just for fun. Olisi myös mukava kokeilla uusia aktiviteettejä. Laita toki viestiä :)
Olen 22-vuotias mies, joka etsii saman tyyppisiä ihmisiä Vapaa-ajalla tykkään ulkoilla, lukea, piirtää, tanssia, käydä jousi ampumassa, koirani kanssa lenkkeily ja muuten vaan olla luonnon äärellä. Eläimet ja luonto ovat myös lähellä sydäntä. Mielenkiinnon kohteita minulla on mm. historia, psykologia, filosofia, eri kulttuurit. Mutta minua kiinnostaa hyvin moni eri asia ja tykkään jutella kaikenlaisesta. Olen hieman hiljainen, suorapuheinen, mietteliäs, avoin, hieman totinen mutta rento ja ymmärtäväinen. Paikkakunnalla ja sukupuolella ei ole väliä mutta olisi kiva jos olisit samaa ikäluokkaa.
Etsin seuraa pelaamiseen. Jos natsaa niin voihan sitä joskus tavatakkin ;) Oon kyllästynyt turhiin ihmiskontakteihin joten jos olet asiallinen ja kaipaat huippua seuraa.... Iloinen humoristi jyväskylästä. Oon päivätyössä rakennuksella mut iltasin tykkään pelailla. Kaikki ihanat naiset ottakaa ihmeessä yhteyttä. cs/bf/wt/loli
Heippa! Olen pian 30-vuotias nainen Palokan suunnilta ja asun poikaystävän sekä koiran kanssa. Etsin ystävää arjen hetkiin esim. lenkille, kahville, kaupoissa käyskentelyyn tms. rentoon ajanviettoon. Olisi kiva, jos spontaaneja yhteisiä hetkiä löytyisi, eikä tarvisisi suunnitella näkemisiä viikkoja etukäteen. Lyhyetkin kohtaamiset arjessa olisivat miellyttäviä. Tykkään käydä koiran kanssa kävelyillä, kuntosalilla ja muutoin vain tulee oltua kotona. Esimerkiksi joogassa olisi joskus kiva käydä ystävän kanssa ja olen avoin uudelle harrastukselle. Olen muuttanut töiden perässä Jyväskylään n. vuosi sitten, eikä tuttuja täältä juurikaan löydy. Autoa minulla harvemmiten on käytössä, joten olisi plussaa jos olet samoilta suunnilta!
Olen 22-vuotias nainen Jyväskylästä. Käyn töissä ja vapaa-aika menee kotona ja salilla. Olen ystävällinen, avoin ja rentoa seuraa. Jostain syystä ei ole ystäviä löytynyt ja välillä on aika yksinäistä. Rakastan musiikkia ja tanssimista ja olen valmis lähtemään mukaan kaikkeen. Eli minusta saa seuraa vaikka retkeilemään, urheilemaan, bilettämään yms. Pistä rohkeasti viestiä ja olis mukava nähdä mikäli tullaan juttuun! :)
Haluisin löytää naisystävän , joka hyväksyisi sen,että olen muunsukupuollinen.Tykkään eläimistä ja liikkua luonnossa esim marjastaen. Olen 52v ja asun pohjoisessa keski-suomessa. Tykkään käyttää myös värikkäitä vaatteita.Haluaisin seuraa luontoretkille , kahville jne .Ihanaa olis ,jos saisin ainakin yhden uuden ystävän .Pusuja ja haleja kaikille :)
Moi! Mie oon 42 vuotias nainen ja naimisissa. Asutaan aviomiehen kanssa Karstulassa keskustassa. Olen itse kotoisin Kotkasta ja mies on täältä keski-suomesta. Ollaan asuttu täällä melko kauan enkä oo löytänyt hyviä ystäviä täältä. Luonteeltani oon: aluksi ujo, rauhallinen, rehellinen, luotettava, ystävällinen. Olisi kiva löytää joku luotto ystävä whatsappiin ja vaikka tavatakin. Sähköposti: [email protected] #ystävä #rehellinen #mukava #whatsapp
En tiiä mitä tähän kirjottas mut yritän jotai sepostaa :D! Asustelen Jyväskylässä ja kaipailisin täältä päin kavereita. Ei haittaa tosin jos asut muuallakin! Mulle matka ei oo ongelma :) Ois kiva jos lähtisit extemporeki johonki välillä jos tulee ideoita! :) Tykkään käydä shoppailees, kahvilla, leffassa, keilaamassa ymsyms kaikki käy oikeestaan! Harrastan kuntosalilla käyntiä ja kaipailisin salikaveria jos jotain kiinnostaa lähtä mukaan (: Luonteeltani oon ystävällinen ja otan muut huomioon ja tykkään jutella ihan kaikesta. Niin ja tosiaan oon 21/-01, joten etsin mielellään ikähaarukalla 18-25 ikäsiä kavereita. Pistä ihmeessä viestiä jos kiinnostaa tutustua!
Hei! Olen 30-vuotias jyväskyläläinen ja kaipaisin samassa elämäntilanteessa olevaa kenties tulevaisuuden sydänystävää. Meille on tulossa esikoisvauva nyt alkuvuodesta ja olisi mahtava löytää sekä äiti- että vauvakavereita tälle tulevalle vuodelle (ja siitä eteenpäin). 😊 Muuten tykkään mm. kierrellä kirppareilla, kahvitella, hengailla ja jutustella, liikkua ja harrastaa koiran kanssa. Työt on mulle myös tärkeä osa elämää, vaikka nyt keskitynkin muuhun. Luonteeltani olen rauhallinen ja alkuun ehkä vähän varovainen, mutta tutustuttuani paremmin uskallan myös heittäytyä enemmän. Laita ihmeessä viestiä, jos rohjettaisiin treffailla keväällä! ☺️
Hei kaikki! Olisiko täällä ketään, josta olisi ystäväksi pariskunnalle, tai edes toiselle meistä aluksi. :D Etsimme hyvää ystävää jonka kanssa viettää aikaa ja jakaa arkea. Olisi kiva jos meillä olisi jotain yhteistä. Meille yleistä vapaa-ajan viettoa ovat kaikenlaiset pelit laidasta laitaan, elokuvat ja sarjat, leipominen ja kokkaaminen, lenkkeily, maalaus ja piirtäminen, elektroniikka yms. Olemme myös avoimia kokeilemaan kaikkea uutta. Olemme naimisissa ja vaikka olemmekin avoimesti polyamorisia, etsimme pääosin vain ystävää. Toki jos olet se oikea henkilö niin miksipä ei voisi asia siitä edetäkkin. Mietin että asia hyvä tässä mainita niin asia etenee sitten sinun aloitteella jos haluat eikä toistepäin. Mutta jos tosiaan olet jo varattu tai ei muuten vain kiinnosta niin tätä hommaa ei tarvitse stressata ollenkaan. :)
Heippa! Haluaisitko sinäkin lisää naurua ja iloa elämääsi? Jos vastasit kyllä, niin sitten meillä on jo nyt jotain yhteistä! Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, koska koen silloin tällöin yksinäisyyttä ja olen muuttamassa uudelle paikkakunnalle, Jyväskylään, josta en paljon tunne ihmisiä. Haluaisin löytää henkilön, joka olisi aikalailla samassa elämäntilanteessa minun kanssani, jotta meillä olisi yhteisiä keskustelunaiheita. Etsin nyt ahkerasti uutta työpaikkaa ja olen motivoitunut kehittämään itseäni eteenpäin. Minulla on ihana ja rakastava kumppani, joten en kaipaa liehittelyviestejä täällä 😄 Minulla ei ole lapsia, mutta aivan ihastuttava kissa nimeltä Pallis löytyy. Olen rauhallinen ja luonnonläheinen haahuilija, joka tykkää luovista asioista. Tykkään esimerkiksi maalailla ja rakastan taidenäyttelyitä. Haluaisin löytää kaverin, jonka kanssa voisi vaikka katsoa sarjoja, pelailla lautapelejä, käydä luonnossa ja ulkoilemassa. Rakastan reissata kesäisin ympäri Suomea ja nautin myös yksinolosta. Kaipaan rentoa yhdessäoloa ja naurua elämääni, joten jos yhtään tuntuisi siltä, että voitaisiin höpötellä jostain, niin ota yhteyttä rohkeasti, niin tutustutaan! 😊